Näytetään tekstit, joissa on tunniste Garmin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Garmin. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. elokuuta 2015

Uusi Garmin Forerunner 610

Vanha sykemittarini, Garmin 110, hajosi viime viikolla. Kello palveli vajaat pari vuotta, joten totuin Garmin connect -tilin käyttöön sekä Garminiin ylipäätään. Tykästyin kelloon ja connect-palveluun, siispä päätös uudesta Garminista oli selvä. Olenkin kirjoitellut Garmin connect -palvelusta jo viime vuonna, tekstin löydät täältä!





Selailin erilaisia Garmin-kelloja netissä ja vertailin niiden hintoja. Halusin mahdollisimman hyvän kellon mahdollisimman halvalla. Vanhassa mallissani minua häiritsi ehkä eniten se, ettei näyttöön saanut samaan aikaan esiin ajanottoa ja sykettä. Kaipasin myös erilaisia intervalliohjelmia ja sykealueiden määrittelyä yms erikoistoimintoja. Vanha mittarini ei tehnyt erittelyä pyöräilyn ja juoksun välille, mikä vääristeli tilastoja Garmin connectissa ja oli myös vähän häiritsevää. Eräs toivomani lisäominaisuus oli vielä palautusajan määrittely. Näihin pikku seikkoihin kaipasin parannusta. En kuitenkaan koennut tarvitsevani tyyristä triathlon-kelloa tai kaikki mahdolliset erikoistoiminnot sisältävää rannetietokonetta. Lisäksi monet Garminin mittarit (ne kalliimmat) ovat malliltaan melko suuria ja laatikkomaisia - halusin mieluummin kätevämmän, perinteisen pyöreän kellotaulun muotoisen kellon, sillä käytän sitä muussakin yhteydessä kuin juostessa, kuten töissä.

Selailin eri kelloja ja päädyin kolmeen erilaiseen Garmin Forerunner -malliin, joista yksi piti kyllä karsia hinnan takia samantien. Vaihtoehtoni olivat 220, 610 ja 620. Ohjehinnaltaan halvin näistä oli 220, jonka löysin halvimmillaan netistä 193 eurolla (Garminin sivuilla hinta 219 €). Tämä malli oli mielestäni kivoimman näköinen - lisäksi värinäyttö houkutteli. 220 oikeastaan sisälsi kaiken tarpeellisen, mutta 610 sisälsi vielä vähän enemmän joitain erikoistoimintoja, kuten Virtual Partnerin, virtuaalisen "jäniksen", jonka avulla voi tavoitella tiettyä tahtia lenkillä. 610 oli lisäksi kosketusnäytöllä varustettu, mikä ei kylläkään houkutellut. Kosketusnäyttö kuulosti vähän hankalalta. 620 taas tuntuu yhdistävän 220:n ja 610:n ominaisuudet: se on väri- ja kosketusnäyttö ja sisältää kaikki mahdolliset ominaisuudet ja toiminnot, sekä myös sen palautusaikatoiminnon, jota uudessa sykemittarissa kaipasin. 620 oli siis näistä kelloista ehdottomasti mieluisin, mutta hinta Garminin sivuilla oli 379 € enkä alle 300 euron kelloa löytänyt mistään. Hinta oli niin paljon yli budjettini, että piti tyytyä halvempaan.



610:n hinta oli Garminin sivuilla 269 €, ja löysin sen halvimmillaan jostain 199 eurolla. 610 ja 220 olivat siis suunnilleen samanhintaiset eivätkä ihan merkittävästi toimintojensakaan suhteen eronneet toisistaan, joten päädyin ensin valitsemaan 220:n - lähinnä ulkonäön, värinäytön ja vanhanaikaisen ei-kosketusnäytön takia. Sattumalta löysin kuitenkin Gigantin sivuilta viikkotarjouksesta 610:n 99 euron hintaan! Säästin siis satasen ja tilasinkin kelloni sieltä.

Eniten mua arvelutti se kosketusnäyttö. Jotenkin luulisi, että kosketusnäytölliset kellot menevät ensinnäkin helposti rikki ja toiseksi ovat hankalia käyttää. Luulisi, että lenkillä kellon näyttöä helposti huitaisee ja vahingossa tyyliin keskeyttää treenin ennen aikojaan tms. Tai että esim. sateella kosketusnäyttö ei tottele kosketusta. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että 610:ssa on kaikki tismalleen samat painikkeet kuin vanhassa 110-kellossani, paitsi vasemman alakulman sivunvaihto-nappi. Se siis toimii käytännössä hyvin samalla tavalla kuin 110: vasemmassa yläkulmassa on taustavalonappi, oikeassa yläkulmassa pysäytysnappi ja oikea alakulma on kierros/nollausnappi. Sivunvaihtonappi on periaatteessa korvattu kosketusnäyttöominaisuudella: sivua (kellonäkymä -> harjoitusnäkymä) saa vaihdettua kosketusnäyttöpuhelimesta tuttuun tapaan vetämällä sormella näytön halki. Lisäksi "virransäästönäkymässä" = kellonäkymässä kellotaulu lukittuu eikä kello siis voi ruveta itsestään aloittelemaan uutta treeniä. Kosketusnäyttö ei ole kovin herkkä, joten kellon kanssa säheltäminen vahingossa on aika mahdotonta. Kosketusnäyttö tottelee myös kynttä eli on vähän erilainen kuin esim. kännykän näyttö.



"Vanhanaikaisten" nappuloiden lisäksi kellossa on kaksi kosketuksella toimivaa painiketta. Toinen toimii paluu-näppäimenä - sillä siis pääsee aina edelliseen ruutuun. Toisesta pääsee päävalikkoon, josta voi valita "Historian", "Asetuksen", "Harjoituksen" tai "Minne?"-kuvakkeen. Historiasta luonnollisesti pääsee tarkkailemaan menneitä treenejään - kello näyttää myös yhteenvedon treeneistä. Treenejä pääsee tarkastelemaan paljon kattavammin kuin vanhassa kellossani: näkyy esim. maksimisyke, treenin tehokkuus ja kierroskohtaiset tiedot, joita pääsi 110:ssa katselemaan vasta tietokoneelta connect-tilin kautta.

Asetus-näppäin vie tietysti asetuksiin, josta pääsee säätämään kaikenlaisia juttuja. Ehdottomasti paras löytämäni asetus on harjoittelusivujen muokkaaminen. Sieltä pääsee siis mukauttamaan treenin aikana näkyviä sivuja. Esim. vanhassa kellossani yhdellä sivulla näkyi syke ja toisella kulunut aika - molempien sivujen ylälaidassa näkyi kuljettu matka ja alalaidassa kierrosvauhti. Tätä ei saanut muutettua mitenkään. Nyt saan yhdelle sivulle näkyviin "sykenäkymän", josta voin tarkkailla sykettäni, keskisykettäni, kulutettuja kaloreita ja sykealueitani. Toiselle sivulle saan "aikanäkymän", josta näen kokonaisajan ja -matkan sekä kierros- ja kokonaisvauhdin. Lisäksi voin halutessani laittaa näkyville vauhtini sekä nopeutena (km/h) että tahtina (min/km). Näitä sivuja saan muokata mieleni mukaan - kuinka monta tietoa (1-4) on milläkin sivulla näkyvissä ja mitä nämä tiedot ovat - mutta sen lisäksi voin luoda omia, mukautettuja sivujani. Teinkin ensitöikseni mukautetun sivun, josta näen kuluneen ajan, kuljetun matkan, keskivauhdin sekä sykkeeni. Juokseminen on niin paljon mukavampaa, kun ei tarvitse koskea lainkaan sykemittariin vaihtaakseen sivunäkymää. Noita tietoja nimittäin oikeastaan lenkillä vain tarkastelen, joten on tosi kätevää, että ne kaikki ovat tarvittaessa näkyvissä jatkuvasti.



Mukautetulta näytöltä näen kaiken tarpeellisen lenkin aikana.

Harjoitus-kuvakeesta pääsee tarkastelemaan varsinaiseen treeniin liittyviä ominaisuuksia, kuten Auto Lap -toimintoa, jota käytin myös vanhassa sykemittarissani (sykemittari ottaa automaattisesti uuden kierroksen aina, kun kilometri on juostu - niin lenkin eri osuuksia on jälkeenpäin helpompi tarkastella). Harjoitus-kohdasta löytyy myös Virtual Partner ja Virtual Racer -toimintojen asetukset. Lisäksi kelloon saa tallennettua omia harjoituksia ja reittejä. Näihin ominaisuuksiin en ole vielä sen kummemmin tutustunut, ehkä vähän tuonnempana! Minne?-näppäimen avulla kellon pitäisi ilmeisesti ohjata juoksija takaisin juoksun lähtöpisteeseen tai johonkin muuhun tallennettuun paikkaan. Tätä painettuani näyttöön ilmestyi kompassinuoli, en sitten tiedä, että ohjaako kello juoksijan samaa reittiä takaisin vai suorinta tietä kohti asetettua sijaintia.



Testasin kelloa sunnuntain pitkällä lenkilläni, ja olin kyllä tyytyväinen. Garminiin tottuneelle kello oli melko simppeli ja helppokäyttöinen - toimi aika samalla tavalla kuin edellinenkin kelloni. Iso plussa oli tosiaan se, että treeniä pystyy tarkastelemaan vähän laajemmassa mittakaavassa heti treenin loputtua. Myös laajennetut sivunäkymät ovat ehdoton lisä! Miinuksena melko iso kellotaulu, vaikka kellon pitäisi olla unisex-mallia. Ei oikeen tahdo istua meikäläisen pieneen ranteeseen, mutta sekin on vain tottumuskysymys. Saa nähdä, alkaako toi kosketusnäyttö vielä temppuilemaan, mutta tähän mennessä se on kyllä toiminut hyvin.



Iso miinus on tietojen lataaminen Garmin Connectiin. Edellinen sykemittarini synkronoi tiedot helposti nettiin, kun liitin sen kiinni koneeseeni. Tässä uudessa tuli mukana "ANT Stick", jonka kautta synkronoinnin pitäisi onnistua helposti ja langattomasti. Jouduin tappelemaan tämän systeemin kanssa ikuisuuden, sillä koneeni ei tunnistanut ANT Stickiä eikä Garmin Express -ohjelma löytänyt kelloa, vaikka kiinnitin sen koneeseen jopa piuhalla. Lopulta sain sen jotenkin toimimaan, mutta silti connectiin näytti synkronoituneen vain yksi treeni. Ehkä ne loputkin sieltä vielä joskus siirtyvät tuonne bittiavaruuteen... Vähän turhan hienoksi ja vaikeaksi on kuitenkin tämä langaton synkronointi ehkä tehty - tai sitten kyse on huonosta läppäristäni (käyttäjässähän vika ei tietenkään voi olla ;)).

Kaiken kaikkiaan olen kyllä tosi tyytyväinen hankintaani. Kiva päästä tutkimaan, mitä kaikkia hauskoja toimintoja uudesta mittaristani löytyykään! :) Pari kivaa toimintoa mainitsen vielä tähän loppuun: uudessa kellossani on värinähälytys, jonka voi asettaa hälyttämään esimerkiksi aina, kun tietty matka tai kierros tulee täyteen, syke nousee tietylle alueelle, tietty kalorimäärä tulee kulutettua yms. Lisäksi kellossa saa määriteltyä erikseen, onko kyseessä juoksu- vai pyörätreeni - sopii siis myös pyöräilyn ystäville :)

Käytätkö sykemittaria? Mikä sykemittari sulla on? Oletko merkkiuskollinen sykemittarien suhteen?

torstai 22. tammikuuta 2015

Perus- ja vauhtikestävyyttä yhdistelevä treeni!

VK-treeni kuuluu olennaisena osana maratontreenaamiseen. Itelläni on ollut hieman ristiriitainen suhde koko vauhtikestävyyteen: asiasta kirjoittelinkin jo tuossa syksyllä. Toisaalta rakastan VK-treeniä - kovaa vauhtia, verenmakua suussa ja etenkin treenin jälkeistä kaikkensa antanutta fiilistä. Toisaalta taas vihaan VK-lenkille lähtemistä: Tasmaniassa turhauduin viikoittaiseen tasavauhtiseen VK-lenkkiini ja petyin itseeni, jos en saanut parannettua vauhtiani joka kerta. 40-60 minuutin tasainen kova vauhti tuntui todella puuduttavalta ja raskaalta - loppupeleissä en nauttinut VK-treeneistäni lainkaan, mutta ajattelin tasavauhtisen VK-lenkin olevan elintärkeä maratoniani ajatellen.

Tuntuu, kuin syksyn tasavauhtiset VK-lenkit olisivat synnyttäneet itsessäni jonkinlaisen trauman koko VK-treeniä kohtaan. Syksyn maratonini jälkeen en ole oikeastaan yhtäkään VK-treeniä tehnytkään. Jopa maksimikestävyystreenit (intervalli-/mäkijuoksut) ovat tuntuneet VK-treenejä paremmalta, sillä kovaa osuutta ja verenmakua kestää vain se pieni hetki, jonka jälkeen on lepo. VK on aina tarkoittanut itselleni "kovaa ja kauan".

Jo syksyllä vaihdoin ajatuksia muiden juoksun ystävien kanssa VK- ja MK-treenaamisesta, mutta vasta lähiaikoina olen tajunnut olevani hieman hakoteillä tietojeni suhteen. VK-treeni ei automaattisesti tarkoita 45 minuutin lenkkiä, joka on vedettävä mahdollisimman täysillä, mahdollisimman korkeilla sykkeillä ja mahdollisimman nopeasti alusta loppuun asti. Tasavauhtinen VK-lenkki ei ole suinkaan ainut tapa harjoitella vauhtikestävyyttä - eikä senkään kuulu välttämättä olla 45 minuutin pituinen tai hilata sykkeitä MK-alueelle. Olenkin lueskellut viime aikoina vauhtikestävyydestä ja erilaisista tavoista treenata sitä ja tajusin, että taisin itse asiassa pari viikkoa sitten "vahingossa" vetää VK-treenin, kun huvin vuoksi testasin juosta aina kilometrin rauhallisesti ja kilometrin kovaa, yhteensä 11 kilometrin verran. Hetkinen, oliko tässä nyt kyseessä PK-VK-yhdistelmätreeni? Ja vedin sen huvin vuoksi - vailla mitään tavoitteita tai treeniohjelmaa? Ihan vaan koska huvitti juosta osa lenkistä vähän kovempaa?

Tuota parin viikon takaista mukavaa lenkkiä muisteltuani päätin testata tänään samankaltaista PK- ja VK-treenin yhdistelmää. Garminin GPS-sykemittariani avuksi käyttäen juoksin aina kilometrin PK-sykkeillä ja kilometrin VK-sykkeillä - yhteensä 7 PK- ja 6 VK-osuutta, eli 13 km. PK-osuuksilla keskisykkeeni vaihteli 141-158 välillä, VK-osuuksilla taas keskisykkeiden vaihteluväli oli 163-168. PK-osuudella tahtini taas vaihteli välillä 5:40-5:55 min/km (10,14-10,59 km/h) ja VK-osuuksilla vastaavat lukemat olivat 4:50-5:03 min/km (11,88-12,41 km/h). Koko treeni kesti tasan 70 min, keskitahti 5:23 min/km (11,15 km/h), KS 158 ja MS 174. Huomattavaa on selkeät vauhti- ja syke-erot PK- ja VK-osuuksien välillä - oikein onnistunut treeni siis! :)

PK- ja VK-osuuksien vaihtelu näkyy kivasti erityisesti sykekäyrässä!

Fiilikset treenin jälkeen olivat aivan huiput!! Ensinnäkin, lenkki menee paljon nopeammin, kun siinä on syke- ja rytmivaihtelua. Toiseksi, VK-osuudet voi vetää aika kovaa, kun tietää, että seuraavan kilometrin voi mennä taas vähän iisimmin. Kolmanneksi, tämän treenin sai huomaamattaankin venymään yli tunnin pituiseksi: tasavauhtisessa VK-treenissä 45 minuuttiakin tuntuu ikuisuudelta.

Löysin uuden, hauskan tavan treenata ja ylitin kynnykseni VK-treeniä kohtaan, jee! Tästä voi sitten taas vähitellen koventaa treeniä ja siirtyä taas kohti sitä tasavauhtista VK-lenkkiä - tosin en tiedä, onko se edes tällaista yhdistelmätreeniä parempi vaihtoehto. Yksi asia on varma: juoksutreeneissä vaihtelu todellakin virkistää :)

Kaivoin kaapistani esiin pitkästä aikaa nämä Niken lenkkarit! Juoksukenkien vaihto silloin tällöin voi myös keventää askelta ja tuoda lisää virtaa jalkoihin :)

Olisi mukava kuulla, miten te muut juoksuhullut treenaatte vauhtikestävyyttänne!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kaikki hyöty irti sykemittarista!

Hellurei! Kuten arvata saattaa, olen ollut hieman kiireinen viime viikkoina. Muuttaminen toiselle puolelle maailmaa, opiskelu englanniksi, uusiin ihmisiin tutustuminen... Paljon tekemistä ja stressitekijöitä! Nyt kuitenkin rupee tää arki tästä pikkuhiljaa rullaamaan, eli toivottavasti ehdin myös kirjoitella vähän enemmän. On myös ollut vähän vaikeaa kirjoittaa treenaamisesta, kun ei ole ollut hirveästi aikaa sille - siis treenaamiselle. Nyt kuitenkin ajattelin tehdä ensi viikosta eteenpäin treeniohjelman, jota seuraan aina siihen mahdolliseen maratoniin asti. Siihen on nyt aikaa siis vajaat 12 viikkoa. Jos ensi viikko meneekin vielä paikoilleen asettumisessa, niin viimeistään 10 viikkoa ennen maratonia aion alkaa kiinnittää huomiota treeniohjelmaan.



Kiinnitin tässä eräänä päivänä Garmin Forerunner 110 -sykemittarini pitkästä aikaa tietokoneeseeni (nyt, kun mulla vihdoinkin on uusi tietokone), ja huomasin, että Garmin Connect -sivut ovat uudistuneet. En ole ennen käyttänyt Garmin Connect -tiliäni kovin aktiivisesti, mutta sen uusi ulkonäkö ja ominaisuudet vaikuttavat aika lupaavilta!




Garmin Connect -sivusto on suunniteltu kaikkien Garmin-sykemittarien tueksi, jotta niiden käyttäjät saisivat mittaristaan ja treeneistään kaiken hyödyn irti. Tilin luominen on ilmaista. Käyttö vaatii vähän totuttelua eikä tunnu alkuun kovin helpolta, mutta on loppupeleissä melko yksinkertaista. Itse latasin myös ilmaiseksi netistä Garmin Express -ohjelman, jonka avulla treenien siirtäminen sykemittarista koneelle ja Garmin Connect -tililleni sujuu helposti. En tiedä, toimiiko laitteen synkronointi ilman tätä ohjelmaa. Sen avulla tietojen siirtäminen ja mittarin päivittäminen on kuitenkin simppeliä: yhdistää vain sykemittarin sen mukana tulleella USB-kaapelilla koneeseen ja Garmin Express hoitaa loput.

En ole vielä päässyt tutustumaan kunnolla uusiin sivuihin, mutta niiden avulla pystyy myös luomaan treeniohjelman ja valitsemaan siihen erityyppisiä treenejä ja eripituisia lenkkejä. En tiedä, meneekö tämä liian hankalaksi, mutta voisi olla ainakin ihan kokeilemisen arvoista!

Ainut ongelma, johon en ole vielä löytänyt ratkaisua, on treenien oletustyyppi "juoksu". Käytän sykemittaria välillä myös esim. kävellessä tai pyöräillessä, mutta sykemittarini olettaa kaikkien treenieni olevan juoksutreenejä. Tämä tietysti vääristää treenitilastoja!

Tilillä pystyy myös tarkastelemaan (halutessaan vaikka vuoden takaisia) treenejä ja vertailemaan niitä keskenään (uusi, yksinkertainen ominaisuus, johon tykästyin kovasti!). Näin treeneistä saa paljon lisätietoa, jota ei pelkältä sykemittarin näytöltä näe. Netissä voi tehdä treeneistä oikein kunnon syväanalyysin ja saada näin ehkä myös motivaatiota ja arvokkaita ideoita omaan treenaamiseen liittyen. Tilin avulla pystyy tarkastelemaan esimerkiksi syke- ja vauhtivaihteluja, reitin eri osuuksia ja jopa sääolosuhteita - siis halutessaan seuraamaan uudestaan koko treenin kulun kokonaisuudessaan. Treenit voi halutessaan tietysti myös jakaa muiden käyttäjien tai kavereiden kesken vaikkapa Facebookissa.


Esimerkki yksittäisen treenin tarkastelusta. Sykkeet pomppivat, miten sattuu, sillä pysähtelin tällä lenkillä vähän väliä tutkimaan ja kuvaamaan uusia kotikulmiani!

Paras ominaisuus Garmin Connectissa on kuitenkin reittien seuraaminen kartalta. Etenkin nyt, kun olen uudessa kaupungissa ja juoksen uusia reittejä, on kiva nähdä, mistä on juossut. Vaikka kertyneet kilometrit näkee jo sykemittarin näytöltä, netissä pääsee tarkastelemaan niitä kartalta ja näkee reitin eri korkeudet jne. Tämä helpottaa myös huomattavasti uusien reittien löytämistä ja seuraavan treenin suunnittelua!

Pitää nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja tutustua muihinkin Garmin Connectin ominaisuuksiin. Nyt, kun Garmin tarjoaa entistä paremmat oheistoiminnat sykemittarin tueksi, suosittelen sitä ehdottomasti kaikille sykemittarin ostoa harkitseville!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Treeniohjelma, vko 1

Oon aina juossut vähän fiiliksen mukaan ajattelematta sen enempää. Joskus oon asettanut treenien tavoitteeksi esim. 40 km, 4 lenkkiä tai 4 tuntia viikossa, mutta en mitään sen tarkempaa. Nyt kuitenkin maratonin lähestyessä päätin ottaa asioista vähän selvää ja tajusin, että sillä, millaisia lenkkejä juoksen ja kuinka paljon, on oikeasti merkitystä.



Selailin vähän erilaisia juoksuoppaita ja tein niitten pohjalta itelleni treeniohjelman. Ensimmäisen viikon ohjelmaan kuuluu yks lyhyt (alle 60 min) palautteleva, 2 vähän pidempää (60-90 min) ja yks pitkä (90-150 min) matalasykkeinen peruskestävyystreeni sekä yks 45-60 minuutin vauhtikestävyystreeni. Koitan aina sisällyttää johonkin treeniin myös vähän 30-60 s vetoja. Jatkossa tarkotuksena ois juosta aina muutama peruskestävyystreeni ja 1-2 vauhti- tai maksimikestävyystreeniä viikossa. Lihaskuntoakin pitäisi harjoittaa, mutta se tulee ainakin tällä viikolla sählyn ja futsalin muodossa viikonloppuna. Tällä viikolla oon jo juossut 80 minuuttia peruskestävyysvauhdilla sekä 75 minuutin PK-treenin vedoilla. Tänään oli siis tarkoituksena juosta vauhtikestävyystreeni.

Ennen juoksin lähestulkoon pelkästään eripituisia peruskestävyystreenejä. Nyt kuitenkin tajusin vauhtikestävyyden merkityksen kehittymisen kannalta. Vauhtikestävyystreenissä on siis tarkoituksena juosta elimistöä selvästi kuormittavalla rasitustasolla. Vauhtikestävyyttäkin voi harjoitella vähän korkeammilla tai matalammilla sykkeillä (kuitenkin n. 75-85% maksimisykkeestä), mikä vaikuttaa lenkin pituuteen. VK-treenaamisen avulla saa parannettua tuloksia ja totutettua kroppaa aina vaan kovempaan vauhtiin ja rasitukseen. Tajusin, että tällaista treeniähän mä just tarvitsen. Normaalia lenkkivauhtiani jaksaisin juosta tällä hetkellä tosi pitkään matalalla sykkeellä. Jos siis haluan nopeuttaa sitä hyvältä tuntuvaa normivauhtia, on myös treenattava nopeampaa tahtia silloin tällöin.

VK-treeni ei ole mulle henkilökohtaisesti kovin mieluisaa. 10 kilsan tuntivauhtia jaksaisin juosta helposti monta tuntia, mutta miten se 2-3 km/h nopeampi vauhti voi tuntua niin tuskaiselta, vaikka juoksisi vain 30 min?? VK-lenkin jälkeinen fiilis on kuitenkin PK-treeniin nähden aika palkitseva ja upea :) jaloissa tuntee, et on tehnyt jotain!

Tänään juoksin 50 minuutin VK-treenin + tärkeät alku- ja loppuverryttelyt (yhteensä 15 min). Illan sää oli ainakin treenin kannalta ihanteellinen, tommonen viisi astetta plussaa ja kuiva, keväinen sää. Nyt jos koskaan suosittelen kaikkia lähtemään sinne lenkkipoluille :)

Juoksuvauhti tän päivän lenkillä oli 11,70 km/h ja kilometrejä kertyi 50 minuutin aikana 9,75. Ongelmaksi muodostui tasaisen vauhdin ylläpito. Koitin väkisin pitää alun nopeaa 12-13 km/h vauhtia yllä myös loppua kohden, vaikka kroppa pisti vastaan. Tää taas sai sykkeet nousemaan liian korkealle. Lopputuloksena lenkin maksimisyke oli 175 keskisyke jopa 168, aivan liian korkea. Pitäisi opetella kuuntelemaan kroppaa ja olla katsomatta sitä sykemittarin vauhtilukemaa! Tähän kiinnitän ensi VK-treenissä huomiota :)



Käytän lenkeilläni Garmin Forerunner 110 -sykemittaria, joka sisältää myös GPS-toiminnon. Näin saan seurattua sykkeen ja ajan lisäksi juoksuvauhtia ja juostua matkaa. Suosittelen kyllä lämpimästi tuota GPS-mittaria normaalin sijaan, antaa mukavasti lisätietoa omasta juoksemisesta :) Tää malli ei ole mikään maailman paras, mutta riittävän hyvä ainakin mulle!

Huomenna on jalat varmasti kipeät, mutta onneksi ohjelmassa on vaan pieni palautteleva PK-treeni. Se on ihan hyvä myös lauantain tärkeitä sählypelejä ajatellen. Nyt on ekan treeniviikon aikana kertynyt kasaan jo 40 km juoksua, tästä on hyvä jatkaa ja parantaa! Kaikki huomenna lenkille, toi optimaalinen keväinen lenkkisää ei jatku ikuisuutta ;)