Mitä saa aikaan viikko ilman juoksua?

Olen viettänyt maratonin jälkeisen viikon eräänlaista hiljaiseloa juoksun suhteen. Jalkani olivat maratonin jälkeen niin jumissa ja kipeät, että uskoin juoksevani aikaisintaan keskiviikkona. Toisin kävi - juoksuttomuus venyi entisestään. Vanha kunnon maratonin jälkeinen flunssa iski meikäläiseen tiistai-iltana. Tulen poikkeuksetta maratonin jälkeen kipeäksi. Kroppa on kai niin heikko ja vastustuskyky matala niin kovan suorituksen jälkeen. Lisäksi matkustaminen ja lihaskipujen takia heikosti nukutut yöt kisan jälkeen edistävät osaltaan flunssan puhkeamista.

Keskiviikkona jalat tuntuivat jo yllättävän hyviltä, mutta olo oli muuten tukkoinen. Torstaina iskikin kunnon flunssa. Pysyttelin pari päivää peiton alla ja turvauduin kaikkiin mahdollisiin lääkkeisiin ja poppakonsteihin. Perjantai-iltana uskaltauduin pienelle kävelylle. Lauantaina olo oli jo huomattavasti parempi, joten kävin jo vähän pidemmällä kävelyllä - pariinkin otteeseen. En vain pysty pysyttelemään sisätiloissa kun ulkona paistaa aurinko. Sunnuntaiaamuna olo oli jo melko hyvä, mutta maltoin mieleni ja lepäsin tämänkin päivän. Nälkä urheilua kohtaan on paisunut valtavaksi: mieli ja kroppa tahtoo jo treenaamaan ja kunnolla. Huomenna kuitenkin aloitan juoksun todennäköisesti melko rauhassa, kuntoa tunnustellen. Ei olisi kiva virua monta viikkoa jälkitaudin kourissa.

Disney-leffat ovat aina olleet tärkeä osa sairaspäiviäni ;)

Olen niin harvoin kipeä (tai sitten parannun aina niin nopeasti), etten edes muista, milloin viimeksi olisin ollut kokonaisen viikon juoksematta. Epäilen, että viime kerrasta on peräti yli 1,5 vuotta. Keväällä 2014 mulla oli juoksijan polvi, jonka takia jouduin olemaan juoksematta useamman viikon. Sen jälkeen olen juossut vähintäänkin yhden kevyen lenkin viikossa, jollen ole muuhun pystynyt.

Tuntuu aika oudolta olla juoksematta näinkin "pitkään", kun juokseminen on niin iso osa omaa elämää ja arkea. Jotenkin suhtaudun tähän juoksemattomuuteen kuitenkin huomattavasti rennommin kuin joskus. En ole huolissani siitä, että kuntoni laskisi merkittävästi, tai paniikissa siitä, että kilot kertyvät kaikkien niiden herkkujen takia, joita tämän viikon aikana olen ahminut (ja niitä muuten riittää!). Kunto todennäköisesti tulee väliaikaisesti notkahtamaan hieman ja kiloja on tässä muutenkin keväästä kertynyt jo enemmänkin kuin pari, mutta so what? Kunto kyllä kohoaa, jos niin haluaa, ja kiloistakin pääsee eroon, jos niin päättää. Uskon, että pienen herkuttelu- ja lepoviikon jälkeen motivaatio juoksua ja muuta urheilua kohtaan on suurempi kuin ennen maratonia. Olen myös saanut paljon muuta ajateltavaa: keskittynyt kouluhommiin, toiminut kummitätinä ihanan pikku prinsessan ristiäisissä, nähnyt opiskelukavereita hauskan opiskelijatapahtuman merkeissä, suunnitellut matkaa Lontooseen uudeksi vuodeksi ja solminut mielenkiintoisen yhteistyösopimuksen, josta kerron lisää ensi viikolla. Älkää käsittäkö väärin: haluan yhä kehittyä juoksussa, rikkoa ennätyksiäni ja jatkaa sen aktiivista harrastamista. Halu juosta on pyörinyt mielessä jatkuvasti, ikään kuin kaiken tämän taustalla, mutta olen malttanut siirtää juoksusuunnitelmat seuraavalle viikolle. Juoksu ei enää hallitse elämääni, vaikka kuuluukin siihen oleellisesti.

Ensi viikolla aloitan taas treenaamisen ja nyt ajatus juoksemisesta tuntuu ainakin kaikelta muulta kuin pakkopullalta. Haluan päästä jo treenaamaan. Tulevalle talvelle (ja syksylle) mulla on vähän erilaiset suunnitelmat: juoksussa keskityn varmaankin lähinnä peruskuntoni kasvattamiseen, mutta sen ohella aion ottaa lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelun osaksi treeniohjelmaani. Vähän vaihtelua siis!

Ensi viikoksi suunnittelin jopa osallistuvani mahdollisesti Kaarinan syysmaratonille kympin matkaan. Vaikka olenkin ollut kipeä ja ottanut pyöreät 0 juoksuaskelta maratonin jälkeen? Saatikka sitten treenannut lyhyttä matkaa? Viimeisimmästä vauhtikestävyystreenistäni on muistaakseni yli kuukausi. Ajattelin mennä vain nauttimaan kisatunnelmasta ja kannustamaan tuttujani pidemmillä matkoilla. Mikä muhun on mennyt? Jotain hassua siellä Münchenissä tapahtui, kun ennätykset ja pakkopullamainen veren maku suussa juokseminen ovat kadonneet mielestä ja kisakynnys näin merkittävästi madaltunut. Jokin on nyt loksahtanut pääkopassa oikealle kohdalleen.

Onpa levollinen olo.

Kulunut syksy juoksijan silmin

Vilukissana olin tyytymätön viime kesään. Manailin kylmää säätä useaan otteeseen. Olisin halunnut vain makoilla auringon alla ja lenkkeillä kevyellä vaatetuksella, mutta shortsikelit tulivat vasta juhannuksen jälkeen. Toisaalta vähän viileämpi kesä oli juoksun kannalta parempi kuin  hurjat helteet, mutta kyllä se silti harmitti. Eniten kaipasin aurinkoa ja lämpimiä iltoja sekä öitä. Jälkimmäisiä ei ainakaan ollut juuri nimeksikään, joten rakastamani myöhäisen illan tai yön lenkit jäivät kesällä minimiin.

Perinteisesti kesä on ollut lempivuodenaikani. Pidän myös keväästä, sillä päivät pitenevät ja kesä lähestyy. Talvellakin on kaunista, jos on lunta - se tuo myös valoa. Lisäksi talvella on lempijuhlani joulu, joka auttaa jaksamaan läpi pimeimmän ja kylmimmän vuodenajan. Mutta syksy. Siitä en ole ikinä pitänyt. Päivät sen kun lyhenevät, tulee aina vaan pimeämpää ja kylmempää. Eniten vihaan sadetta ja loskaa. En piittaa kesäsateesta, mutta lenkkeily kylmässä loskasateessa johtaa helposti vilustumiseen - eikä muutenkaan ole kovin nautinnollista. Tarkoituksella hain vaihtoon viime vuonna juurikin syksyksi. Pääsin karkuun Suomen syksyä ja nauttimaan Australian keväästä. En siis ole viettänyt syksyä kahteen vuoteen.

Tämä syksy on kuitenkin ollut tähän mennessä aivan ihana ja kompensoinut kurjaa kesää. Oon ollut niin fiiliksissä koko syksyn ajan. Sää vaikuttaa suuresti juoksemiseeni: erityisesti tuuliseen säähän on ikävää lähteä juoksemaan, myöskään kylmä sää ei houkuttele lähtemään lenkille. Ihana sää on oikeastaan yksi suurimmista motiiveistani koko juoksuharrastukselleni: saan auringosta ja raittiista ilmasta ihan älyttömästi voimaa. Loppukesästä ja alkusyksystä ei ole lenkkimotivaatio ollut ainakaan keleistä kiinni. Ja luonto on juuri nyt kauneimmillaan. Ruska alkaa ottaa valta-asemaa lehtipuissa, ilma on raikasta ja aurinkokin on paistanut yllättävän paljon. Lenkeilläkin tekee mieli pysähtyä jatkuvasti ikuistamaan upeaa ympäröivää luontoa (mikä ei välttämättä treenin kannalta ole kovin hyvä juttu kylläkään ;)) ja polkujuoksu houkuttaa tähän aikaan vuodesta eniten. Syksy tuntuu niin paljon lyhyemmältä, kun loppukesä oli niin lämmin ja lämpö jatkui läpi syyskuun - oikeastaan otan mieluummin tämän intiaanikesän kuin kuuman alkukesän ja nopeasti kylmenevän syksyn!

Auringonlaskut ovat omia lemppareitani syksyssä!

Mutta voi ei, ensi viikolla on luvattu kylmää säätä! Lämpötilat olivat läpi syyskuun semmoista 12-17 astetta, eikä lämpö pudonnut yölläkään tolkuttoman matalaksi. Ensi viikoksi on kuitenkin luvattu Helsinkiinkin yöpakkasia ja 4-7 asteen päivälämpötiloja. Mahtoiko tänään olla viimeiset yli 12 asteen lenkkikelit tänä vuonna?

On se kuitenkin kiva, että meillä on näin selkeät vuodenajat Suomessa! Tasmaniassa sää pysyi kesäkuusta marraskuun alkuun 15-asteisena ja täysin samanlaisena, vasta sitten alkoi lämmetä. Harvassa maassa pääsee nauttimaan lumesta samassa mittakaavassa kuin Suomessa. Eipä se siis sinänsä haittaa, vaikka ne kylmät säät sieltä vähitellen tulevat: onpahan sitten syy lisätä salitreeniä ja juosta kovaa ;) Ja polttaa kynttilöitä, syödä keittoja, keittää teetä.... Ei se syksy loppupeleissä niin ikävä vuodenaika olekaan!

Miten vuodenajat ja sää vaikuttavat treenaamiseesi? Mitä mieltä itse olet syksystä?