Kisaraportti: Vuosaarijuoksu 2015

Viime aikoina vk-treenit ovat olleet melkoista myrkkyä ja tuntuneet vaikeilta. Erityisesti ne tasavauhtiset. Loppupeleissä uskon, että kyse on omasta pääkopastani: on henkisesti haastavaa lähteä tuosta vain juoksemaan esim. 40 minuuttia kovaa vauhtia, omilla äärirajoillaan ilman kirittäjää, maalia tai sen kummempaa motivaattoria, kuin tietysti oma kehittyminen. En nauti kovan vauhdin ylläpitämisestä pitkään. Tuskaahan se on, vaikka lenkin jälkeen toki onkin hyvä fiilis.

Olen vähän "huijannut" itseäni vk-lenkeillä ja pysähtynyt niillä aina välillä muutamia kertoja, kun jalat eivät vain ole enää jaksaneet. Olen luovuttanut liian aikaisin tai pysäyttänyt kellon siinä pelossa, että vauhti putoaa liikaa, jos en niin tee. Tämä "liikaa" tulee ehkä siitä, että vertaan vauhtejani viime vuoden vauhteihin. Mietin, miten saisin tuon viikon vk-treenin helpommaksi ja myöskin vähän pidemmäksi - nyt kun se on ollut korkeintaan 40 minuutin mittainen. Salla vinkkasikin mulle, että kannattaa juosta silloin tällöin 5-10 km kisoissa, joissa vauhtia on helpompi ylläpitää ja samalla tulee nautittua kisatunnelmasta sekä kerättyä sitä arvokasta kisakokemusta.

Olen juossut kympin vain kerran, Paavo Nurmi Marathonissa 2013. Silloin olin vasta juoksutaipaleeni alussa, mutta kehittynyt lyhyessä ajassa todella paljon. Tuolloin juoksinkin lähinnä pelkästään alle 12 kilometrin lenkkejä, joten nopeuteni oli huipussaan. Kymppi taipui aikaan, johon en usko enää pääseväni millään: 46:01. Noihin kisoihin olinkin kyllä treenannut ja valmistautunut - silti vauhti tuntuu itselleni aika hurjalta.

Kymppiin tai ylipäätään puolikasta lyhyempään matkaan osallistuminen on ollut mulle korkean kynnyksen takana. Olen ehkä ajatellut, että kaiken järjen mukaan kuntoni pitäisi olla nyt paaaaaljon parempi kuin silloin pari vuotta sitten, vasta juoksuharrastukseni alkutaipaleella. Olen ottanut liikaa paineita omasta ennätyksestäni ja sen rikkomisesta. Kynnys on estänyt osallistumisen "lyhyille" matkoille. Itseensä pettymisen tunne on pelottanut.

Nyt kuitenkin päätin, että on aika vihdoinkin ylittää tuo kynnys. Siispä ilmoittauduin perjantai-iltana lauantaille Vuosaarijuoksuun 1/4 maratonille. Tällä viikolla juoksu ei taas ole kulkenut kovin kehuttavasti, ja vielä perjantainakin jalkani tuntuivat aika tukkoisilta, vaikka pidinkin torstaina lepopäivän. Päätin ottaa osaa kisaan siitä huolimatta. Ilman sen kummempia valmistautumisia tai tavoitteita. Yritin ajatella kisaa enemmänkin treeninä kuin kisana, jossa olisi pakko tehdä oma ennätys ja juosta täysillä.

Herätessäni lauantaina fiilis ei ollut kyllä yhtään samanlainen kuin kisa-aamuna yleensä. En ollut tankannut sen kummemmin tai pitänyt lepoa. Perjantai-iltana kävimme Kissojen yössä Korkeasaaressa, jossa tuli käveltyä koko ilta. Kävin myös lenkillä, vaikka jalat olivat jo valmiiksi vähän jumissa. Yleensä ennen kisoja jalat tuntuvat tosi freeseiltä ja hinkuvat juoksemaan. Nyt jalat tuntuivat vähän tukkoisilta ja pohkeet kipeiltä. Rullailin niitä hetken, nautin perinteisen kisa-aamiaisen ja suuntasin Vuosaareen kisan lähtöpaikalle.



Vaikka olinkin yrittänyt omaksua rennon "meni miten meni" -asenteen, olin silti stressannut kisaa jonkin verran ja nukkunut huonosti. Näin jopa unta, jossa saavuin kisapaikalle viime tipassa ja lähdin juoksemaan lähtöviivalta reittiä väärään suuntaan, ja tajusin tämän vasta parin kilsan jälkeen, kun kannattajat rupesivat nauramaan mulle reitin varrella. Tämän kauhuskenaarion halusin välttää, joten saavuin paikalle hyvissä ajoin ;) Oli lämmin (vuodenaikaan nähden jopa kuuma) päivä, mikä oli houkuttanut Vuosaaren urheilukentälle rutkasti porukkaa. Melkein jo sain kisafiiliksestä kiinni ennen starttia, mutta alkulämmön aikana jalat tuntuivat niin painavilta, että fiilis meni samantien. Tiesin, ettei juoksu tulisi olemaan helppo.

Ennen starttia mietin vielä tavoitteitani. Ilman sen kummempaa valmistautumista puolimaratonin vauhti tuntui realistiselta tavoitteelta. Jos olen jaksanut juosta 21,1 kilometriä n. 12,2 km/h, jaksaisin varmasti juosta puolet lyhyemmän matkan samaa vauhtia ilman valmistautumista. Valmistautumalla pystyisin ehkä juoksemaan sen kovempaa, mutta tähän päivään puolimaratonin vauhti tuntui ihan hyvältä tavoitteelta. Toisaalta 12 km/h ylläpitäminen on tuntunut vk-lenkeillä viime aikoina tosi haastavalta, joten tiesin sen olevan kovan työn takana - kyseessä oli kuitenkin periaatteessa ihan tavanomainen treenipäivä. En tiennyt, kuinka paljon kisatilanne voisi vaikuttaa asiaan.

Ennen kisaa vielä hymyilytti...

No, kisa starttasi ja ensimmäiset pari kilometriä olivatkin lähinnä loivaa alamäkeä. Eiköhän vauhtini sitten kiihtynytkin heti kisan alussa liian kovaksi. Ekat pari kilsaa menivät tahtiin 4:50 / 4:51 min/km. Pari ekaa kilsaa kuljettiin kohti Vuosaaren rantaa, kauniin puiston läpi ja metroaseman ohi. Rantaa pitkin juostiin ensin myötätuuleen länttä kohti. Myötätuuli siivitti vauhtiani vieläkin kovemmaksi. Kolmannen kilometrin tahti olikin jo 4:47. 3 km kohdalla tuli käännös, ja reitti lähti kulkemaan rantaa pitkin takaisin. Kaunista rantaa pitkin juostiin 4,5 kilometrin paikkeille. Neljäskin kilometri meni vielä vauhtia 4:51 min/km, mutta oli vastatuulen takia jo huomattavasti haastavampaa. Tässä vaiheessa olisin tarvinnut tasaista reittiä tai jopa pientä alamäkeä, jotta olisin saanut tasattua hengitykseni ja pidettyä vauhdin alle 5 min/km, mutta ei.

Kuva otettu Vuosaarijuoksun facebook-sivuilta

4,5 kilometrin kohdalla alkoi kisan alamäki - tai siis ylämäki. Reitti johti rannasta metsään. En ollut mitenkään tutustunut reittiin etukäteen, joten mitään tietoa tulevasta ei ollut. Metsäpolulla edessä kohosi yllättäen keskijyrkkä ylämäki. Ja jalkani olivat jo valmiiksi aika puhki. Juoksin mäen huipulle hammasta purren - vauhtini laski mäessä rutkasti ja viidennen kilometrin tahti putosikin edellisistä reippaasti: 5:06. Ylämäkeä seurasi toki alamäki - hetken hengähdys jaloilleni, mutta se ei riittänyt. Ylämäki söi jaloistani kaikki voimat. Ne olivat aivan täysin tukossa ja loppu. Yksi ainut mäki veti ne niin hapoille, ettei paluuta alle 5 min/km tahtiin enää ollut. Metsäosuus muutenkin oli haastava. Sinänsä tykkään juosta pehmeällä ja vaihtelevalla metsäpolulla ja Vuosaaren luontopolku oli myös tosi kaunis juoksuympäristö, muttei kovin ihanteellinen vauhtikestävyyteen tai kisoihin. Onneksi metsäosuus ei kestänyt kovin kauaa, 6 kilometrin paikkeilla palattiin takaisin tielle.

Seuraavaksi oli vuorossa Vuotien ylitys siltaa pitkin. Sillan jälkeen oli juomapiste. En ajatellut pysähtyväni juomaan näin lyhyellä matkalla, mutta jalat olivat siinä kunnossa, että arvelin pienenkin pysähdyksen antavan niille voimaa. Siispä pysähdyin hörppäämään vettä. En ole kertaakaan pysähtynyt kisoissa - hörppään vedet ja urheilujuomat aina vauhdissa, mutta nyt tuo pienikin stoppi auttoi. Pysähtyessä huomasi kyllä, kuinka velttoina jalat olivat. Ja matkaa oli jäljellä vielä vajaat neljä kilometriä! Maratonilla 4 km tuntuu lyhyeltä matkalta, mutta nyt se tuntui tosi pitkältä. Miten voikaan olla noin rikki 7 kilometrin juoksun jälkeen? Ihan käsittämätöntä.

Kartta napattu täältä

Olin jo hylännyt kaikki vauhtitavoitteet. 5 min/km tuntui tukkoisilla jaloilla aivan ylivoimaiselta tavoitteelta. Niinpä siis sen ylämäen jälkeen kilometritahdit sen kun laskivat. Kuudennen ja seitsemännen kilometrin tahdit olivat 5:06 ja 5:10 min/km. 7,5 kilometrin kohdalla reitti johti puistoon, jossa heitettiin n. 1,5 kilometrin lenkki. Ja siellä se kohosi jälleen: ylämäki. Jalkani olivat niin älyttömän poikki, että pysähdyin n. 5-10 sekunniksi tekemään pohkeilleni pikavenytykset koivun runkoa vasten ennen mäkeen suuntaamista. Tässä vaiheessa viiden hengen porukka, jonka kyydissä olin lähestulkoon alusta asti roikkunut, karkasi. Pieni stoppi oli kuitenkin oikea ratkaisu, sillä sen avulla jaksoin spurtata mäen ylös. Alamäessä taas rentoutin jalkani ja annoin niiden rullata vapaasti voimia keräillen. Kilometrien 8-9 tahdit putosivat entisestään 5:13 ja 5:14 min/km.

9 kilometrin jälkeen oli jäljellä enää 1,55 km. Sekin tuntui tosin pitkältä matkalta. Tosi hirveä tunne, kun vauhti vaan hiljenee hiljenemistään ja kaikki voima katoaa jaloista. Maratoneilla ja puolikkailla olen aina onnistunut pitämään suunnilleen saman vauhdin kasassa alusta loppuun saakka, mutta 1/4 maratonilla vauhti laskee näin hurjasti? Ei kuulosta loogiselta. Ennen kymppiä kuulin jo kentän kuulutukset ja heti kympin kyltin jälkeen reitti jo kaarsikin urheilukentälle. Viimeiset 400 metriä juostiin rataa pitkin. Siinä sain vielä revittyä jaloistani viimeiset voimat ja hieman nostettua vauhtiani. 10. kilometrin tahti jäi hitaimmaksi, 5:16, mutta vikat 550 metriä sain puristettua 4:45 min/km tahtia. Maalissa rojahdin maahan kuin maratonin jälkeen. Oikein hävettää, kuinka koville voi 10,55 kilometriä ottaa.

Ekaa kertaa ikinä kisan jälkeen oli vähän pettynyt fiilis

Lopullinen aikani oli 52:37 ja sijoitukseni naisissa 8/91(?). Vauhtini oli 4:59 min/km = 12,03 km/h. Menihän se 5 min/km kuitenkin sentään rikki, vaikka juoksu niin katastrofaalinen olikin. Paremmalla vauhdinjaolla olisin päässyt maaliin todennäköisesti samaan aikaan mutta paljon mukavammalla fiiliksellä. Kova alku kostautui ja vauhti putosi aivan kokonaan lopussa. Ylämäen jälkeen ei ollut enää toivoakaan saavuttaa alle 5 min/km tahtia. Puolimaratonin vauhdista jäätiin auttamatta ja paljon. Aikaan en ollut maaliin tullessa lainkaan tyytyväinen. En tiedä, onko syynä huonoon vauhtiin olematon valmistautuminen, tukkoiset jalat, huono vauhdinjako, haastava reitti vai yksinkertaisesti kehno kunto. Miten juoksu voi tuntua näin vaikealta, vaikka treenaan melko paljon?

Näin yön yli nukuttuani ja kisaa (vielä vähän) lisää analysoituani olen ihan tyytyväinen suoritukseeni. Ensinnäkin, ylitin sen iänikuisen kisakynnykseni. Nyt kynnys osallistua tämänkaltaisiin kisoihin ilman sen suurempia valmistautumisia on paljon pienempi. Tästä voi vaan parantaa! Toiseksi, opin, ettei aina voi tehdä ennätystään ja juoksu ei aina tunnu hyvältä. "Huono" juoksu auttaa tunnistamaan hyvän ja onnistuneen juoksun. Kolmanneksi, juoksu ei missään nimessä ollut turha. Sain siitä kisakokemusta ja hyvän vauhtikestävyystreenin. Lisäksi sain taisteltua niin henkisesti kuin fyysisestikin läpi vaikean juoksun. Haluaisin juosta jatkossa enemmänkin tämänkaltaisia juoksuja, joihin voisi osallistua vailla sen kummempia tavoitteita tai valmistautumisia. Tällainen juoksu kerran tai pari kuussa, niin kunto kohoaisi ihan varmasti. Sitä paitsi, juoksukilpailut ovat kivoja! Tunnelma on mahtava ja se numerolappu rinnassa auttaa jatkamaan läpi vaikeuksien ihan eri tavalla kuin tavallisella lenkillä. Nyt itse asiassa olenkin jo selaillut kisatarjontaa, jos sitä vaikka juoksisi vielä jonkun alle kympin matkan treeninä ennen maratonia :)

Vielä muutama sana varsinaisesta Vuosaarijuoksusta. Reitti oli todella kaunis ja monipuolinen. Oli asfalttia, hiekkaa ja polkua. Kuljettiin asuinalueella, rannassa, metsässä ja puistossa - reitti ohitti jopa metroaseman. Kaikki maaliviivan ylittäneet kuulutettiin. Maalissa sai mitalin, palautusjuomaa, banaanin ja proteiinipatukan. Lisäksi kaikki osallistujat saivat Vuosaarijuoksu-kortin, jolla saa rutkasti erilaisia etuja Vuosaarijuoksun sponsoreilta, kuten ilmaisen uintikerran jossain Helsingin uimahalleista, lounastarjouksia eri ravintoloissa jne. Hinta, 35 euroa (jälki-ilmo 40 €) oli tosin mielestäni aika kallis. Täytyykin siis hyödyntää kaikki Vuosaarijuoksu-etukortin edut, jotta saadaan rahoille vastinetta ;)

Huh tulipahan kirjoitettua aikamoisen pitkä analyysi näinkin pienestä kisasta. Oli näköjään enemmän pohdittavaa kuin tajusinkaan. Kisakynnys on taas madaltunut, ei muuta kuin uusia kisoja odottamaan!

Uusia vauhteja uusilla kengillä!

Tilasin vähän hetken mielijohteesta Wiggleltä kahdet kengät viime viikolla. Löysin sen verran halvat parit (yhteensä 146 € toimituskuluineen!) ja olen niin ihastunut Adidas Boost -sarjaan! Lisäksi multa uupuvat kevyemmät, VK-treeniin sopivat kengät, ja niin monet olivat Adidas Adizero Adios Boost 2 -kenkiä kehuneet, että alle satasen tarjousta niistä ei vaan voinut ohittaa. Niiden lisäksi ostin Adidaksen Response Boostit, jotka maksoivat vaivaiset 50 euroa ja olivat aivan ihanan väriset. Response Boosteilla juoksin molemmat puolikkaani tänä vuonna, joten tutut kengät ovat kyseessä :)

Tässä vaiheessa monet saattavat ihmetellä, kuinka mulla opiskelijana on varaa ostaa taas uudet kengät ja vielä kaksin kappalein - etenkin, kun tilasin vastikään myös ison kasan urheilukamoja SportsDirectistä. No, en juurikaan tuhlaa rahojani muihin vaatteisiin, ja urheiluvaatteetkin ostan aina alennuksesta. Sen verran on kesätyörahoja kertynyt, että päätin nyt sijoittaa näihin - eipähän tarvii taas vähään aikaan kenkiä ostella! Valitettavasti myös sykemittarini ja kännykkäni hajosivat viime viikolla suunnilleen samaan aikaan, joten niihinkin kuluu nyt rahaa... Eipähän ainakaan tuu osteltua vaatteita syksylläkään, hehe! Onneksi syksyksi on tiedossa vähän oman alan töitä tuohon opintojen kylkeen, niin rahatilanne helpottaa :)

Okei, se siitä. Siirrytääs itse asiaan eli juoksemiseen. Kävin tänään testaamassa noita paljon kehuttuja Adios Boost kakkosia vetotreenin merkeissä. Juoksin 2 x 5 x 500 m -treenin Eltsussa. Samaisen treenin juoksin jo pari kuukautta sitten samassa paikassakin. Halusin vähän testata, jos saisin tehtyä vedot hieman reippaampaa tahtia kuin viimeksi. Tänään oli ihanan lämmin sää, semmoiset 20 astetta ja aurinkoista, mikä tosin toi juoksemiseen omat haasteensa. Sykkeet olivat jo alkulämmön jälkeen korkealla, mutta se vaan tiesi tehokkaampaa treeniä.

Viime kerralla tahtini olivat järjestyksessä: 4:30, 4:19, 4:13, 4:07, 4:12 / 4:14, 4:18, 4:18, 4:24, 4:21. Keskitahtini vedoissa oli siis n. 4:18 min/km. Väliin kävelin aina 100 metriä ja sarjapalautuksena 500 m. Tuolloin keskisykkeeni koko treenissä oli 155 ja maksimisykkeeni 177 - ihan maksimeihin ei siis päästy. Jalat eivät todennäköisesti olleet ihan täydessä iskussa. Tällä kertaa pyrin 4:00 min/km tahtiin jokaisessa vedossa - aika kovaan parannukseen siis. Tässä treenissä en tavoitellut progressiivista vauhtia eli vauhdin nostamista läpi treenin vaan mahdollisimman tasaisia vetoja mahdollisimman lähellä 2 minuuttia per veto.

Yllättävän kevyeltä se juoksu tuntuikin alkuun. 500 metriä meni melko helposti suunnilleen kahteen minuuttiin. Tällä kertaa jalat sallivat niin kovan vauhdin, että sykkeetkin pääsivät nousemaan kunnolla. Aika kovin rupesi hapottamaan treenin puolivälissä, ja toisen osuuden vikat kolme vetoa olivatkin jo melko tuskaisia. Niissä vauhti pääsi vähän putoamaan, muttei kuitenkaan ihan merkittävästi. Treenin loputtua olin kyllä aivan puhki, ja loppuhölkkä kotiinkin meni osin kävellen. Vetojeni tahdit olivat tällä kertaa: 3:57, 4:02, 4:00, 4:04, 4:01 / 3:57, 4:01, 4:06, 4:11, 4:06. Keskitahtina tällä kertaa siis n. 4:03 min/km. Olen kyllä tosi iloinen noin isosta parannuksesta viime kertaan. Kovemmalta treeni tuntuikin ja se näkyy myös tilastoissa: keskisyke tällä kertaa 161 ja maksimisyke jopa 184. Merkittävää on myös se, että itse vetoihin meni reilusti vähemmän aikaa, mutta koko treenin kesto oli tällä tokalla kerralla vain 10 sekuntia vähemmän kuin ekalla kerralla. Selitys löytyy kävelypalautuksien pituuksista. Ekalla kerralla kävelin palautukset reippaammin - nyt kävelin ne tosi iisisti, jotta sykkeet pääsivät laskemaan edes vähän. Sekin tietty saattaa vaikuttaa vetojen vauhtiin: kymmenen sekuntia lisäpalauttelua on yllättävän paljon. Ehkä pitäisikin tehdä palauttelut ensi kerralla jotenkin samankestoisina, kuten esim. minuutin tai puolentoista pituisina. Sadan metrin kävelypalautuskin voi olla joko todella rento tai vähän reippaampi kävely.

Vielä vähän niistä kengistä. Adios näytti tosi pieneltä ja kapealta mallilta verrattuna muihin Adidaksiini. Alkuun mietin, että ois pitänyt tilata isompi koko. Jalassakin ne tuntuivat alkuun aika napakoilta. Tiukka malli tuntui kuitenkin hyvältä vetotreenissä - ei yhtään liian pieneltä. Ehkä tuollaiset "virtaviivaisemmat" ja ns. ihonmyötäiset kengät sopivatkin paremmin VK-kengiksi. Kengät tuntuivat tosi kevyiltä ja hyviltä eivätkä hiertäneet kyllä lainkaan. Tykkään erityisesti kenkien ohuesta päällysmateriaalista ja keveydestä. Kaiken hehkutuksen arvoiset ovat ehdottomasti :) Kyllä kannattaa kuunnella lukijoiden ja muiden bloggaajien mielipiteitä!

Vetotreeni: 2 x 5 x 500 m, palautukset kävellen 100 m, sarjapalautus 500 m, 6,5 km, 38:56 min, KS 161, MS 184

Vetotreeni aikaa vastaan

Keskiviikkona kävin pitkästä aikaa juoksemassa vähän vauhtikestävyyttä vetojen muodossa. Tällä kertaa tein progressiivisen vetotreenin, jossa vedon kesto lyhenee veto vedolta, mutta nopeuden pitäisi vastaavasti kasvaa läpi treenin. Kyseinen treeni tuli mulle tutuksi Vauhtisammakon juoksukoulussa ja oon tehnyt sen kahdesti ennen. Treenissä juostaan matkan sijaan aikaa vastaan: 7 min + 6 min + 4 min + 3 min + 2 min + 1 min + 30 s. Välissä kävellään parin minuutin verran.

Ekan kerran tein treenin radalla, mut tokalla kerralla se oli varattu, joten jouduin juoksemaan teitä pitkin. Tällä kertaa rata oli taas varattuna, joten juoksin samaa reittiä, kuin viimeksi, jotta saataisiin edes jollain tasolla vertailukelpoinen treeni tehtyä. Ongelmana mulla tässä (kuten myös muissa progressiivisissa) treenissä on se, että lähden aina liikkeelle liian kovaa. Tarkastellessani viime kertoja, kun oon tän treenin vetänyt, keskitahtini on jo ekassa, 7 minuutin vedossa ollut 4:30-4:40 paikkeilla. Siitä on vaikeaa lähteä parantamaan seitsemää kertaa! Toi on mulle jo sen verran kova vauhti, että aikaisemmissa treeneissä kaikki voimat ovat menneet tuon tahdin saavuttamiseen jokaisessa vedossa. Nopeampi tahti on ollut vaikeaa saavuttaa myöhemmissä vedoissa, joten tuo on jäänyt keskimääräiseksi tahdikseni lähestulkoon kaikissa vedoissa treenin loppuun saakka. Vasta minuutin ja 30 sekunnin vedoissa olen saanut revittyä alle 4 minuutin tahteja.

Tällä kertaa halusin parantaa nopeuttani jokaisessa vedossa. Se oli treenin päätavoitteeni. Siispä päätin aloittaa treenin juoksemalla eka 7 minuutin veto 5 min/km tahtia, ja sitten parantaa tästä veto vedolta tuntemuksen mukaan. Näin toivoin pääseväni loppua kohden lähemmäs 4 min/km vauhtia ja näin myös tekeväni enemmän nopeita vetoja kuin edellisillä kerroilla, kun tämän treenin oon vetänyt.

7 minuuttia menikin ihan mukavasti n. 4:55 min/km tahtia. Seuraavassa 6 minuutin vedossa tähtäsin 4:50 min/km alitukseen ja keskitahtini olikin n. 4:45 min/km. Viiden minuutin vedossa havittelin alle 4:40 tahtia ja pääsin n. 4:39 min/km vauhtiin. Neljä minuuttia toivoin pystyväni juoksemaan alle 4:30 tahtia ja veto menikin vauhtia 4:24 min/km. Tässä vaiheessa rupesi jo hapottamaan ihan kunnolla. Kolme minuuttia kuitenkin kuulostaa niin lyhyeltä ajalta, että toivoin juoksevani sen alle 4:15 min/km tahtia. Ihan siihen ei päästy, vaan vauhdiksi jäi 4:16 min/km. Kahden minuutin vedossa jalat olivat jo aika finaalissa, mutta tavoittelin alle 4 minuutin kilsavauhtia. Niukasti yli neljän minuutin kuitenkin mentiin, tahtina siis 4:04 min/km. Vikat kaksi vetoa olin suunnitellut meneväni vaan niin täysillä kuin jaloista pääsee, mutta minuutti tuntui vähän turhan pitkältä ajalta ja vauhdiksi jäi 3:49 min/km. Vikaan vetoon latasin kaiken ja pingoin 30 sekunnissa 160 metriä - siispä 3:14 min/km tahtia. Loppuun vielä kävelin 1,5 min, jolloin koko treenin kestoksi tuli 44 minuuttia ja matkaa kertyi 7,7 km.

Jäipä hyvä fiilis tästä treenistä, kun pääsin tavoitteeseeni ja oikeasti sain kasvatettua nopeuttani veto vedolta - vaikkei ihan niin koviin vauhteihin vielä päästykään, mitä olin vähän salaa toivonut. Tällainen treeni on varmasti paljon hyödyllisempi kuin tasapaksu vetotreeni. On myös motivoivaa kasvattaa vauhtia treenin loppua kohti ja yltää aina vaan nopeampiin vauhteihin vaikka jalat tekevätkin jo kuolemaa :) Kiva treeni, suosittelen testaamaan!

Kisaraportti: Paavo Nurmi Marathon 2015, puolimaraton

Eilen siis juoksin elämäni kolmannen puolikkaan, tällä kertaa Turussa Paavo Nurmi Marathon -tapahtumassa. Fiiliksistäni ja odotuksistani voit lukea täältä. Ennätystä lähdin kisasta hakemaan, mutta osasin odottaa melko samanlaisia lukemia kuin viime puolikkaaltani: siitä kun on vain kuusi viikkoa aikaa ja silloinkin annoin kisassa kaikkeni. Kuudessa viikossa ei kehitystä ehdi juuri tapahtua, joten arvelin lähinnä hyvän reitin tai sääolosuhteiden tms ulkoisten tekijöiden avulla yltäväni ennätykseeni.

Aamupalaksi söin 9 aikoihin kaurapuuroa, banaanin ja kauraleivän sekä vettä ja kahvia. Aamulla vatsa oli, kenties jännityksestä, tosi kipeä. Onneksi startti oli vasta 12.30, joten se ehti kuin ehtikin rauhottua ennen lähtöä :) Tosi ikävää, että vatsa kipeytyi taas, vaikka kiinnitin tarkkaan huomiota ruokavaliooni ennen kisaa. Pitää kai olla jatkossa vielä tarkempi.

Matkalla Turkuun hörpin vielä vettä ja söin banaanin ja Elovena-suklaakaurajuoman n. kaksi tuntia ennen starttia. Tämän jälkeen en syönyt enää mitään. Vettä hörppäsin vikan kerran n. 11 aikoihin.

Kisapaikalla hain toimistosta kisapaketin ja kävin moikkaamassa HeartBeat-blogin Jenniä, jonka kanssa sovittiin treffit ennen starttia. Olipa hauska nähdä tätä blogikansaa vaihteeksi myös livenä :) Kuulumisten vaihtaminen ja yhdessä hermoilu auttoi jännitykseen. Jenni juoksi kympin ja pääsikin hienosti tavoitteeseensa, hyvä Jenni!

Ja sitten siitä säästä. Kuten perjantai-iltana valittelin, kisapäiväksi oli luvattu yllättäen kylmää, tuulista ja sateista säätä. Ennustus kuitenkin muuttui lauantaiaamuna. Salossa aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja Forecan ennuste lupasi taas sitä 19 astetta ja puolipilvistä. Siispä siihen sokeana luottaen pakkasin mukaani pelkät shortsit ja juoksutopin. Turussa auringosta ei kuitenkaan ollut taas tietoakaan, vaan sää oli pilvinen, hieman tuulinen ja sateinen. Sinänsä ihan kiva juoksusää, eipä ainakaan ollut liian kuuma ja ilma oli raikasta, mutta meikäläinen siellä taas vilukissana hytisi kananlihalla ennen lähtölaukausta. Topin sentään vaihdoin kisapaketin t-paitaan, joka suojasi edes hieman paremmin kylmältä viimalta. Tuli ainakin halu pinkaista nopeasti liikkeelle heti lähdössä!

Aurinko paistoi aamulla vielä pilvettömältä taivaalta

Ja niinpä pinkaisinkin - ehkä vähän turhankin kovaa. Ekat kolme kilsaa menivät 4:48 min/km tahtia ja seuraavat kaksi tätäkin kovempaa. Tavoitehan oli se 4:53 min/km, joten reilusti sitä reippaampaa mentiin alkuun. Muutaman kilsan juoksin Vauhtisammakon Elinan kanssa samaa matkaa, siinä vaihdettiin muutama sana, kunnes tämä pinkaisi menemään menojaan - tähtäsi meinaan 1:40 tuntumaan. Ehkä vähän tyhmänä sinnittelin hänen vauhdissaan siihen viiteen kilsaan saakka. Niinpä vauhdinjakoni oli alkuun ihan liian kova, mikä tiesi vaikeuksia jatkoa ajatellen. Jalat olivat aika hapoilla jo viiden kilsan jälkeen Ruissalonsillalla. Vaikka sinänsä matka Ruissalonsillalle menikin tuossa hujauksessa - no aika nopeastihan se ihan oikeastikin meni, sillä vitosen väliaikani oli 23:16.

Vauhtisammakon juoksukoulu hoiti kisan jänispalvelun :)

Ruissalonsillan jälkeen alkoi n. 5 kilometrin osuus Ruissalon toiseen päähän ja takaisin. Reitti juostiin asfalttipäällysteistä autotietä pitkin. Olin udellut pari vuotta sitten puolikkaan Paavo Nurmessa juosseelta kaveriltani Annilta reitin tasaisuudesta ja tämä vakuutti Ruissalo-osuuden olevan hyvin tasainen paria loivaa mäkeä lukuun ottamatta. No, Anni taisi muistaa väärin tai sitten meillä on eri käsitykset tasaisesta reitistä :D Etenkin Ruissalo-osuuden ekat viisi kilsaa olivat täynnä puuduttavia, pitkiä nousuja (ja laskuja vastapainoksi, totta kai). Eiväthän ne kovin jyrkkiä olleet, mutta saivat mun jalat ainakin tosi hapoille. Vedin ne ylös hammasta purren yrittäen ylläpitää vähintään 12 km/h vauhtia (se suunnittelemani 12,3 km/h tuntui välillä aivan ylivoimaiselta) ja annoin alamäissä vauhdin taas kiihtyä niin kovaksi kuin jalat sallivat. Yhtä kilometriä lukuun ottamatta sain pidettyä vauhtini kilometri toisensa jälkeen yli 12 km/h vauhdissa (5 min/km). Ruissalon suora ei tuntunutkaan niin pitkältä, vaan kääntöpaikka tuli nopeasti vastaan. U-käännös ja ei muuta kun takaisin Turkua kohti. Kympin kohdalla oma kello näytti 48:30 - hyvässä vauhdissa siis oltiin. Ehkä vähän turhankin hyvässä - tiesin, etten jaksaisi toista osuutta samaa vauhtia.

Reittikartta napattu täältä

Paluumatka Ruissalosta oli vähän ristiriitainen. Tasaisella ja alamäissä jaloissa tuntui riittävän vielä voimaa, mutta ylämäet olivat täyttä tuskaa. Välillä sisuunnuin ja jaksoin juosta vähän kovemmalla tahdilla jonkin matkaa - toisinaan vauhtini taas hyytyi joksikin aikaa. Juoksin kilometri kerrallaan: sykemittarini laskee kierrosaikoja aina kilometrin välein, joten ajattelin jokaista kilometriä omana suorituksenaan. Yritin pitää vauhdin jokaisella kilometrillä vähintään siinä 12,3 km/h (4:53) tuntumassa, mutta välillä se lipsahti väkisin 12,2 km/h (4:55) paikkeille. Matka takaisin Ruissalosta Turkuun tuntui sekin yllättävän lyhyeltä: kai rentouttavalla maalaismaisemalla oli osuutta asiaan ;) Sillan näkyessä sain juoksuseuraa peltoaitauksen lampaista, jotka kirmasivat kisareitin suuntaisesti juoksijoiden rinnalla - hauska näky!

Noin 13 km kohdalla hörppäsin tokaa kertaa vettä tankkauspisteeltä. Pian tämän jälkeen avasin energiageelipussini ja imaisin siitä pikkuisen. Paljoa en uskaltanut ottaa, sillä pelkäsin mahani ärtyvän. Sen sijaan nappasin 15 km huoltopisteeltä mukaani tutun ja turvallisen hiilarilähteeni: banaanin. Näillä energioilla toivoin selviäväni maaliin saakka. 15 kilometrin kohdilla katsahdin myös kellooni toisen kerran: vajaat 1:13 juostu. Laskin, että vähintään 12 km/h tahtia ylläpitämällä pääsen nipin napin enkkaani. Sitä en muuten tajua, että oma kelloni näytti 15 km kohdalla 1:12:49, mutta virallinen kisa-aikani on tässä kohdassa 1:14:16, vaikka omaan kellooni tuli täyteen 15 km aika lailla samoihin aikoihin kuin kisareitillä 15 km kyltti. Joko siis kyltti tai ajanmittauspiste oli väärässä paikassa, tai sitten oma kelloni sekoili. Joka tapauksessa, ei kannata alkaa laskea, millaista minimivauhtia ylläpitämällä voit saavuttaa ennätyksesi. Jos olisin tyytynyt juoksemaan vain 12 km/h siinä uskossa, että se riittää laskujeni mukaan ennätykseeni, ei olisi ennätystä tullut. Onneksi pinnistin vikat kuusi kilsaa niin kovaa kuin pystyin, joten vauhtini pysyi yli 12 km/h loppuun asti.



Mulle kisan vaikeimmat hetket olivat kilometrit 16-21. Hoin päässäni, että viisi kilsaa jaksat näin kovaa vaikka mikä olisi. Neljä kilsaa menee aina. Kolme kilsaa tätä vauhtia - piece of cake. Kaksi kilsaa eli viisi kierrosta urheilukentällä. Yksi kilsa eli matka kotoa lähikaupalle ja takaisin. Näitä mantroja toistelemalla en hyytynyt vaikka olisi tehnyt mieli kaatua maahan jo monen monta kertaa. Onneksi reitti Ruissalonsillalta takaisin lähtöpaikalle kulki suurimmaksi osaksi joenvartta pitkin, oli tasainen ja meni nopeasti. Joenvarrelle oli taas kertynyt paljon katsojia, joita Ruissalossa ei juurikaan ollut. Katsojista sai voimaa ja tsemppiä. Maali näkyi jo joen toisella puolella - sekin kannusti jaksamaan loppuun asti. 19 kilometrin paikkeilla näin tienlaidassa perheeni, joka oli seurannut matkaani kännykkäsovelluksen kautta ja tiesi siis missä kohdassa odottaa ja milloin. Olin tuossa vaiheessa niin rikki, etten jaksanut edes hymyillä heille, saatikka sitten vastata kannustushuutoihin. Ennen maaliintuloa näin myös tätini ja kaverini - loppusuoralla havahduin vielä toisenkin kaverini kannustushuutoihin. Oman nimen kuulemisesta saa kyllä huikeat lisätsempit :)

Oikeastaan kisani pahin osuus oli juurikin maalisuora. Kun olin ylittänyt viimeisen sillan, jäljellä oli enää vaivaiset 500 metriä. Mutta miten pitkältä toi matka tuntuikaan! Etenkin, kun en ollut varma oman kelloni GPS:n tarkkuudesta. Sillan jälkeen maali häämötti jossain kaukana ja juoksin menemään niin kovaa, kun jaloistani vain pääsin, tavoitteena jälleen ylläpitää sama vauhti, sillä loppuspurtista ei ollut toivoakaan. Omassa kellossa tuli 21 kilometriä täyteen, mutta maali oli vielä kaukana. Turhauttavaa! Vikan parinsadan metrin aikana mietin, että miksei se puolikas voi vaan loppua siihen 21 km kohdalle :D Tai vaikka jo 20 km paikkeille. Tuo vika kilometri tuntuu aina niin hirveältä. En olisi kyllä pystynyt ylläpitämään juoksutahtiani enää yhtäkään kilometriä, kun lopultakin ylitin maaliviivan. Oman kelloni mittari näytti 21,24 km ja kello vähän maaliintuloni jälkeen 1:43:20. Olin vähän hämmentynyt ajasta, sillä en ollut katsonut kelloa 15 km jälkeen ja tuolloisten laskujeni perusteella odotin 1:43 alitusta. Vielä hämmentyneempi olin, kun viralliseksi kisa-ajakseni oli kirjattu 1:43:25. Myöhemmin mulle kuitenkin selvisi, että nettoaikani oli 1:43:12. Joka tapauksessa, laskuni menivät pieleen. Ei siis ikinä kannata alkaa tehdä minkäänlaisia laskutoimituksia kesken kisan vaan juosta loppuun saakka kelloon vilkaisematta niin kovaa, kuin vaan pystyy. Keskivauhdikseni siis tuli lopulta n. 12,27 km/h eli 4:53 min/km. Keskisyke oli 171 ja maksimisyke 180.





Hetken jalkojani lepuutettuani suuntasin hakemaan mitalin ja kisa-alueen herkkupalkinnot (juoksutapahtumien paras osuus ;)) Ehdin vähän myös sulatella tulostani. Tähtäsin enkkaani: se tuli. Paransin ennätystäni 45 sekunnilla. Edistystä sekin, I guess? Mutta sen jälkeen, kun on parantanut maratonaikaa kertaheitolla 22 minuuttia, tällaiset pienet minuutin parannukset tuntuvat kuitenkin olemattomilta. Olen tyytyväinen juoksuuni, mutta haluan ehdottomasti juosta vielä kovempaa. Tämän hetken kuntooni nähden aikani on kuitenkin hyvä. Annoin kaikkeni enkä olisi pystynyt parempaan. En usko, että edes tasaisemmasta vauhdinjaosta olisi ollut apua. Mitään totaalihyytymistähän ei kovasta alusta huolimatta kuitenkaan tapahtunut.

Näiden herkkujen lisäksi maalissa tarjottiin kahvia ja pullaa sekä kurkkua ja tomaattia!

No mitä tästä eteenpäin? Aina kisojen jälkeen olen niin puhtia ja motivaatiota täynnä, että janoan jo seuraavia kisoja ja itseni ylittämisen tunnetta. Haluan todella kehittyä. Haluan todella juosta taas kisoissa mahdollisimman pian. Mutta yksi asia mun olisi opittava: aina ei voi tehdä ennätystään. Vähitellen alan tajuamaan, etten voi vaatia itseltäni niin paljon. Voin antaa kisoissa kaikkeni, mutta se ei aina riitä uuteen ennätykseen. Itsensä voi kuitenkin ylittää niin monella muullakin tavalla. Kellotaulu on vain yksi mittari kisoissa. Nytkin oikeastaan mut teki paljon onnellisemmaksi se tunne, että jaksan pistää kroppani koville, pystyn siihen, mikä etukäteen tuntuu tosi haastavalta, nautin juoksemisesta oman kestävyyden äärirajoilla, saavutan flow-tilan, jossa kaikki muu unohtuu ja jalat pinkovat menemään kuin itsestään... Ja se kisatunnelma! Siitä todellakin nautin!! Ne tuntemattomat katsojat, jotka kannustavat vieraita juoksijoita, ja ne tuntemattomat kanssakilpailijat, jotka tsemppaavat ja ryhtyvät rupattelemaan vieraiden kisatoveriensa kanssa kesken matkan. Ja kaikki ne rakkaat ihmiset, jotka jaksavat vaivautua katsomaan kun meikäläinen juoksee... Jep, kyllä loppupeleissä juoksussa merkitsevät ihan muut asiat kuin itse loppuaika. <3

Loppuilta sujui  mökillä perinteisissä tunnelmissa jättiläismäisen irtokarkkipussin äärellä seuraavia kisoja suunnitellen :)

Kisaraportti: Helsinki City Run 2015

Eilen siis juoksin ekan puolikkaani pitkään aikaan, fiiliksistä ja tavoitteista ennen kisaa kirjoittelinkin jo viime kerralla. Lähtökohdat kisaan olivat suoraan sanottuna hieman surkeat. Perjantaina kävin hölkkäilemässä puoli tuntia n. 10 km/h vauhtia ja jalkani tuntuivat jo tämän jälkeen tosi väsyneiltä ja tukkoisilta - syy tähän on yhä täysin hämärän peitossa. Jalat painoivat kuin lyijy ja fiilis oli kuin bodypumpin jälkeisenä päivänä vaikka olin koko viikon vaan levännyt ja tankannut. Huolestuin jalkojen laiskasta kunnosta niin paljon, että koko perjantai-ilta meni niitä stressatessa ja viime hetken paniikkivenytyksiä ja -rullailuja tahkotessa.

Kaiken lisäksi hukkasin iPodini, joka on ollut lenkkieni luottotoveri jo monta vuotta. Ilman musiikkia en pysty ainakaan kisassa juoksemaan, ja iPodiini olen kasannut useita eri soittolistoja: sieltä löytyy oma listansa kevyelle lenkille, maratonille sekä vauhtikestävyystreeniin. IPodin katoaminen juuri kisaa edeltävänä iltana vain nosti stressitasoani ja vaikeutti keskittymistäni. Jokaisella kisoihin / otteluun valmistautuvalla urheilijalla varmasti on tiettyjä rituaaleja, rutiineja tai tapoja, jotka vaikuttavat suoritukseen vähintäänkin henkisellä tasolla: musiikki on yksi esimerkki omistani. Näistä tavoista ei saisi olla liian riippuvainen, jottei meininki mene taikauskoiseksi tai tappio koita jo ennen koko kisan alkua. Kisaa edeltävänä iltana niinkin pieni vastoinkäyminen kuin mp3-soittimen katoaminen voi tuntua maailmanlopulta, kun sitä on tottunut kuuntelemaan aina juostessaan. Pienen panikoinnin jälkeen selvitin oman pikku katastrofini Spotifyn soittolistan avulla ja pystyin taas jollain tasolla keskittymään lauantain koitokseen. Soittolistan luomisessa vierähtikin sen verran aikaa, että iltapäivälähtö oli noin yöunien kannalta sittenkin ihan kelpo ajankohta ;)

Lauantaina söin aamupalaksi kaurapuuroa, raejuustoa, hunajaa ja banaanin sekä kupin kahvia. Muutaman tunnin päästä nautin lounaaksi vielä pienen annoksen riisiä tomaattikastikkeella. Vajaat pari tuntia ennen starttia söin vielä banaanin ja kauraleivän. Vettä join tasaisesti pitkin päivää aina kahteen saakka (lähtöni oli klo 15.10). Tankkaus onnistui yllättävän hyvin. Aika paljon tuli syötyä siihen nähden, että vietin koko päivän kotona ennen kisapaikalle suuntaamista, mutta ruoka ei hölskynyt mahassa tai aiheuttanut vatsakipuja kisan aikana. Energiat tuntuivat riittävän hyvin. Kiinnitin juoksuvyöhöni hedelmäsosepussin, energiageelin ja kaksi kätevää hunaja-annospussia, jotka ovat vatsaystävällisempi vaihtoehto energiageelille! Olen testannut hunajaa myös pitkiksillä. Tällä kertaa en niitä kuitenkaan käyttänyt, sillä hedelmäsose tuntui riittävän. Lisäksi huikkasin juoksun aikana pariin otteeseen urheilujuomaa ja kerran vettä.

Sää oli juoksun kannalta melko optimaalinen: n. 12 astetta, puolipilvistä, melko tyyntää, ajoittain pientä tihkua. Päätin juosta pitkillä kompressiotrikoilla ja teknisellä t-paidalla - asuvalinta osui juuri nappiin!

Sitten itse kisaan. Saavuttiin Matiaksen kanssa kisapaikalle aika viime tipassa, mutta ehdin onneksi hyvin oman lähtöryhmäni starttiin. Huhhuh sitä ihmismäärää! Olin elätellyt toiveita, että törmäisin tuttuihin tai muihin bloggaajiin, mutta turha toivo löytää ketään siitä ihmismassasta. HCR kuitenkin on Suomen suurin (puolimaraton?) juoksutapahtuma, ja käsitykseni mukaan osallistujia oli yli 10 000 (tarkkaa määrää en löytänyt mistään!).

Lähdin matkaan toisessa lähtöryhmässä, jossa siis tavoiteltiin ilmeisesti 1:45 alittamista. Oli helppoa juosta ryhmässä muiden juoksijoiden siivellä, kun he tavoittelivat suunnilleen samaa aikaa, mihin itsekin tähtäsin. Tavoitevauhdin (12 km/h = 5 min/km) ylläpitäminen oli ryhmän vetämänä melko helppoa.

Pyrin pitämään yllä koko matkan ajan 5 min/km (12 km/h) tahtia, mutta menemään myös kovempaa jos se vain hyvältä tuntuisi. Onnistuinkin pitämään vauhtini melko tasaisena koko kisan ajan: kilometrien keskitahtini vaihteli välillä 4:40-5:07 min/km (paitsi lopun 100 m spurttiosuus 4:00 min/km).

Iso ero puolikkaan ja maratonin välillä on se, etten osaa samalla tavalla jakaa juoksuani selkeisiin osiin puolet lyhyemmällä matkalla. Maratonilla osaan erottaa selkeät helpot ja vaikeat osuudet, huippukohdat sekä tukaisimmat kilometrit. Puolikkaan kova vauhti tuntui kovalta heti alusta asti eikä juuri helpottanut missään vaiheessa. Muutaman kilometrin jälkeen 5 min/km tahtiin tottui, mutta se alkoi tuntua raskaalta n. reitin puolivälissä. Jotenkin sain kuitenkin pidettyä samaa tahtia yllä. Yksi henkinen strategiani oli ensin kuvitella juoksevani kokonaista maratonia ja sitten "havahtua" todellisuuteen siitä, että matkaa onkin oikeasti jäljellä enää 10 kilometriä 30 kilometrin sijaan. 21 kilometriä rupesikin äkkiä kuulostamaan mukavan mittaiselta matkalta ;) Tiesin, että 10 kilometrin lenkki on ihan perustreenini ja selviän siitä kyllä vähän reippaammallakin tahdilla!

N. 14 kilometrin kohdalla eräs jo pitkään kanssani samaa vauhtia juossut mies alkoi rupatella kanssani, mikä toisaalta sai ajatukset juoksusta toisaalle, mutta toisaalta vaikeutti hengitystäni. Vähän nolona koitin siinä läähätykseltäni sanoa etten nyt ihan hirveästi pysty puhumaan kun olen ihan poikki :D Oli kuitenkin tosi kiva jutella kilpakumppanin kanssa ja parhaani mukaan yritin hänelle tietysti vastailla! Huopalahden kiertäminen oli itselleni ehkä reitin vaikein osuus, joten juttukaveri osui hyvään kohtaan. Matka taittui nopeammin ja juttukaveri oli myös vahva henkinen tuki - hän muistutteli lyhyestä jäljellä olevasta matkasta ja siitä, kuinka vaikeimmat osiot ovat ohi ja edessä on enää pieni ylämäki, jota ei edes voi laskea ylämäeksi. Vaikka juttukaverini pinkaisi hurjaan loppukiriin kilometri ennen maalia ja jätti minut nielemään pölyä taakseen, olin tosi kiitollinen vetoavusta ja tsempeistä, joita häneltä sain :) Juoksuyhteisön tuki on kyllä ihan mahtava juttu!!

Vaikean Huopalahden jälkeen olin aivan poikki ja rikki. Erotuksena maratoniin pystyin kuitenkin pitämään vauhtini suunnilleen samana loppuun saakka. Maratonin viimeisillä kilometreillä vauhti hidastuu aina väkisinkin ja harkitsee tosissaan jopa luovuttamista ja viimeisen kilometrin kävelemistä. Puolikkaan vikat kilometrit tuntuivat pahoilta ja olivat tuskaisia, mutta eri tavalla. Niiden aikana haasteenani oli nimenomaan kovan vauhdin ylläpito loppuun saakka, mutta kävelyksi pistäminen ei käynyt missään nimessä mielessänikään. Hirveintä oli, kun hoksasin melko jyrkän mäen juuri ennen stadionille saapumista. Loppusuoran ylämäet ovat kisojen pahinta myrkkyä. Vedin mäen kuitenkin tahdonvoimalla kovaa tahtia ylös ja seuraavana olikin vastassa parinsadan metrin pätkä pitkin Olympiastadionin juoksurataa. Tuon pätkän vedin niin kovaa kuin jaloistani vaan pääsin - loppuspurtin aikana ohitinkin vielä pari kilpailijaa. Tämä ei olisi millään onnistunut kokopitkällä maratonilla, jolla haasteena on aina ylipäätään maaliviivan ylittäminen. Puolikkaan loppusuoralla voimia näytti kuitenkin vielä olevan. Maalissa olin kuitenkin todella kuollut ja oli pakko päästä heti istumaan. Jalat pettivät alta ja pelkäsin, etten pääsisi enää ylös. Kummallista kyllä, mutta esim. Barcelonan maratonin jälkeen istuin alas ensimmäistä kertaa vasta tunnin päästä juoksuni jälkeen. Jollain tavalla puolikas oli siis raskaampi - fiilis oli vähän samanlainen kuin cooperin jälkeen. Kova juoksu vaati paljon voimaa ja vauhtia, joten oli pakko päästä heti leputtamaan koko kroppaa.

Statistiikkaa virheellisillä sykelukemilla

Maalissa oma kelloni pysähtyi näyttämään aikaa 1:44, mutta viralliseksi ajakseni tuli 1:43:57. Keskivauhtini oli siis n. 12,17 km/h ja keskitahtini n. 4:56 min/km. Sykemittarini sekosi jälleen 12 kilometrin kohdalla ja sykkeeni laski sen mukaan ensin 150 mutta vähitellen jopa 120 paikkeille, kunnes vasta 19 km kohdalla se rupesi yhtäkkiä taas toimimaan ja sykkeet pomppasivatkin taas yli 170. Keskisykkeeni oli siis varmasti yli 170 - maksimisyke niiltä osuuksilta, kun sykemittari suostui toimimaan, näyttää olevan 183. Kroppa on siis todellakin ollut äärirajoilla.

Parempi versio kartasta löytyy täältä

Kisareitti oli tosi kiva ja vaihteleva, joskin mielestäni melko hidas, sillä se sisälsi runsaasti mäkiä ja hiekkatieosuuksia. Ensin kierrettiin Töölönlahti (onneksi alkuun, sillä rautatien viereinen jyrkkä mäki olisi koitunut 20 km kohdalla kyllä kohtalokseni) ja Eläintarhanlahti. Siitä suunnattiin Auroransiltaa pitkin kohti keskuspuistoa, jonka päässä koitti reitin puoliväli. Keskuspuisto-osuuden jälkeen kierrettiin vielä Pikku Huopalahti, josta reitti johti Auroransiltaa pitkin Olympiastadionille. Lopussa oli vielä jo mainitsemani ärsyttävä ylämäki, jonka vaivalloisen ylittämisen jälkeen pääsi viimein stadikalle.

HCR-expo oli osa hyviä kisajärjestelyjä. Siellä käytiin Ruusun kanssa pyörähtämässä jo perjantaina

Kokonaisuudessaan HCR oli loistavasti organisoitu juoksutapahtuma. Lähtöryhmät olivat sopivasti rytmitetyt eikä mahdottoman suurta ruuhkaa päässyt syntymään missään vaiheessa. Reitin varrella oli riittävästi juomapisteitä ja niissäkin palvelu pelasi hyvin. Reitti itsessään oli tosiaan vaihteleva ja mukava, mutta ennätysten rikkominen noin mäkisellä reitillä on varmasti vaikeaa. Lisäksi vähän ehkä harmitti, kun reitti kiersi suurimmaksi osaksi sen verran kaukana keskustasta, ettei sen varrelle ollut kertynyt niin paljon katsojia, mitä olisi näinkin suuressa juoksutapahtumassa voinut odottaa. Juoksun päättyminen kannustajien valtaamalle Olympiastadionille kuitenkin kruunasi koko kisan. Maalialueen ulkopuolella juoksijoille jaettiin yhtä sun toista syötävää, kuten rahkaa, myslipatukkaa, manteleita, kuivattuja marjoja ja välipalajuomaa. Lisäksi sai tietysti ilmaiset kahvit. Kyllä maistui :)

Vielä vähän ajatuksia tuloksestani ja tulevaisuuden suunnitelmistani. Vaikka saavutinkin tavoitteeni ja alitin vanhan ennätykseni (1:45:40), olisin ehkä odottanut hieman helpompaa juoksua. Saavuttamani aika oli täyden työn takana vaikka luulin kehittyneeni hurjasti sitten viime puolikkaani, josta kuitenkin on aikaa jo reilut 1,5 vuotta. Toisaalta treenaamiseni on sittemmin muuttunut maratonpainotteisemmaksi. Parempaa aikaa en odottanut, sillä sellaista en lähtenyt edes tavoittelemaan. 1:45 alittaminen vain tuntui yllättävän vaikealta. Tästä sisuuntuneena saatan keskittyä jatkossa enemmän vauhtikestävyyteni ja voimani kehittämiseen ja sitä kautta juoksuvauhtini nostamiseen. Loppukesästä olisi kiva juosta toinen puolikas - katsoa, tuottaisiko vähän erilainen treeni tulosta. HCR-aikaani olen kuitenkin ehdottomasti tyytyväinen, sillä vanha ennätys on nyt rikottu ja ylitin maaliviivan itseni voittaneena, mutten kuitenkaan aivan täysin kuolleena ja verenmaku suussa. Tästä on hyvä jatkaa :)

Lopuksi on vielä kiitettävä Matiasta, joka sai jälleen kokea osansa perjantain panikoinnista ja koko viikon kestäneistä juoksujorinoista, mutta silti jaksaa aina vaan tulla paikalle kannustamaan ja edes esittää kiinnostunutta :) Läheisten ihmisten tuki ja kannustus on elintärkeää - oli laji ja taso sitten mikä tahansa. Kiitokset myös Ruusulle, joka oli myös loppusuoralla tsemppaamassa ja maalissa onnittelemassa meikäläistä, vaikkei itse päässytkään juoksemaan! Ja superkiitokset lähtevät teille muille bloggaajille ja blogini seuraajille. On tosi mahtavaa lukea kommenttejanne ja tsemppejänne! Niistä saa ihan hirveästi voimaa ja motivaatiota jatkaa :) Ylistän jälleen mahtavaa juoksuyhteisöä! Ihan tässä herkistyy kun alkaa miettiä, kuinka paljon voimia muut ihmiset antavat tässä lajissa :')

Ilta jatkui virallisilla jatkoilla Kaarle XII:ssa :)

Mitä tykkäsit HCR:stä? Miten oma kisasi meni? Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi?

Kohti Barcelonan maratonia: viikko 7/9

Hellurei, täällä ollaan taas!!!

Viime viikko sujui tosiaan vähän pohjoisempana. Olin leiriohjaajan hommissa sunnuntaista lauantaihin, ja koko viikon ajalle kuului vain kaksi yli kolmen tunnin taukoa ja sen lisäksi päivittäin muutamia puolen tunnin pausseja. Muuten olin töissä periaatteessa aamuseiskasta vähintään iltakymmeneen. Aika treenaamiselle - saatikka sitten blogimaailmalle - oli kortilla.

Viime viikkohan oli kolmanneksi viimeinen viikko ennen maratonia. Syksyllä lueskelin paljon maratontreenaamisen palautteluvaiheesta, josta kirjoitinkin tuolloin suht kattavan postauksen. Olikin kätevää kaivaa tuo postaus esiin kulunutta viikkoa suunnitellessani ja räätälöidä sen treeniohjelma sopivaksi postaukseni ohjeiden mukaan :)

Kolmanneksi viimeisellä treeniviikolla juostun kilometrisaldon siis tulisi olla n. 80-90% aikaisemmista viikoista - omalla kohdallani tää tarkoittaa n. 52-60 km, viikon pisimmän lenkin olisi hyvä olla n. 70-80% normaalimittaisesta pitkästä lenkistä - siispä n. parin tunnin lenkki, kovia MK-treenejä kannattaa vältellä ja juosta yksi kisavauhtinen treeni. Näiden treenien varaan rakensin ajankäytön puitteissa seitsemännen treeniviikkoni treeniohjelman, josta tuli tällainen:

Maanantai:

Lepo

Tiistai:

PK 75 min, 13,55 km, KS 158, MS 173, 10,84 km/h, 5:32 min/km
Keskivartalon lihaskunto 15 min

Keskiviikko:

Lepo

Torstai:

Pitkä PK 119 min, 21,11 km, KS 152, MS 170, 10,64 km/h, 5:39 min/km

Perjantai:

Lepo

Lauantai:

Lihaskuntopiiri 45 min
Kevyt PK 60 min, 10,67 km, 10,67 km/h, 5:38 min/km

Sunnuntai:

Kisavauhtinen kenraalitreeni: PK (/VK) 90 min, 17,15 km, KS 161, MS 171, 11,43 km/h, 5:15 min/km
Palautteluna reipas tunnin kävelylenkki

Ekan palautteluviikon kilometrisaldona 62,5 km

Täysin sulat tiet vihdoinkin!!!! Mahtia :)

Tuli juostua ehkä vähän suunniteltua enemmän, mutta muu treenaaminen jäi leirin takia ihan minimiin. Lisäksi tätä edeltävä viikko jäi suht kevyeksi, joten seitsemäs viikko toimi hyvin vastapainona sille.

Keski-Suomessa oli vielä kunnon talvi: isoja lumikinoksia ja tiet täysin jään ja loskan peitossa - etenkin metsän keskellä sijaitsevaa leirikeskusta ympäröivillä mökkiteillä. Tänne etelään lauantaina palattuani huomasin teiden sulaneen täysin, mahtavaa!!!! Eron todella huomaa. Lenkki kulkee paljon paremmin, kun ei tarvitse jatkuvasti pelätä kaatumista tai katsoa, mihin jalkansa pistää. Vauhtiakin on huomattavasti helpompi pitää yllä ja sykkeet pysyvät aisoissa :)

Eilen, tasan kaksi viikkoa ennen kisapäivää, juoksin jälleen ns. "kenraaliharjoitustreenin", jonka vedin myös syksyllä ennen Melbournen maratonia. Syksyllä tosin juoksin puolimaratonin verran, mutta silloin olin muutenkin treenannut enemmän ja juossut pidempiä matkoja. Nyt tyydyin 90 minuutin settiin. Siispä heräsin aamulla suunnilleen samoihin aikoihin, kuin tulevana kisa-aamuna, söin kaurapuuroaamiaisen tuntia ennen lähtöäni ja lähdin taittamaan matkaa maratonsoittolistan tahtiin. Tällä kertaa kisavarusteiden pukeminen ei oikein onnistunut, sillä Barcelonassa tulee olemaan vähän eri säät ;)

Kenraalitreenini vauhtitavoite oli n. 11,2-11,4 km/h (5:15-5:20 min/km), ja sainkin pidettyä sitä yllä yllättävän hyvin. Lopullinen vauhti oli 11,43 km/h (5:15 min/km). Tätä vauhtia uskoisin ehkä pystyväni juoksemaan maratonin parin viikon päästä, mutta kovempi vauhti ei taida tulla kyseeseen.

Tästä päästäänkin kisatavoitteeseeni, jota en ole vielä aikaisemmin juurikaan pohtinut. Vuoden 2015 yleisiä tavoitteita pohdin tosin jo jokin aika sitten, mutta Barcelonaan en ole vielä asettanut mitään aikatavoitetta. Tavoitteekseni tälle vuodelle olen asettanut uuden maratonennätyksen, vähintään kaksi maratonia sekä juoksutapahtumiin osallistumista ilman tiukkoja aikatavoitteita. Tällä treenaamisella en usko, että kannattaa lähteä edes tavoittelemaan uutta maratonenkkaa Barcelonasta. Pahimmassa tapauksessa se johtaisi vain totaaliseen hyytymiseen kesken kisan. En koe olevani yhtä kovassa kunnossa kuin syksyllä. Syksyllä juoksin paljon enemmän, ja olosuhteet treenaamiseen olivat paremmat. Toisaalta, nyt olen korvannut PK-lenkkejä MK-treeneillä, jotka vaikuttavat luonnollisesti treenitilastojen kilometrimääriin, mutta joiden pitäisi nostaa juoksuvauhtia. Silti juoksuvauhtini PK- ja VK-lenkeillä on ollut huomattavasti hitaampi kuin syksyllä. Miten ihmeessä voisin saada juostua maratonin läpi tahdilla, jolla en ole juurikaan treeniohjelmani aikana treenannut?

Ei nyt mennä vielä asioiden edelle, mutta seuraavaa maratonia ajatellen tulen juoksemaan ehdottomasti enemmän kisavauhtisia lenkkejä. Nyt yli 11 km/h lenkkejä ei ole juurikaan kertynyt. Kaikki PK-lenkkini olen juossut tätä hitaammalla tahdilla. Ei oikein tue juoksuvauhdin kehitystä!

Kun aloitin juoksemisen pari-kolme vuotta sitten, kehitys oli nopeaa ja hurjaa. Oli helppo asettaa aina uusia tavoitteita, koska ne oli helppo rikkoa. Nyt, kun treenaaminen on vakiintunut ja kehitys tasaantunut, ei voi enää asettaa korkeita tavoitteita kaikkiin kisoihin. On ymmärrettävä, että aina ei voi rikkoa omaa ennätystään. On oltava päämäärätietoisempi. Ja päämääräni tällä kertaa on nauttia kisaamisesta. Nämä kisat eivät ole ennätyksen rikkomista varten. Syksyn maratonilla katsotaan sitten uudestaan! Barcelonassa ensisijainen tavoitteeni on nauttia :) On kuitenkin helpompi säädellä juoksuvauhtia, kun tietää jonkin aikatavoitteen, joten asetan kyllä sellaisenkin: 3:45 alitus. Aika tuntuu tällä hetkellä kovalta, mutta mahdolliselta saavuttaa mukavalla fiiliksellä. Se vaatisi siis vauhtia 11,25 km/h eli tahtia 5:20 min/km. Tiedän, että innostun alussa helposti juoksemaan liian kovaa, mutta yritän pitää vauhdin aisoissa. Päätavoitteena on kuitenkin nimenomaan se nautiskelu :)

Pitkän tavoitepohdiskelun jälkeen vielä pieni katsaus toiseksi viimeiseen treeniviikkoon. Tällä viikolla menen luultavasti käymään juoksukoulussa, vaikkei intervallitreeni olekaan välttämättä kaikkein paras mahdollinen treeni paria viikkoa ennen h-hetkeä. Vedän vaikka vedot sitten vähän iisimmin! Lisäksi tällä viikolla tulisi juosta 50-75% normaalista, ja tehoja tulisi laskea. Kisavauhtinen 60 minuutin treeni antaa itseluottamusta ja 90 minuutin pitkä lenkki vielä tuntemusta pidempään juoksuun. Tämän lisäksi juoksen varmaan vielä kevyen palauttelulenkin ja that's it. Pitää malttaa vähentää juoksua. Jossain jumpassa tai uimassa sen sijaan olisi kiva käydä :)

Huhhuh aika rientää ja kisapäivä lähestyy. Tässähän rupee ihan jännittämään!!! Hyvää alkanutta maaliskuuta kaikille! :)

Treeniviikko 6: Jarrua ja muutosta treeniohjelmaan

Kuudennen treeniviikon tunnelmista kirjoittelinkin jo viime viikolla. Ennen viime viikkoa treenaaminen olikin sujunut jo melkeinpä liian hyvin ollakseen totta: tiesin, ettei samanlainen kehitys ja motivaatio voisi jatkua loputtomiin. On ihan ok myöntää itselleen, ettei aina ensinnäkään huvita lähteä treenaamaan, ja toiseksi, ettei treeni aina yllä toivotulle tasolle. Kuudennen treeniviikon alussa jouduin kohtaamaan nämä ongelmat silmästä silmään.

Keskiviikon "epäonnistuneen", tai ehkä pikemminkin "heikon" VK-treenin jälkeen päätin muuttaa treeniohjelmaani kevyemmäksi. Enemmän lepoa, keskittymistä ja matalasykkeisiä treenejä. Loppuviikkooni kuuluikin yksi vähän kovempi treeni, yksi pitkä matalasykkeinen treeni ja kaksi lepopäivää.

Tässä siis kuudennen viikon treenit:

Maanantai:
PK 45 min, 8,22 km, keskisyke 155, maksimisyke 172, 10,95 km/h

Tiistai:
PK 75 min, 14,21 km, keskisyke 154, maksimisyke 168, 11,37 km/h

Keskiviikko:
VK 60 min, 11,73 km, keskisyke 162, maksimisyke 172, 11,73 km/h
VK-treenin alku- ja loppulämmöt 30 min, 5,02 km, keskisyke 140, maksimisyke 153, 10,04 km/h

Torstai:
lepo

Perjantai:
Pitkä kevyt PK 180 min, 30,10 km, keskisyke 144, maksimisyke 158, 10,03 km/h

Lauantai:
lepo

Sunnuntai:
PK 90 min + 6 x 3 min vedot, 17,34 km, keskisyke 157, maksimisyke 170, 11,55 km/h

Lisäksi 30 min pyöräilyä, 2 h venyttelyjä, 1 h lentopalloa sekä lihaskuntoa lenkkien jälkeen.

Kilometrisaldo: n. 87 km

Toi kilometrimäärä alkaa hipoa jo maksimilukemia. En ole tottunut normaalisti noin suuriin määriin, joten täytyy nyt vähän rauhoittua.

Kuudennen treeniviikon lenkkimaisemia

Vaikka päätinkin ottaa vähän iisimmin loppuviikosta, juoksin silti pisimmän lenkkini tähän mennessä (3 h): siitä nuo suuret kilometrimäärät. Tämä kolmen tunnin lenkki oli kuitenkin erilainen kuin se tyypillinen perjantain pitkä lenkkini: tällä kertaa yritin pitää sykkeet alle 145 koko lenkin ajan. Tämä onnistui vaihtelevasti, mutta loppua kohden sykkeet kohosivat väkisinkin jatkuvasti 150 tuntumaan. Silti keskisyke 144, joten tavoitteeseen päästiin. Noin hitaan vauhdin ylläpitäminen osoittautui tosin hirveän vaikeaksi. Piti oikein keskittyä, jotta sykkeet pysyivät alhaalla. Välillä, kun ajatukseni lähtivät harhailemaan minne sattuu, vauhti nousi ja sykkeet karkasivat. Tästä voi kai päätellä, että "mukava" juoksuvauhti ei aina olekaan se kaikista hitain mahdollinen?

Keskiviikon VK-treenin jälkeen seuraavan treenin vähän korkeammilla sykkeillä vedinkin vasta sunnuntaina. Ja lepo oli tehnyt kyllä hyvää: juoksu tuntui taas kevyemmältä kuin alkuviikosta. Pieni edistysaskel jälleen myös vauhdissa - hyvä fiilis.

Sunnuntain lenkin päätteeksi jäin hetkeksi seuraamaan paikallisten junnujen futisliigaa

Kuudes treeniviikko opetti monia asioita. Aina ei voi mennä sata lasissa ja verenmaku suussa: lepopäivät ja kevyet treenit ovat osa treeniohjelmaa. Kehitys tapahtuu levossa!! Aina ei voi olla supermotivoitunut. Huono fiilis kannattaa kuitenkin tiedostaa. Jos ei millään huvita mennä lenkille (esim. kaatosateen takia, kuten tänään :)), ei kannata tehdä sitä väkisin, vaan pitää lepopäivä. Pitkäjänteisellä työllä hankittu peruskunto ei tuosta vain haihdu olemattomiin, vaikka joutuisikin lepäämään kesken treeniohjelman, Yksi ylimääräinen lepopäivä ei maailmaa kaada. Se, että pakottaa itsensä lenkille huonosta säästä, kipeästä olosta tms. riippumatta, taas saattaa kaataakin: tai ainakin laskea entisestään motivaatiota tai aiheuttaa uupumusta, sairastumisen, loukkaantumisen tai ylikunnon. Pitää muistaa nauttia siitä, mitä tekee!

Näillä sanoilla koitan kai perustella itselleni ratkaisuani jättää tälle päivälle suunniteltu PK-lenkki väliin sateen takia. Vähän syyllinen olo tässä tosin tulee jos pidän jälleen lepopäivän, kun en loppuviikostakaan pääse treenaamaan, mutta olkoon tämä viikko nyt sitten vähän iisimpi. Tavoitteena vähintään kolme treeniä tälle viikolle: huomisen VK (mahdollisesti vähän uudessa muodossa tällä viikolla), torstain PK, perjantain hidas pitkä PK, ja mahdollisesti jokin lenkki viikonloppuna. Se on tosin niin täynnä ohjelmaa, että saa nyt nähdä...

Viime viikko oli niin lämmin, että opiskelutkin voi hoitaa ulkona bikineissä. Tasmanialaiseen tapaan sää kuitenkin vaihtelee päivittäin - tämän päivän sää: +9 astetta ja kaatosadetta...

Maratoniin on kuitenkin vielä neljä pitkää treeniviikkoa jäljellä. Jos seitsemäs treeniviikko jää kovin vajaaksi, niin ei hätiä mitiä! Edes yksi heikompi treeniviikko ei maailmaa kaada - piisaa ainakin sitten motivaatiota seuraavalle viikolle! :)

Kehityskoukussa: Voiko jatkuva edistyminen johtaa pakkomielteeseen?

Eräs viime viikon avainsanoista oli edistyminen: juoksuvauhdissani oli huomattavissa selkeää nousua ja juoksu tuntui mukavalta ja kevyeltä. Oikeastaan edistymistä on tapahtunut joka viikko, ekasta treeniviikosta aina viidennen loppuun asti. Tämä tietysti lämmittää mieltä ja motivoi jatkamaan. Tuntuu, että treeniohjelma toimii ja sitä kaivattua kehitystä tapahtuu - ideaalitilanne siis.

Koska kehitystä on tapahtunut tasaiseen tahtiin nyt viiden treeniviikon ajan, siihen on jo tottunut ja näin ollen sen odottaa jatkuvan yhä edelleen myös seuraavina treeniviikkoina. Mutta mitä tehdä, kun juoksuvauhti odottamatta putoaakin? Kun kehityksen sijasta otetaankin yllättäen takapakkia? Kun vielä edellisellä viikolla juoksu tuntui niin helpolta, mutta yhtäkkiä joutuukin taistelemaan saavuttaakseen saman juoksuvauhdin - ja onnistuakseen tässä nostamaan sykkeet aivan liian korkeille lukemille?

Näin minulle kävi tällä viikolla. Olen vetänyt kuudennen treeniviikon alkuun treenin joka päivä. Maanantaina ja tiistaina peruskestävyystreenit, tänään vauhtikestävyystreenin. PK-treeneillä sain vauhtini kyllä ihan mukavalle tasolle, mutta vaivoin ja korkeiden sykkeiden kustannuksella. Esimerkiksi maanantaina juoksin 45 minuuttia 10,95 kilometrin tuntivauhdilla, samanlainen treeni, kuin pari viikkoa sitten. Silloin tosin vauhtini oli hieman kovempi (11,01 km/h) ja sykkeeni huomattavasti matalammalla: keskisyke 142, nyt 155, maksimisyke 160, nyt 172. Tuntemuksen pohjalta olinkin määritellyt tuon parin viikon takaisen treenin itse asiassa kevyeksi PK-treeniksi, mutta pari päivää sitten juoksemani treeni ei todellakaan tuntunut kevyeltä. Tämän päivän VK-treeni oli viimeinen pisara: jouduin tekemään valtavasti töitä, että sain vauhdin pysymään 11,73 km/h, ja sykkeet paukkuivat samoissa lukemissa kuin viime viikolla, vaikka tuolloin vauhti oli huomattavasti kovempi (12,29 km/h). Juoksu tuntui tällä kertaa niin vaivalloiselta. Toki voin syyttää tästä esimerkiksi ikävää tuulta, joka puhalsi 7 m/s, mutta ei sekään kokonaan tätä hidastunutta vauhtia ja korkeita sykkeitä riitä selittämään.

Juoksu on kaikkea muuta kuin yksinkertainen laji. Sitä ensin luulee, että se on helppoa: sen kun juoksee niin paljon ja niin kovaa kuin jaksaa, ja kehitystä ei voi olla huomaamatta. Mutta kun oikeasti alkaa treenaamaan sitä juoksemista, huomaa oman pääkopan valtavan roolin harjoittelussa. Jos tavoitteena on kovempi juoksuvauhti ja omien ennätysten rikkominen, eikä esimerkiksi laihdutus, ei varmana motivoi lähteä lenkille, jos edistystä ei kovasta treenistä huolimatta näy eikä kuulu. Sama pätee tietysti kaikkiin lajeihin, mutta juoksussa edistyksen (toisinaan valitettavasti) näkee heti treenin jälkeen - kiitos armottoman sykemittarin, joka kertoo tuntivauhdin ja sykkeet. Yleensä ne kulkevat käsi kädessä sen fiiliksen kanssa, joka lenkin jälkeen on, ja jota pitäisi tarkastella sykemittarin lukemia enemmän.

Kun tuntuu, että jumittaa vauhdin kanssa paikallaan, ei tulisi vaipua epätoivoon. Edistyminen ei ikinä ole lineaarista, ja juoksuun vaikuttavat monet asiat. Ehkä en ollut vielä palautunut viime viikon treeneistä? Ehkä en ole tankannut tarkoituksenmukaisesti? Ehkä en ole nukkunut riittävästi? Syitä voi olla useita, ja todennäköisesti nämä muutamat heikot treenit ovat vain väliaikainen seuraus jostain edellämainituista tai muista syistä.

Kun aloin kirjoittaa tätä postausta ja miettiä viimeaikaisia tuntemuksiani, tuli mieleeni ylikunnon vaara. Ylikunnollahan tarkoitetaan elimistön ylirasitustilaa, joka on vaarana, kun treenaaminen on rasittanut elimistöä niin paljon, ettei se ole pystynyt palautumaan kunnolla. Tämän seurauksena sen suorituskyky laskee: sykkeet ovat korkealla, treenaaminen tuntuu vaikealta ja edistystä ei tapahdu. Lisäksi oireina voi olla esim. masentuneisuutta, univaikeuksia, kuumeilua, hikoilua, lihaskipuja, muutoksia ruokavaliossa jne - oireita laidasta laitaan siis. Tällä hetkellä olen koulun takia hieman stressaantunut ja kärsin univaikeuksista. Viime yönä heräsin aamuneljältä pistävään selkäkipuun. Sykkeeni ovat korkealla, ruokahaluni kasvanut (???) ja jalkani turrat. Treenaaminen tuntuu vaikealta. Nämä oireet voisivat olla merkki enteilevästä ylikunnosta.

Tai sitten heikentynyt suorituskykyni on seurausta kaikista edellämainituista oireista, jotka johtuvat lähinnä stressistä. Pitää muistaa, että tätä heikompaa fiilistä on jatkunut nyt vasta muutama päivä. Silti ylikunnon mahdollisuus kannattaa pitää mielessä. Joka tapauksessa, avain kaikkeen on tällä hetkellä lepo sekä kevyet treenit ja oman kropan kuunteleminen. Vaikka edistyminen tuntuu hyvältä, juoksuvauhdin nostaminen ei ole treenin perimmäinen tarkoitus. Siksipä koitan päästä eroon pakkomielteisestä edistyksen seuraamisesta ja keskittyä matalampiin sykkeisiin ja hyvään fiilikseen. Nyt olen innostunut vetämään vain kohtalaisen kovia treenejä, vaikka iso osa treeneistä tulisi olla myös sitä kevyttä, palauttelevaa treenaamista. Ylikuntoa en halua - siispä on aika painaa kevyesti jarrua. Joskus on otettava askel taaksepäin ennen kuin voi taas jatkaa eteenpäin.

Treeniviikko 5: Kovempaa vauhtia ja kevyempiä jalkoja!

Treeniviikko 5 takana - puolessa välissä treeniohjelmaa siis ollaan! Ja maratoniin aikaa enää vajaat viisi viikkoa. Nyt onkin siis hyvä välietappi tarkastella, millaisia tuloksia treeni on tuottanut, ja miettiä, kuinka jatkaa treeniohjelmaa tästä eteenpäin.

Viides treeniviikkoni oli yliopiston väliviikko, joten mulla ei siis ollut koulua ollenkaan. Se antoi toisaalta ihanasti mahdollisuuksia lähteä lenkille mihin aikaan päivästä tahansa, eikä päiviä siis tarvinnut minuuttiaikatauluttaa etukäteen. Toisaalta taas väliviikko rajoitti juoksemistani, sillä lähdin aikaisin keskiviikkoaamuna koskenlaskuretkelle, josta palasin vasta torstai-iltana. Retki vei ajan lisäksi myös voimia ja yöunia. Pidin siis kaksi "lepo"päivää (= kaksi aktiivista päivää ilman juoksua, mutta täynnä ohjelmaa, elämysurheilua ja hauskanpitoa) keskellä väliviikkoa.

Rankalle koskenlaskuretkelle lähdettiin jo ennen auringonnousua. Retkestä voit lukea lisää vaihtoblogistani, kunhan ehdin ensin kirjoittaa siitä :)

Koska en neljännen treeniviikon viikonloppuna päässyt vetämään kunnon treeniä, päätin rytmittää viidennen treeniviikon uudella tavalla: tiistaina ennen keskiviikon ja torstain lepopäiviä kova treeni (VK), perjantaina niiden jälkeen kova treeni (pitkä PK) ja sunnuntaina jälleen kova treeni (PK vedoilla). Näiden treenien ja päivien ympärille rakensin treeniviikkoni.

Tarkastellaanpa tässä välissä viidennen treeniviikon treenejä:

Maanantai:
PK 90 min, 16,77 km, keskisyke 151, maks.syke 164, 11,18 km/h

Tiistai:
VK 60 min, 12,29 km, keskisyke 163, maks.syke 172, 12,29 km/h
VK-treenin alku- ja loppulämpö 30 min, 5,24 km, keskisyke 141, maks.syke 159, 10,48 km/h

Keskiviikko:
lepo

Torstai:
lepo

Perjantai:
Pitkä PK 150 min, 27,50 km, keskisyke 153, maks.syke 167, 11 km/h

Lauantai:
Funrun (polkujuoksua) 48 min, 6,24 km, keskisyke 135, maks.syke 167, 7,8 km/h

Sunnuntai:
PK 90 min + 3 min vedot (6 kpl), 17,06 km, keskisyke 157, maks.syke 174, 11,37 km/h

Lisäksi hieman lihaskuntoa, venyttelyä n. 1,5 h, 1 h 15 min pyöräilyä, n. 4 tuntia koskenlaskua sekä kävelyretkiä leirintäalueella kosken läheisyydessä.

Juostuja kilometrejä viidennellä viikolla kertyi n. 85!

Tällä viikolla juoksin keskustaan moikkaamaan keskuspuiston apinoita!

Viidennellä treeniviikolla jatkoin jo edellisellä viikolla noudattamaani kaavaa: pidin suosiolla lepopäivät päivinä, jolloin oli muuta ohjelmaa enkä päässyt treenaamaan, ja keskityin jälleen treenien määrän sijasta niiden laatuun. Kun treenasin, yritin treenata mahdollisimman hyvin ja kovaa. Tavoitteena oli mahduttaa neljä kunnon treeniä treeniviikkooni: VK, pitkä PK ja kaksi lyhyempää PK:ta, toinen vedoilla.

Kun vertaa treeniohjelman ekoihin viikkoihin, on ilo huomata, että normi-PK-treenini ovat venyneet jo sinne 1,5 tunnin mittaan, vaikka alkuun se oli pitkän PK:n vähimmäismitta. Viidennenkin treeniviikon maanantaina lähdin peruskestävyyslenkille ajatuksena 60 minuutin lenkki, mutta juoksuaskeleen tuntuessa kevyeltä päätinkin pidentää lenkkiä 90 minuutin pituiseksi. Samalla viikon pitkän lenkin kesto on noussut tuonne 2,5 tuntiin. Lenkkien kestoissa ainut rajoittava tekijä tuntuu olevan aikataulutus, mutta väliviikolla se ei onneksi tuottanut ongelmia: niinpä pystyin kaikessa rauhassa vetämään vähän pitkäkestoisempia lenkkejä.

Kaunis sää suosi Launcestonia tälläkin viikolla

Juoksuvauhtini on tosiaan noussut viime aikoina huikeasti. Erityisen paljon ilahduttaa jälleen VK-treenin ja pitkän PK:n kovempi vauhti (pitkän lenkin lopussa reipas vauhti tosin alkoi hyydyttää, joten hommia on vielä tehtävä, jos maratonin haluaa vetää väh. 11 km/h vauhdilla). Viidennellä treeniviikolla 11 km/h tuntui taas kevyemmältä kuin edellisellä viikolla. Kroppa tuntuu jo tottuneen tuohon vauhtiin PK-lenkkien minimivauhtina, joten seuraava askel on kai sen varovainen hilaaminen taas korkeammalle. Katsotaan, mihin asti mukava juoksuvauhtini kehittyy ennen maratonia!

Pitää kuitenkin muistaa, että väkisin hampaat irvessä juoksuvauhtia ei kannata lähteä nostamaan. Pitäisi kuunnella kroppaa ja tarkastella sykkeitä. Ne ovat päässeet omalla kohdallani vähän karkaamaan PK-lenkeillä toisinaan, kun olen innostunut koittamaan rajojani ja yrittänyt väkisin pitää sykkeen ylhäällä päivinä, jolloin kroppa ei ole ollut yhtä virkeänä kuin mieli.

Viimeaikaisia treenejäni tarkastellessa tosiaan huomaa, ettei niitä matalasykkeisiä PK-treenejä tai kevyitä palauttavia lenkkejä ole juurikaan tullut juostua. Pari kertaa se on ollut tavoitteenani, mutta hyvän fiiliksen ja kevyiden jalkojen siivittämänä olenkin juossut kovemmilla sykkeillä ja kovempaa vauhtia. Ekojen treeniviikkojen aikana juoksin noin puolet lenkeistäni alle 150 keskisykkeellä: tällä viidennellä treeniviikolla noin mataliin keskisykkeisiin ylsin vain VK-treenin lämmittelyissä ja polkujuoksussa. Pitäisi malttaa vetää myös niitä rauhallisempia lenkkejä, vaikka viidennen treeniviikon tavoitteena olikin muutama kova treeni usean iisimmän sijaan.

Viikon funrun oli polkujuoksu Cataract Gorgella. Tästä kirjoitinkin viime postauksessani

Tämän takia päätinkin vähän muuttaa treeniohjelmaani. Lisään kuudennelle treeniviikolleni pitkän, matalasykkeisen PK-lenkin, jonka tavoitteena on juosta pitkään (väh. 3 tuntia) ja pitää sykkeet jatkuvasti alle 145 tai jopa alle 140. Tiedän jo etukäteen, että tämä lenkki tulee olemaan haasteellinen. En malta mennä noin hidasta vauhtia, vaan nostan sitä väkisinkin korkeammaksi, jos se tuntuu liian helpolta. Ongelmani on halu päästä lenkillä kuntoni äärirajoille - vähempään olen harvoin tyytyväinen. Matalasykkeisiä treenejä on kuitenkin myös juostava, ja samalla saan mahdollisuuden koittaa pitkäkestoista juoksua: valmistaa ja totuttaa jalkoja pitkää maratonia varten.

Muutenkin nyt lähestulkoon samanlaisten viiden treeniviikon jälkeen kaipaan vähän uusia tuulia ennen maratonia. Olkoon tämä pitkä matalasykkeinen PK nyt ensimmäinen muutos, jota voi sitten jatkaa tulevilla viikoilla riippuen sen toimivuudesta. Haluaisin myös kokeilla VK-treeniä, jossa juoksisinkin vähän kovempaa, mutta lyhyemmän ajan - ikään kuin vastakohtana tuolle hitaalle, pitkälle lenkille. Tällainen treeni voisi olla esim. 30 minuuttia todella korkeilla sykkeillä tai 6 km niin kovaa kuin pystyy. Pääsisin vähän kokeilemaan rajojani, ja se olisi kivaa vaihtelua nykyiseen puurtamiseen. Ehkä koitan mahduttaa tällaisenkin treenin kuudennelle treeniviikolle - tai sitten seuraavalle. En kuitenkaan viitsi tässä vaiheessa mitenkään ihan superradikaalisti muuttaa tuloksia tuottavaa treeniohjelmaani: miksi vaihtaa jotain toimivaa?

Kuudennen treeniviikon treeniohjelma olisi siis suunnilleen tämänlainen:

Maanantai ja tiistai: PK/kevyet treenit
Keskiviikko: Se sama vanha tunnin VK-treeni
Torstai: Jalkojen kunnosta riippuen joko kevyt treeni tai PK-treeni. Tai sitten lepo.
Perjantai: Jo tutuksi tullut perjantain pitkä PK, väh. 120 min
Lauantai: Pitkä kevyt lenkki (3h)
Sunnuntai: Kuunnellaan jalkoja ja kroppaa. Joko se tuttu PK vedoilla, kevyempi treeni tai sitten esim. puolen tunnin VK

Venyttelyä ja rullailua pitää muistaa lisätä, jotta kroppa pysyy kunnossa!!

Huhhuh, nälkä kasvaa syödessä ja kuudes treeniviikko näyttääkin aika täydeltä. Joku päivä täytyy muistaa myös levätä. Ei vaan millään malttaisi, kun juoksu tuntuu niin hyvältä! Mutta näillä eväillä siis kohti seuraavaa treeniviikkoa :)