tiistai 25. elokuuta 2015

Unenlahjoja etsimässä

Kuva täältä

Olen kova stressaamaan asioista. Stressaan helposti silloin, kun on liikaa tekemistä. En kuitenkaan osaa olla tekemättä mitään, joten tungen kalenterini täyteen ohjelmaa. Lopputuloksena on kierre, josta en pääse eroon: kalenteriini ei mahdu lainkaan lepohetkiä, vaan aina pitää olla menossa, aivoni raksuttavat jatkuvasti ja käyn ns. ylikierroksilla.

Stressi vaikuttaa ennen kaikkea uneeni. Mulle on muutenkin suotu tosi heikot unenlahjat, herään helposti valoon ja ääneen ja herättyäni mun on tosi vaikea saada enää unta. Olen myös huono nukahtamaan. Runsas kofeiinimäärä varmasti vaikuttaa asiaan - olen kahvin ja Pepsi maxin suurkuluttaja. Myös stressi tai jännitys vaikuttaa yöuniini merkittävästi.

Kuluneen viikon aikana univaikeuteni ovat lisääntyneet. Sain kolmen viikon sijaisuuden, joka alkoi viime viikolla. Pidän tulevasta työstäni, ja oman alan hommat motivoivat paljon enemmän kuin kaupanalan kesätyöt, joita olen tehnyt jo monta vuotta. Samalla ne kuitenkin myös aiheuttavat paljon enemmän stressiä, sillä haluan tehdä asiat mahdollisimman hyvin: suunnitella tunnit huolellisesti ja onnistua opettamisessa niin hyvin kuin mahdollista. Nyt alkuun olen ehkä jännittänytkin uutta työtäni sen verran, ettei nukkumisesta ole tullut oikein mitään. Viimeisen viikon aikana olen nukkunut keskimäärin n. 7 tuntia yössä, mikä on ainakin itselleni pidemmän päälle aivan liian vähän.

Kuva täältä

Viimeiset kaksi yötä olen nukkunut ihan erityisen huonosti. Molempina unta on tullut n. 6 tuntia, ja molempia huonosti nukuttuja öitä on seurannut pitkä päivä täynnä kiireitä ilman minkäänlaisia hengähdystaukoja (tämän takia myös blogin kirjoittaminen on taas jäänyt harmillisen vähäiseksi).

Huonosti nukutut yöt vaikuttavat oleellisesti myös juoksuvireeseen. Tänään lähdin aika rankan työpäivän päätteeksi lenkille. Aavistelin pahaa jo ennen lenkkiä. Jalat tuntuivat painavan, vaikka olinkin fyysisesti lepäillyt edellisen päivän. Koko kroppa tuntui väsyneeltä ja jotenkin heikolta. 70 minuutin lenkiltä matkaa kertyi 13,14 km. 5:20 min/km vauhti sinänsä on itselleni ihan reipasta, mutta sen ylläpitäminen tuntui tosi vaikealta ja olin lenkin päätteeksi paljon väsyneempi kuin normaalisti.



Jalat eivät ole tietenkään palautuneet vielä ihan täysin sunnuntain pitkältä lenkiltä, mutta huonot yöunet vaan hidastavat palautumista. Koko kroppa tarvitsee unta. Palautuminenkin tehostuisi, kun saisi nukuttua kunnolla. Etenkin nyt, kun maraton lähestyy ja opiskelut taas alkavat, on aika laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja panostaa uneen. Kofeiiniriippuvuudesta on opettajanhuoneessa vaikea päästä eroon, mutta yritän ainakin vähentää kahvin juontia. Ruudun tuijottaminen iltaisin myös hidastaa nukahtamista. Ravintokin vaikuttaa unen laatuun - siihen pitäisi kiinnittää muutenkin huomiota. Alan varmaan suosia tässä syksyn tullen iltalenkkejä (ihan opiskelujenkin takia), mitkä osaltaan myös helpottavat nukahtamista.

Tärkeintä olisi kuitenkin oppia olla stressaamatta asioista. Tiedossa on aika paha opiskeluvuosi täynnä kursseja ja paljon lukemista, sillä aloitan äikän pitkän sivuaineen. Tunnelin päähän ilmestyi tänään kuitenkin pieni valonpilkahdus, kun sain vihdoinkin lausunnon keväällä jättämästäni kandista. Kyllä tämä tästä vielä :)

Mitä uni merkitsee sinulle? Mitkä seikat vaikuttavat uneesi? Mitkä ovat vinkkisi hyvään uneen?

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta. Mä kans stressaannun kiireestä ja se vaikuttaa uniin. Samoin jännitän helposti just vaikka uutta duunia ja saatan yöllä miettiä sitten työjuttuja. Pahimmassa tapauksessa yöt jää tosi vajaiksi. Varsinkin kun sijaistin, niin monesti aloin illalla jo miettiä seuraavaa päivää ja sitten ei saa unta. Semmonen off-nappi olis välillä tarpeen. Tsemppiä töihin ja kouluun. Toivottavasti saat nukuttua. Itellä mara lähestyy ja kiireiset viikot on kyllä verottanut lenkkejä. Saas nähdä mitä tästä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveri! Joo erityisesti lyhyitä sijaisuuksia tulee stressattua vähän turhankin paljon ja se veloittaa helposti yöunia, jos on muutenkin huonouninen :( Off-nappi olisi kyllä ihan mahtava juttu! Kiitos Tanja, tsemppiä myös sulle tulevaan maratoniin! Muista, että yks huono kisa ei maailmaa kaada. On tosi kunnioitettavaa lähteä kisaan, vaikka valmistautuminen ois jäänyt heikonlaiseksi :)

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta. Mä kans stressaannun kiireestä ja se vaikuttaa uniin. Samoin jännitän helposti just vaikka uutta duunia ja saatan yöllä miettiä sitten työjuttuja. Pahimmassa tapauksessa yöt jää tosi vajaiksi. Varsinkin kun sijaistin, niin monesti aloin illalla jo miettiä seuraavaa päivää ja sitten ei saa unta. Semmonen off-nappi olis välillä tarpeen. Tsemppiä töihin ja kouluun. Toivottavasti saat nukuttua. Itellä mara lähestyy ja kiireiset viikot on kyllä verottanut lenkkejä. Saas nähdä mitä tästä tulee.

    VastaaPoista
  3. Tunnistan itseni hyvin tuosta kirjoituksestasi. Minulla jää myös usein työasiat pörräämään päähän ja vaikeuttavat uneen. Ja usein se yöllä valveilla pitävä asia on aamulla pienentynyt, eikä olisi missään nimessä ollut valvomisen arvoinen "huoli". Kunpa joskus saisikin omasta päästään pienen lepohetken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä niin totta!! Öisin asiat tuntuvat niin paljon suuremmilta kuin mitä sitten loppupeleissä ovatkaan. Mutta sanopa se omalle pääkopalle aamuyöstä - ei sitä saa vaan hiljennettyä sitten millään! Enpä tiedä mikä siihen auttaisi. Pitäisi varmaan yrittää saada kaikki stressaavat asiat hoidettua pois alta hyvissä ajoin ennen iltaa. Helpommin sanottu kuin tehty :)

      Poista
  4. Yritä rauhoittaa illat, ei stressiä aiheuttavia asioita tai vaikkapa liikuntaa enää lähellä nukkumaanmenoa. Kannattaa myös ottaa vaikkapa kirja käteen ja lueskella sitä viimeisen tunnin tai parin aikana ja välttää puhelimen käyttöä koska tutkitusti sen valontaajuudet (ja aivan varmasti myös ne ruudulta luetut ja katsotut asiat) kiihdyttävät ja stimuloivat aivoja juuri sillä hetkellä kun pitäisi alkaa hitaasti laskeutumaan lepotilaan.

    Mutta eihän nää kyllä ole mitenkään helppoja tai yksinkertaisia asioita, itselläni on myös usein yöheräämisiä ja vaikeuksia nukahtaa uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä! Mulla on usein tapana siirtää asioita iltaan ja yhtäkkiä nukkumaan mennessä ois vielä miljoona asiaa hoidettavana. Illat pitäisi varmaan pyhittää rentoutumiselle ja valmistautua yöhön jo ennen varsinaista nukkumaanmenoa. Kirjoja tulee pian luettua ihan varmasti, kun opinnot taas alkavat. Tenttikirja on hyvä unilääke :)

      Toi on kyllä ärsyttävää, että herätessä ei saa enää unta. Itse ainakin olen aivan virkeä heti herätessäni, vaikka kello olisi vasta aamuneljä. Enpä tiedä, mikä siihenkin mahtaisi auttaa!

      Poista
  5. Hei! Uskaltaudun kommentoimaan, sillä oman alan bloggareita osuu harvoin vastaan - ja vielä juoksevia sellaisia :) Blogisi vaikuttaa kivalta ja tosi innostavalta, kiitos lukuhetkistä.
    Iso buuaus univaikeuksille, ne on tosi inhottavia. Etenkin näin alkusyksystä, kun kaikki mahdolliset open työkiireet puskevat yhtenä isona ryöppynä päälle ja stressikin saattaa yrittää tunkea kutsumattomana vieraana elämään, ei ole mikään ihmekään, jos yöunet siitä vähän häiriintyvät.
    Olen kuitenkin koettanut harjoitella hyväksymään sen tosiasian, että töissä tapahtuu aina asioita, joille en voi mitään, vaikka kuinka suunnittelisin joka hetken etukäteen ja tekisin kaiken omalta osaltani niin huolellisesti kuin vain ikinä kykenen - tämän asian hyväksyminen on osoittautunut viisaaksi päätökseksi ja vähentänyt turhaa murehtimista ratkaisevasti. Ja silloin jää töiden jälkeen virtaa vielä vaikka mille muullekin! Tsemppiä sinulle syksyyn niin luokkahuoneisiin kuin lenkkipoluille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! Kivaa, että oot löytänyt tiesi tänne :) Jostain syystä opettajat harvemmin julkisesti bloggaavat ainakaan ihan hirveän henkilökohtaisista asioista... "Julkinen" työ niin ymmärtäähän sen. Oma blogisi vaikuttaa myös tosi kivalta!

      Opettajalle tämä alkusyksy taitaa olla melkeimpä vaikeinta aikaa. Mulle ainakin tuli yllätyksenä, kuinka paljon ihan vaan paperihommia sun muita käytännön asioita on pitänyt hoitaa. Pienet jutut kasaantuvat ja tuntuu olevan hirveästi muistettavaa, ja aina unohtaa jotakin. Sen kun sitten muistaa juuri kun on nukahtamaisillaan, niin yöunet ovat mennyttä. Plus sit tietty nämä kaikki oppilaiden konfliktitilanteet sun muut, joita ei saisi jäädä murehtimaan omalla vapaa-ajalla. Kai siihenkin vielä oppii - taitaa olla vähän aloittelevien opettajien tauti tämä liika murehtiminen :)

      Sulla on kyllä hyvä asenne, toivottavasti omaksun vielä samanlaisen! Tsemppiä myös omaan syksyysi! :)

      Poista