Mitä saa aikaan viikko ilman juoksua?

Olen viettänyt maratonin jälkeisen viikon eräänlaista hiljaiseloa juoksun suhteen. Jalkani olivat maratonin jälkeen niin jumissa ja kipeät, että uskoin juoksevani aikaisintaan keskiviikkona. Toisin kävi - juoksuttomuus venyi entisestään. Vanha kunnon maratonin jälkeinen flunssa iski meikäläiseen tiistai-iltana. Tulen poikkeuksetta maratonin jälkeen kipeäksi. Kroppa on kai niin heikko ja vastustuskyky matala niin kovan suorituksen jälkeen. Lisäksi matkustaminen ja lihaskipujen takia heikosti nukutut yöt kisan jälkeen edistävät osaltaan flunssan puhkeamista.

Keskiviikkona jalat tuntuivat jo yllättävän hyviltä, mutta olo oli muuten tukkoinen. Torstaina iskikin kunnon flunssa. Pysyttelin pari päivää peiton alla ja turvauduin kaikkiin mahdollisiin lääkkeisiin ja poppakonsteihin. Perjantai-iltana uskaltauduin pienelle kävelylle. Lauantaina olo oli jo huomattavasti parempi, joten kävin jo vähän pidemmällä kävelyllä - pariinkin otteeseen. En vain pysty pysyttelemään sisätiloissa kun ulkona paistaa aurinko. Sunnuntaiaamuna olo oli jo melko hyvä, mutta maltoin mieleni ja lepäsin tämänkin päivän. Nälkä urheilua kohtaan on paisunut valtavaksi: mieli ja kroppa tahtoo jo treenaamaan ja kunnolla. Huomenna kuitenkin aloitan juoksun todennäköisesti melko rauhassa, kuntoa tunnustellen. Ei olisi kiva virua monta viikkoa jälkitaudin kourissa.

Disney-leffat ovat aina olleet tärkeä osa sairaspäiviäni ;)

Olen niin harvoin kipeä (tai sitten parannun aina niin nopeasti), etten edes muista, milloin viimeksi olisin ollut kokonaisen viikon juoksematta. Epäilen, että viime kerrasta on peräti yli 1,5 vuotta. Keväällä 2014 mulla oli juoksijan polvi, jonka takia jouduin olemaan juoksematta useamman viikon. Sen jälkeen olen juossut vähintäänkin yhden kevyen lenkin viikossa, jollen ole muuhun pystynyt.

Tuntuu aika oudolta olla juoksematta näinkin "pitkään", kun juokseminen on niin iso osa omaa elämää ja arkea. Jotenkin suhtaudun tähän juoksemattomuuteen kuitenkin huomattavasti rennommin kuin joskus. En ole huolissani siitä, että kuntoni laskisi merkittävästi, tai paniikissa siitä, että kilot kertyvät kaikkien niiden herkkujen takia, joita tämän viikon aikana olen ahminut (ja niitä muuten riittää!). Kunto todennäköisesti tulee väliaikaisesti notkahtamaan hieman ja kiloja on tässä muutenkin keväästä kertynyt jo enemmänkin kuin pari, mutta so what? Kunto kyllä kohoaa, jos niin haluaa, ja kiloistakin pääsee eroon, jos niin päättää. Uskon, että pienen herkuttelu- ja lepoviikon jälkeen motivaatio juoksua ja muuta urheilua kohtaan on suurempi kuin ennen maratonia. Olen myös saanut paljon muuta ajateltavaa: keskittynyt kouluhommiin, toiminut kummitätinä ihanan pikku prinsessan ristiäisissä, nähnyt opiskelukavereita hauskan opiskelijatapahtuman merkeissä, suunnitellut matkaa Lontooseen uudeksi vuodeksi ja solminut mielenkiintoisen yhteistyösopimuksen, josta kerron lisää ensi viikolla. Älkää käsittäkö väärin: haluan yhä kehittyä juoksussa, rikkoa ennätyksiäni ja jatkaa sen aktiivista harrastamista. Halu juosta on pyörinyt mielessä jatkuvasti, ikään kuin kaiken tämän taustalla, mutta olen malttanut siirtää juoksusuunnitelmat seuraavalle viikolle. Juoksu ei enää hallitse elämääni, vaikka kuuluukin siihen oleellisesti.

Ensi viikolla aloitan taas treenaamisen ja nyt ajatus juoksemisesta tuntuu ainakin kaikelta muulta kuin pakkopullalta. Haluan päästä jo treenaamaan. Tulevalle talvelle (ja syksylle) mulla on vähän erilaiset suunnitelmat: juoksussa keskityn varmaankin lähinnä peruskuntoni kasvattamiseen, mutta sen ohella aion ottaa lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelun osaksi treeniohjelmaani. Vähän vaihtelua siis!

Ensi viikoksi suunnittelin jopa osallistuvani mahdollisesti Kaarinan syysmaratonille kympin matkaan. Vaikka olenkin ollut kipeä ja ottanut pyöreät 0 juoksuaskelta maratonin jälkeen? Saatikka sitten treenannut lyhyttä matkaa? Viimeisimmästä vauhtikestävyystreenistäni on muistaakseni yli kuukausi. Ajattelin mennä vain nauttimaan kisatunnelmasta ja kannustamaan tuttujani pidemmillä matkoilla. Mikä muhun on mennyt? Jotain hassua siellä Münchenissä tapahtui, kun ennätykset ja pakkopullamainen veren maku suussa juokseminen ovat kadonneet mielestä ja kisakynnys näin merkittävästi madaltunut. Jokin on nyt loksahtanut pääkopassa oikealle kohdalleen.

Onpa levollinen olo.

Treenioivalluksia hierontapöydällä

Kävin keskiviikkona hierojalla pohkeideni takia. Ne olivat olleet jumissa jo muutaman päivän, mutta kipu oli vaan pahentunut tiistaina, kun yritin rullailla niitä auki. Ikinä eivät ole muuten pohkeet olleet tuossa kunnossa. Ne olivat jossain syvälukossa, erityisesti oikea pohje, jonka auki runnomiseen meni lähestulkoon puoli tuntia. 45 minuutin hierontakerrasta jäikin sitten enää vajaat parikymmentä minuuttia vasemmalle pohkeelle ja muut lihakset saivat jäädä ensi kertaan. Ikinä ei ole hieronta tehnyt niin kipeää kuin keskiviikkona. Siinä sai kyllä kyyneleitä niellä ja puristaa hierontapöydän käsinojia rystyset valkeina.

Hierojakäynnin jäljiltä mulle aukesi kuitenkin muutakin kuin pohjelihakset - puhuimme nimittäin hierojan kanssa paljon juoksuun liittyvistä ongelmista, joista olen viime aikoina kärsinyt. Lähinnä siis painavista jaloistani. "Keskustelumme" oli osittain lähinnä itsereflektointia: ongelmien ääneen pohtiminen avarsi paljon ja sen seurauksena päässäni tuntui loksahtavan monta palasta kohdalleen. Tässä muutamia asioita, jotka aion jatkossa huomioida treenatessani:

1. Mitä tehdä treenin jälkeen?

Jalkani tuntuvat olevan aina vähänkin kovemman treenin jälkeen todella väsyneet ja raskaat. Seuraavana päivänä kevytkin juoksu tuntuu haastavalta. Hieroja muistutti maitohapoista, jotka jäävät kovan treenin jäljiltä helposti lihaksiin. Maitohapot olisi hyvä saada liikkeelle heti treenin jälkeen - pois lihaksista. Hyvä keino tähän voisi olla esimerkiksi 15 minuutin reipas kävely treenin jälkeen. Juoksua ei missään nimessä kannata lopettaa seinään, ja kevyt hölkkä loppuverkaksi saattaa sekin vielä lisätä maitohappoja: reipas kävely on siis hyvä vaihtoehto. Treenin jälkeen tulisi tietysti myös venytellä ja rullailla, jotteivät jalat menisi jumiin. Lisäksi proteiinia olisi hyvä saada 30 minuutin kuluessa treenistä, jotta palautuminen tehostuisi ja lihakset vahvistuisivat. Osa näistä jutuista nyt onkin itselleni jo vanhaa tuttua, mutta tuo maitohappojen sysääminen liikkeelle unohtuu turhan usein. Jos ne jäävät lihaksiin, jalat tuntuvat tukkoisilta seuraavana päivänä.

2. Lisää liikkuvuutta

Venyttelyn ja rullailun tärkeyden tiedostan, mutta ne vaan tuppaavat usein unohtumaan. Sanon sen suoraan: en tykkää venyttelystä. Se on mielestäni tylsää. Rullailu taas on tylsän lisäksi yleensä kivuliasta. Hieroja ehdotti, että aloittaisin joogan tai pilateksen oheislajinani. Joogatunnilla tulisi tehtyä venyvyystreeniä ehkä vähän mielekkäämmällä tavalla kuin venytellessä ja se toimisi hyvänä vastapainona juoksulle, joka kuitenkin on erittäin kuormittava harrastus. Olen käynyt kaksi kertaa joogatunnilla ja se ei tunnu olevan lajini. En ole ikinä ollut notkea, joten jooga sijoittuu mukavuusalueeni ulkopuolelle. Haluaisin oppia käymään joogassa. Ehkä sitten oppisin nauttimaan myös venyttelystä ja huomioimaan kehonhuollon paremmin. Kimmoisilla ja notkeilla jaloilla juoksukin sujuisi paremmin eikä tuntuisi niin kankealta. Ehkä annan joogalle vielä yhden mahdollisuuden... Hieroja vinkkasi myös Unisportin uudesta foam roller -tunnista, jonne olisi hyvä mennä ottamaan vähän vinkkejä omaan putkirullailuun.

3. Selkeämmät erot treenitehojen välille

Viikko sitten, sen hieman epämieluisan varttimaratonini jälkeen, oivalsin jotain aika massiivista tämänhetkisestä treenaamisestani. Pähkäilin, miten pystyin vuosi sitten juoksemaan niin paljon enemmän ja miksi kuntoni tuntui olevan niin paljon parempi kuin nyt. Selailin vanhoja treeniarkistojani. Vuosi sitten juoksin n. 70-85 kilometriä viikossa - nyt jo 65 km/vko tuntuu aika kuormittavalta. Huomasin pari oleellista eroa treenaamisessani. Vuosi sitten juoksin vähintään yhden oikeasti kevyen lenkin viikossa (keskisyke n. 140). Nykyisin ei treeniohjelmassani noita kevyitä lenkkejä juuri ole. Juoksen "kevyetkin" lenkit lähestulkoon 11 km/h ja sykkeeni ovat niillä aina (useimmiten reilusti) yli 150. Toinen huomio viime vuodessa oli se, että pk-vauhtini oli tavallisesti alle 11 km/h ja sykkeeni pysyi suhteellisen matalana, alle 160. Vauhtikestävyyttä taas vedin huomattavasti kovemmalla tahdilla, tyypillisesti yli 12 km/h. Nykyään peruskestävyyslenkkini ovat huomattavasti reippaampia. Juoksen lähestulkoon aina yli 11 km/h ja sykkeeni ovat sen mukaiset: aina yli 160. Vastaavasti vauhtikestävyys tuntuu nykyisin sujuvan heikommin, jopa vähän hitaammalla tahdilla. Perus- ja vauhtikestävyystreenieni ero on siis kaventunut huomattavasti. Johtopäätökseni on, että juoksen peruskestävyyslenkkini liian kovaa, minkä takia jalat ovat usein tukkeessa ja juoksu tuntuu pahalta. Juoksukoulussakin korostettiin juoksutehojen vaihtelevuuden merkitystä: usein muistutettiin, kuinka kerran viikossa pitäisi juosta kevyt lenkki, jossa keskisyke pysyisi 140 pinnassa. Pitää oppia juoksemaan hiljaa, jotta voi juosta kovempaa. Vauhtikestävyys rakennetaan peruskestävyyden varaan. Nyt olen rakentanut vauhtikestävyyttä ikään kuin tyhjän päälle. Kehitystä ei ole tullut, sillä treenaaminen on ollut tasapaksua eikä tehojen välille ole syntynyt tarpeeksi eroa. Tärkeää olisi saada ensin nostettua sitä kevyen lenkin tahtia - muuten vauhti ei voi nousta. Ainakin tällaisia minä siinä hierontapöydällä pohdiskelin, ja hieroja komppasi.

4. Treenikausien rytmittäminen

Hieroja huomautti, että myös treenikausien välillä tulisi olla vaihtelua. Välillä pitäisi treenata kovempaa ja välillä iisimmin. Välillä enemmän juoksua ja välillä oheislajeja. Yleensä vuodenajat rytmittävät treenaamistani aika hyvin: talvella tulee juostua vähemmän. Itse kuitenkin skippasin viime vuonna koko syksyn ja puolet talvesta, sillä olin puoli vuotta Australiassa. Ausseissa tuli kyllä juostua paljon. Suomeen palattuani aloinkin jo treenaamaan Barcelonan maratoniin. Käytännössä olen siis viettänyt "juoksukautta" nyt suunnilleen 1,5 vuotta ilman sen pidempiä taukoja tai kevyempiä kausia, muutamia yksittäisiä valmistavia tai palauttavia viikkoja lukuun ottamatta. Treenaaminen rupeaa rehellisesti sanoen tuntumaan vähän tasapaksulta ja välillä kaipaan jo erilaista treeniä: kuntosalia, futista ja ryhmäliikuntatunteja juoksun ohelle. Tuntuu, ettei oheislajeille ole löytynyt aikaa ja paikkaa, kun aina on ollut edessä kisat, joita varten pitäisi treenata nimenomaan sitä juoksua. "Onneksi" talvi tulee pian - maratonini jälkeen aion todennäköisesti pitää vähän juoksuvapaamman treenikauden.

Olen leikitellyt ajatuksella futiskentälle paluusta syksymmällä. Saa nähdä, miten käy :)

5. Lepo ja uni

Tämä nyt on selvääkin selvempi juttu. Väsymys vaikuttaa koko kropan toimintaan ja heijastuu suoraan jalkoihin. Olen pitänytkin nyt vähintään kaksi juoksusta täysin vapaata päivää viikossa. Huomaa kyllä, että välillä runsas kävelykin voi rasittaa jalkoja. Univaikeuksistani olen onneksi päässyt nyt eroon: osittain varmaankin kofeiinivierotuksen ansiosta :)



Nyt kun mietin tämänhetkistä treenaamistani, huomaan tehneeni niin monta asiaa totaalisen väärin. Olen yliyrittänyt. Treenannut liian kovaa ja väkisin silloinkin, kun ei ole tuntunut hyvältä. En ole ajatellut muita treenaamiseen vaikuttavia asioita kuin itse treeniä. Olen tuijottanut liikaa sykkeitäni, vauhtejani ja matkojani, ja verrannut niitä viime vuoteen. En ole kuunnellut kroppaani. En vetänyt nautinnollisia kevyitä lenkkejä. Vähän huolestuttaa, että mitä tästä nyt tulee - kunto kun tuntuu olevan pohjalukemissa ja peruskunto olematon. Voiko asiaa korjata enää viimeisen kolmen viikon aikana ennen maratonia? Treenaamisella voin ainakin pilata maratonini. Pelastamisesta en tiedä, mutten aio ottaa riskejä. Vikat viikot menevät siis varmaan vähän kevyemmällä tahdilla, kroppaa kuunnellen.

Miltäs nämä kuulostavat - voisiko näistä löytyä syytä painaviin jalkoihin vai piileekö syy jossain muualla?

Unenlahjoja etsimässä

Kuva täältä

Olen kova stressaamaan asioista. Stressaan helposti silloin, kun on liikaa tekemistä. En kuitenkaan osaa olla tekemättä mitään, joten tungen kalenterini täyteen ohjelmaa. Lopputuloksena on kierre, josta en pääse eroon: kalenteriini ei mahdu lainkaan lepohetkiä, vaan aina pitää olla menossa, aivoni raksuttavat jatkuvasti ja käyn ns. ylikierroksilla.

Stressi vaikuttaa ennen kaikkea uneeni. Mulle on muutenkin suotu tosi heikot unenlahjat, herään helposti valoon ja ääneen ja herättyäni mun on tosi vaikea saada enää unta. Olen myös huono nukahtamaan. Runsas kofeiinimäärä varmasti vaikuttaa asiaan - olen kahvin ja Pepsi maxin suurkuluttaja. Myös stressi tai jännitys vaikuttaa yöuniini merkittävästi.

Kuluneen viikon aikana univaikeuteni ovat lisääntyneet. Sain kolmen viikon sijaisuuden, joka alkoi viime viikolla. Pidän tulevasta työstäni, ja oman alan hommat motivoivat paljon enemmän kuin kaupanalan kesätyöt, joita olen tehnyt jo monta vuotta. Samalla ne kuitenkin myös aiheuttavat paljon enemmän stressiä, sillä haluan tehdä asiat mahdollisimman hyvin: suunnitella tunnit huolellisesti ja onnistua opettamisessa niin hyvin kuin mahdollista. Nyt alkuun olen ehkä jännittänytkin uutta työtäni sen verran, ettei nukkumisesta ole tullut oikein mitään. Viimeisen viikon aikana olen nukkunut keskimäärin n. 7 tuntia yössä, mikä on ainakin itselleni pidemmän päälle aivan liian vähän.

Kuva täältä

Viimeiset kaksi yötä olen nukkunut ihan erityisen huonosti. Molempina unta on tullut n. 6 tuntia, ja molempia huonosti nukuttuja öitä on seurannut pitkä päivä täynnä kiireitä ilman minkäänlaisia hengähdystaukoja (tämän takia myös blogin kirjoittaminen on taas jäänyt harmillisen vähäiseksi).

Huonosti nukutut yöt vaikuttavat oleellisesti myös juoksuvireeseen. Tänään lähdin aika rankan työpäivän päätteeksi lenkille. Aavistelin pahaa jo ennen lenkkiä. Jalat tuntuivat painavan, vaikka olinkin fyysisesti lepäillyt edellisen päivän. Koko kroppa tuntui väsyneeltä ja jotenkin heikolta. 70 minuutin lenkiltä matkaa kertyi 13,14 km. 5:20 min/km vauhti sinänsä on itselleni ihan reipasta, mutta sen ylläpitäminen tuntui tosi vaikealta ja olin lenkin päätteeksi paljon väsyneempi kuin normaalisti.

Jalat eivät ole tietenkään palautuneet vielä ihan täysin sunnuntain pitkältä lenkiltä, mutta huonot yöunet vaan hidastavat palautumista. Koko kroppa tarvitsee unta. Palautuminenkin tehostuisi, kun saisi nukuttua kunnolla. Etenkin nyt, kun maraton lähestyy ja opiskelut taas alkavat, on aika laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja panostaa uneen. Kofeiiniriippuvuudesta on opettajanhuoneessa vaikea päästä eroon, mutta yritän ainakin vähentää kahvin juontia. Ruudun tuijottaminen iltaisin myös hidastaa nukahtamista. Ravintokin vaikuttaa unen laatuun - siihen pitäisi kiinnittää muutenkin huomiota. Alan varmaan suosia tässä syksyn tullen iltalenkkejä (ihan opiskelujenkin takia), mitkä osaltaan myös helpottavat nukahtamista.

Tärkeintä olisi kuitenkin oppia olla stressaamatta asioista. Tiedossa on aika paha opiskeluvuosi täynnä kursseja ja paljon lukemista, sillä aloitan äikän pitkän sivuaineen. Tunnelin päähän ilmestyi tänään kuitenkin pieni valonpilkahdus, kun sain vihdoinkin lausunnon keväällä jättämästäni kandista. Kyllä tämä tästä vielä :)

Mitä uni merkitsee sinulle? Mitkä seikat vaikuttavat uneesi? Mitkä ovat vinkkisi hyvään uneen?

Kevyempi treeniviikko

Hellurei! Kuten viime viikolla kirjoittelinkin, jalkojeni kunto on yhä vähän heikko eikä juoksu vieläkään suju ihan tavalliseen tapaan. Vauhdin ylläpito lenkeillä on ollut vaikeaa ja jalkojen palautumisaika epänormaalin pitkä. Siksi pidinkin vaihteeksi vähän kevyemmän treeniviikon.

Edellisviikon lauantain kahden tunnin lenkki yhdistettynä puolen tunnin loikkatreeniin oli todellista myrkkyä jaloilleni. Parista lepopäivästä ei tuntunut olevan juurikaan apua. Sunnuntain ja maanantain jalat olivat ihan tosi kipeät ja jumissa. Kuten kerroinkin, lähdin viideksi päiväksi Saloon, jossa vietin pari ekaa päivää ihan iisisti ilman varsinaista urheilua. Sunnuntain lepäsin täysin laakereillani, mutta maanantaina vietin sienimetsässä kolmisen tuntia (hiljainen kävely ja jatkuva pysähtely ei kyllä mielestäni ihan kauhean kovaa rasitusta ollut :)) ja illalla kävin vielä tunnin kävelylenkillä parhaan kaverini Petran kanssa. Illalla venyttelin ajan kanssa.



En sitten tiedä, oliko kevyt kävely kuitenkin liikaa, sillä tiistaina jalkani olivat yhä kipeät. Ne tuntuivat olevan jossain kunnon syväjumissa monen päivän ajan. Kävin silti tiistaina vähän reippailemassa, ensin käveltiin äitin kanssa metsässä reilut 1,5 tuntia ja sitten kävin vielä kevyellä 40 minuutin polkujuoksulla. Meno oli tosi kevyttä, joten oletin jalkojen kestävän sen ja palautuvan entiselleen pian. Illalla venyttelin jälleen kunnolla.

Keskiviikkona oli vuorossa lenkki ystäväni Marin kanssa. En ole nähnyt Maria ikuisuuksiin! Hänelle on sitten viime lenkkimme mm. syntynyt pieni poikavauva :) Oli jo siis aikakin nähdä kunnon juorulenkin merkeissä! Tarkoituksena oli hölkkäillä kevyesti mutta yli tunnin ajan. Lähdimmekin juoksemaan metsäreiteille Salon Rappulan ja Halikon tietämillä. N. 80 minuutin lenkkimme olikin siis suurimmaksi osaksi polkujuoksua. Mari näyttää olevan kovassa kunnossa, vaikka vasta keväällä synnyttikin kolmannen lapsensa. Marin tarmo on kyllä tosi ihailtavaa, siinä vasta teräsnainen!! Omissa jaloissani epätasainen maasto painoi jonkin verran, mutta onneksi menimme aika hiljaista vauhtia. Sykemittarini päätti lopettaa aamulla toimintansa, joten tyydyin Sports Trackerin käyttöön. Ihan hyvin silläkin saa vähän seurattua lenkin pituutta ja vauhtia, mutta oli tosi ärsyttävää, kun ei nähnyt esim. kulunutta aikaa ja matkaa (pidin kännykkää juoksuvyölaukussa). Vasta lenkin lopuksi katsoin vähän yhteenvetoa: aikaa meni 1 h 18 minuuttia ja matkaa kertyi 11,85 km. Tosi kivaa vauhtia mentiin ja aika kului ihan huomaamatta kuulumisia vaihdellessa :)

Torstaina kaipasin jo ns. normaalia lenkkiä, siis sellaista, jossa sykkeet nousevat kunnolla sinne pk-alueelle ja vauhti on jo vähän reippaampaa. Juoksin taas Sports Trackerin turvin, tavoitteena n. 45-60 minuutin lenkki pk-alueella. Juoksin ilman sykemittaria enkä siis nähnyt vauhtianikaan reaalina, joten omaa kroppaa kuunnellen mentiin. Jalat eivät vieläkään tuntuneet olevan ihan kunnossa, joten en lähtenyt väkisin repimään kunnon vauhteja: oman kropan ehdoilla. Kotipihalla kello pysähtyi 52 minuuttiin ja matkaa oli kulunut 9,45 km. Välillä on ihan hyvä juosta pelkkää omaa tuntemusta tarkastellen - ei ainakaan tuu mentyä liian kovaa :) Aamulenkin jälkeen suuntasin vielä Annin kanssa salille (teetti mulle semmoisen ojentajatreenin että käsissä tuntui koko loppuviikon) ja palauttelevalle vesijuoksulle. Illaksi suuntasin takaisin Helsinkiin.

Perjantaina kävin juoksemassa PK-lenkin työpäivän jälkeen. Ajatuksena oli semmoinen 45 minuutin lenkki mukavalla vauhdilla. Jaloissa tuntui kuitenkin puolen tunnin juoksun jälkeen sen verran hyvältä, että päätin juosta vikat 15 minuuttia VK-alueella. Lainasin Matiaksen sykemittaria, joten pysyin vähän kärryillä vauhdistani ja sykkeestäni. Ekat puoli tuntia menivät keskivauhtia 11,08 km/h (5:25 min/km), ja vartin VK kulki vauhtia 12,32 km/h (4:52 min/km). Ekan osuuden keskisyke oli mukava 141, mutta VK-osuuteen sain nostettua sen 166. Lopuksi vielä kävelin / hölkkäsin hiljaa 5 minuuttia. Näin sitä vauhtikestävyyttä kai kannattaisikin treenata: silloin, kun se tuntuu hyvältä jaloissa. Edes pieni osuus PK-lenkin päätteeksi nostaa treenin ihan uudelle tasolle :)

Lauantain pidin taas lepoa, vaikkakin aika raskas päivä siitä noin muuten tuli. Herätys töihin klo 5:30, työpäivän jälkeen suoraan Sonera Stadionille seuraamaan Veikkausliigaa (HIFK-Ilves) ja siitä nopean ruokailun kautta Olympiastadionille katsomaan HJK-Liverpool-matsia. Aikamoinen futispäivä siis, ja kotiin pääsin vasta kymmenen jälkeen.

Olin sunnuntainakin aamuvuorossa. Työpäivän ja lyhyiden yöunien jälkeen halusin kuitenkin vielä käydä heittämässä viikon pitkän lenkin. Vähän väsyneenä lähdin sitä juoksemaan, mutta fiilis parani ja olo virkeni matkan myötä. Tavoittelin 11 km/h vauhtia, ja siihen pääsinkin loppujen lopuksi, vaikka vähän rupesi lopussa painamaan jaloissa. Kaksi tuntia siis 11,05 km/h vauhtia, ihan kiva päätös viikolle!

Kevyelläkin viikolla tuli treenattua aika paljon, mutta aika iisisti. En tehnyt hirveästi suunnitelmia treenieni suhteen tai stressannut vauhdeista tai matkasta. "Treenaaminen" oli lähinnä rentoa nautiskelua. Ainut kerta, kun sykkeeni edes nousivat VK-alueelle, oli perjantain vartin VK-osiossa. Rentoa menoa siis.

Maanantai:
Kevyt metsäkävely n. 3 h
Kävely 1 h
Venyttelyt

Tiistai:
Metsäkävely 1 h 35 min
Polkujuoksu 40 min, 5,8 km, 8,7 km/h, 6:54 min/km
Vatsatreeni 15 min
Venyttelyt

Keskiviikko:
(Polku)juoksu (n. 50 min poluilla) 78 min, 11,85 km, 9,12 km/h, 6:35 min/km
Venyttelyt

Torstai:
PK 52 min, 9,45 km, 10,9 km/h, 5:30 min/km
Kuntosali 45 min
Vesijuoksu 50 min

Perjantai:
PK 30 min (5:25 min/km) + VK 15 min (4:52 min/km) + Palauttelu 5 min (7:37 min/km), 50 min, 9,28 km, KS 149, MS 173, 11,14 km/h, 5:24 min/km

Lauantai:
Lepo

Sunnuntai:
Pitkä PK 120 min, 22,11 km, KS 153, MS 170, 11,05 km/h, 5:26 min/km

Kotiseuturakkautta

Muutin Helsinkiin nelisen vuotta sitten opintojen perässä, mutta alunperin olen kotoisin sadan kilometrin matkan takaa Salosta. Salo on n. 54 000 ihmisen asuttama kaupunki Lounais-Suomessa - viime aikoina kaupunki on ollut julkisuudessa lähinnä negatiivisen taloustilanteen ja työttömyyden takia. Ensin lopetettiin Nokia ja nyt Microsoftin työntekijät saivat lähtöpassit. Toivottavasti Salo saataisiin vielä jaloilleen!!

Joka tapauksessa, käyn Salossa melko usein. Olen pikkukaupungin tyttöjä ja kaipaan maaseudun rauhaa aika ajoin. Salossa on myös mielestäni monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Olenkin jo aikaisemmissa kirjoituksissani ylistänyt Salon uimahallia. Myös Salon urheilupuistossa riittää tilaa treenata: löytyy yleisurheilukenttä, suuret nurmialueet futaajille, tenniskenttiä ja -halli, squash-halli, pari koripallokenttää, Salohalli kuntosaleineen, golfkenttä, ratsastusalue, jäähalleja kaksin kappalein sekä tietysti se uimahalli. Kaikki nämä kätevästi samalla alueella. Salossa on myös ihania lenkkimaastoja ja lukuisia reittejä maaseutumaisemineen :)

Nyt vietin Salossa pitkästä aikaa "jopa" viisi päivää ja rakastuin kotiini taas uudelleen. Erityisesti rakastan metsää. Olen varttunut paikassa, joka lasketaan Salonkin tasolla landeksi, vaikka meiltä kymmenessä minuutissa kaupunkiin ajaakin. Lapsuudenkotini sijaitsee metsän ja pellon laidassa. Koko lapsuuteni vietin leikkien kotimetsässäni siskojeni ja serkkujeni kanssa. Järjestimme "Suuri Seikkailu" -kilpailuja, rakensimme majoja ja lumilinnoja, kiipeilimme puissa sekä teimme joka talvi takapihan metsään pitkän ja hurjan extreme-pulkkamäen, joka päättyi aina ojaan. Metsästä olemme aina keränneet sieniä ja mustikoita. Polkujakin riittää, joten niillä olen aina vähintäänkin kävellyt - nykyään yhä enemmän juossut.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän opin rakastamaan metsää ja nauttimaan siitä. Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta metsässä pystyn rentoutumaan ja unohtamaan kaiken stressin ja murheet. Viime aikoina olen ollut stressaantunut ilman kunnon syytä. En ole saanut oikein nukuttua, joka paikkaa on kolottanut, mieli on ollut maassa eikä treenikään ole sujunut. Lepääminenkin on tuntunut vaikealta ja pysähtyminen ollut mahdotonta. Mutta Saloon tultuani suuntasin heti metsään. Kävin metsässä joka päivä tällä viikolla. Maanantaina olin sienestämässä kolme tuntia. Tiistaina kävin reilun parin tunnin metsähölkällä / -kävelyllä äitini kanssa. Keskiviikkona lähdin parin-kolmen tunnin metsäkävelylle ilman mitään sen tarkempaa päämäärää tai tarkoitusta. Tänäänkin poikkesin metsässä aamulenkkini yhteydessä.

Ja metsän - erityisesti kotimetsän - vaikutus olotilaani on valtava. Olen voinut niin paljon paremmin viime päivinä. Nukkunut hyvin, ollut paremmalla tuulella ja virkeämpi. Stressini on kadonnut. Joskus tekee erittäin hyvää poistua hektisen suurkaupungin hälinästä rauhallisempaan paikkaan. On Helsingissäkin puistoja ja pieniä metsiä, mutten voi verrata niitä kotiini, jossa koskemattomaan luontoon pääsee omalta kotiovelta. "Meidän" metsäämme ei edes pääse julkista tietä pitkin - vain meidän tontiltamme - joten marjanpoimijoista tai sienestäjistäkään ei ole tietoakaan.

Omasta mielestäni mikään ei ole niin ihanaa kuin lähteä yksin keskelle luonnon rauhaa nauttimaan hiljaisuudesta sekä ihanan vehreästä ja kauniista metsästä. Huomasin, että metsässä myös mielikuvitukseni alkaa laukata ihan eri tavalla kuin missään muualla. Metsä on ainakin itselleni luovuuden lähde. Metsässä saavutan jonkinlaisen flow-tilan: aika katoaa, ajatukseni karkaavat ties mihin ja mieli on metsäreissun jäljiltä niin tyyni. Kliseinen sanonta "sielu lepää" pitää kyllä tässä yhteydessä paikkaansa.

En varmastikaan osaisi arvostaa metsää samalla tavalla, jos en olisi siellä koko ikääni viettänyt. En olekaan aina osannut sitä arvostaa: kyllä teini-ikäisenä välillä ärsytti asua niin kaukana muista luokkakavereista, jotka asuivat taajamassa lähempänä kaupunkia. "Keskellä metsää" asuessani "jouduin" leikkimään aina siskojeni kanssa, minkä takia meidän välillemme tosin syntyikin vahva side ja olemme hyviä ystäviä yhä edelleen. Teini-ikäisenä myöskään metsä ei ympäristönä kiinnostanut - olisi pitänyt päästä kaupungille tai futiskentälle joka päivä. Vasta sitten, kun kotimetsään pääseminen (ja rakkaiden siskojen näkeminen) päivittäin ei ole enää itsestään selvää, arvostus sitä kohtaan syntyy. Jos siihen ei ole ikinä syntynytkään minkäänlaista kiintymyssuhdetta, tuskin sitä osaa ikinä myöskään kaivata.

Ja miksi kirjoitan näistä asioista juoksublogiini? Koska henkinen hyvinvointi on eräs urheilun - ja yleisen hyvinvoinnin - peruspilareita. Tajusin, että koti muodostaa ison osan henkistä hyvinvointiani. Kotikulmilla käyminen on todella terapeuttista. Salossa mulla ei ole aikatauluja ja metsässä aika pysähtyy. Nyt suuntaan Helsinkiin kuin uudestisyntyneenä. Stressi jäi johonkin metsän perukoille - nyt olen taas levännyt ja hyvinvoiva. Myös Helsinki on kotini, mutta Salo tulee aina olemaan mulle aivan erityinen paikka, lapsuudenkotini. Oma erityinen paikkani :)



Missä itse rentoudut? Onko sulle syntynyt side johonkin paikkaan, josta saat voimaa?

Viime viikon vauhdinmetsästys

Kerroinkin jo, kuinka edellisviikolla juoksu ei oikein tahtonut kulkea ja jalat olivat tukkoiset koko viikon. Koska tuo kyseinen viikko meni penkin alle, odotin tältä seuraavalta vähän parempaa. Jalat olivat kuitenkin yhä aika voimattomat koko viikon, sillä en ollut levännyt kunnolla lainkaan. Vähän kovempiin vauhteihin kuitenkin pääsin jo.

Maanantaina pidin lepopäivän, koska sunnuntaina olin juossut tuon vaikean 25 kilometrin pitkiksen. Tiistaina lähdin aamulenkille kokeilemaan reipasta PK-lenkkiä, tavoitteena siis yli 11 km/h vauhti. Tunnin verran jaksoinkin juosta vauhtia 11,43 km/h, mutta vauhdin kanssa oli vähän vaikeuksia. Ei tuntunut ihan yhtä mukavalta kuin normaalisti. "Loppuverkaksi" kävelin puolisen tuntia ihanan lämpimässä säässä ja vedin vielä vartin vatsatreenin auringonpaisteessa.

Keskiviikkona kävin vetämässä vetotreenin, josta jo kirjoittelinkin. En ollutkaan vähään aikaan juossut VK-treeniä, joten teki kyllä hyvää :) Vauhti nyt ei vielä ole ihan sitä, mistä haaveilen, mutta kyllä se tästä!

Torstaina pidin taas lepopäivän ja perjantaiksi suunnittelin tunnin PK- ja VK-treeniä, jossa juoksisin ensin reipasta PK-vauhtia 45 minuuttia ja sitten 15 minuuttia VK-alueella. Jalat olivat kuitenkin taas sen verran voimattomat, että 45 minuutin reippaan PK-vauhdin jälkeen vauhdin lisääminen tuntui mahdottomalta, joten tyydyin juoksemaan koko tunnin reipasta PK-vauhtia. Ei sekään tuntunut yhtään liian helpolta, vaan treeni vedettiin hammasta purren loppuun saakka. Vauhtikestävyys kun jäi uupumaan, niin päätin juosta takapihan rappuset (60 askelmaa) vielä viisi kertaa. Illalla pyöräilin vielä töihin ja takaisin tosi rauhallista vauhtia.

Lauantaiksi olin kaavaillut viikon viimeistä treenipäivää sekä pitkistä. Perjantai-iltana kuitenkin pelkäsin jalkojeni olevan superkipeät lauantaina, sillä pyöräilykin tuntui tosi ikävältä reisissä. Päätin, että juoksen sen verran kun jaksan, ja vedän loppuun sitten vielä loikkatreenin voimieni mukaan. Tavoitteena oli kahden tunnin pitkis. Juoksu tuntuikin yllättävän helpolta, joten sain helposti juostua 2 tunnin lenkin alusta loppuun saakka. Vauhdin kanssa en hermoillut, vaan juoksin mukavaa 10,85 km/h (5:32 min/km) vauhtia. Lopuksi kävin vielä puistossa tekemässä puolen tunnin kehonpaino-/ loikkaharjoituksen.

Lauantain melko kovan treenin lopuksi päätin pitää muutaman päivän kunnon lepoa. Niin moni siitä levon tärkeydestä mulle täällä blogin puolellakin muistutti, että otin neuvosta vaarin ja päätin kuunnella kroppaani. Aina välillä pitää muistuttaa itselleen, että ilman lepoa ei tuu kehitystä. Kipeillä jaloilla ei ole järkeä treenata. Nyt palautan kroppani entiseen kuntoonsa, jotta treeni tuntuu taas hyvältä. Tämä viikko menee siis kevyemmissä fiiliksistä, niistä lisää myöhemmin :)

Lauantain treenin jälkeen lähti heti kunnon palauttelu käyntiin

Maanantai:

Lepo

Tiistai:

Reipas PK 60 min, 11,43 km, KS 167, 11,43 km/h, 5:15 min/km

Palautteleva kävely 30 min

Vatsatreeni 15 min

Kävely, 1,5 h

Keskiviikko:

Vetotreeni aikaa vastaan, 44 min, 7,69 km, KS 155, MS 179

Alku- ja loppulämpö 20 min, 3,44 km

Vatsatreeni 10 min

Torstai:

Lepo

Venytty 30 min

Perjantai:

Reipas PK 60 min, 11,41 km, KS 166, 11,41 km/h, 5:16 min/km

Porrasjuoksu x 5, KS 154, MS 166

Pyöräily, n. 1 h 25 min, 20,5 km

Venyttely ja rullailu 1 h

Lauantai:

Pitkä PK 120 min, 21,70 km, 10,85 km/h, 5:32 min/km

Keskivartalo- ja loikkatreeni, 30 min

Sunnuntai:

Lepo

Venyttely 30 min