Kisaraportti: Vuosaarijuoksu 2015

Viime aikoina vk-treenit ovat olleet melkoista myrkkyä ja tuntuneet vaikeilta. Erityisesti ne tasavauhtiset. Loppupeleissä uskon, että kyse on omasta pääkopastani: on henkisesti haastavaa lähteä tuosta vain juoksemaan esim. 40 minuuttia kovaa vauhtia, omilla äärirajoillaan ilman kirittäjää, maalia tai sen kummempaa motivaattoria, kuin tietysti oma kehittyminen. En nauti kovan vauhdin ylläpitämisestä pitkään. Tuskaahan se on, vaikka lenkin jälkeen toki onkin hyvä fiilis.

Olen vähän "huijannut" itseäni vk-lenkeillä ja pysähtynyt niillä aina välillä muutamia kertoja, kun jalat eivät vain ole enää jaksaneet. Olen luovuttanut liian aikaisin tai pysäyttänyt kellon siinä pelossa, että vauhti putoaa liikaa, jos en niin tee. Tämä "liikaa" tulee ehkä siitä, että vertaan vauhtejani viime vuoden vauhteihin. Mietin, miten saisin tuon viikon vk-treenin helpommaksi ja myöskin vähän pidemmäksi - nyt kun se on ollut korkeintaan 40 minuutin mittainen. Salla vinkkasikin mulle, että kannattaa juosta silloin tällöin 5-10 km kisoissa, joissa vauhtia on helpompi ylläpitää ja samalla tulee nautittua kisatunnelmasta sekä kerättyä sitä arvokasta kisakokemusta.

Olen juossut kympin vain kerran, Paavo Nurmi Marathonissa 2013. Silloin olin vasta juoksutaipaleeni alussa, mutta kehittynyt lyhyessä ajassa todella paljon. Tuolloin juoksinkin lähinnä pelkästään alle 12 kilometrin lenkkejä, joten nopeuteni oli huipussaan. Kymppi taipui aikaan, johon en usko enää pääseväni millään: 46:01. Noihin kisoihin olinkin kyllä treenannut ja valmistautunut - silti vauhti tuntuu itselleni aika hurjalta.

Kymppiin tai ylipäätään puolikasta lyhyempään matkaan osallistuminen on ollut mulle korkean kynnyksen takana. Olen ehkä ajatellut, että kaiken järjen mukaan kuntoni pitäisi olla nyt paaaaaljon parempi kuin silloin pari vuotta sitten, vasta juoksuharrastukseni alkutaipaleella. Olen ottanut liikaa paineita omasta ennätyksestäni ja sen rikkomisesta. Kynnys on estänyt osallistumisen "lyhyille" matkoille. Itseensä pettymisen tunne on pelottanut.

Nyt kuitenkin päätin, että on aika vihdoinkin ylittää tuo kynnys. Siispä ilmoittauduin perjantai-iltana lauantaille Vuosaarijuoksuun 1/4 maratonille. Tällä viikolla juoksu ei taas ole kulkenut kovin kehuttavasti, ja vielä perjantainakin jalkani tuntuivat aika tukkoisilta, vaikka pidinkin torstaina lepopäivän. Päätin ottaa osaa kisaan siitä huolimatta. Ilman sen kummempia valmistautumisia tai tavoitteita. Yritin ajatella kisaa enemmänkin treeninä kuin kisana, jossa olisi pakko tehdä oma ennätys ja juosta täysillä.

Herätessäni lauantaina fiilis ei ollut kyllä yhtään samanlainen kuin kisa-aamuna yleensä. En ollut tankannut sen kummemmin tai pitänyt lepoa. Perjantai-iltana kävimme Kissojen yössä Korkeasaaressa, jossa tuli käveltyä koko ilta. Kävin myös lenkillä, vaikka jalat olivat jo valmiiksi vähän jumissa. Yleensä ennen kisoja jalat tuntuvat tosi freeseiltä ja hinkuvat juoksemaan. Nyt jalat tuntuivat vähän tukkoisilta ja pohkeet kipeiltä. Rullailin niitä hetken, nautin perinteisen kisa-aamiaisen ja suuntasin Vuosaareen kisan lähtöpaikalle.



Vaikka olinkin yrittänyt omaksua rennon "meni miten meni" -asenteen, olin silti stressannut kisaa jonkin verran ja nukkunut huonosti. Näin jopa unta, jossa saavuin kisapaikalle viime tipassa ja lähdin juoksemaan lähtöviivalta reittiä väärään suuntaan, ja tajusin tämän vasta parin kilsan jälkeen, kun kannattajat rupesivat nauramaan mulle reitin varrella. Tämän kauhuskenaarion halusin välttää, joten saavuin paikalle hyvissä ajoin ;) Oli lämmin (vuodenaikaan nähden jopa kuuma) päivä, mikä oli houkuttanut Vuosaaren urheilukentälle rutkasti porukkaa. Melkein jo sain kisafiiliksestä kiinni ennen starttia, mutta alkulämmön aikana jalat tuntuivat niin painavilta, että fiilis meni samantien. Tiesin, ettei juoksu tulisi olemaan helppo.

Ennen starttia mietin vielä tavoitteitani. Ilman sen kummempaa valmistautumista puolimaratonin vauhti tuntui realistiselta tavoitteelta. Jos olen jaksanut juosta 21,1 kilometriä n. 12,2 km/h, jaksaisin varmasti juosta puolet lyhyemmän matkan samaa vauhtia ilman valmistautumista. Valmistautumalla pystyisin ehkä juoksemaan sen kovempaa, mutta tähän päivään puolimaratonin vauhti tuntui ihan hyvältä tavoitteelta. Toisaalta 12 km/h ylläpitäminen on tuntunut vk-lenkeillä viime aikoina tosi haastavalta, joten tiesin sen olevan kovan työn takana - kyseessä oli kuitenkin periaatteessa ihan tavanomainen treenipäivä. En tiennyt, kuinka paljon kisatilanne voisi vaikuttaa asiaan.

Ennen kisaa vielä hymyilytti...

No, kisa starttasi ja ensimmäiset pari kilometriä olivatkin lähinnä loivaa alamäkeä. Eiköhän vauhtini sitten kiihtynytkin heti kisan alussa liian kovaksi. Ekat pari kilsaa menivät tahtiin 4:50 / 4:51 min/km. Pari ekaa kilsaa kuljettiin kohti Vuosaaren rantaa, kauniin puiston läpi ja metroaseman ohi. Rantaa pitkin juostiin ensin myötätuuleen länttä kohti. Myötätuuli siivitti vauhtiani vieläkin kovemmaksi. Kolmannen kilometrin tahti olikin jo 4:47. 3 km kohdalla tuli käännös, ja reitti lähti kulkemaan rantaa pitkin takaisin. Kaunista rantaa pitkin juostiin 4,5 kilometrin paikkeille. Neljäskin kilometri meni vielä vauhtia 4:51 min/km, mutta oli vastatuulen takia jo huomattavasti haastavampaa. Tässä vaiheessa olisin tarvinnut tasaista reittiä tai jopa pientä alamäkeä, jotta olisin saanut tasattua hengitykseni ja pidettyä vauhdin alle 5 min/km, mutta ei.

Kuva otettu Vuosaarijuoksun facebook-sivuilta

4,5 kilometrin kohdalla alkoi kisan alamäki - tai siis ylämäki. Reitti johti rannasta metsään. En ollut mitenkään tutustunut reittiin etukäteen, joten mitään tietoa tulevasta ei ollut. Metsäpolulla edessä kohosi yllättäen keskijyrkkä ylämäki. Ja jalkani olivat jo valmiiksi aika puhki. Juoksin mäen huipulle hammasta purren - vauhtini laski mäessä rutkasti ja viidennen kilometrin tahti putosikin edellisistä reippaasti: 5:06. Ylämäkeä seurasi toki alamäki - hetken hengähdys jaloilleni, mutta se ei riittänyt. Ylämäki söi jaloistani kaikki voimat. Ne olivat aivan täysin tukossa ja loppu. Yksi ainut mäki veti ne niin hapoille, ettei paluuta alle 5 min/km tahtiin enää ollut. Metsäosuus muutenkin oli haastava. Sinänsä tykkään juosta pehmeällä ja vaihtelevalla metsäpolulla ja Vuosaaren luontopolku oli myös tosi kaunis juoksuympäristö, muttei kovin ihanteellinen vauhtikestävyyteen tai kisoihin. Onneksi metsäosuus ei kestänyt kovin kauaa, 6 kilometrin paikkeilla palattiin takaisin tielle.

Seuraavaksi oli vuorossa Vuotien ylitys siltaa pitkin. Sillan jälkeen oli juomapiste. En ajatellut pysähtyväni juomaan näin lyhyellä matkalla, mutta jalat olivat siinä kunnossa, että arvelin pienenkin pysähdyksen antavan niille voimaa. Siispä pysähdyin hörppäämään vettä. En ole kertaakaan pysähtynyt kisoissa - hörppään vedet ja urheilujuomat aina vauhdissa, mutta nyt tuo pienikin stoppi auttoi. Pysähtyessä huomasi kyllä, kuinka velttoina jalat olivat. Ja matkaa oli jäljellä vielä vajaat neljä kilometriä! Maratonilla 4 km tuntuu lyhyeltä matkalta, mutta nyt se tuntui tosi pitkältä. Miten voikaan olla noin rikki 7 kilometrin juoksun jälkeen? Ihan käsittämätöntä.

Kartta napattu täältä

Olin jo hylännyt kaikki vauhtitavoitteet. 5 min/km tuntui tukkoisilla jaloilla aivan ylivoimaiselta tavoitteelta. Niinpä siis sen ylämäen jälkeen kilometritahdit sen kun laskivat. Kuudennen ja seitsemännen kilometrin tahdit olivat 5:06 ja 5:10 min/km. 7,5 kilometrin kohdalla reitti johti puistoon, jossa heitettiin n. 1,5 kilometrin lenkki. Ja siellä se kohosi jälleen: ylämäki. Jalkani olivat niin älyttömän poikki, että pysähdyin n. 5-10 sekunniksi tekemään pohkeilleni pikavenytykset koivun runkoa vasten ennen mäkeen suuntaamista. Tässä vaiheessa viiden hengen porukka, jonka kyydissä olin lähestulkoon alusta asti roikkunut, karkasi. Pieni stoppi oli kuitenkin oikea ratkaisu, sillä sen avulla jaksoin spurtata mäen ylös. Alamäessä taas rentoutin jalkani ja annoin niiden rullata vapaasti voimia keräillen. Kilometrien 8-9 tahdit putosivat entisestään 5:13 ja 5:14 min/km.

9 kilometrin jälkeen oli jäljellä enää 1,55 km. Sekin tuntui tosin pitkältä matkalta. Tosi hirveä tunne, kun vauhti vaan hiljenee hiljenemistään ja kaikki voima katoaa jaloista. Maratoneilla ja puolikkailla olen aina onnistunut pitämään suunnilleen saman vauhdin kasassa alusta loppuun saakka, mutta 1/4 maratonilla vauhti laskee näin hurjasti? Ei kuulosta loogiselta. Ennen kymppiä kuulin jo kentän kuulutukset ja heti kympin kyltin jälkeen reitti jo kaarsikin urheilukentälle. Viimeiset 400 metriä juostiin rataa pitkin. Siinä sain vielä revittyä jaloistani viimeiset voimat ja hieman nostettua vauhtiani. 10. kilometrin tahti jäi hitaimmaksi, 5:16, mutta vikat 550 metriä sain puristettua 4:45 min/km tahtia. Maalissa rojahdin maahan kuin maratonin jälkeen. Oikein hävettää, kuinka koville voi 10,55 kilometriä ottaa.

Ekaa kertaa ikinä kisan jälkeen oli vähän pettynyt fiilis

Lopullinen aikani oli 52:37 ja sijoitukseni naisissa 8/91(?). Vauhtini oli 4:59 min/km = 12,03 km/h. Menihän se 5 min/km kuitenkin sentään rikki, vaikka juoksu niin katastrofaalinen olikin. Paremmalla vauhdinjaolla olisin päässyt maaliin todennäköisesti samaan aikaan mutta paljon mukavammalla fiiliksellä. Kova alku kostautui ja vauhti putosi aivan kokonaan lopussa. Ylämäen jälkeen ei ollut enää toivoakaan saavuttaa alle 5 min/km tahtia. Puolimaratonin vauhdista jäätiin auttamatta ja paljon. Aikaan en ollut maaliin tullessa lainkaan tyytyväinen. En tiedä, onko syynä huonoon vauhtiin olematon valmistautuminen, tukkoiset jalat, huono vauhdinjako, haastava reitti vai yksinkertaisesti kehno kunto. Miten juoksu voi tuntua näin vaikealta, vaikka treenaan melko paljon?

Näin yön yli nukuttuani ja kisaa (vielä vähän) lisää analysoituani olen ihan tyytyväinen suoritukseeni. Ensinnäkin, ylitin sen iänikuisen kisakynnykseni. Nyt kynnys osallistua tämänkaltaisiin kisoihin ilman sen suurempia valmistautumisia on paljon pienempi. Tästä voi vaan parantaa! Toiseksi, opin, ettei aina voi tehdä ennätystään ja juoksu ei aina tunnu hyvältä. "Huono" juoksu auttaa tunnistamaan hyvän ja onnistuneen juoksun. Kolmanneksi, juoksu ei missään nimessä ollut turha. Sain siitä kisakokemusta ja hyvän vauhtikestävyystreenin. Lisäksi sain taisteltua niin henkisesti kuin fyysisestikin läpi vaikean juoksun. Haluaisin juosta jatkossa enemmänkin tämänkaltaisia juoksuja, joihin voisi osallistua vailla sen kummempia tavoitteita tai valmistautumisia. Tällainen juoksu kerran tai pari kuussa, niin kunto kohoaisi ihan varmasti. Sitä paitsi, juoksukilpailut ovat kivoja! Tunnelma on mahtava ja se numerolappu rinnassa auttaa jatkamaan läpi vaikeuksien ihan eri tavalla kuin tavallisella lenkillä. Nyt itse asiassa olenkin jo selaillut kisatarjontaa, jos sitä vaikka juoksisi vielä jonkun alle kympin matkan treeninä ennen maratonia :)

Vielä muutama sana varsinaisesta Vuosaarijuoksusta. Reitti oli todella kaunis ja monipuolinen. Oli asfalttia, hiekkaa ja polkua. Kuljettiin asuinalueella, rannassa, metsässä ja puistossa - reitti ohitti jopa metroaseman. Kaikki maaliviivan ylittäneet kuulutettiin. Maalissa sai mitalin, palautusjuomaa, banaanin ja proteiinipatukan. Lisäksi kaikki osallistujat saivat Vuosaarijuoksu-kortin, jolla saa rutkasti erilaisia etuja Vuosaarijuoksun sponsoreilta, kuten ilmaisen uintikerran jossain Helsingin uimahalleista, lounastarjouksia eri ravintoloissa jne. Hinta, 35 euroa (jälki-ilmo 40 €) oli tosin mielestäni aika kallis. Täytyykin siis hyödyntää kaikki Vuosaarijuoksu-etukortin edut, jotta saadaan rahoille vastinetta ;)

Huh tulipahan kirjoitettua aikamoisen pitkä analyysi näinkin pienestä kisasta. Oli näköjään enemmän pohdittavaa kuin tajusinkaan. Kisakynnys on taas madaltunut, ei muuta kuin uusia kisoja odottamaan!

Fillarikausi avattu!

Tänään tuntui ekaa kertaa siltä, että kevät on vihdoin alkanut! Helsingissä ainakin on ollut viime aikoina tosi koleaa ja sateista, joten aurinkoista +15 asteen keliä olikin jo ooteltu! Päätin sen kunniaksi kaivaa talvisäilöstä esiin polkupyöräni. Pyöräilykauteni kestää vain kesän ajan: kerrospukeutuminen, kylmä sää ja liukkaat tiet eivät innosta. Lämpimät kelit sen sijaan houkuttelevat hyppäämään pyörän selkään.

Pyöräily on itelleni lähinnä hyötyliikuntaa ja tapa liikkua paikasta paikkaan. Harvemmin lähden kovalle pyörälenkille treenaamismielessä, joskin se oli hyvää korvaavaa treeniä, kun kärsin juoksijan polvesta. Myös nyt pyöräily toimi hyvänä korvikkeena juoksulle, sillä jalkani olivat vielä lauantain ja eilisen ehkä vähän turhankin kovan treenin jäljiltä tosi jumissa. Juokseminen tukkoisilla jaloilla ei tahdo onnistua, mutta pyöräily kuormittaa jalkoja vähän eri tavalla eikä tuntunut niin pahalta. Tuonne upeaan auringonpaisteeseenhan oli ihan pakko päästä ulkoilemaan tavalla tai toisella ;)

Helsingin pyörätieverkosto on ihan huippu! Täällä pääsee helposti paikasta paikkaan pyörällä - jopa aivan kaupungin ytimestä löytyy erillisiä pyöräteitä. Harmi vaan, että myös julkisilla pääsee täällä niin kätevästi paikasta toiseen, ettei pyörää tule käytettyä ihan niin usein. Toisaalta pyörällä tai jopa juosten pääsee joskus julkisia nopeammin määränpäähänsä.





Tänään päätin polkaista Arabianrantaa pitkin Malmin hautausmaan kautta Viikkiin. Olipa hautausmaalla ja Viikin pelloilla jo kaunista ja vihreää - kyllä se kesä sieltä vielä tulee :) Pyöräilyvauhtini ei päätä huimaa, joten varsinaisesta "treenistä" ei ehkä voida puhua. Pyörälenkkini kesti 45 minuuttia ja kilometrejä kertyi reilut 12. Keskisykkeeni oli 130, joten tämä kai vastaa kevyttä hölkkää. Kumma juttu, miten pyöräily voi olla niin erilaista kun juokseminen. Luulisi ainakin kuntoni puolesta, että sekin luonnistuisi ja sujuisi vähän vauhdikkaammin. Ylämäissä ja vastatuulessa tuntuu kuitenkin, että matka taittuisi paljon nopeammin ilman pyörää. Kai se on tottumuksesta kiinni.


 

Kevyt pyörälenkki tuntui hyvältä jaloissa, jotka ovat olleet tänään muuten ihan superkipeät. Lauantain juoksu alkaa näköjään tuntua kropassa vasta nyt. Toivottavasti tämän päivän kevyt palauttelu sekä reilun tunnin venyttelyt ja rullailut auttavat asiaan ja olen huomenna taas täydessä iskussa - halu treenaamaan on tällä hetkellä meinaan huipussaan ;) Nauttikaahan kevätkeleistä niin kauan kun niitä riittää!

Uusia lenkkimaisemia Helsingissä

Heipsan, täällä kirjoittelee muuttamisen takia kiireinen ja koulujutuista stressaantunut Katju. Olen nyt siis suunnilleen kotoutunut uuteen asuntooni. Muutin pari viikkoa sitten Helsingin sisällä vähän lähemmäs keskustaa ja kulunut kuukausi on vierähtänyt lähinnä muuttoon liittyvien käytännön asioiden parissa - eikä loppua näy. Vielä pitäisi jostain hankkia esimerkiksi sohva, ja sänkykin saadaan vasta toukokuun puolella. Tämä kuukausi menee muuttolaatikoiden keskellä vuodesohvalla nukkuen ja keittiön pöydän ääressä kandia kirjoitellen, raivostuttavaa! Kyllä tää tästä vielä kodiksi muuttuu...

Muuttamisessa on kuitenkin yksi erittäin mahtava juttu: pääsee tutustumaan uusiin lenkkimaastoihin!!! Juokseminen onkin lempparitapani tutustua uuteen elinympäristöön tai kaupunkiin: pääsee hyvin kartalle ja näkee enemmän kuin kävellen. Nykyinen kotini sijaitsee ihanteellisella paikalla sen suhteen, että tässä on lähellä paljon lenkkipolkuja ja tästä toisaalta pääsee lähtemään tosi kätevästi moneen suuntaan ympäri Helsinkiä. Olen nyt juoksennellut täällä reilun viikon ja käynyt läpi vasta pienen murto-osan kaikista niistä mahdollisista reiteistä, joita pääsen täältä käsin kiertämään. Tässä kuitenkin muutamia lemppareitani:






1. Käpylän, Kumpulan ja Vallilan puistoalueet

Laajoja nurmialueita, lukuisia pieniä polkuja, kauniita vanhoja puutaloja sekä vähitellen kevääseen herääviä siirtolapuutarhoja. Luontoa keskellä Helsinkiä. Ihan huippua ja kesän saapuessa menee varmasti vaan parempaan suuntaan!




2. Olympiastadionin ympäristö

Olympiastadionin ympäri kulkee kivoja polkuja ja pururatoja, mutta parasta on kuitenkin Eläintarhan kenttä, jossa saa helposti tehtyä vetotreenejä. Kämpältäni kestää juosta kentälle n. 10 minuuttia, mikä toimii hyvin treenin alku- ja loppulämpönä - ihanteellinen sijainti siis.






3. Vanhakaupunki ja Hermannin ranta

Kauniiseen Vanhaankaupunkiinkin on matkaa juosten vain muutama kilometri ja sieltä matka takaisin vehreää Hermannin ja Toukolan rantareittejä pitkin muodostaa kivan kymmenisen kilometrin lenkin, jolla maisemat vaihtelevat maaseudun, merenrannan ja vilkkaan kaupungin välillä.

4. Rantareitti Kruununhaasta Meilahteen

Säästin parhaan vikaksi ;) Juostiin viime lauantaina, kevään lämpimimpänä päivänä so far, Ruusun kanssa parin tunnin lenkki Helsingin rantoja pitkin aina Kruununhaasta Katajanokan, Kaivopuiston ja Hietalahden kautta Meilahteen saakka. Reitillä oli ihan uskomattoman kauniita maisemia ja vaihtelevia maastoja mukulakivipäällysteisestä kauppatorista Hietsun merenrantapolkuihin. Ja huhhuh sitä ihmisten määrää, joka oli aurinkoisena lauantaina lähtenyt ulos reippailemaan ja nautiskelemaan! Hymyssä suin sai taivaltaa koko parinkymmenen kilometrin matkan. Tähän reittiin tuskin kyllästyy ihan heti :)

Semmoisia uusia reittejä oon täältä bongaillut. Helsinki tarjoaa kyllä paljon vaihtoehtoja lenkkeilylle ja ulkoilulle yleensäkin, vaikkei niitä Salon kunnollisia metsäpolkuja löydykään. Täältä eivät reitit kuitenkaan ihan heti lopu kesken. Mitkä ovat omat lempireittisi pk-seudulla, jos tällä suunnalla asustelet? :)

P.S. Enää tasan kuukausi Helsinki City Runiin - vastahan tässä on Barcelonasta toivuttu! Aika rientää!!