Tää viikko on käynnistynyt ihan täysin juoksukoulufiiliksissä. Eilen oli
Vauhtisammakon ekat yhteistreenit. Tunnin aikana hiottiin vähän
juoksutekniikkaa (käsien asentoa ja liikettä), juostiin
muutama mäkiveto sekä
20 minuutin harjoitus, jossa juostiin samaa n. kilsan lenkkiä parin kanssa ristiin. Tunnelmat ekojen yhteistreenien jälkeen ovat superhyvät!! Kuntoilijoiden ryhmässä on jopa
80 juoksukoululaista (kaikki eivät tietenkään joka kerta pääse paikalle), joten olin etukäteen vähän huolissani, kuinka juoksuopet voivat vain muutaman ihmisen voimin pitää noinkin suuren jengin hyppysissään ja treenaamisen organisoituna ja tarkoituksenmukaisena. Onnistuivat siinä kyllä loistavasti - monen vuoden kokemus juoksukoulun vetämisestä siis näkyy :) Ainut miinus tosi
liukkaista teistä, jotka hidastivat juoksua huomattavasti. Esim. tuossa 20 minuutin juoksussa oli kai tarkoitus mennä melko kovaa, mutta peilijääpintainen alamäki oli pakko mennä jarrut pohjassa alas - treeni jäi siis vähän iisimmäksi. Tutustuin jo ekalla juoksutunnilla uusiin ihmisiin, joiden kanssa oli kiva vaihtaa ajatuksia juoksemisesta. Uudet lenkkikaverit ovat enemmän kuin tervetulleita :)
 |
| Ainoan sulan intervallitreeniin soveltuvan muutamansadan metrin jalkatienpätkän löysin läheltä kotiani ja sitä sitten juoksinkin edestakaisin n. 8 km verran |
 |
| Intervallitreenin sykelukemia |
Toisaalta ihan hyvä, että eilisissä treeneissä joutui vähän jarruttelemaan: tämän päivän treeniin riitti hyvin energiaa. Tänään vedin
juoksukoulun omatoimisen intervallitreenin, joka oli muuten sama kuin
viime viikolla (
10 x 2 min intervalli + 2 min palauttelut), mutta tälle viikolle oli vielä lisätty
4 x 1 min kova juoksu minuutin palautuksilla. Viime viikolla tein tämän treenin ehkä vähän turhan kovalla vauhdilla, sillä sykkeet nousivat itselleni aika maksimiin (tavoitteenahan kuitenkin oli
keskikova intervalli!), joten tällä kertaa päätin lähteä liikkeelle vähän iisimmin niitä lopun kovia vetojakin ajatellen. Sykkeet eivät siis nousseet ihan niin korkealle kuin viime kerralla eikä vauhtikaan päässyt samalle tasolle, mutta jaksoin treenin loppuun asti ja se tuntui sopivan kuormittavalta. Hyvä treeni siis :) Ja mikä aurinko, ah!!!
Tänään oli
Forumin Intersportissa juoksukoulun järjestämä varusteilta, jossa oli hyviä tarjouksia juoksukoululaisille. Suuntasin tietenkin sinne aikeenani päivittää vaatekaappini urheiluvaateosastoa. En olekaan vähään aikaan törsännyt vaatteisiin kunnolla rahaa, joten tänään päätin hemmotella itseäni ja ostaa juoksutamineita, joille on tarvetta:
Lenkkarit. Niket, joilla juoksin viime maratonini, alkavat pian vedellä jo viimeisiään. En uskalla enää sekä treenata niillä viittä vikaa viikkoa että juosta maratonia. Oli siis jo aika ostaa uudet lenkkarit. Sijoitin monien muiden tavoin
Adidas Response Boosteihin, jotka sain mahtavaan tarjoushintaan vain 60 eurolla :) Alan treenata näillä, mutta juoksukouluopen neuvojen mukaan juoksen Barcelonassa kuitenkin varmaan vanhoilla kengillä, joihin jalkani ovat tottuneet. Uusien kenkien sisäänajo kuitenkin vie vähän aikaa. En vieläkään raaskinnut ostaa unelmakenkiäni
Adidas Adistar Boosteja, mutta niihin sijoitan ehdottomasti seuraavalla kerralla!
Kompressiotrikoot. Näiden osto on ollut pitkään mielessä. Juoksukoulun aloitusluennolla ylistettiin
2XU:n juoksutrikoojen uutta mallia. Nyt, kun ne sai itselleen 20% alennuksella, päätin törsätä niihin. Alennettukin hinta, 111 €, toki tuntuu lompakossa, mutta uusia trikoita ei ainakaan vähään aikaan tarvii ostaa! Ja uudet todellakin tarvitsin muutenkin, sen verran kuluneita vanhat juoksutrikooni alkavat jo olla. Testasin kotona jalkaan uusia pöksyjäni enkä halua ottaa niitä enää ollenkaan pois. Ihan supermukavat jalassa! Alan ymmärtää, miksi näihin kompressiovarusteisiin jää koukkuun :)
Juoksuvyö vesipulloilla. Tämä tulee todellakin tarpeeseen. Yleensä pitkiksillä kannan mukanani kevyttä juoksureppua, johon jemmaan juomapullon. En kuitenkaan tykkää pysähtyä kesken lenkin kaivamaan pulloa selästäni, joten juominen jää yleensä kokonaan väliin.
Asicsin juoksuvyöhön saan jemmattua kätevästi kännykän sun muut sekä jopa neljä pientä pulloa vettä ja/tai urheilujuomaa - loistavaa! Näin saan testattua itselleni sopivia urheilujuomiakin ennen seuraavaa kisaa.
Juoksutakki. Takkeja multa toki löytyy, mutta tällainen kunnollinen, vähän paksumpi laatutakki uupuu. Nyt sain
Craftin pakkassäällekin soveltuvan juoksutakin hyvällä alennuksella n. puoleen hintaan ovh:sta. Kevättä kohtihan tässä ollaan menossa, mutta onpahan sitten takki valmiina jo ensi talveksi ;)
Urheilutoppeja. No näitä ei voi ikinä olla liikaa. Uutta väriä spinnitunnille!!
Kompressiosukat. Kompressiotuotteet tosiaan ovat nyt lunastaneet paikan sydämestäni. Jo aiemmin ostamani kompressiosäärystimet ostin palauttelukäyttöä ajatellen melko napakassa koossa, mutta
Zero Pointin kompressiosukat valitsin juoksukäyttöön eli hieman suurempina.
Semmoista tarttui siis mukaan. Loppuhinta vähän kirpaisi, mutta tuhlatun rahan sijaan on kivempi ajatella niitä säästettyjä euroja ;) Ja uudet juoksuvaatteet tuovat mukanaan myös rutkasti treenimotivaatiota. Huomenna päästään jo testaamaan uusia hankintoja kevyellä aamulenkillä!