Näytetään tekstit, joissa on tunniste spinning. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste spinning. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kohti Barcelonan maratonia: viikko 4/9

Taas on taputeltu uus treeniviikko ja maratonvalmistautumisen puoliväli on itse asiassa aivan käsillä - jännää! Neljäs viikko sujui synttäri- ja juoksukoulufiiliksissä. Juostua tuli ihan kiitettävästi. 45-60 min pitkät PK-lenkit mulla alkaa vähän vähenemään viikko viikolta ja tilalle tulee lisää lepoa ja kovempia treenejä. Lihaskunnon oon hoitanut viime aikoina yksinomaan kotona kehon- tai pienillä käsipainoilla - koin bodypumpin olevan vähän turhan raskas itelleni treeniohjelman tässä vaiheessa ja epätarkoituksenmukainen maratonia ajatellen. Salilla tykkään taas käydä yleensä vain Salo-visiiteilläni. Spinnissä oon nyt käynyt melkein viikoittain - se on kivaa vaihtelua juoksutreeniin, mutta kehittää myös kestävyyttä eikä rasita jalkoja samalla tavalla. Lisäksi se on ihanaa hikiliikuntaa juoksuun verrattuna!! Sisätiloissa huhkiessa nousee hiki pintaan aivan erilailla ja fiilis tunnin jälkeen on ehkä vielä uupuneempi kuin "samantasoisen" lenkin päätteeksi. Välillä on myös kiva päästä treenaamaan muiden ihmisten keskelle - se lisää motivaatiota. Ja Unisportin spinniohjaajat ovat ihan supereita ja motivoivat antamaan aivan kaikkensa :)
Voi luoja sitä hien määrää spinnitunnilla!!!


Aika taas tehdä pieni katsaus neljänteen treeniviikkoon:

Maanantai:

Lepo
Venyttely + rullaus 50 min

Tiistai:

Kevyt aamulenkki 30 min, 4,88 km, KS 142, MS 158, 9,76 km/h, 6:09 min/km
Lihaskunto 30 min

Keskiviikko:

Pitkä PK 150 min, 26,09 km, KS 149, MS 163, 10,44 km/h, 5:45 min/km

Torstai:

Vauhtisammakon omatoimitreeni: Kevyt pitkä lenkki 75 min, 12,47 km, KS 142, MS 152, 9,98 km/h, 6:01 min/km
Keskivartalotreeni 15 min

Perjantai:

Aamu: Vauhtisammakon omatoimitreeni: Keskikova intervalli 10 x 2 min + 2 min palauttelut välissä, 40 min, 7,48 km, KS 156, MS 173, 11,22 km/h, 5:21 min/km
Alku- ja loppulämmöt 20 min, 3,30 km, KS 143, MS 152, 9,90 km/h, 6:03 min/km
Ilta: Tasasyke-spinni 75 min, KS 136, MS 157

Lauantai:

Lepo

Sunnuntai:

PK-VK-yhdistelmätreeni: PK 30 min, 5,11 km, KS 153, MS 167, 10,22 km/h, 5:52 min/km
VK 30 min, 5,90 km, KS 166, MS 173, 11,80 km/h, 5:05 min/km
Loppulämpö 10 min, 1,60 km, KS 156, MS 168, 9,60 km/h, 6:16 min/km
Venyttelyt 1 h 20 min

Juoksua yhteensä 67 km


Viikon sää vaihteli reippaasti loskaisen ja liukkaan välillä - kumpikaan ei ole lempparini

Neljännellä maratontreeniviikolla polkaistiin tosiaan käyntiin Vauhtisammakon juoksukoulu, jonka aloitusluennosta kirjoittelinkin jo. Hyvin sain juoksukoulun ekat omatoimitreenit mahtumaan treeniviikkooni - intervallitreeni ainakin tuli tarpeeseen! Todennäköisesti joudun pian vähän soveltamaan kotiläksyjäni maratontreeniin sopivammaksi, ainakin sitten palautteluvaiheessa. Nyt, kun maratoniin on kuitenkin vielä viisi viikkoa aikaa, uskaltaa juosta noita MK- ja VK-treenejä.

Keskiviikon pitkis sujui tuntuvasti edellistä viikkoa paremmin - kiitos kahden sitä edeltäneen lepopäivän! 2,5 tuntia hujahti ohi melko kivuttomasti ja jalat tuntuivat kevyiltä. Tällä kertaa koitin huomioida myös tankkauksen lenkin aikana. Valitettavasti tuosta takapihan lähikaupasta ei löytynyt siihen hätään energiageelejä tai muutakaan nestemäistä energianlähdettä, jota ois helppo lenkillä imeskellä, joten päädyin sitten ostamaan pienen (gluteenittoman ja laktoosittoman) proteiinipatukan. Patukan heitin huiviin 1,5 tunnin juoksun jälkeen. Maha kesti patukan yllättävän hyvin, mutta käytännöllistä sen nauttiminen ei kyllä ollut: olisi pitänyt kaivaa juoksurepusta vettä, jonka avulla kulauttaa kuiva patukka alas kurkusta. No, tankkaustestailuja jatketaan pitkiksillä: toivottavasti se itelle sopiva menetelmä löytyy vielä :)


Vielä sananen sunnuntain lenkkisäästä: huhheijaa!!! Kyllä toi 11 m/s rupee olee mulle jo liian kova tuuli. Vaikutti sekä juoksuvauhtiin että sykkeisiin - ei todellakaan paras juoksusää. Sen lisäksi päänvaivaa aiheuttivat tällä viikolla liukkaat juoksualustat. Ihan naarmuitta ja mustelmitta ei niistä selvitty vaan sain keräillä itseäni pariin otteeseen tienpinnasta. Talven ekat kaatumiset. Tässähän rupee jo odottelemaan niitä sulia lenkkiteitä ihan toden teolla.



Neljäs treeniviikko oli sekoitus kunnon lepoa, rentoutumista ja uuden testailua. Ensi (tämä) viikko tarjoaa vähän ajankäyttöön liittyviä haasteita, saa nähdä kuinka niistä selvitään! Mutta huomenna on ekat Vauhtisammakon treenit!!! Niitä ajatellen pidin tänään lepo- ja tankkauspäivän - haluan ottaa huomisesta kaiken irti ;) Loistavaa alkanutta viikkoa kaikille!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Kiltti polvi, päästä mut jo juoksemaan, kiitos.

Hellurei! Viides lepoviikko alkoi kolmen päivän tenttilukuaherruksella ja kiireellä, joka pakotti jättämään kaiken urheilun väliin - piti siis huolta treenitauostani aika hyvin. Nyt monen päivän levon jälkeen odotukseni olivat jälleen korkealla tätä päivää ajatellen: vapaapäivä piiiitkästä aikaa! Vapaapäivä, jonka aioin pyhittää pelkästään urheilulle ja jona ajattelin uskaltautua testaamaan myös polveani lenkkipolulle parin viikon tauon jälkeen.


Urheilupäivä alkoi Meilahden Unisportilla 40 minuutin crossailulla sekä 55 minuutin tasasykespinnillä. Meilahden Unisport on Helsingin yliopistoliikuntapaikoista suosikkini. Sali on tilava, valoisa ja monipuolinen - kuten myös spinnisali. Unisportin ryhmäliikuntatunnit ovat mielestäni todella laadukkaita ja yliopisto-opiskelijoille superhalpoja (vain 98€/vuosi)! Koko Unisport on niin huikea etten tiedä, missä raaskin liikkua enää opiskeluvuosieni jälkeen.

Nyt olin parin viikon tauon jälkeen siis lempiohjaajani spinning-tunnilla. Innostunut ja kannustava ohjaaja, joka osaa vielä valita parhaat musiikit tunneilleen, motivoi kyllä antamaan kaikkensa tunnilla - ehkä liikaakin. PK-treeniksi suunnittelemani tasasyketunti muuttuikin VK-treeniksi, kun innostuin treenaamaan astetta rankemmin. Treenin keskisyke oli 152 ja maksimisyke nousi jopa 176:n! Juoksutauon vaikutuksen kyllä huomaa: kuntoni on tainnut laskea. Ennen oli vaikeuksia saada sykettä nousemaan noille syketasoille missään treenissä, mutta nyt ei ollut kyllä lainkaan ongelmia sen suhteen - päinvastoin. Toisaalta on mukavaa, kun tuntee tehneensä jotain, mutta toisaalta ajatus pitkään ja vaivalla hankitun hyvän kunnon vähittäisestä hiipumisesta tuntuu pelottavalta.



Mahtavan spinning-tunnin jälkeen suuntasin muutaman mutkan kautta Meikusta kohti Kumpulaa. Kumpulan Unisport on hieman Meikun yksikköä pienempi, mutta sieltäkin löytyy monipuolinen kuntosali, isot liikuntasalit ja mahdollisuus jopa seinäkiipeilyyn. Kumpulassa käyn yleensä bodypumpissa - niin tänäänkin. Halusin tehdä taas monipuolisuuden nimissä kunnon lihaskuntotreenin: bodypump toimii!

Ogelin kivat purtsimaastot
Bodypumpin jälkeen olin vielä virtaa täynnä ja paloin halusta päästä purkamaan sitä lenkkipolulle. Valitsin lenkkimaastoksi Oulunkylän urheilupuiston pururadan ja pienen harkinnan jälkeen uudet, vaimennetut Asicsin kenkäni (Asics Gel Nimbus 15 - tilasin jopa 90€ Suomen urheilukauppojen hintoja halvemmalla 21run.com-sivustolta, suosittelen!), sillä ne vastaavat parhaiten vanhoja Asicsin kenkiäni, joihin jalkani on jo tottunut. Olen ostanut hiljattain myös oikeita barefoot-kenkiä muistuttavat Nike free 5.0 -lenkkarit. Olen kuullut ja lukenut paljon hyvää barefoot-kengistä, mutta ne eivät ilmeisesti sovi kaikkien jaloille. Päätin nyt kuitenkin panostaa ja ostaa kerralla kahdet erilaiset kengät ja testata, kummat sopivat juoksuun. Kun nyt vaan pääsisi vihdoinkin juoksemaan!!! No, onneksi noita kenkiä voi käyttää myös lenkkipolkujen ulkopuolella. Molemmat tuntuvat mukavilta jaloissa ja näyttävät kivoilta :)

Lenkille vetäisin jalkaani uudet Asicsit!

Uusia Niken lenkkareita on tullut kulutettua jo koulussa ja kaupungilla - ovat niin mukavat jalassa!

Syytän näitä loppuun kulutettuja Asicsejani juoksijan polvesta...

Joka tapauksessa, päätin nyt sitten testata juoksemista noilla vaimennetuilla kengillä ja pehmeällä alustalla. Ja tietysti niin rauhallisesti kuin vain mahdollista. Ensimmäisen kilometrin ajan olin innoissani: polvea ei sattunut ja juokseminen (= hölköttely) pitkän tauon jälkeen tuntui taivaalliselta! Riemua ei kauaa tosin kestänyt. Kipu tuli kuin tulikin jälleen vajaan kahden kilsan matkan jälkeen. Pieni pysähtyminen ja venyttely auttoi hieman, mutta päätin lopettaa juoksun kuitenkin 23 minuutin jälkeen ennen kuin kipu yltyisi sietämättömäksi. Kyllä siinä taas kovin alakuloisena sai jättää taakseen purtsin ja lähteä kotiin. Aikaa ja innostusta olisi ollut vaikka kuinka pitkälle lenkille, mutta minkäs teet. Huomasin, että erityisen ilkeältä tuntuivat alamäet, jotka piti sipsuttaa varovasti ja hitaasti. Niissä jalka jotenkin venyy ja tärähtelee ylämäkeä pahemmin. Ei siis muuta kun ylämäkijuoksua tästä lähtien!

Onhan tämä tilanne tosi masentava ja alan jo luopua toivosta Kööpenhaminaa ajatellen. Huomenna siihen on tasan kuukausi. Maratonia sekä muita kisoja ja tavoitteita enemmän ärsyttää tällä hetkellä se tunne, kun ei pääse tekemään sitä, mistä nauttii eniten. Kyllä tässä huomaa, kuinka tärkeäksi ja rakkaaksi harrastukseksi toi juokseminen on tässä muodostunut: ei niistä korvaavista treeneistä vaan nauti yhtään samalla tavalla. Nyt aion jatkaa korvaavia treenejä taas maanantaihin asti. Silloin pitäisi yrittää pelata edes jonkin aikaa kauden avausottelussa. Pitää varmaan alkaa selvittää, saako maratonosallistumisen siirtää vuodella eteenpäin tuossa Köpiksen maratonissa. Ehkä tämä ei olekaan oikea aika ensimmäiselle maratonilleni. Jos ei, niin kyllä sekin vielä koittaa! Onneksi sain tänään vahvistuksen vaihtovuodelleni Tasmanian yliopistosta. Se tuo vähän lohtua kevääseen: on jotain muutakin, mitä odottaa ja mihin keskittyä. Kenties juoksenkin ensimmäisen maratonini Australiassa syksyllä ;)

Nyt se on varmaa: syksyllä juostaan näissä maisemissa!!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pyöräilyä ja lihashuoltoa paremman puutteessa.

Eilen oli siis se pienellä kauhulla odotettu lääkäriaika. No, jännitys osoittautuikin turhaksi - samaa voisi sanoa koko lääkärikäynnistä. Lääkäri kuunteli oireeni, testaili ja tarkkaili polven liikeratoja muutamaan kertaan ja totesi kyseessä tosiaan olevan juoksijan polvi (Sherlock...). Hän totesi myös, että tämä johtuu loppuun kulutetuista lenkkareista sekä riittämättömästä venyttelystä, kuten jo valmiiksi tiesinkin. Hoitona toinen viikon juoksutauko ja tulehduskipulääke. Ei muuta.

Tämän tuen pitäisi olla juoksijan polven ystävä
Turhasta lääkärikäynnistä kiukustuneena päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja suunnata kaupungille kiertelemään urheilukaupoissa siinä toivossa, että löytäisin jotain paranemista nopeuttavaa. Otan kaikki mahdolliset poppakonstit käyttöön, jotta vain saan polven kuntoon! Löysin Stadiumista (siellä muuten jäsenille tämän viikon ajan kaikki tuotteet -25% ja muita kivoja tarjouksia, kannattaa käydä katsomassa!) juuri juoksijan polvelle suunnitellun polvituen, joka tukee nimenomaan polven kipeää jännettä. Käytin sitä jo pyöräillessä, mutta todellinen vaikutus tulee varmasti esiin vasta juostessa.


Sijoitin myös foam rolleriin, jota pari kaveriani kehui ja suositteli minulle. Olen myös lukenut eri keskustelufoorumeista, kuinka foam rollerin avulla on saatu nitistettyä mm. pitkään kestänyt juoksijan polvi. Foam roller on siis muovinen putkirulla, joka on tarkoitettu lihashuollon tueksi. Foam roller avaa, hieroo ja venyttää lihasta. Sillä saisin kuulemma auki ne kireät jalkani lihakset, jotka ovat aiheuttaneet juoksijan polven. Googlettelin eilen ohjeita foam rollerin käyttöön - youtubesta löytyy myös hyviä videoita sen konkreettisesta käytöstä. Lisäksi tänään postiluukusta kolahtaneesta uunituoreessa Fit-lehdessä oli aivan sattumalta jopa viiden sivun juttu putkirullailusta!! Siihen täytyykin tutustua tarkemmin :)


Eilen illalla testailin foam rollingia pikaisesti muutamalla lihasryhmällä. Huomasin, että jotain häikkää tuossa vasemmassa jalassa tosiaan on! Vasemman reiden ulkosyrjän rullailu teki niin kipeää, että meinasi itku tulla :D Myös etu- ja takareisi sekä vasen pakaralihas olivat todella jumissa. Ehkä tuo rullailu tosiaan auttaa - kipu oli ainakin sitä luokkaa, että pakko siitä jotain hyötyäkin olla.


Osa pyöräilyreiteistä on vielä pahasti sulamisvaiheessa
Olen tänään ja maanantaina yrittänyt korvata treeniohjelmani lenkit pyöräilemällä. Näin olen saanut nautittua tosta ihanasta kevätilmastakin vaikken lenkille olekaan päässyt. Silti loin erittäin tympääntyneitä katseita kaikkiin, jotka juoksivat vastaani eilen. Ja niitä lenkkeilijöitä kyllä riitti! Koko Helsinki päättänyt sitten lähteä lenkkipolulle täydelliseen juoksusäähän juuri silloin, kun meikä ei sinne pääse. Viimeinen pisara oli se, kun auringonlaskun aikaan vastaani juoksi Pirkkolan urheilupuiston metsäpolulla n. 20 lenkkeilijän porukka. Olisi tehnyt mieli heittää pyörä jorpakkoon ja liittyä joukkoon!


Kyllä vaan huomaa, ettei oo pitkään aikaan tullut pyöräiltyä! Kaikki muut pyöräilijät suihkaisevat ohi semmoista vauhtia, että syntyy hirveet alemmuuskompleksit :D Silti sykkeet on pyöräillessä jatkuvasti aika korkealla. Kai se vaan on sitten tottumuksesta kiinni - en nyt uskoisi, että kunnostakaan voisi johtua. Pyöräily kuormittaa vaan niin eri lihaksia kuin juokseminen. Tässä kahden päivän aikana on nyt tullut pyöräiltyä n. 55 km n. 135-145 keskisykkeillä, mikä korvaa ihan hyvin noita peruskestävyystreenejä!






Tänään koitin korvata viikon VK-treeniäni intervallispinning-tunnilla, mutta en vain saa spinnissä sykkeitäni samalle tasolle kuin juoksussa - en sitten millään. Sykkeen hinaaminen kohtalaiselle tasolle sujuu ongelmitta, mutta raskaalle siirtyminen on haastavaa. Varsinkin nyt, kun ylhäällä polkeminen ottaa hitusen polveen. En kuitenkaan keksi muutakaan vauhtikestävyystreenin korvaavaa harjoitusta, hankalaa!

Jos jotain positiivista sanottavaa pitäisi tästä juoksukiellosta keksiä, niin ainakin nyt löytyy aikaa ja halua venytellä kunnolla ja keskittyä muihin juoksemista tukeviin seikkoihin. Juoksukiellon takia olen myös kaivanut sen fillarin tosiaan esiin ja nähnyt keväistä Helsinkiä taas ihan eri näkökulmasta. Pyöräilijälle Helsinki aukeaa aivan eri tavalla: täältä löytyy upeita pyöräreittejä ja maisemia. Ehdottomasti virkistävämpi tapa aloittaa päivä kuin ruuhkaisessa junassa! Nyt vaan se polvi kuntoon niin pääsee nauttimaan niistä reiteistä myös jalan :)

torstai 20. maaliskuuta 2014

Viikon juoksukielto - maratontreenaajan painajainen?

Soitin tiistaina YTHS:lle varatakseni lääkäriajan kipeän polveni takia. Tuskin ehdin edes kaikkia oireita puhelimessa kertomaan - viiltävä kipu vasemman polven ulkosivussa juostessa ja jopa kävellessä - kun linjan toisesta päästä todettiin varmalla äänellä "Juoksijan polvi. Tulehduskipulääkettä ja kylmää maanantain lääkäriaikaan asti. Eikä metriäkään juoksua."

Puhelun päätyttyä naurahdin turhautuneena kaverilleni, viikko ilman juoksua? In your dreams, lääkäri! Enpä muista, milloin oisin viimeksi pitänyt juoksemisesta niin pitkää taukoa: pitäisikö nyt sitten maratontreenikauden aikana muka höllätä? Sanoin itsepäisesti vähät välittäväni tästä ohjeesta ja testaavani pientä hölkkää, kun pääsen kotiin.

Kotona kuitenkin huomasin aamupäivän muutaman kilometrin kävelyn aiheuttaneen jo polveeni sen tutun viiltävän kivun. Tiesin, ettei tällä polvella voisi ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Päätin sitten vähän googletella tuota lääkärin mainitsemaa "juoksijan polvea". Tyypillisiä juoksijan polven oireita ovat:

- kova kipu polven ulkosyrjässä
- kipu tuntuu juostessa, mutta levossa polvi voi olla täysin oireeton
- kireyden tunne jänteessä polven ulkosyrjässä ja jopa napsahtavia ääniä kireän jänteen liikkuessa

Napakymppi. Oireeni viittaavat selvästi juoksijan polveen. Levossa tuntuu, että kyllähän tällä polvella voi juosta, mutta jo kilometrin kävelyn tai pienen portaiden nousun jälkeen muutan mieltäni. No, mistäs tämä vamma on sitten tullut?

- Polven rasitusvamma, joka syntyy, kun ylikireä suoliluu-sääriside hankautuu edestakaisin reisiluun ulkosyrjän yli. Tästä aiheutuu jänteen ja luun välisen tilan tulehtuminen ja kipu polven liikkuessa.
- Aiheuttajana voi olla mm.:

  • huonot/kuluneet kengät (ali- tai ylipronaatio)
  • liukkaat, kaltevat tai epätasaiset juoksupinnat
  • nopeasti lisätty harjoittelu
  • huono juoksutekniikka
Omalla kohdallani vamman syynä on varmastikin nopeasti lisätty harjoittelu. Olen juossut vuoden ajan n. 35-50 km viikossa, ja nyt alkuvuodesta viikottainen kilometrimäärä on jäänyt opetusharjoittelukiireiden takia aika alakanttiin. Siksi yhtäkkinen 64 km viikossa saattoi olla hieman liikaa! Toinen altistava tekijä ovat juoksukenkäni. Laskeskelin juuri eräänä päivänä, että niiden kanssa on tullut pelkästään juostua jo n. 1500 km, kävelymäärästä puhumattakaan. Mari kertoi viikonloppuna vaihtavansa lenkkarinsa noin kerran vuodessa tai n. 1000 km välein, ja juoksufoorumin keskusteluissa juoksukenkien vaihtoväli vaihteli 600:sta 1500 kilometrin matkaan. Nyt juoksutauolla olisikin hyvin aikaa mennä lenkkariostoksille. Ehkä viikonloppuna hoidan sen homman kuntoon!
Näillä mennään!
Mutta takaisin asiaan, kuinka tuota juoksijan polvea oikein voisi hoitaa? Löysin seuraavanlaisia ohjeita:

- jänteen (venytyksen oikea kohdistaminen vaikeaa) sekä lihasten venyttely (erityisesti pakara- sekä reiden ulkosyrjän lihakset)
- tulehduskipulääkitys
- jääpalahieronta/kylmää (vaikeaa, kun ei omista pakastinta :D)
- kylmä- tai tulehduskipugeeli
- kipeän kohdan ja ympäröivien lihasten hieronta
- lepo (juoksusta, korvaavana harjoitteluna esim. uinti ja pyöräily)

Fysioterapeutiksi opiskeleva serkkuni Kiia linkkasi minulle myös seuraavan oppaan: https://www.theseus.fi/handle/10024/67948
Siinä käsitellään erilaisia juoksijan kohtaamia vammoja ja niiden hoitoa sekä lihashuollon tärkeyttä vammojen ennaltaehkäisyssä. Tätä pitääkin lueskella tarkemmin, kiitos vinkistä :)


Maltillisella juoksemisen välttämisellä kivun pitäisi hellittää, mutta kuinka malttaa pysytellä paikoillaan, kun ulkona näyttää tuolta!?! Nää muutamat päivät on ollut mulle todella tuskaisia. Haluaisin vaan vetää juoksukamat päälle ja suunnata lenkkipolulle ihanaan aurinkoon. Turhauttavaa, kun motivaatiota löytyy, kuntoa löytyy, aikaa löytyy (kerrankin) ja sää on optimaalinen, mutta ei vaan yksinkertaisesti voi ottaa juoksuaskeltakaan. Pahinta on nimenomaan se, kun tuntee olevansa vahva ja elämänsä kunnossa, mutta joutuu lepäämään. Tuntuu, etten tarvitse lepoa!! Tiedän hyvin, että parissa vuodessa saavuttamani juoksukunto ei laske yhdessä tai kahdessa viikossa. Silti jollain tasolla pelkään, että niin tulee tapahtumaan jo muutaman päivän aikana. Kuten aiemmin todettu, olen hyvä ylireagoimaan asioihin!

Ärsyyntyneenä tähän kaikkeen päätin kuitenkin edes yrittää korvata viikon treeniohjelman jollain tavalla. Ongelmanahan on lähinnä se, että paras tapa treenata juoksemista on juokseminen. Kuntoa voi yrittää ylläpitää muilla harjoitteilla, mutta tärkeää olisi nimenomaan kropan ja jalkojen totuttaminen pitkään matkaan - se ei onnistu pyörätreenillä. Tiistaina menin silti purkamaan kiukkuani Unisportin Intervalli 55 -spinningtunnille. Ajattelin, että tämä korvaisi tiistaille suunnitellun vauhtikestävyystreenin. Sykkeiden kannalta treeni olikin ihan hyvää vk-/maksimikestävyystreeniä, mutta koen silti saavani enemmän irti juoksemisesta. Juostessani saan sykkeeni korkeammalle, sillä jalkani ovat tottuneempia juoksuun kuin pyöräilyyn. Spinnissä jalkani väsyvät usein ennen kuin sykkeeni ehtii nousta kyllin korkealle. Spinni tuntui kuitenkin ihan kivalta vaihtelulta, eikä polvikaan vaivannut kuin pitkissä ylhäällä poljetuissa osuuksissa.

Keskiviikkona suuntasin jälleen unisportin kuntosalille. Halusin kokeilla, miltä harjoittelu crosstrainerin kanssa tuntuu: yllättävän hyvältä! Crosstrainertreeni ei tuntunut polvessa juuri lainkaan, mutta harjoittelu muistuttaa kuitenkin enemmän juoksemista kuin pyöräily. Yleensä crosstrainerharjoitteluni salilla on ollut matalasykkeistä alku- tai loppulämmittelyä, mutta kyllä siitäkin laitteesta näköjään saa kunnon hikitreenin irti ja sykkeet korkealle, kun vain tarpeeksi yrittää!

Tällä viikolla keskityn hyvään ruokaan!

Muokkailin tiistain ja keskiviikon kokeilujen pohjalta tämän viikon ohjelmaani. Pyrin korvaamaan lenkit pyöräilyllä, crosstrainerilla ja uinnilla/vesijuoksulla. Lisäksi keskityn tällä viikolla enemmän lihaskuntoon, venyttelyyn ja kunnon tankkaukseen. Treeniohjelman ohella olisi nyt hyvä hetki keskittyä myös koulujuttuihin ja töihin - niitäkin riittää.

Miksei juoksumotivaatio voi siirtyä myös opiskeluun?

Tänään aion opiskella, syödä hyvin ja pyöräillä Kumpulan unisportille testaamaan, mitä polvi tykkää crosstrainertreenistä ja bodypumpista. Juoksumaton jätän rauhaan!