Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkokatsaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkokatsaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Mitä saa aikaan viikko ilman juoksua?




Olen viettänyt maratonin jälkeisen viikon eräänlaista hiljaiseloa juoksun suhteen. Jalkani olivat maratonin jälkeen niin jumissa ja kipeät, että uskoin juoksevani aikaisintaan keskiviikkona. Toisin kävi - juoksuttomuus venyi entisestään. Vanha kunnon maratonin jälkeinen flunssa iski meikäläiseen tiistai-iltana. Tulen poikkeuksetta maratonin jälkeen kipeäksi. Kroppa on kai niin heikko ja vastustuskyky matala niin kovan suorituksen jälkeen. Lisäksi matkustaminen ja lihaskipujen takia heikosti nukutut yöt kisan jälkeen edistävät osaltaan flunssan puhkeamista.



Keskiviikkona jalat tuntuivat jo yllättävän hyviltä, mutta olo oli muuten tukkoinen. Torstaina iskikin kunnon flunssa. Pysyttelin pari päivää peiton alla ja turvauduin kaikkiin mahdollisiin lääkkeisiin ja poppakonsteihin. Perjantai-iltana uskaltauduin pienelle kävelylle. Lauantaina olo oli jo huomattavasti parempi, joten kävin jo vähän pidemmällä kävelyllä - pariinkin otteeseen. En vain pysty pysyttelemään sisätiloissa kun ulkona paistaa aurinko. Sunnuntaiaamuna olo oli jo melko hyvä, mutta maltoin mieleni ja lepäsin tämänkin päivän. Nälkä urheilua kohtaan on paisunut valtavaksi: mieli ja kroppa tahtoo jo treenaamaan ja kunnolla. Huomenna kuitenkin aloitan juoksun todennäköisesti melko rauhassa, kuntoa tunnustellen. Ei olisi kiva virua monta viikkoa jälkitaudin kourissa.

Disney-leffat ovat aina olleet tärkeä osa sairaspäiviäni ;)



Olen niin harvoin kipeä (tai sitten parannun aina niin nopeasti), etten edes muista, milloin viimeksi olisin ollut kokonaisen viikon juoksematta. Epäilen, että viime kerrasta on peräti yli 1,5 vuotta. Keväällä 2014 mulla oli juoksijan polvi, jonka takia jouduin olemaan juoksematta useamman viikon. Sen jälkeen olen juossut vähintäänkin yhden kevyen lenkin viikossa, jollen ole muuhun pystynyt.



Tuntuu aika oudolta olla juoksematta näinkin "pitkään", kun juokseminen on niin iso osa omaa elämää ja arkea. Jotenkin suhtaudun tähän juoksemattomuuteen kuitenkin huomattavasti rennommin kuin joskus. En ole huolissani siitä, että kuntoni laskisi merkittävästi, tai paniikissa siitä, että kilot kertyvät kaikkien niiden herkkujen takia, joita tämän viikon aikana olen ahminut (ja niitä muuten riittää!). Kunto todennäköisesti tulee väliaikaisesti notkahtamaan hieman ja kiloja on tässä muutenkin keväästä kertynyt jo enemmänkin kuin pari, mutta so what? Kunto kyllä kohoaa, jos niin haluaa, ja kiloistakin pääsee eroon, jos niin päättää. Uskon, että pienen herkuttelu- ja lepoviikon jälkeen motivaatio juoksua ja muuta urheilua kohtaan on suurempi kuin ennen maratonia. Olen myös saanut paljon muuta ajateltavaa: keskittynyt kouluhommiin, toiminut kummitätinä ihanan pikku prinsessan ristiäisissä, nähnyt opiskelukavereita hauskan opiskelijatapahtuman merkeissä, suunnitellut matkaa Lontooseen uudeksi vuodeksi ja solminut mielenkiintoisen yhteistyösopimuksen, josta kerron lisää ensi viikolla. Älkää käsittäkö väärin: haluan yhä kehittyä juoksussa, rikkoa ennätyksiäni ja jatkaa sen aktiivista harrastamista. Halu juosta on pyörinyt mielessä jatkuvasti, ikään kuin kaiken tämän taustalla, mutta olen malttanut siirtää juoksusuunnitelmat seuraavalle viikolle. Juoksu ei enää hallitse elämääni, vaikka kuuluukin siihen oleellisesti.




Ensi viikolla aloitan taas treenaamisen ja nyt ajatus juoksemisesta tuntuu ainakin kaikelta muulta kuin pakkopullalta. Haluan päästä jo treenaamaan. Tulevalle talvelle (ja syksylle) mulla on vähän erilaiset suunnitelmat: juoksussa keskityn varmaankin lähinnä peruskuntoni kasvattamiseen, mutta sen ohella aion ottaa lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelun osaksi treeniohjelmaani. Vähän vaihtelua siis!

Ensi viikoksi suunnittelin jopa osallistuvani mahdollisesti Kaarinan syysmaratonille kympin matkaan. Vaikka olenkin ollut kipeä ja ottanut pyöreät 0 juoksuaskelta maratonin jälkeen? Saatikka sitten treenannut lyhyttä matkaa? Viimeisimmästä vauhtikestävyystreenistäni on muistaakseni yli kuukausi. Ajattelin mennä vain nauttimaan kisatunnelmasta ja kannustamaan tuttujani pidemmillä matkoilla. Mikä muhun on mennyt? Jotain hassua siellä Münchenissä tapahtui, kun ennätykset ja pakkopullamainen veren maku suussa juokseminen ovat kadonneet mielestä ja kisakynnys näin merkittävästi madaltunut. Jokin on nyt loksahtanut pääkopassa oikealle kohdalleen.

Onpa levollinen olo.


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Matkalla Müncheniin, viikko 7


Viimeisiä viedään!!! Viime viikko oli jo toinen palautteleva viikkoni, maraton koittaakin jo tuota pikaa. Toisella palautteluviikolla oli tarkoitus juosta 50-75% normaalin treeniviikon juoksumäärästä (n. 33-48 km). Maratonvauhtia ei kannata ohjeiden mukaan ylittää ja viimeinen pitkä lenkki kannattaa juosta tällä viikolla n. 50-60% pituisena normaalista (n. 13-15 km). Muodostin treeniviikkoni suunnilleen näiden ohjeiden mukaan. Otetaan pieni katsaus viime viikon treeneihin:

Maanantai:
Vatsatreeni 20 min

Tiistai:
Kevyt PK 50 min, 8,77 km, KS 148, MS 161, 5:42 min/km, 10,52 km/h

Keskiviikko:
Kisavauhtinen PK 60 min, 11,40 km, KS 161, MS 173, 5:16 min/km, 11,40 km/h

Torstai:
Lepo

Perjantai:
Kevyt PK 30 min (vika 5 min reippaampaa tahtia), 5,24 km, KS 149, MS 166, 5:43 min/km, 10,48 km/h
Kehonpainotreeni 40 min

Lauantai:
Lepo
(Kevyt kävely 1 h)

Sunnuntai:
Pitkä PK 90 min, 15,76 km, KS 152, MS 167, 5:43 min/km, 10,51 km/h

Kilometrejä kertyi siis n. 41.


Maanantaina pidin juoksuttoman päivän. Tiistaina lähdin juoksemaan kevyttä, n. 40-60 minuutin mittaista lenkkiä fiiliksen mukaan. Tämän lenkin mainitsinkin jo ohimennen aikaisemmassa kirjoituksessani. Lähdin matkaan ilman mitään vauhtitavoitteita, vain upeasta ilmasta ja luonnosta nautiskellen. Kävin kääntymässä Lammassaaressa ja lopetin juoksun 50 minuutin jälkeen, kun juoksu ei enää tuntunut niin mukavalta ja kevyeltä. Tiistain lenkki oli ihanan rento ja nautinnollinen - saavutin kunnon flow-tilan enkä edes huomannut juoksevani. Niin kaunis ilta ja upea Lammassaari. Kyllä nämä nautiskelulenkit välillä tekevät tosi hyvää :)


Keskiviikkona juoksin 60 minuuttia kisavauhtia. Jaloista löytyi hyvin voimaa ja vauhti nousi vähän tavoiteltua (5:20 min/km) nopeammaksi (5:16 min/km). Hyvältä tuntui, muttei tosiaankaan niin kevyeltä, että tuota vauhtia 42 kilometriä porskutettaisiin tuosta vaan. Vähän siis vielä hakusessa se todellinen kisavauhti - selvinnee varmaankin vasta sunnuntaina.


Torstaina lepäilin ja perjantaina kävin kevyellä puolen tunnin lenkillä. Sää oli taas sitä luokkaa, että puolen tunnin juoksu oli pelkkää kiusantekoa. Olisi tehnyt mieli juosta pidempikin lenkki, mutta piti jarrutella, jotta viikon pitkiksellekin jäisi vielä voimia. Lenkki oli kevyttä hölkkää, mutta viimeiset 5 minuuttia vedin vähän kovempaa, 5:05 min/km tahtia.



Lauantai oli kunnon lepo- ja tankkauspäivä. Pidin pienet kandikahvittelut, söin hyvin ja menin illalla vielä elokuviin. Herkuteltuakin tuli aika paljon, mutta olipahan sitten energiaa sunnuntain pitkälle lenkille ;) Sunnuntaina kävin vikan kerran pitkällä lenkillä, tällä kertaa 90 minuuttia kevyttä vauhtia. Meno tuntui tosi hyvältä, kun maltoin pitää vauhdin matalana.



Semmoinen viikko siis takana. Onnistuin pysymään suunnitelmissani aika hyvin eikä viikosta tullut liian raskas. Aika kevyttä vauhtia mentiin läpi viikon, vielä ois hyvä testailla maratonvauhtia pari päivää ennen kisaa. Huomenna ois siis lähtö kohti Münchenia! Vatsassa lepattelee jo perhosia ja on vaikea sanoa, mitä odottaa. Kivaa kuitenkin päästä juoksemaan kunnolla taas pitkästä aikaa :) Yritän saada kirjoitetuksi viime hetken tunnelmia Saksasta kännykän blogger-sovelluksella mutten lupaa mitään. Instagramia päivittelen kuitenkin takuuvarmasti läpi matkan. Enää alle neljä päivää h-hetkeen, hui!

torstai 1. lokakuuta 2015

Matkalla Müncheniin, viikko 6


Nyt on sit takana ensimmäinen palautteluviikko. Ekalla palautteluviikolla olisi hyvä juosta 80-90% tavanomaisen treeniviikon juoksumääristä - erityisesti pitkän lenkin pituutta ja tehoa pitäisi laskea. Maksimitreenejä ei enää kannata vetää, mutta kisavauhtiset treenit ovat suositeltavia. Olen kirjoitellut palautteluviikon treenaamisesta kattavan postauksen, jonka löydät täältä.




Näiden ohjeiden mukaan mun olisi pitänyt juosta siis n. 50-60 kilometriä tällä viikolla. Kaavailin treeniviikolleni paria PK-lenkkiä, yhtä pitkää lenkkiä sekä yli tunnin mittaisen kisavauhtisen lenkin. Tältä näyttivät treenini kolme viikkoa ennen maratonia:

Maanantai:
PK 60 min, 10,84 km, KS 155, MS 168, 5:32 min/km, 10,84 km/h
Kehonpainotreeni 40 min

Tiistai:
Lepo

Keskiviikko:
Kiihtyvä PK 13 km, 71 min, KS 160, MS 174, 5:28 min/km, 10,99 km/h

Torstai:
Kävely 1 h
Vatsatreeni 20 min

Perjantai:
Pitkä PK 120 min, 20,83 km, KS 160, MS 173, 5:46 min/km, 10,42 km/h

Lauantai:
Kävely 1,5 h

Sunnuntai:
Kisavauhtinen PK 14,06 km, 1:14:09, KS 170, MS 177, 5:16 min/km, 11,38 km/h

Juoksua yhteensä n. 59 km


Maanantaina juoksin tunnin peruskestävyyslenkin. Otin viime viikosta opikseni, kuuntelin siis kroppaani enkä yrittänyt väkisin kiristää vauhtia liian kovaksi pk-alueen ylärajoille. Olipa muuten kiva lenkki! Lenkin päätteeksi tein vielä 40 minuutin kehonpainotreenin.


Tiistaina lepäsin. Keskiviikolle suunnittelin kiihtyvää treeniä, jotta tulisi testattua hippusen vauhtikestävyyttäkin. Onneksi tajusin asettaa tarpeeksi kevyet tavoitevauhdit kiihtyvälle treenille: ekat 3 km tavoitteena oli 6:00 min/km. Tuohon vauhtiin pääsinkin helposti ja lähdin ehkä liiankin kovaa liikkeelle: ekat tahdit 5:41/5:51/5:54. Seuraavat 3 kilometriä tavoittelin vauhtia 5:45 min/km - toteutunut vauhti 5:37/5:39/5:41. Vauhti tuntui edelleen hyvältä ja nousi vähän tavoitevauhtia kovemmaksi. Kilometrit 7-9 piti mennä 5:30 min/km tahtia - yllättäen tämä tahti tuntui jo selkeästi kovemmalta, vaikka tahdit olivatkin 5:23/5:23/5:25. Seuraavat kilometrit, 10-12, tavoitevauhti oli "jo" 5:15 min/km. Tää pisti jo puuskuttamaan ja kovaa. Outoa sinänsä, sillä eihän tuo nyt mikään merkittävän kova vauhti ole - suunnilleen maratonvauhtinen. Kaipa jujuna on se, että näissä kiihtyvissä treeneissä tuntemuksia vertaa edelliseen vauhtiin - uusi vauhti siis tuntuu reilusti kovemmalta. Samalla, kun kroppa alkaa tottua tahtiin ja tulee vähitellen väsyneemmäksi, pitäisi lisätä pökköä pesään. Sain kuitenkin puserrettua tahdit 5:12/5:11/5:11. Meinasin lopettaa juoksemisen 12 kilometrin jälkeen, kun juoksu tuntui jo sen verran raskaalta. Päätin kuitenkin pienen hengähdystauon jälkeen vetää ns. "bonuskierroksen" eli yhden kilometrin 5:00 min/km tahtia. Hassua, miten raskaalta tuo vauhti tuntui 12 kilometrin jälkeen. Meni se kuitenkin 4:57 min/km tahtiin. Hyvä fiilis jäi tästä treenistä, vaikka vähän ihmettelen, kuinka noinkin "kevyet" vauhdit tuntuivat niin rankoilta. Kiihtyvät treenit ovat kuitenkin kivoja, sillä aika tuntuu kuluvan lenkillä nopeammin, treeni on vaihteleva ja sen loputtua tuntee todella treenanneensa.



Torstai oli aivan ihana aurinkoinen syyspäivä, mutta maltoin mieleni ja pidin sen juoksuttomana: kävin sen sijaan kävelyllä. Perjantaina juoksin viikon pitkän lenkin, kaksi tuntia ilman tavoitevauhtia. Onneksi en asettanut tavoitevauhtia tuolle lenkille. Jostain syystä jaloista ei meinaan löytynyt voimaa sitten nimeksikään ja melko hidaskin vauhti tuntui raskaalta ja nosti sykkeet pilviin. Näin jälkeenpäin ajatellen uskon syyn löytyvän yksinkertaisesti torstain ruokavaliosta. Söin aika niukasti, lähinnä salaattia ja pieniä välipaloja. Hiilarivarastot varmaankin ammottivat tyhjyyttään, ainakin siltä se jaloissa tuntui. Kyllä sillä vaan on väliä, mitä edellisenä päivänä syö.




Ei ollut edes geeleistä apua pitkällä lenkillä. Olen nyt totuttanut mahaani geeleihin ja hyvin toimii!

Lauantaina kävin aamukävelyllä Annin kanssa, muuten lepäilin koko loppupäivän. Sunnuntaina, tasan kaksi viikkoa ennen maratonia, kävin juoksemassa ns. kenraalitreenin, siis 1/3 maratonin (14,06 km) verran kisavauhtia. Tavoitteena oli siis 5:20 min/km vauhti, mutta vauhti karkasi hieman kovemmaksi. 5:16 min/km tahti ei tuntunut kylläkään missään nimessä helpolta - kyllä sen eteen sai ihan töitä tehdä. Saapa nähdä, pysyisikö tämä vauhti yllä läpi maratonin. Jos 14 kilometrin kohdalla tuntuu yhtä raskaalta kuin kenraalitreenin jälkeen, pitää kyllä hidastaa vauhtia. Olen muuten ottanut nyt tavaksi kävellä reippaasti 15-20 minuuttia ainakin kovien lenkkien jälkeen lykkääkseni maitohapot liikkeelle - jalat eivät ole olleet yhtä jumissa kuin ennen. Ehkäpä siinä siis yksi syy :)




Semmoinen viikko siis takana. Tuli juostua aika maksimimatkat palauttelua ajatellen. Tällä (toisella palauttelevalla) viikolla olisi tarkoituksena juosta n. 50-75% tavanomaisen juoksuviikon matkoista, myös tehoja olisi syytä vähentää. Turhauttavaa, sillä just nyt juoksu on tuntunut pitkästä aikaa hyvältä ja tekisi mieli hölköttelemään vaikka joka päivä. No, pian sitä saa juosta sydämensä kyllyydestä...

torstai 24. syyskuuta 2015

Matkalla Müncheniin, viikko 5


Vitsit aika tuntuu menevän taas tosi nopeeta! Viime viikko hujahti ohi ihan hetkessä ja tääkin viikko taas käynnistynyt semmoisella vauhdilla, että viime viikosta kirjoitteleminen on taas venynyt aika pitkälle. Tässä kuitenkin alkuun viidennen treeniviikkoni treenit:

Maanantai:
Lepo

Tiistai:
PK 15 km, 1:20:51, KS 159, MS 172, 5:23 min/km, 11,13 km/h
Venyttely ja rullailu, 45 min

Keskiviikko:
Kevyt aamulenkki 8 km, 45 min, KS 150, MS 163, 5:38 min/km, 10,67 km/h
10 x 70 m mäkijuoksu, n. 20 min
30 min keskivartalotreeni
Kevyt juoksu hierojalle, 20 min, 3,56 km

Torstai:
Lepo (venyttelyä)

Perjantai:
Kuntosali 45 min
Vesijuoksu 30 min

Lauantai:
Kisavauhtinen pitkä PK 21,11 km, 1:50:13 KS 169, MS 177, 5:13 min/km, 11,49 km/h

Sunnuntai:
Polkujuoksua 90 min, 13,06 km, KS 144, MS 173
Vatsatreeni 15 min

Juoksua yhteensä n. 61 km


Viime viikko oli taas vaikea. Tuntuu, ettei tällä maratoniin valmistavalla jaksolla kovin helppoja viikkoja ole ollutkaan. Juoksu on ollut tosi tahmeaa viime aikoina, syitä jo viime postauksessani pohdinkin. Nyt kuitenkin viime viikkoon.




Maanantaina pidin taas lepopäivän, sillä jalat olivat viikonlopun treeneistä kipeät. Tiistaina lähdin juoksemaan vähän pidempää peruskestävyyslenkkiä tavoitteena n. 11 km/h vauhti. Oli taas haastavaa lähteä ulos kaatosateeseen taittamaan 15 kilometrin matkaa, mutta onneksi motivoin itseni lähtemään. Sateessa juokseminen on oikeastaan tosi kivaa, kun vaan pääsee yli siitä alkujuoksun kylmyydestä ja jäykästä fiiliksestä. Ilma oli ihanan happirikas ja juoksu kulki ihan kivasti. Juoksin lenkilläni joka neljännen kilometrin vähän reippaampaa VK-tahtia herätellen jalkojani (yhteensä siis kolme VK-osuutta: 4:56/4:56/4:59). Haasteena oli juoksun jatkaminen normaalia vauhtia ilman pysähdyksiä noiden reippaampien osuuksien jälkeen. Taas tuntui toi 5:00 min/km tahti yllättävän kovalta, vaikka kyseessä oli vaan yksittäiset kilometrit. Ei ole kunto kyllä kohdillaan.




Pohkeeni tuntuivat tiistai-iltana vähän kireiltä, joten päätin kiinnittää venyttelyssä niihin erityistä huomiota. Rullailun ja tennispallokäsittelyn jäljiltä pohkeet tuntuivat yhtäkkiä entistä kipeämmiltä. Matias yritti vähän hieroa niitä, ja jo kymmenen kivuliaan minuutin jälkeen pohkeet tuntuivat aina vaan kipeämmiltä. Nukkumaan mennessä niitä suorastaan särki niin, ettei meinannut uni tulla. Olin suunnitellut keskiviikoksi kevyttä tunnin aamulenkkiä ja mäkivetoja, mutta pohkeissa tuntui niin ikävältä, etten viitsinyt väkisin pusertaa 8 kilometriä pidempää lenkkiä. Mäkivedot kuitenkin tein, joskin niiden tehot jäivät melko mataliksi. Yritin pistää niihin peliin kaiken, mitä jaloista vielä löytyi. Illaksi olin varannut hierojan, jonne hölkkäilin muutaman kilometrin matkan tosi kevyttä vauhtia. Sekin oli kyllä ihan tarpeeksi tuskallista. Hierojakäynnistä kirjoittelinkin jo täällä.




Torstaina päätin pitää kunnon lepopäivän - ei olisi urheilusta tullutkaan mitään. Illalla venytellessä pohkeet tuntuivat yhä tosi kipeiltä. Siispä päätin pitää vielä perjantainkin vapaata juoksusta. Sen sijaan menin käymään Salon uimahallissa Annin kanssa. Kuntosalilla keskityin keski- ja ylävartaloon sekä käsilihaksiin - jalat jätin rauhaan. Illalla kävin vielä pienellä kärrykävelyllä parhaan ystäväni ja tämän kolmiviikkoisen pikku prinsessan kanssa :)




Lauantaiksi olin suunnitellut viikon pitkää lenkkiä. Halusin testata tavoittelemaani kisavauhtia yli 20 kilometrin matkalla. Päätin juosta puolimaratonin verran - tavoitteena siis n. 5:14 min/km tahti. Suunnittelemani reitti kulki asfalttipäällysteisiä teitä ja oli melko tasainen, kuten tuleva maratonikin tulee olemaan. Alkuun juoksu tuntui ihan hyvältä - välillä tahti vähän karkasikin - mutta puolivälissä alkoivat vaikeudet. Taas kerran ylämäet tuottivat vaikeuksia, hyydyin niissä aika totaalisesti ja sen jälkeen oli vaikea saada enää kiinni entisestä rytmistä. Mäet eivät edes olleet kovin jyrkkiä, mutta tuntuivat silti yllättävän pahalta. Sain kuitenkin pidettyä rytmin yllä loppuun asti. Semmoinen fiilis kuitenkin jäi, ettei kyllä tuollaista vauhtia pidetä yllä tällä kunnolla läpi maratonin. Sen verran on kunto nyt laskenut... Turha etsiä olosuhteista tekosyitä juoksun vaikeudelle - kunto nyt vaan on yksinkertaisesti hieman heikompi kuin vuosi sitten. Vähän pettyneenä tämän lenkin jäljiltä mietin uudelleen tavoitteitani maratonille, niistä kirjoittelen pian lisää.






Tarkoituksena oli suunnata jo lauantaina takaisin Helsinkiin, mutta upeat kelit houkuttelivat lauantai-illan viettoon mökille! Sauna ja pulahdus kylmään veteen teki kyllä erittäin hyvää. Aurinkoinen sää jatkui vielä sunnuntainakin, joten lähdin ihanalle polkulenkille kotikulmilleni. Juoksin vähän sinne sun tänne vähän silloin tällöin pysähdellen ja ihastellen metsää. Kertaakaan en vauhteja katsonut vaan nautin kevyestä hölkkäilystä. Poluilla saavutan helpoiten flow-tilan, jossa aika ja paikka tuntuvat katoavan. Niin kävi taas tälläkin kertaa. Täydellinen päätös viikolle!




Semmonen viikko tällä kertaa takana. Tällä hetkellä mennään jo ekaa palautteluviikkoa, treenitehoja siis vähennetään vähitellen maratonin lähestyessä (palautteluvaiheen treenaamisesta olen kirjoitellut aikaisemmin täällä). Jotenkin olen tällä hetkellä vähän kujalla kaikesta. Pelottaa, sillä juoksu tuntuu vaikealta ja jalat raskailta lenkki toisensa jälkeen. Pääsenkö maratonilla edes maaliin? Näistä ajatuksista kirjoittelen lisää lähipäivinä.


torstai 17. syyskuuta 2015

Matkalla Müncheniin, viikko 4


Viime viikolla kerroinkin jo, kuinka olen kaivannut vähän vaihtelua treeniohjelmaani, joka on näyttänyt samalta jo kolme viikkoa. Päätin viime viikolla muuttaa vähän vauhtikestävyystreenaamistani, joten tein perinteisen tasavauhtisen vk-treenin sijaan vetotreenin. Lauantain kisassa tuli myös treenattua vauhtikestävyyttä. Kisojen takia treeniviikkoni oli vähän rennompi, juoksin vähemmän, jotta jalat kestäisivät lauantaina - olivat kyllä silti jostain syystä melko tukkoiset. Neljännellä treeniviikolla siis juoksin vähän vähemmän, mutta sisällöllisesti viikko ei ollut varsinaisesti oikeastaan edellisiä helpompi. Juoksu oli nimittäin suurilta osin vauhtikestävyyttä, joka vaatii enemmän voimia ja palautumista. Tässä siis katsaus neljänteen treeniviikkooni:

Maanantai:
Lepo

Tiistai:
VK 4 x 2 km 3 min kävelypalautuksilla + alku- ja loppulämmöt yht 20 min, 70 min, 12,5 km. VK-osuudet: 4:44/4:41, 4:46/4:49, 4:44/4:46, 4:48/4:57, KS 168, MS 179

Keskiviikko:
Kehonpainotreeni 30 min
Kävely kouluun 40 min
Pitkä PK 18 km, 1:41:28, KS 150, MS 163, 5:38 min/km, 10,6 km/h

Torstai:
Kävely 1,5 h
Venyttely 45 min

Perjantai:
Kevyt PK 6 km, 34 min, 5:40 min/km, 10,59 km/h
Venyttelyt ja rullailut 30 min
Kevyttä kävelyä Korkeasaaressa yht. n. 3 h

Lauantai:
Kisa: 1/4 maraton (10,55 km), 52:37 min, KS 172, MS 180, 4:59 min/km, 12,03 km/h

Sunnuntai:
PK 60 min, 10,81 km, KS 153, MS 167, 5:33 min/km, 10,81 km/h
Kävely 1 h 40 min

Juoksua yhteensä n. 58 km

 

Maanantaina pidin taas lepopäivän palautuakseni viikonlopun treeneistä. Usein sanotaan, että viikkoa ei ikinä saisi aloittaa lepopäivällä. Omaan treeniohjelmaani se vaan tuntuu sopivan, sillä vedän viikonloppuna yleensä pitkän lenkin ja muuta treeniä, josta täytyy palautua. Tiistaina juoksin vaihteeksi vähän vauhtikestävyysvetoja. Kesällä juoksin suunnilleen kerran viikossa lyhyempiä vetotreenejä VK- tai MK-vauhdilla. Nyt maratoniin valmistavalla jaksolla vetotreenit ovat jääneet ja olen panostanut siihen tasavauhtiseen vk-treenaamiseen, joka tuntuu mielestäni tarkoituksenmukaisemmalta maratonia ajatellen. Tiistaina päätin kuitenkin tehdä vauhtikestävyystreenin vaihtelun vuoksi vetojen muodossa. Juoksin siis 4 x 2 km vedot. 2 km on hyvä matka maratonia ajatellen: ei siis ihan lyhyt veto maksimivauhdilla, mutta sellainen matka, jossa pääsee juoksemaan vähän reippaammin kuin tasavauhtisella vk-lenkillä. Tavallaan siis pilkoin vähän sitä tasavauhtista treeniä pienempiin osiin, jotta pääsisin testaamaan kovempia vauhteja. Treeniä ennen ja sen jälkeen hölkkäilin 10 minuuttia ja vetojen välillä kävelin 3 minuuttia. Treenin oli tarkoitus olla progressiivinen eli jokaisen vedon toistaan kovempi (tai vähintäänkin aina sen vedon toisen kilometrin ensimmäistä nopeampi), mutta toisin kävi. Lähdin taas repimään alussa liian kovia vauhteja ja loppua kohden vauhti oli aikamoisen työn takana. Jaloista ei vaan löytynyt enää voimaa. Vain ekassa vedossa sain lisättyä vauhtiani vedon lopussa, muissa se pääsi vähän laskemaan. Lopussa vauhti putosi aika paljonkin, mutta pääasia oli, etten pysähtynyt. Maltoin jatkaa juoksemista vähän hitaammalla tahdilla vedon loppuun saakka, vaikkei se riittänytkään ihan tavoitevauhtiini. Eihän sitä kisoissakaan voi pysäyttää kelloa ja pistää kävelyksi?



Keskiviikkoiltana juoksin viikon pitkikseni. Yleensä juoksen viikon pitkiksen viikonloppuna, mutta nyt olin suunnitellut kisoja lauantaille. Halusin kuitenkin juosta yhden vähintään 90 minuutin lenkin tälläkin viikolla, ja aikataulusyistä se ei mahtunut millekään muulle päivälle. Lähtökohdat pitkälle lenkille olivat kyllä aika heikot. Tavallisesti pidän lepopäivän ennen pitkää lenkkiä, sillä jaloissa täytyy olla voimaa, jotta ne kantavat vähintään 90 minuuttia. Nyt olin juossut edellisenä päivänä vetoja - ei kovin hyvä yhdistelmä. Päivä oli kaunis, joten juoksin ihanaa reittiä halki Viikin peltojen, Herttoniemen puistoreittien ja upean Kulosaaren. En vain oikein päässyt nauttimaan reitistä, sillä juoksu tuntui todella vaikealta. Eihän siitä tullut yhtään mitään. Tunnin juoksun jälkeen oli pysähdyttävä vähän väliä venyttelemään. Ei auttanut, vaikka vähensin vauhtianikin reippaasti. Jopa kevyt hölkkä tuntui pahalta jaloissa. Välillä kävellen, venytellen ja voimia keräillen sain kuitenkin 18 kilometriä kasaan. Tässä lenkissä ei kyllä ollut mitään järkeä. Tajusin olevani liian orjallinen treeniohjelmaani kohtaan. Ei ehkä kannata lähteä juoksemaan (ainakaan kovaa tai pitkää matkaa), jos jaloissa ei vain yksinkertaisesti ole yhtään voimia. Olisi kannattanut varmaan levätä keskiviikkona, juosta torstaina pitkähkö lenkki omien voimien mukaan, pitää perjantai jälleen lepoa ja juosta lauantaina yksinkertaisesti niin kovaa kuin jalat olisivat silloin jaksaneet. Tästä pitkiksestä ei taas jäänyt muuta käteen kuin ikävä fiilis. Aurinkoinen päivä ja kauniit maisemat sentään vähän lievensivät pettymystä.



Torstaina maltoin levätä. Jalat olivatkin tiistain ja keskiviikon jäljiltä tosi tukkoiset. Silti kävin kevyellä iltakävelyllä kauniissa Viikissä Jennin ja Erikan kanssa.



 

En välttämättä aina käsitä, kuinka paljon 1,5 tunnin kävelykin voi vaikuttaa jalkojen kuntoon. Tai siis lähinnä en osaa pitää totaalisia lepopäiviä. Jalkani olivat nimittäin perjantaiaamuna yhä melko jumissa. Ei ollut torstain "lepo" auttanut lähestulkoon yhtään. Kävin kevyellä kuuden kilometrin aamulenkillä testaamassa jalkojeni kuntoa, ja aika tukkoiselta tuntui. Päätin levätä loppupäivän, mutta illalla menimme Korkeasaareen Kissojen yöhön, johon ensin kävelimme Kulosaaresta, ja koko ilta eläintarhassa tuli myös käveltyä. Perjantainkin lepääminen oli siis vähän niin ja näin. Lauantain kisa pelotti, koska jalat eivät tuntuneet lainkaan hyviltä.



Lauantain varttimaratonista kirjoittelinkin jo aika kattavasti täällä. En halua enää puida asiaa sen enempää. Näin jälkeenpäin ajatellen olen tyytyväinen, että osallistuin kisaan, vaikka olin epävarma jalkojeni kunnosta. Tällainen "taistelujuoksu" tekee ihan hyvää, kehittää ja vahvistaa. Ja hyvä treeni se ainakin oli, jos ei muuta. Tästä voi vain parantaa!


Kisojen jälkeen jalat ovat yleensä aika hapoilla ja juokseminen tuntuu ikävältä. En tiennyt, miten tällainen vähän lyhyempi kisamatka vaikuttaisi jalkoihini. Siispä lähdin sunnuntaina vetämään vähintään 30 minuutin lenkkiä rennolla vauhdilla. Jalat kestivät kuitenkin yllättävän hyvin, joten juoksin tunnin mukavaa vauhtia. Illalla kävin vielä kävelyllä Ruusun kanssa. Nyt on vaan ollut niin ihania auringonlaskuja, että iltaisin on pakko päästä katselemaan niitä :)



Viime viikolla tajusin, että maratoniin on enää vajaa kuukausi! Tuntuu, että kunto on kaukana maraton-tasosta, mutta ehkä tää tästä vielä. Viime viikolla opin aika paljon treenaamisestani. Opin myös ehkä ottamaan vähän iisimmin. Ei tämä juoksu niin vakavaa ole! Pitäisi nauttia enemmän ja unohtaa toiveet ainaisesta kehittymisestä ja parantamisesta. Tulee vaikeampia ja helpompia kausia. Tällä hetkellä juoksu on vähän vaikeaa - pitäisi siis varmaan suosiolla kuunnella kroppaa, ottaa vähän rennommin, juosta hitaammin ja miettiä niitä ennätysvauhteja otollisemmalla ajalla. Yritetäänpä keskittyä tähän ajatukseen seuraavilla viikoilla.

torstai 10. syyskuuta 2015

Matkalla Müncheniin, viikko 3

Kolmas Münchenin maratoniin valmistava treeni on siis paketissa. Aika identtiseltä näytti sekin edellisten treeniviikkojeni kanssa. Oikeastaan kolmannen treeniviikon jälkeen tuntui siltä, että treeniohjelma kaipaa jotain muutoksia. Katsotaas, miltä tää kolmas viikko siis näytti:



Maanantai:
PK 15 km, 81 min, KS 156, MS 168, 5:24 min/km, 11,11 km/h

Tiistai:
Lepo

Keskiviikko:
Tasavauhtinen VK 40 min + alku- ja loppulämmöt, yht. 60 min, 11,68 km, VK-osuus 8,12 km, KS 168, MS 176, 4:56 min/km, 12,18 km/h
Venyttely 1 h

Torstai:
PK 10 km, 54:33 min, KS 151, MS 169, 5:27 min/km, 11 km/h
10 x 70 m mäkijuoksu, n. 20 min

Perjantai:
Lepo

Lauantai:
Pitkä PK 24 km, 129 min, KS 158, MS 170, 5:23 min/km, 11,16 km/h

Sunnuntai:
PK 45 min, 8,27 km, KS 152, MS 169, 5:27 min/km, 11 km/h
Kehonpainotreeni 40 min

Kilometrejä yhteensä n. 70

Maanantaina juoksin vähän tavanomaista pidemmän pk-lenkin. Tavoitteenani on ollut pidentää peruskestävyyslenkkejä vähintään kerran viikossa yli tunnin mittaiseksi. Yllättävän hyvältä tuo 15 kilometriä tuntuikin, kuitenkin vain pari päivää pitkikseni jälkeen ja ilman yhtäkään lepopäivää siinä välissä. Maanantaina tuntui, että syksy taitaa olla tuloillaan. Sen verran ehtivät sääolosuhteet tuossa reilun tunnin aikana muuttua. Oli aurinkoa, sadetta ja ukkosta - yhdessä vaiheessa kaikkia samaan aikaan.


Tiistaina pidin kunnon lepopäivän. Olikin tullut treenattua monta päivää putkeen ilman lepoa. Keskiviikkona vuorossa oli jälleen sitä ei ihan lemppariani: tasavauhtista vauhtikestävyyttä. Pidensin taas vk-lenkin matkaa viidellä minuutilla, siispä 10 minuutin hölkän jälkeen tavoitteena oli juosta 40 minuuttia vk-vauhtia. Jostain syystä jo puolen tunnin vk-lenkeillä tuo 12 km/h (5 min/km) tuntuu jo melkoisen kovalta vauhdilta, vaikka oon pystynyt pitämään kovempaakin tahtia yllä puolimaratonin verran. Kai se kisatilanne vaan tekee niin paljon - tai sitten kuntoni on romahtanut. Ilman sitä ikävää vauhtikestävyystreeniä vauhti ei kuitenkaan koskaan pääse nousemaan eikä tuo 12 km/h tunnu ikinä mukavalta. Haaveena olisi, että se epämukavuusalueen raja vielä jonain päivänä nousisi yli tuon vauhdin. Matkaa sinne on vielä, mutta kyllä tää tästä. Tällä kertaa muuten maltoin juosta pysähtymättä koko matkan (jos paria pientä liikennevalostoppia ei lasketa), eikä vauhtikaan päässyt ihan hirveästi laskemaan. Täytyy jatkaa samaan malliin eikä liikaa vertailla edellisiin vauhteihin.


Torstaina jalat olivat vk-lenkin jäljiltä vähän kipeät, mutta 10 kilometrin lenkki sujui kuitenkin ihan hyvin. Perään juoksin vielä vähän mäkijuoksua - 10 kertaa n. 70 metrin pituisen mäen, palauttelut hiljaa kävellen alas. Perjantaina pidin taas lepopäivän. Tuntuu, että vauhtikestävyystreenin jälkeen jalat eivät vaan pääse palautumaan ennen kunnollista lepopäivää. Jopa kevyt lenkki tuntuu vähän vaikealta vk-treenin jälkeen.


Lauantaina oli viikon pitkän lenkin vuoro. Jotenkin jalat olivat edelleen tosi jumissa. Yksi lepopäivä parin melko kovan treenipäivän jälkeen ei ilmeisesti ollut tarpeeksi. Tavoitteena oli juosta yli kaksi tuntia, mutta luovuttaminen 1,5 tunnin jälkeen oli lähellä. Etenkin, kun yhtäkkiä taivas repesi ja pieni tihku vaihtui kaatosateeseen. Pidinkin pienen tauon puun varjossa sateelta suojassa, mutta eihän se sade siitä mihinkään tauonnut tai lakannut. Tähän mennessä olin juossut aika katkonaisesti ja pitänyt paljon venyttelytaukoja. Ajattelin lenkin olevan jo vähän "pilalla" ja halusin kotiin. Valitettavasti olin vasta Hietsussa ja matkaa kotiin oli siis vielä n. 7 km. Hetken jo mietin bussiin tai metroon hyppäämistä, mutta ryhdistäydyin ja juoksin loppumatkan reippaasti kotiin kaatosateessa - ilman pysähdyksiä. En katsonut kertaakaan kelloa ja menin juuri sellaista vauhtia, joka tuntui hyvältä. Yllättäen vauhti pysyikin suunnilleen siinä 11 km/h lenkin loppuun asti. Ehkä vauhdin ylläpito onkin helpompaa, kun ei liikaa kiinnitä huomiota siihen ja haluaa vain nopeasti kotiin :D Vaikea lenkki siis oli, mutta selvisin loppuun asti hammasta purren. Voimaa sain kivasti Tough Viking -kilpailijoista, joita juoksi runsaasti vastaani n. 4-5 kilometrin ajan - lenkkini kun kiersi yhdessä vaiheessa Töölönlahden. Porukalla näytti olevan kyllä mahtava fiilis ja hyvä asenne, vaikka vettä tuli kuin saavista kaataen. Todellisia viikinkejä - ensi kerralla voisi itsekin olla mukana :)



Sunnuntaina kävin palauttelevalla 45 minuutin lenkillä, joka kulkikin yllättävän mukavaa vauhtia. Perään tein 40 minuutin lihaskuntotreenin, jossa tein kolme sarjaa erilaisia kehonpainoharjoituksia kolmen minuutin sarjapalautuksilla. Tulikin yllättävän rankka treeni, jonka jäljiltä oli lihakset kipeät vielä pitkään. Ainakin ennen maratonia treenaaminen keskittyy lähinnä juoksuun, joten oli kiva tehdä vaihteeksi tällaista vähän erilaistakin treeniä.


Takana kolme viikkoa aika samanlaista treeniä. Tuntuu, että juoksutuntuma menee vaan huonompaan suuntaan viikko viikolta. Kehitystä ei ainakaan ole havaittavissa. Ehkä on aika tehdä vähän muutoksia treeniviikkoon...