"Polku"juoksua Cataract Gorgella

Heipä hei!

Tänään oli vaihtoaikani tähän mennessä lämpimin päivä: n. 17 astetta. Täällä Australiassa se tosin tuntuu vielä lämpimämmältä, koska aurinko on niin polttava. Ja sehän sopii meikäläiselle!! Rakastan kuumaa ilmaa ja aurinkoa. Se antaa mulle ihan älyttömästi energiaa.

Vaikkei tätä säätä nyt ihan kuumaksi voi vielä kutsua, niin ei parane valittaa. Sää on oikeastaan aika täydellinen juoksemiselle. Siksipä päätin kauniin lauantain kunniaksi polkaista viiden kilometrin päähän Cataract Gorgelle - tällä kertaa toteuttaakseni viikon palauttelevan funrunin!



Cataract Gorge on Launcestonin suurin (/ainut) nähtävyys ja turistikohde. Se on rotkomainen jokilaakso, joka alkaa kaupungin keskustan lähettyviltä, sataman vierestä. Rotkon molemmin puolin kulkee polku aina kolmen kilometrin päähän rotkon suulta. Rotkon pääsee ylittämään kolmesta eri kohdasta. Olen patikoinut rotkon kerran vaihtarikavereideni kanssa (lue lisää retkestämme ja Cataract Gorgesta täältä) ja ollut kerran kenttäretkellä yliopistokurssini yhteydessä tutustumassa sen tarjoamiin opetusmahdollisuuksiin. Paikka siis sinänsä oli ennestään tuttu, mutta reitin juokseminen uutta. Päätin juosta saman reitin, jonka olimme kavereideni kanssa patikoineet - koko matkan rotkon ympäri.

Reitti rotkon ympäri alkaa hurjalla nousulla pitkin Zig Zag Trackia: nimensä mukaan jyrkästi edestakaisin mutkittelevaa polkua, joka kohoaa korkealle rotkon huipulle asti. Reitin alku olikin siis pelkkiä jyrkkiä rappusia. On kai sanomattakin selvää, etten selvinnyt niistä juosten sitten alkuunkaan. Puoli kilsaa pelkkiä jyrkkiä rappusia - no way! Juoksin osan noususta ja kävelin loput: silti sykkeet nousivat korkeuksiin ja jalat olivat hapoilla. Treeni osoittautuikin varsinaiseksi intervallitreeniksi :D Olisi siitä tosin saanut paljon kovemmankin, mutta säästelin jalkojani tarkoituksella. Olihan tavoitteena kevyt, palautteleva funrun.

Cataract Gorgella portaita riittää

Kovan kapuamisen jälkeen tulikin lähes yhtä jyrkkä lasku alas laaksoon. Sama kaava toistui ensimmäisen mahdollisen rotkon ylityspaikan jälkeen. Jyrkästi ylös, jyrkästi alas. Jalat eivät meinanneet pysyä nopeudenvaihtelussa lainkaan mukana!

Rotkon maisemia

Kun vihdoinkin pääsin ylittämään rotkon polun loppupäässä, olivat edessä pisimmät ja jyrkimmät rappuset. Juoksin about 20 askelmaa, luovutin, ja kävelin loput reippaasti - syke silti korkealla. Päättymättömältä näyttävää nousua katsellessa tuli mieleen parikin henkilöä, jotka ottaisivat haasteen vastaan ja yrittäisivät juosta edes puolet niistä. Itse nautin nopeaa intervallijuoksua enemmän tasaisesta, pitkästä juoksusta :)



Pitkän nousun jälkeen polku alkoi vihdoin ja viimein näyttää polulta: voitiin puhua polkujuoksusta porrasjuoksun sijaan - at last! Matka rotkon toista puolta takaisin sen suulle olikin tasaisempi ja sujui paljon nopeammin ja mukavammin. Maisema muuttui karuista jyrkänteistä kauniiksi metsäksi, jossa linnut lauloivat ja wallabit pomppivat: tunnelma oli kerrassaan satumainen. Rotkon tällä puolella oli myös polkuja, jotka lähtivät kiemurtelemaan metsään kauemmas rotkosta. Seuraavalla kerralla, kun kaipaan polkujuoksua, pitääkin tulla juoksemaan vain näitä polkuja noiden rappusten sijaan.

Nää polut, ah!

Kokonaisuudessaan tämä lauantain funrun oli erittäin onnistunut ja loistava muistutus siitä, miksi rakastan juoksemista. Aurinko, luonto, korkea syke ja maitohapot reisissä. Kyllä tuntee, että on tehnyt jotain - ja samalla nauttinut siitä. Aivan mahtavaa: lisää polkujuoksua, kiitos!

Päivän polkujuoksun vauhti ei päätä huimannut: syy löytyy, kun tarkastelee reitin korkeustilastoja 

Trail running - matalan budjetin elämysurheilua parhaimmillaan

Vaikka nautin juoksemisesta, välillä sitä tuttua pitkää suoraa pitkin juokseminen - pahimmassa tapauksessa vielä ensin yhteen suuntaan ja sitten samaa maantienlaitaa takaisin - saattaa tuntua puuduttavalta ja tylsältä. Sellainen on kuitenkin esimerkiksi tasaisella asfaltilla juostavaa maratonia ajatellen elintärkeä treeni. Joskus lenkille on kiva kuitenkin lähteä enemmänkin nautiskelemaan ja fiilistelemään; päämääränä tällöin ehkä jokin muu kuin kova treeni. Tällaisina päivinä suosin trail runningia eli polkujuoksua.

Trail running, polkujuoksu, maastojuoksu - eri käsitteitä, joilla kaikilla tarkoitetaan suunnilleen samaa: metsäpolulla juoksemista. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta poikkeaa suuresti tavanomaisesta kadulla tai tiellä juoksemisesta. Polkujuoksu tarjoaa juoksijalle aivan erilaisia elämyksiä ja haasteita kuin kaupunkilenkkeily: se on raskaampaa ja vaihtelevampaa, vaatii enemmän keskittymistä, kehittää koordinaatiota sekä palkitsee upeilla maisemilla. Kaltaiseni luonnonlapsi saa iskettyä trail runningilla monta kärpästä yhdellä iskulla.

1. Reittien löytäminen

Omalla kohdallani polkujuoksulle lähteminen on erityisen helppoa - syntymäkotini kun on keskellä metsää. Helsingissä taas varsinaisten polkujen löytäminen saattaa olla vaikeampaa, vaikka pururatoja sekä puisto- ja metsäteitä löytyy helposti. Siksi suuntaankin metsään lähes aina kotiseudulla käydessäni.



Metsäpoluista ei täällä tosiaan ole pulaa. Kavilannummen motocross-radan seudulla ristiin rastiin mutkittelevat ja harjuilevat ajopolut tarjoavat loistavat puitteet polkujuoksulle: ja valinnanvaraa riittää! Kunhan vain muistaa antaa tietä myös motocross-harrastajille, jotka ajelevat samoja polkuja pitkin.

Trail runningin idea on yksinkertainen: etsi polku ja lähde seuraamaan sitä. Polku johtaa aina jonnekin. Jos se katoaa, käänny takaisin. Vieraissa maisemissa lenkkeillessä kannattaa kuitenkin pitää kännykkä mukana (varmuudeksi vähän tutummillakin seuduilla, sillä niilläkin voi suuntavaiston puuttuessa eksyä, nimimerkillä kokemusta on).

2. Varusteet?

Polkujuoksulle on helppo lähteä - alkuun pääsee, kun löytää polun. Seuraava askel on kuitenkin oikeanlaisten varusteiden hankkiminen.

Epätasaisilla, juurakkoisilla ja kivikkoisilla poluilla lenkkareiden rooli käy suuremmaksi kuin peruslenkeillä. Suunnistajien suosimat nastalenkkarit ovatkin hyvä valinta metsään. Itse en omista vielä nastalenkkareita, mutta harkitsen vakavasti niiden hankkimista - niiden pito olisi tarpeen myös talven liukkailla keleillä.

Äidilläni on tällaiset kevyet nastoilla varustetut Sarvan suunnistuskengät - harkitsen itsekin samanlaisiin sijoittamista.

Metsä juoksuympäristönä asettaa tietysti haasteita varusteille: vedenkestävät vaatteet ja pitkät hihat sekä lahkeet suojaavat herkempiä huonolta säältä, risuilta, juurilta, ötököiltä jne. Muuten polkujuoksulle lähteminen ei vaadi sen kummempia valmistautumisia kuin tavalliselle lenkillekään.

Lenkkimatkojen ja -vauhtien mittaaminen ja seuraaminen voi olla vaikeaa, kun juoksee metsäpolkuja sattumanvaraisesti sinne tänne. Siksi suosittelenkin matkaa mittaavaa GPS-sykemittaria kaikille, jotka haluavat pysyä perillä kulkemastaan matkasta.

3. Vaihtelevuutta treeneihin

Polkua pitkin juostessa tulee kiinnittää askeleisiin huomiota aivan eri tavalla kuin tasaisella maastolla. Pitää oikeasti katsoa, mihin astuu: väistellä liukkaita juuria sekä hyppiä kivien ja kantojen yli. Tämä tekee juoksemisesta hauskempaa: aika kuluu nopeammin kuin tasaisella suoralla juostessa, jolloin ajatukset pääsevät väkisin karkaamaan ihan mihin sattuu. Toisaalta tämän tyyppinen aivot narikkaan -juokseminen on terapeuttista, mutta välillä on kiva keskittyä varsinaiseen juoksemiseen ja askeliin.





Metsälenkit saattavat olla hyvinkin erilaisia riippuen valitusta reitistä ja maastosta. Se tekeekin polkujuoksusta jännittävää ja hauskaa. Reitiksi voi valita korkealle mäelle kiemurtelevan pienen polun, soiden ja sammalten poikki kulkevan pehmeän juoksualustan tai ihan tyypillisen neulasten peittämän metsäpolun. Erilaiset reittimahdollisuudet toki vaihtelevat suuresti ympäristöstä riippuen - Australia tarjoaa varmasti aivan uusia ulottuvuuksia trail runningin harrastamiseen ;)

Vaihtelevassa maastossa juokseminen saattaa olla toisinaan niinkin haastavaa, että varsinainen juokseminen ei ole välttämättä jatkuvasti mahdollista. Välillä on myös käveltävä, kiivettävä tai rämmittävä. Tavoitteellisesti treenaavalle maratonijuoksijalle voi olla kova paikka lopettaa juokseminen kesken treenin ja alkaa kävellä. Joskus on kuitenkin tervettä antaa itselleen lupa pitää tauko ja kiinnittää huomio ympäristöön kovan treenin sijaan. Trail running tarjoaa hyvän väylän tähän.

4. Koordinaatiota, kuntoa ja uusia lihaksia

Polkujuoksu vaatii keskittymistä ja onkin ihan omiaan kehittämään koordinaatiota. Siksi se on hyvä esimerkiksi jalkapalloa tukeva oheistreeni. Polkujuoksu myös sekä vaatii että kehittää erilaista kuntoa kuin tavallinen lenkkeily. Vaihteleva ja haastava maasto tekee juoksemisesta raskaampaa: syke pysyy ylhäällä vaikka juoksuvauhti onkin paljon matalampi kuin asfaltilla juostessa. Polut myös nousevat usein pitkin jyrkkiä rinteitä, joten sykkeen saa hinattua halutessaan välillä hyvinkin korkealle intervallityyliin. Toisinaan syke nousee huomaamattakin siinä polun seuraamisen lomassa. Vaihtelevan, epätasaisen maaston vaikutus näkyy myös siinä, että polkujuoksun jälkeen huomaa usein lihaskipua paikoissa, joiden lihaksista ei normilenkin jälkeen ole tietoakaan - esimerkiksi nilkan pienissä lihaksissa.

5. Elämyksiä yllättävän lähellä

Upeat maisemat Salon Ilmusmäeltä - vaati pientä kapuamista

Parhaimmassa tapauksessa polut johtavat uskomattomien maisemien äärelle. Tämä kohta on tietenkin mielipidekysymys enkä ala tässä yhteydessä hehkuttaa Suomen luontoa sen enempää, mutta kyllä ainakin oma mieli lepää näissä maisemissa. Parasta on, kun löytää sattumalta kivoja lenkkipolkuja ja upeita uusia seutuja, joista nauttii ja joihin voi palata aina uudelleen.

Huippua olisi haastaa itsensä osallistumalla joskus johonkin trail running -tapahtumaan, kuten esimerkiksi Nuuksio maratoniin. Joskus olisi hienoa myös päästä juoksemaan tai vaeltamaan esimerkiksi Lapin maisemiin, joissa trail runningin elämysaspekti nousee vedenylitysten, soiden rämpimisten ja tuntureiden kipuamisten muodossa aivan uudelle tasolle. Ensi kesänä voisikin ehkä ottaa suunnaksi pohjoisen, mutta tänä vuonna keskityn tasmanialaisten polkujen tallaamiseen.