Launcestonin lenkkipolut

Kuten joku vaihtoblogistani saattoikin jo lukea, jätin eilen Tasmanian taakseni ja otin suunnaksi Uuden-Seelannin. Tätä postausta siis viimeistelen tällä hetkellä Aucklandissa backpackers-hotellissa. Nyt, kun Launcestonin lenkkipolut ovat vielä tuoreessa muistissa, haluan vähän fiilistellä niitä: tulihan niitä tallattua tässä 4,5 kuukauden aikana ihan kiitettävästi - n. tuhannen kilsan verran! Tässä postauksessa siis muutamia lempparilenkkimaisemiani Launcestonista.

1. Yliopiston ympäristö

Kampusalueen lenkkipolkuja

Asuin kampuksella, joten lenkkini lähti aina liikkeelle yliopistoalueelta. Koko kampuksen kiertävä tie oli valitettavasti vain 1,5 km pitkä, mutta yliopiston ympäristö muuten oli oikein kivaa lenkkialuetta. Yliopisto sijaitsi joen varrella korkealla, joten maisemat olivat hulppeat. Erityisesti tykkäsin juosta auringonlaskun aikoihin (kunnes kuulin, että pahamaineiset lähiöt kampuksen ympärillä ovat pimeän tullen vaarallisia hah!), jolloin näkymät mäen päältä alas joelle olivat mahtavat. Tulen muutenkin kaipaamaan tasmanialaista taivasta. Sitä hetkeä, kun aurinko on juuri laskemassa ja kaikki muuttuu pinkiksi. Meillä Suomessa se on sininen hetki, täällä punainen.

Maisemia yliopiston lähettyviltä

2. Joki ja satama

Yliopistolta pääsi pariakin eri reittiä pitkin alas Launcestonin satamaan - molemmat reitit kulkivat joenvartta pitkin. Tunnelmallinen pikku satama ravintoloineen ja kahviloineen oli ehdoton lempipaikkani Launcestonissa. Lenkkeilin usein satama-alueella. Veden äärellä on jotenkin niin kiva juosta! Juuri ennen lähtöäni kaupunki sai vihdoin valmiiksi myös uuden jalkakäytävän, joka kulki joenvartta pitkin satamasta kohti toista kampusaluetta. Ehdin tosin juosta sitä pitkin vain kaksi kertaa ennen lähtöäni.

3. Cataract Gorge ja Trevallyn

Cataract Gorgen juoksumahdollisuuksista kerroinkin blogissani jo aikaisemmin. Jyrkät nousut ja rappuset eivät olleet ihan tarkoituksenmukaisia maratontreenini kannalta, mutta sittemmin löysin ihan Gorgen lähistöltä Trevallyn-nimisen alueen, jossa oli paljon polkujuoksemiseen sopivia polkuja. Tykästyin siihen kovasti! Harmi vaan, että löysin senkin vasta niin myöhään. Olisi saanut vähän vaihtelua treenaamiseen!

4. Puistot ja polut

Heritage Forest

Mitään ihan valtavan suuria puistoalueita ei Launcestonin kaltaisessa pikkukaupungissa ole yleensä tarjolla: itse juoksin lähinnä Heritage Forestissa, joka oli monipuolinen puisto aivan yliopiston tuntumassa: ei kuitenkaan mikään kovin iso. Kaupungin puistot olivat myös tosi kauniita, mutta pieniä. Polkualueita (en nyt keksi niille parempaakaan nimeä tähän hätään :D) Launcestonissa kuitenkin riitti - siis yksinkertaisesti Tasmanialaista "metsikköä" (= räteikköä/puskaa), jonka halki kulki polku. Näitä tykkäsin kyllä juosta! Ja näiden polkujen varrella usein törmäsi jos jonkinlaisiin elukoihin: bongasin lenkeillä ainakin wallabin ja nokkasiilin. Ja paljon hulluja lintuja! Kuulin, että jotkut niistä voivat pesimisaikaan jopa hyökätä ihmisten kimppuun.

 

Vaikka näitä lenkkimaisemia on kiva muistella ja Launcestonissa oli paljon kivoja polkuja, olin rehellisesti sanoen kyllästynyt niihin jo ennen maratoniani. Olin kolunnut kaikki mahdolliset reitit aivan loppuun. Kaipasin vaihtelua - ei motivoinut lähteä juoksemaan aina samoihin maisemiin. Tänään kävin lenkillä Aucklandissa ja ai että, matkaa taittui yli 11 kilometriä ihan huomaamatta, kun keskittyi vain ihastelemaan uusia maisemia. Sillä, missä juoksee, siis todellakin on merkitystä - ainakin omalla kohdallani. Juokseminen tuntui niin hyvältä ja mukavalta tänään. Pitkästä aikaa motivaatio oli korkealla ja askel tuntui kevyeltä :) Ihan hyvä siis päästä uusiin maisemiin, ja koti-Suomen lenkkipolut ovat kyllä yllättävän monipuolisia! Niitä on oppinut tällä reissulla arvostamaan :)

Aucklandin lenkkimaisemia - kaikki keskustan tuntumassa!

Huomenna alkaa parin viikon roadtrip ympäri Uutta-Seelantia, joten saa nähdä, tutustunko sen eri osiin juosten vai patikoiden. Blogi tosin vaikenee todennäköisesti taas hetkeksi!

Pallopelejä ja mutajuoksua

Kuluneella viikolla en ole ehtinyt keskittymään juoksemiseen enkä bloggaamiseen aikaisempien treeniviikkojen tapaan. On ollut paljon kouluhommia ja tapahtumia. Yleensä viikonloppuna vedän kovan tai pitkän treenin, mutta tämä viikonloppu sujui vähän erilaisissa merkeissä.

Launcestonin joukkue

Eilen matkasin muiden Launcestonin kampuksella asuvien urheiluhenkisten opiskelijoiden kanssa koko päiväksi Hobartiin ottamaan mittaa eteläkampuksen asukkaista neljässä eri lajissa: verkkopallossa, koripallossa, futsalissa ja "dodgeball":ssa (muistuttaa suomalaista polttopalloa / kahden tulen välissä -peliä). Pääsin kokeilemaan reissulla ekaa kertaa tuota verkkopalloa (koriksen tyyppinen tyttöjen suosima laji - suurimpina eroina korin takalevyn puuttuminen, liikkumattomuus pallon kanssa ja tietyt alueet, joihin vain tietyn paikan pelaajat saavat mennä), joka osoittautui hauskaksi, mutta säännöiltään turhan monimutkaiseksi lajiksi! Onneksi mukana oli myös tuttu ja turvallinen futsal ;) Koko päivä sujui urheilun merkeissä hyvässä hengessä mahtavien tyyppien kanssa. Oli oikeastaan tosi kiva urheilla välillä muutenkin kuin juosten. Treeniohjelmani aikana olen käynyt satunnaisesti pelailemassa milloin mitäkin joukkuelajia tämän saman porukan kanssa, pyöräillyt kaupunkiin silloin tällöin ja tehnyt lihaskuntopiiriä yksinäni - en juuri muuta urheilua. Uskon, että eilinen urheilupäivä oli treeniohjelman kannalta ihan hyväksikin. Tulee treenattua hippusen myös sitä lihaskuntoa ja vauhtikestävyyttä!

Tässä sitä netballia!

Ja perinteisempää lajia

Tänä aamuna jalkani tosin tekivät kuolemaa - lieneekö syynä eiliset pallopelit vai aamuyön puolelle venynyt Northern Clubin tanssilattian valloitus kera korkkareiden... Ylös oli silti noustava aikaisin, sillä sunnuntain ohjelmassa oli TASMUDRUN - tasmanialaisten oma mutajuoksutapahtuma!!! Aloin innoissani suunnitella osallistumista ja joukkueen kasaamista heti, kun kuulin tapahtumasta, mutta kukaan ei täällä oikein innostunut ajatuksesta. Osaa ei kiinnostanut, osalla oli kouluhommia ja osa oli kipeänä. Itse en halunnut jättää tätä huikeaa tapahtumaa väliin mistään hinnasta! Yksin en kuitenkaan halunnut juosta, joten onneksi sain houkuteltua mukaani ystäväni Aaronin. Juoksimme mudrunin siis kahdestaan joukkueen sijaan, ja hauskaa oli silti :)

Puhtoisina ennen lähtöä

Mudrun järjestettiin Launcestonin lentokentän lähettyvillä maaseutumaisemissa, keskellä lampaiden ja lehmien laitumia (niitä ihan oikeasti kulki parin metrin päässä radasta!). Reitti oli viiden kilometrin pituinen ja sisälsi jyrkkiä nousuja ja laskuja, vesiesteitä, kiipeilyseiniä, köysiä, heinäpaaluja, tunneleita, verkkoja ja vaikka mitä - mutta erityisesti mutaa. Mutalampia, mutapolkuja, mutavalleja, mutaliukumäkiä, mutavuoria... Järjestäjillä oli ainakin ollut mielikuvitus korkealla rataa suunnitellessaan!

Osallistuminen maksoi opiskelijahintaan 30 dollaria (n. 20€) ja sisälsi hikipannan, ilmaisen ruuan (grillisafkaa taas yllättäen) ja ilmaisen kaljan/limun. Ja tietysti viisi kilometriä hauskaa menoa.

Nämä olivat vielä niitä helppoja esteitä ennen mutaista menoa! Muista esteistä mulla ei valitettavasti ole kuvia :(

Aika nopeasti juoksun lähdettyä tajusin, ettei siitä kyllä selviä mitenkään mutaamatta (onko toi edes oikea sana :D) itseään päästä varpaisiin. Jo viiden minuutin "juoksun" jälkeen tuli vastaan mutalätäkkö, joka upotti juoksijat rintaa myöten mutaan. Kaiken lisäksi lätäkön muta oli melko jämäkkää - pelkäsin jo juuttuvani siihen pysyvästi. Aaron menetti lenkkarinsa tuolle lätäkölle ja joutui juoksemaan loppumatkan ilman kenkiä. Itse olin onneksi ostanut tapahtumaa varten 8 euron lenkkarit, joiden menettäminen ei olisi juuri kirpaissut. Jalkapohjissa se tosin olisi varmasti tuntunut.

Voisin kirjoittaa huikeasta radasta ja tapahtumasta loputtomiin, mutta kerron nyt vain muutamasta "kohokohdasta".

• Parinkymmenen metrin mutaliuku oli ihan superia, joskin kivuliasta.
• Kylmässä lammessa kelluvien poijujen alittaminen sukeltamalla - not my favorite! Onneksi täksi päiväksi osui lämmin +20 asteen sää, joten jäätävästä vedestä noustua pääsi lämmittelemään aurinkoon.
• Heinäpaalujen alle kaivettujen ahtaiden mutatunnelien läpi mönkiminen - toinen "not my favorite". Tilanpuute rupesi ahdistamaan, vaikken ahtaanpaikankammosta kärsikään.
• Mutalampi korkeassa kaislikossa, jonne oli piilotettu aidonnäköinen muovialligaattori: aiheutti juoksijoissa vähintäänkin pakokauhua!
• Loppusuoran pitkä armeijatyylinen ryömimiseste, jossa oli pakko pysyä matalana ja vain mönkiä eteenpäin selvitäkseen maaliin asti. Mahtavaa.
• Aaronin voittaminen loppukirissä, mistä huono häviäjä päätti lätkäistä kilon mutaa keskelle päälakeani!
• Maalissa kylmä olut ja hotdog. En juo kaljaa enkä syö makkaraa, mutta tähän hetkeen se sopi täydellisesti.

Kuva Tasmudrunin virallisen valokuvaajan kotisivulta, jonne tulee vielä lisää näitä superhienoja kuvia ensi perjantaihin mennessä. Harmi vaan, että ne maksavat väh. 15 dollaria / kpl, joten en raaski ostaa kunnollisia versioita kuvista

Olin utelias sykkeistäni tällaisella radalla, joten jemmasin sykemittarin vedenpitävään pussiin juoksupöksyjeni takataskuun - toimi hyvin! Koko radan suorittamiseen meillä meni aikaa vajaat 1 h 10 min ja sykkeeni olivat lähes koko juoksun ajan yli 140 - korkeimmillaan ne ylsivät 169. En kyllä ihmettele. Vaikkemme tosiaankaan juosseet koko matkaa (en itse asiassa usko, että se olisi ollut edes mahdollista), ja tarkoituksena oli hauskanpito eikä radan nopea suorittaminen, esteet ja vauhtia hidastava jämäkkä muta saivat sykkeet korkealle.

Parasta koko mudrunissa oli lämmin ja huikea tunnelma. Monet olivat panostaneet pukeutumiseen: eräs tuleva morsian vietti mudrunissa polttareitaan "hääpukuunsa" sonnustautuneena kaasojensa sekä hieman kyseenalaisen pumpattavan sulhasensa kanssa - erityisesti tämä seurue herätti paljon huomiota. Kilpailijat sekä ihmiset radan varrella olivat aina valmiita tarjoamaan auttavaa kättä, jos joku juuttui mutaan, ei päässyt yli esteestä tai oli muuten vain vaikeuksissa. Itsekin tarjouduin kantamaan erästä tyttöä reppuselässä vesiesteen yli, kun tämä oli peloissaan lammen "pohjan sammakoista". Auttamishalu heräsi automaattisesti, kun se tuntui olevan muillekin juoksijoille itsestäänselvyys. Tää on taas niin tyypillistä australialaista ystävällisyyttä. En tiedä, onko Suomen mutajuoksu- tai muissa hupijuoksutapahtumissa samanlainen meininki. En ole vielä päässyt testaamaan niitä.

Maalissa - ilmeet kertovat kaiken fiiliksestä!

Tämän mahtavan kokemuksen siivittämänä aion kyllä todellakin osallistua mutajuoksuun uudestaan. Mudrun toi mukanaan kipeät lihakset, mustelmaiset ja naarmuiset jalat sekä kasan kauttaaltaan mutaisia vaatteita, mutta kaikki oli sen arvoista. Tätä fiilistä lisää, kiitos!

Olisi kiva tietää, missä määrin Suomessa järjestetään tällaisia tapahtumia. Kokemuksia ja vinkkejä otetaan kernaasti vastaan :)

"Polku"juoksua Cataract Gorgella

Heipä hei!

Tänään oli vaihtoaikani tähän mennessä lämpimin päivä: n. 17 astetta. Täällä Australiassa se tosin tuntuu vielä lämpimämmältä, koska aurinko on niin polttava. Ja sehän sopii meikäläiselle!! Rakastan kuumaa ilmaa ja aurinkoa. Se antaa mulle ihan älyttömästi energiaa.

Vaikkei tätä säätä nyt ihan kuumaksi voi vielä kutsua, niin ei parane valittaa. Sää on oikeastaan aika täydellinen juoksemiselle. Siksipä päätin kauniin lauantain kunniaksi polkaista viiden kilometrin päähän Cataract Gorgelle - tällä kertaa toteuttaakseni viikon palauttelevan funrunin!



Cataract Gorge on Launcestonin suurin (/ainut) nähtävyys ja turistikohde. Se on rotkomainen jokilaakso, joka alkaa kaupungin keskustan lähettyviltä, sataman vierestä. Rotkon molemmin puolin kulkee polku aina kolmen kilometrin päähän rotkon suulta. Rotkon pääsee ylittämään kolmesta eri kohdasta. Olen patikoinut rotkon kerran vaihtarikavereideni kanssa (lue lisää retkestämme ja Cataract Gorgesta täältä) ja ollut kerran kenttäretkellä yliopistokurssini yhteydessä tutustumassa sen tarjoamiin opetusmahdollisuuksiin. Paikka siis sinänsä oli ennestään tuttu, mutta reitin juokseminen uutta. Päätin juosta saman reitin, jonka olimme kavereideni kanssa patikoineet - koko matkan rotkon ympäri.

Reitti rotkon ympäri alkaa hurjalla nousulla pitkin Zig Zag Trackia: nimensä mukaan jyrkästi edestakaisin mutkittelevaa polkua, joka kohoaa korkealle rotkon huipulle asti. Reitin alku olikin siis pelkkiä jyrkkiä rappusia. On kai sanomattakin selvää, etten selvinnyt niistä juosten sitten alkuunkaan. Puoli kilsaa pelkkiä jyrkkiä rappusia - no way! Juoksin osan noususta ja kävelin loput: silti sykkeet nousivat korkeuksiin ja jalat olivat hapoilla. Treeni osoittautuikin varsinaiseksi intervallitreeniksi :D Olisi siitä tosin saanut paljon kovemmankin, mutta säästelin jalkojani tarkoituksella. Olihan tavoitteena kevyt, palautteleva funrun.

Cataract Gorgella portaita riittää

Kovan kapuamisen jälkeen tulikin lähes yhtä jyrkkä lasku alas laaksoon. Sama kaava toistui ensimmäisen mahdollisen rotkon ylityspaikan jälkeen. Jyrkästi ylös, jyrkästi alas. Jalat eivät meinanneet pysyä nopeudenvaihtelussa lainkaan mukana!

Rotkon maisemia

Kun vihdoinkin pääsin ylittämään rotkon polun loppupäässä, olivat edessä pisimmät ja jyrkimmät rappuset. Juoksin about 20 askelmaa, luovutin, ja kävelin loput reippaasti - syke silti korkealla. Päättymättömältä näyttävää nousua katsellessa tuli mieleen parikin henkilöä, jotka ottaisivat haasteen vastaan ja yrittäisivät juosta edes puolet niistä. Itse nautin nopeaa intervallijuoksua enemmän tasaisesta, pitkästä juoksusta :)



Pitkän nousun jälkeen polku alkoi vihdoin ja viimein näyttää polulta: voitiin puhua polkujuoksusta porrasjuoksun sijaan - at last! Matka rotkon toista puolta takaisin sen suulle olikin tasaisempi ja sujui paljon nopeammin ja mukavammin. Maisema muuttui karuista jyrkänteistä kauniiksi metsäksi, jossa linnut lauloivat ja wallabit pomppivat: tunnelma oli kerrassaan satumainen. Rotkon tällä puolella oli myös polkuja, jotka lähtivät kiemurtelemaan metsään kauemmas rotkosta. Seuraavalla kerralla, kun kaipaan polkujuoksua, pitääkin tulla juoksemaan vain näitä polkuja noiden rappusten sijaan.

Nää polut, ah!

Kokonaisuudessaan tämä lauantain funrun oli erittäin onnistunut ja loistava muistutus siitä, miksi rakastan juoksemista. Aurinko, luonto, korkea syke ja maitohapot reisissä. Kyllä tuntee, että on tehnyt jotain - ja samalla nauttinut siitä. Aivan mahtavaa: lisää polkujuoksua, kiitos!

Päivän polkujuoksun vauhti ei päätä huimannut: syy löytyy, kun tarkastelee reitin korkeustilastoja 

Katjun ja vauhtikestävyystreenin viha-rakkaussuhde

Kun en treenaa treeniohjelman mukaan tai tiettyä tavoitetta silmällä pitäen, treenini tehot vaihtelevat aina todella kevyen ja hieman reippaamman tuntemuksen välillä. Silloin tällöin saatan käydä vetäisemässä intervallitreenin, mutten ikinä vauhtikestävyystreenejä. VK-lenkit häätävät minut todellakin pois mukavuusalueeltani - ehkä siksi välttelen niitä. On niin paljon helpompaa juosta kolme tuntia putkeen semmoista kevyttä, mukavaa 10 kilometrin tuntivauhtia matalilla sykkeillä kuin 45 minuuttia verenmaku suussa, sykkeet pilvissä ja jalat hapoilla - niin kovaa kuin suinkin pystyy (pysyen toki sykkeen sallimissa rajoissa). VK-treeni on jotenkin henkilökohtaisesti mulle vielä maksimikestävyystreeniäkin epämiellyttävämpi kokemus. Tilanteesta entistäkin pahemman tekee tieto VK-treenin elintärkeydestä juoksuvauhdin nostamisen kannalta.

Nyt treeniohjelmani sisältää yhden VK-lenkin joka viikko. Ja kun puhun VK-lenkistä, tarkoitan tasavauhtista lenkkiä, jolloin syke pysyttelee ylhäällä koko treenin ajan, lähellä anaerobista kynnystä. Sisällytän vauhtikestävyyttä tosin myös PK-treeneihini silloin tällöin tehden kovempia vetoja muutaman kerran kesken lenkin. Varsinaista intervallitreeniä käytän lähinnä, kun haluan kehittää maksimikestävyyttäni. Täältä löydät kattavasti lisätietoa VK-harjoittelusta, erilaisista treeneistä ja sykealueista.

VK-treenin avulla pyrin saamaan nostettua peruskestävyysvauhtiani ja sitä kautta myös kisavauhtiani. Tavoitteena on, että kovempi juoksuvauhti alkaa tuntuta helpolta ja vaivattomalta. Että kroppani tottuu kovempaan juoksuvauhtiin, ja siitä tuleekin lopulta osa mukavuusaluettani.

Ei näiden polkujen läpi voi vaan pyyhältää pysähtymättä kertaakaan.

Keskiviikkona olikin sitten aika ekalle VK-treenille. Suunnittelin etukäteen, minne juoksisin, jottei tarvitsisi matkan aikana pysähtyä miettimään suuntaa. Tasavauhtinen VK-lenkki menettää merkityksensä, jos vauhti pysäytetään kesken treenin ja sykkeet päästetään laskemaan - tavoitteena on nimenomaan sykkeiden ja vauhdin kurinalainen pitäminen korkealla. Alku- ja loppulämmittely ovat VK-treenissä hyvin tärkeitä, joten aloitin varsinaisen treenin kymmenen minuutin alkulämmön jälkeen. No mutta, kuinkas sitten kävikään? Olin tehnyt typerän virheen ja suunnitellut reittini kartan pohjalta kiertämään toiselta puolelta jokea alueella, jolla en ollut vielä ikinä ennen juossut. Eiköhän tämä kartalla ihan normaalilta jalkakäytävältä näyttänyt reitti ollutkin sitten aivan ihana lenkkipolku keskellä upeaa tasmanialaista luonnonpuistoa? Lenkkiympäristö oli kerrassaan niin kaunis, että oli ihan pakko pysähtyä muutamaan otteeseen napsaisemaan pari kuvaa ja ihailemaan maisemia. Lisäksi "polku" muuttui välillä liukkaaksi puualustaksi, mikä teki kovasta juoksemisesta vaikeaa.

Äskeiset jorinat tiivistettynä: VK-treenini ei mennyt suunnitelmieni mukaan. Voin toki syyttää tästä esimerkiksi reittivalintaa (pitäisi valita tuttu, tasainen ja "tylsä" reitti, joka ei houkuttele pysähtymään) ja kännykkää (se pitäisi jättää kotiin VK-lenkin ajaksi, jottei tule houkutuksia pysähtyä tarkistamaan viestejä, ottamaan kuvia jne), mutta oikea syyllinen epäonnistuneelle treenille löytyy peiliin katsomalla. Kuten tuossa linkkaamassani artikkelissakin sanotaan, vauhtikestävyydessä on kyse myös henkisestä sitkeydestä. Omalla kohdallani pysähtyminen kesken VK-lenkin ei tunnu olevan kunnosta kiinni, vaan omasta pääkopasta. Jossain aivojen perukoilla jyskyttää pelko siitä, että nyt mennään liian kovaa, ollaan poistuttu mukavuusalueelta ja seuraukset ovat pahoja. En tiedä, mikä tähän auttaisi. Ehkä pitäisi koittaa aloittaa vaikka siitä 30 minuutin VK-treenistä ja siirtyä vähitellen pidempään matkaan. Tai sitten sallia itselleen hippusen hitaampi vauhti, jotta aivotkin pysyvät matkassa mukana.

Tältä sen sykekäyrän pitäisi näyttää... Aikaa liikkeellä: 50 min, yhteensä: 51 min - minuutin pysähdys varmaankin liikennevaloissa tossa 35 min paikkeilla

Tältä se keskiviikkona näytti. Aikaa liikkeellä: 50 min, yhteensä: 60 min. Pysähdykset veivät siis yhteensä jopa 10 min, mikä näkyy sykekäyrässä. Ei näin!

Keskiviikon treenistä itseeni pettyneenä päätin vetää tänään sunnuntaitreeniksi maksimikestävyystreenin mäkijuoksun muodossa - ikään kuin korvatakseni sillä osittain keskiviikon treenin. Erilaisten mäkijuoksujen toteuttaminen täällä epätasaisessa Launcestonissa on superhelppoa - mäkiä kyllä löytyy joka lähtöön ja aivan nurkan takaa. Valitsin tämänpäiväiseksi treenipaikaksi keskijyrkän, n. 150 m pitkän mäen, jonka juoksin lämmittelylenkin jälkeen kuusi kertaa ylös ja palautellen hölkäten/kävellen alas. Loppuverkka päälle. Tällaisesta intervallityyppisestä sykkeen nostosta nautin paljon enemmän, kuin tasavauhtisesta VK-lenkistä, mutta tiedän sen olevan tarkoituksenmukaisempi treenimuoto maratonia ajatellen... Joka tapauksessa, intervallitreenin jäljiltä on nyt jalat sen verran hellinä, että tietää ainakin tehneensä jotain tänään!

Päivän treeniympäristö

Kovan intervallitreenin jälkeen kelpasi kyllä nautiskella maisemista, huhhuh!

Sykekäyrät intervallitreenissä

Vaikka VK-treeni aiheuttaakin mussa jotain ihan ihmeellisiä pelkoja, sen jälkeinen fiilis on voittamaton. Tuntee kyllä menneensä lujaa ja antaneensa kaikkensa. Seuraavana päivänä voi hyvällä omallatunnolla levätä ja ladata akkuja tulevaa treeniä varten. Ja mikään ei ole motivoivampaa kuin huomata, että vauhtikestävyys on parantunut: juoksuvauhti kasvanut ja sykkeet laskeneet. Seuraavalla kerralla keskityn paremmin tasavauhtiseen VK-lenkkiin ja sen sujuvuuteen ja yritän päihittää mieleni, joka pistää vastaan - se olkoon tavoite ensi viikolle!

Aamulenkki tasmanialaiseen tapaan

Kuulin viime viikolla uudesta juoksukerhosta, jota yliopistoni "opiskelija-asuntojärjestö" (UTAS Student Accommodation Service) on alkanut järjestää asuntolan asukkaille kerran viikossa näin alkuun. Ajattelin, että tässähän on nyt loistava tilaisuus tavata ehkä muita juoksusta kiinnostuneita ja saada lenkkikavereita.

"Valitettavasti" juoksukerhon tapaaminen on aina tiistai-aamuisin klo 07.00. Itselläni alkaa koulu tiistaisin vasta 12 aikaan, joten nukkuminen kymmeneen asti kieltämättä houkutteli eilen enemmän kuin herääminen unenpöpperössä klo 06.30. Erityisen epämiellyttävältä tuntui ulos pimeään ja kylmään lähteminen. Kaiken lisäksi meitä juoksijoita oli eksynyt ensimmäiseen juoksukertaan vain 3 ja juoksimme kerran yliopiston ympäri - vajaat 2 kilometriä. Kuulostaa siis kaikin puolin turhalta treeniltä? No, sitä se ei todellakaan ollut!

Kaikista vaikeinta oli (kuten aina aikaisilla aamulenkeillä) se vaihe, kun täytyi nousta ylös sängystä ja vetää lenkkikamat niskaan. Jättää lämmin peti ja suunnata kylmään (+6 astetta) ja pimeään aamuun. Fiilis parani kuitenkin heti ensimmäisten juoksuaskelten jälkeen. Aurinko nousee täällä nyt n. 7.15, joten pimeys kaikkosi nopeasti. Juokseminen auringonnousussa on jotain ihan käsittämättöntä. Vaikka yhteinen lenkkimme loppui jo vajaan vartin juoksemisen jälkeen, jatkoin juoksemista yksin ja sain aikaan hyvän treenin (PK 60 min + 5 x 1 min vedot).

Suuntasin reitille, joka kulkee korkealla Launcestonin yläpuolella, jotta saatoin nähdä koko kaupungin heräävän auringon noustessa - uskomattomat maisemat ja uskomaton fiilis. Ja juokseminen takaisin yliopistolle asuinalueiden läpi, kun kaupungin asukkaat valmistautuvat lähtemään töihin ja kouluun, aloittamaan arkipäivänsä... Se jotenkin luo itselleenkin kivan tunteen arjesta, siitä, että tämä on nyt kotikaupunkini. Tämä on nyt arkeani. Voin itsekin aloittaa päiväni näiden ihmisten tapaan tehokkaasti jo auringonnousun aikaan: koittaa kääntää unirytmini arkisemmaksi ja oikeasti asua tässä kaupungissa muiden asukkaiden tavoin tulevien kuukausien ajan.

Parasta aamulenkeissä on se fiilis, kun palaa takaisin kotiin, aurinko on noussut ja (tässä tapauksessa) suurin osa opiskelija-asuntolan asukkaista vielä nukkuu. Itse on jo tehnyt tehokkaan treenin, joka antaa suunnattoman määrän virtaa ja energiaa loppupäiväksi. Suihkun jälkeen jäi eilen vielä muutama tunti aikaa nauttia kiireettömästä, pitkästä aamiaisesta ja valmistautua tulevaan koulupäivään. Tehokas päivä, hyvä fiilis! :)

Pointti on kuitenkin se, että yksin en saisi itseäni liikkeelle ennen auringonnousua. Siksi pidän tätä "juoksukerhoa" loistavana ideana. Sen hyöty ei piile yhteislenkin tehoissa tai niissä parissa ihmisessä, kenen kanssa juoksen. Yhteislenkki velvoittaa heräämään tiettyyn aikaan ja kiskoo ylös sängystä vaikka väkisin, kun herääminen tuntuu vaikealta. Yhteislenkeille liittyy kuulemma todennäköisesti enemmän porukkaa, kun kesä lähestyy ja säät lämpenevät. Samalla aurinko kuitenkin nousee aina vain aikaisemmin, joten tulevat viikot ovat viimeiset hetket auringonnoususta nauttimiseen. Aamukuuden lenkki tuntuu nimittäin jo hieman turhan aikaiselta...

10 viikon treeniohjelman laatiminen!

Hejssan!

Melbournen maratoniin on nyt aikaa tasan 10 viikkoa - siispä aika laatia treeniohjelma!

Ongelmana tuossa maratonissa on sen ajankohta. Seuraavalla viikolla alkaa täällä Tasmanian yliopistossa koeviikot, joten kaverini eivät ole innostuneita retkestä Melbourneen. Itselläni on vain yksi koe (lähes kaikkien kurssieni läpäisy perustuu erilaisiin aineisiin ja projekteihin), joten pystyn hyvin lähtemään viikonlopuksi Melbourneen. On vain tosi sääli lähteä yksin. Täällä Tasmaniassakin järjestetään Ross Marathon viiden viikon päästä, mutta haluaisin kokea tuon Melbournen maratonin mieluummin - onhan se ihan valtava kaupunki ja tunnelma varmasti eri luokkaa kuin monta kertaa pienemmässä Ross maratonissa. Lisäksi siihen on tosiaan enää 5 viikkoa aikaa. Olen kyllä suunnitellut osallistuvani myös Ross maratoniin, mutta valita matkaksi kympin tai puolikkaan ja asenteeksi hauskanpidon ja nauttimisen.

Nojoo, mutta nyt asiaan. Olen asunut täällä Launcestonissa nyt jo kuukauden, ja käynyt kyllä enemmän ja vähemmän aktiivisesti lenkillä (33 km, 51 km, 24 km ja 50 km). Lenkkini ovat kuitenkin olleet lähinnä rentoa hölköttelyä ja uuteen kotiseutuun tutustumista. Kaipaankin jo oikeastaan kunnon treenaamista ja sitä mahtavaa kovan tai pitkän juoksun jälkeistä fiilistä. Lisäksi lenkkisää on nyt (viime viikkoa lukuun ottamatta) aika optimaalinen. Motivaatio kehitystä kohtaan on siis huipussaan!

Näissä maisemissa olen täällä Launcestonissa juoksennellut

Treeniohjelmaa laatiessa katson lenkkien laatua (vauhti/perus/maksimikestävyys) ja kestoa - en kilometrimäärää. Pyrin valitsemaan juoksuvauhtini sykkeen mukaan: vauhtikestävyystreenissä menen sen verran kovaa vauhtia, että sykkeet nousevat, peruskestävyystreenissä koitan taas pitää vauhtini sykkeen sallimissa rajoissa. Tavoitteena olisi saada sitä pitkän matkan juoksuvauhtia nostettua. Se vaatii tietysti pidempiä vauhtikestävyystreenejä. Koska en oo nyt pitkään aikaan edes juossut kunnon vk-treenejä, aloitan ne iisisti ja pidennän sitten niiden kestoa vähitellen.

Ekat kolme viikkoa ajattelin mennä suunnilleen seuraavanlaisen kaavan mukaan:

1 pitkä peruskestävyystreeni, väh. 90 min (tarkoituksena pidentää kestoa 120 minuuttiin kolmen viikon jälkeen)

1 vauhtikestävyystreeni, 45-60 min + alku- ja loppuverryttely (keston pidentäminen pikkuhiljaa)

1-2 lyhyempää peruskestävyystreeniä, 45-75 min (määrä riippuu viikon muista treeneistä, aikataulusta ja säästä tietenkin)

1 "funrun" (rento nautiskelulenkki, kaverin kanssa tai yksinään)

väh. 1 lihaskuntotreeni viikossa (kuntopiiri, oheislaji, bodypump...)

lihashuoltoa aina kun kerkeää (venyttely + foam roller, jotta vältytään kevään polviepisodilta)

Noniin, eiköhän näillä eväillä päästä jo pitkälle ja saada sitä vauhtia näihin jalkoihin!! Odotan jo innolla ensi viikkoa: saa nähdä, millaiselta rääkiltä se tuntuukaan kuukauden hölläilyn jälkeen.