Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravinto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravinto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. syyskuuta 2015

Terveellinen pizzaperjantai!

Tavoistani poiketen kirjoittelen pitkästä aikaa ruokapostauksen! Ruokavalio on iso osa ainakin omaa juoksemistani. Sillä todellakin on väliä, mitä syö. Etenkin meikäläisellä, ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että mahani kipeytyy vähän kaikesta ja kipu tulee esiin erityisesti lenkillä. Toiseksi siksi, että olen suuri herkkujen ystävä. Eikä se jokapäiväinen karkinsyönti nyt oikein sovi yhteen juoksuharrastuksen kanssa. Terveellinen ruoka tukee urheilua, sillä ruuan vaikutukset tulevat esiin nimenomaan urheillessa.

Herkuista eniten mieleni tekee yleensä makeaa, mutta silloin tällöin myös suolaiset herkut houkuttelevat. Esimerkiksi pitsaa tekee mieli aina välillä. Pitsaa ei ihan yksioikoisesti voi määritellä roskaruuaksi, sillä senkin voi tehdä monella eri tapaa: kebab-pizzerian pitsa on eittämättä paljon epäterveellisempi vaihtoehto kuin kotona tehty pitsa terveellisillä täytteillä. Lopetin vehnän syönnin tammikuussa, ja sen jälkeen olen alkanut himoita pitsaa aina säännöllisin väliajoin. Ennen tätä en pitsaa hirveästi syönyt, mutta niinhän se tietty menee: kun joku kielletään, sitä alkaa himoita. Jossain vaiheessa koitin tehdä gluteenitonta pitsapohjaa gluteenittomista jauhoista, mutta siitä tuli kuiva, litteä ja kivikova.




Kesällä kuitenkin päätin testata trendiruokaa: kukkakaalipitsaa. Olin vähän skeptinen tarkastelemieni reseptien suhteen: pelkästä kukkakaalista, kananmunasta ja juustoraasteestako syntyisi terveellinen ja gluteeniton vaihtoehto "oikealle" pitsapohjalle? Testailin vähän erilaisia löytämiäni reseptejä, ensimmäinen taikina oli mielestäni liian kuiva, toinen liian kova, kolmas liian löysä jne. Kesällä tein monen monta testierää, sillä todella pidin kukkakaalipitsan ideasta ja pitsapohjan mausta: ei olisi uskonut, että se on todellakin tehty kukkakaalista.

Nyt tein tuota herkkua taas pitkästä aikaa, pimenevän perjantai-illan kunniaksi. Olen soveltanut useaa eri reseptiä monta kertaa, mutta tällä kertaa pohjasta tuli mielestäni paras. Se oli aika pehmeä, mutta samalla rapea - ei liian kova tai kuiva. Tässä noin suunnilleen resepti, jonka mukaan pitsan tein:

Tarvitset:

1 kukkakaalin
2 kananmunaa
n. 1-2 dl juustoraastetta
n. 0,5-1 dl spelttijauhoja (Birkkalan karkeat spelttijauhot)
ripaus suolaa ja pippuria

Olen huomannut, että pitsapohjan lopullinen koostumus riippuu ensinnäkin siitä, miten kukkakaalin käsittelee, ja toiseksi siitä, missä suhteessa siihen pistää juustoraastetta ja spelttijauhoja. Alkuperäiseen kukkakaalipitsan reseptiin ei spelttijauhoja lainkaan kuulunut (niihin taas kuului enemmän juustoraastetta). Itse satuin vaan kerran lisäämään spelttijauhoja taikinaan saadakseni siitä kiinteämpää, kun käytössäni oli vähän pienempi kukkakaali ja seos jäi aika löysäksi. Huomasinkin pienenkin määrän spelttijauhoja tekevän taikinasta mielestäni paljon parempaa - siksi olen lisännyt sen omaan reseptiini.

Tässä siis ohjeet taikinan tekoon:

1. Poista kukkakaalista lehdet ja kanta. Pese ja murenna se. Tarkoituksena olisi saada kukkakaalista mahdollisimman hienojakoista ns. kukkakaaliriisiä. Tehosekoitin lienee paras vempain tähän hommaan. Itseltäni löytyy vain blenderi, jossa olen silpunnut kukkakaalia pienissä erissä. Onnistuu sekin, mutta on kyllä melkoisen työlästä ja pitkäkestoista hommaa. Tällä kertaa päätin murentaa kukkakaalin käsin kattilaan - en siis ihan pienenpieneksi riisiksi, mutta sormituntumalla mahdollisimman pieniksi paloiksi. Keitin paloja vedessä reilut 20 minuuttia, kunnes kukkakaali oli melko pehmeää. Tämän jälkeen heitin palaset lävikköön ja ravistelin siitä ylimääräiset vedet mahdollisimman hyvin. Muussasin kukkakaalin haarukalla hienojakoisemmaksi (keitettyä kukkakaalia ei kannata enää heittää blenderiin tai siitä tulee kukkakaalisosetta). Tässä vaiheessa siis kaksi vaihtoehtoa: keitettynä ja muussattuna tai sitten kuivana ja tehosekoittimen kautta suoraan kulhoon. Pohjan koostumus riippuu pitkälti kukkakaalin hienojakoisuudesta: isot palat kyllä tuntuvat pohjassa, mutteivät ainakaan itseäni haittaa. Keitetyllä kukkakaalilla saa aikaan pehmeämmän pohjan, kuivasta tulee vähän kovempi ja kuivempi.






2. Lisää muut aineet. Siis kaksi kananmunaa, juustoraaste ja spelttijauhot. Jos et halua käyttää spelttijauhoja, juustoraastetta kannattaa laittaa ainakin pari desiä. Tällä kertaa huomasin, että taikina oli tosi märkää ja löysää keitettyäni kukkakaalit. Siispä laitoin vain desin juustoraastetta ja suunnilleen desin spelttijauhoja.





3. Sekoita, tarkista koostumus ja lisää jauhoja/juustoraastetta tarpeen mukaan. Mausta. Taikina ei koostumukseltaan muistuta oikeaa taikinaa, vaan on melko löysää ja kiiltävää.




4. Levitä seos pellille ja paista 200-asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia, kunnes pohja on saanut väriä. Nosta pohjaa varovasti ja kurkkaa, että se on kypsä myös kääntöpuolelta.




5. Anna pohjan jäähtyä hetki ennen kuin heität päälle haluamasi täytteet. Anna olla uunissa vielä kymmenisen minuuttia.




Pohjasta tuli tällä kertaa jotenkin tosi pehmeää, mutta kuitenkin samalla rapsakkaa. Se myös nousi hieman. Onkin varmaan fiksua tehdä pohja keitetystä kukkakaalista. Ainakin meikäläisen pitsanhimon tämä tekele taltuttaa, vaikkei se tietenkään vedä vertoja ihan oikealle pitsalle. Mulle kuitenkin täytteet ovat pitsassa tärkeämpiä kuin se pohja. Tämän herkun jälkeen jää täysi, mutta hyvä olo - ei ollenkaan ähky.





Ootko itse kokeillut kukkakaalipitsaa? Mitä mieltä olet terveellisistä herkuista - onko niistä korvaamaan todellisia kaloripommeja?

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lomaviikkojen treenejä



Vietin pari lomaviikkoani kotiseudullani Salossa. Olen ollut kesän töissä vuokratyöfirmassa, joten olen saanut itse vähän päättää, milloin teen töitä. Hyvä niin, sillä nyt mulla oli varaa pitää pari viikkoa vapaata just silloin, kun osui hyvät säät :)




Näiden parin viikon aikana olen istunut koneen äärellä tosi vähän. Syykin on yksinkertainen: olen ollut lähestulkoon jatkuvasti ulkona tai näkemässä kavereita. En ole halunnut tuhlata aikaani ruutua tuijottaen, sillä tiedän joutuvani sitä pian tekemään ihan tarpeeksi. Nyt olen halunnut vaan nauttia noista keleistä ja ystävien ja perheen seurasta.

Treenaaminenkin on sujunut vähän niin ja näin. Kauhean kovaa en ole treenannut, olen pitänyt paljon täysiä lepopäiviä, tankannut ehkäpä liiankin paljon ja juossut lähinnä omalla mukavuusalueellani. Tähänkin on ollut syynsä. Olen antanut itselleni luvan rentoutua kunnolla ja olla stressaamatta mistään, nyt kun olen lomalla. Herkutella ja ottaa iisisti. Juoksuvauhtini kanssa on muutenkin ollut vähän tekemistä - uskoisin loman auttavan asiaan.




Ekalla lomaviikolla tein yhden kovan treenin, tiistain 2 x 5 x 500 m vedot, joista kirjoittelinkin jo täällä. Muuten viikko meni aika rauhallisesti. Keskiviikkona palauttelin jalkojani kevyellä lenkillä ja kävelyllä. Torstaina juoksin mökillä ihanan lenkin järven ympäri, ja pulahdin kuuman päivän kunniaksi suoraan veteen sen päätteeksi. Perjantaina juoksin torikaffelle ja -jätskille, lenkillä tein 10 minuutin kovemman osuuden ihan vaan testatakseni jalkojeni kuntoa. Sunnuntain pitkiksen juoksin myös kotiseutumaisemissa ja lopetin lenkin futiskentälle, jossa oli käynnissä jokavuotinen SalPa Cup. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta lähestulkoon joka päivä, joten lenkit jäivät aika kevyiksi ja niillä piti pysähtyä lepäämäänkin pari kertaa. Ihania treenejä ne kuitenkin olivat, jokaisesta jäi tosi hyvä fiilis vaikkei vauhti päätä huimannutkaan :)


Lomaviikoilla tuli myös testattua uusia kenkiä ja uutta kelloa!


Toisella viikolla halusin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni: juosta kotoa kesämökillemme. Tätä suunnitelmaa silmällä pitäen jätin viikon treenit aika minimiin ja tankkasin paljon. Maanantaina olin käymässä Porissa siskoni luona - kävimme kävelemässä kevyesti Yyterissä ja Kirjurinluodolla. Tiistaina kävin Annin kanssa purtsikävelyllä. Keskiviikkona kävin viimein juoksemassa, 12 kilometriä kotiseutumaisemissani - poikkesin myös metsässä. Torstaina kävin kävelyllä siskojeni kanssa, mutta vastustin kiusauksen lähteä enää lenkille illalla. Tiesin, että perjantaina saa juosta niin paljon kuin sielu sietää.


Hyödynnettiin myös purtsin kuntolaitteet!



Perjantaina sitten lähdin heti aamupäivästä perinteisen kaurapuuro+banaani-yhdistelmän voimin taittamaan matkaa mökille. Reittivalinnasta riippuen matkaa kertyisi 30-35 km. Päivä oli lämmin, aurinko porotti jälleen pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli vielä aamupäivästä olematon. Lämpöä oli alkuun n. 20 astetta, loppua kohden varmaankin 23 asteen paikkeilla. Otin selkääni juoksurepun, johon pakkasin pullon laimeaa urheilujuomaa, viisi energiageeliä (olen yrittänyt totutella niiden käyttöön), rypälesokeripastilleja sekä yhden hedelmäsosepussin. Geelit imaisin puolen tunnin välein ja lenkin loppupuolella napsin loput energiat - kaikki meni! Urheilujuomaa hörppäsin aina geelin yhteydessä, niinpä jouduin puolen tunnin välein pysähtymään nopeasti, jotta sain kaivettua juomapullon repusta. Yritin pitää stopit mahdollisimman lyhyinä ja vähäisinä. Tavoitteenani oli päästä perille mahdollisimman yhtenäisellä juoksulla, oli se sitten kuinka hidasta tahansa. Juoksuni ensimmäinen osuus oli vaihtelevaa, epätasaista ja mutkikasta, osittain hiekkatietä. Reitin toinen puolikas olikin lähestulkoon kokonaan loivamäkistä suoraa maantietä, jolle ei osunut yhtäkään varjoa koko 18 kilometrin matkan aikana. Ennen 30 kilometriä juomani loppui (olisi pitänyt ottaa kaksi pulloa) ja kuumuus alkoi tuntua liian pahalta - jouduin siis pysähtymään hetkeksi keräämään voimia. Taistellen pääsin kuitenkin mökille saakka ja hyppäsinkin suoraan veteen. Olipahan koitos, mutta samalla niin ihanaa! En usko, että maraton taittuisi tällä hetkellä kovin hyvään aikaan. Sen verran raskaalta tuo 35 km tuntui.


Lenkillä meni kaikki - proteiinipatukat tosin heti sen päätteeksi

Lauantaina pidin lepopäivän (tosin osallistuin mökkitalkoisiin :D). Alunperin olin suunnitellut osallistuvani lauantaina Helsinki Street Runiin, mutta parhaan ystäväni vauvakutsut osuivat samalle päivälle. Onneksi en ehtinyt ilmoittautua kisoihin, sillä ne olisivat kyllä jääneet väliin :) Ihanaa kuitenkin lueskella niin monien fiiliksiä Street Runilta tai lauantain maratonilta! Ehkä ensi vuonna meikäläinenkin ottaa osaa.

Vauvakutsuillakin tuli herkuteltua ihan kiitettävästi :)


Tänään luvassa oli ihan vaan kevyttä juoksua ja kävelyä, auringosta nauttimista ja kropan palauttelua perjantailta. Ihan hyvältä ne jalat oikeastaan tuntuivat! Veikkaan, että kunnon palautumisjuomilla ja -ruuilla heti lenkin jälkeen oli osuutta asiaan. Lisäksi kunnon lepo tekee tehtävänsä. Huomenna voisikin koittaa jo treenata vähän kovempaa.

Maanantai:
Lepo

Tiistai:
Vetotreeni: 2 x 5 x 500 m, palautukset kävellen 100 m, sarjapalautus 500 m, 6,5 km, 38:56 min, KS 161, MS 184

Alku- ja loppulämpö, 20 min, 3,58 km
10 min vatsatreeni

Keskiviikko:
Kevyt juoksu 30 min, 5,29 km, KS 134, MS 150, 10,58 km/h, 5:40 min/km
Keskivartalotreeni 30 min
Kävely 50 min

Torstai:
PK 10 km, 54:14 min, KS 155, MS 176, 11,06 km/h, 5:26 min/km

Perjantai:
PK 60 min, 11,43 km, KS 161, MS 177, 11,43 km/h, 5:15 min/km

Lauantai:
Lepo
Vatsatreeni 10 min

Sunnuntai:
Pitkä PK 120 min, 22,14 km, KS 161, MS 172, 11,07 km/h, 5:25 min/km


Maanantai:
Lepo
Kevyttä kävelyä n. 1 h

Tiistai:
Kävely, 1 h 35 min
Pieni kehonpainotreeni

Keskiviikko:
PK 12 km, 1:06:53, KS 153, MS 174, 10,75 km/h, 5:34 min/km
Keskivartalotreeni 35 min

Torstai:
Lepo
Kävely 1 h 25 min

Perjantai:
Pitkä PK 200 min, 35 km, KS 161, MS 173, 10,5 km/h, 5:43 min/km

Lauantai:
Lepo

Sunnuntai:
Kevyt juoksu 30 min, 5,33 km, KS 154, MS 168, 10,66 km/h, 5:38 min/km
Kävely 30 min
Vatsatreeni 20 min



Ensi viikolla tosiaan koittaa paluu Helsinkiin ja paluu arkeen! Mulla alkaa oman alan työt, joita jatkan vielä jonkin aikaa opintojen kanssa päällekkäin. Kiireinen syksy siis edessä, mutta on ihanaa päästä tekemään työtä, mistä tykkää, ja jatkamaan taas opintoja kohti omaa unelma-ammattia :) Arkirutiineilla on myös iso vaikutus treenaamiseeni, siitä lisää seuraavalla kerralla!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Voihan vatsa!

Kuten viimeksi mainitsinkin, vatsani on taas viime aikoina ruvennut kiukuttelemaan lenkeillä. Jo tammikuussa kirjoittelin, kuinka aioin kokeilla FODMAP-dieettiä herkkään vatsaani. Kyseisen ruokavalion pitäisi auttaa ärtyvän suolen oireyhtymään ja siinä vältellään FODMAP-hiilareita. Näitä hiilareita löytyy runsaasti seuraavista ruuista:

- Vehnästä, ohrasta ja rukiista
- Kivellisistä hedelmistä sekä omenasta, päärynästä ja vesimelonista
- Palkokasveista ja pähkinöistä
- Sipuleista, kaaleista, sienistä, parsasta, artisokasta ja fenkolista
- Purukumeista, makeisista ja pastilleista
- Makeutusaineista = kevyttuotteista
- Hiilihapollisista juomista
- Tavallisista maitotuotteista (laktoosi)
- Hunajasta, hedelmäsokerista ja siirapista
- Terveysjogurttien prebiooteista
- Kuivatuista hedelmistä

Päätinkin tammikuussa vältellä em. listan ruoka-aineita mahdollisimman tarkasti kuukauden ajan ja sen jälkeen lisätä niitä ruokavaliooni vähitellen yksi kerrallaan testaten, mikä vatsalleni sopii ja mikä ei. Nyt pitkän testailun jälkeen olen vihdoinkin alkanut löytää ne juuri omalle vatsalleni sopivat ruuat. Tässä vähän yhteenvetoa nykyisestä ruokavaliostani:

Helposti varioitavat salaatit

Salaatti on peruslounaani. Syön salaattia vähintäänkin päivällisen tai lounaan ohessa, mutta tyypillisesti nautin runsaan salaatin pääruokana joko lounaaksi tai päivälliseksi. Salaatista on ollut helppo loihtia vatsaystävällinen FODMAP-versio: kunhan välttelee kaaleja, raakaa sipulia sekä pastaa. Pasta on helppo korvata riisillä, joka tekee salaatista hiilaripitoisen. Proteiinia tulee kätevästi kanan, kalan tai kananmunan muodossa.




Aamupala on parasta vatsalle



Olen aamupalaihminen: rakastan aamupalaruokia! Onneksi vatsani tykkää aamupalasta eniten. Paras aika juosta on tunti aamupuuron jälkeen. Asiaan saattaa tosin vaikuttaa se, että vatsavaivat tyypillisesti ovat IBS:n uhreilla pahempia illalla kuin aamulla.

Onneksi vatsani sietää vielä kaurapuuroa!!









Riisipuuroa maistuu ympäri vuoden ;)

Kirjoitinkin joskus puuropostauksen. Olen hulluna erilaisiin puuroihin. FODMAP aiheuttikin päänvaivaa puurojen suhteen. Onneksi kaurapuuro yhä sopii vatsalleni, vaikka se hieman gluteenia saattaakin sisältää. Myös riisipuuro ja helmipuuro ovat IBS-ystävällisiä. Yksi lempparipuuroistani on valitettavasti mannapuuro, jolle olen yrittänyt löytää gluteenitonta vastinetta. Ensin kokeilin maissipuuroa, joka on koostumukseltaan mannapuuron tapaista, mutta melko mautonta. Hetki sitten löysin Birkkalan mannaspelttijauhot, joista saa keitettyä ihanaa mannapuuroa. Mannaspelttijauhoista saa myös tosi hyvää puolukkapuuroa ja vispipuuronkin teko on mahdollista. Jauhoja voi käyttää myös gluteenittomaan leivittämiseen! :) Birkkala valmistaa myös spelttihiutaleita, joista saa pitkään kypsyttämällä keitettyä herkullista puuroa. Parasta spelttihiutaleista valmistettu puuro on kuitenkin uunipuuron muodossa - korvaa hyvin uunissa valmistetun ohrapuuron.


Lenkin jälkeen syön yleensä rahkaa tai jogurttia marjojen ja hunajan kera. Välillä innostun tekemään myös smoothieta.

Aamupalaruuista myös munakkaat sopivat hyvin FODMAP-ruokavalioon ja syönkin niitä usein myös lounaaksi. Syön aamupalalla usein myös rahkaa tai jogurttia, mutta en ennen lenkille lähtöä. Vatsa tuntuu ärsyyntyvän maitotuotteista. Jossain vaiheessa olin pari viikkoa ilman maitotuotteita, mutten huomannut soijavalmisteissa eroa laktoosittomiin tuotteisiin: siispä olen jatkanut maitotuotteiden käyttöä. Skyrit ovat ainoa poikkeus laktoosittomassa ruokavaliossani, ja niitäkin syön vain proteiininlähteenä lenkin jälkeen.

Pastan ja leivän korvaaminen


Pastan ja leivän korvaaminen sinänsä ei ollut itselleni vaikeaa, sillä en niitä hirveästi ole ikinä syönytkään. Kuitenkin juoksijan olisi tärkeää saada runsaasti hiilareita. Itse käytän ruuissani paljon riisiä. Tavallisimpia kokkailujani ovat risotot, riisiwokit ja paistettu riisi vihannesten ja kanan tai kananmunan kanssa. Toisinaan teen myös kastikkeen riisille. Laitan riisiä usein myös salaattiin.







Gluteeniton leipä, puhdas kauraleipä sekä riisikakku sopivat vatsalleni. Välillä mieleni tosin tekee pehmeitä sämpylöitä tai kunnon ruisleipää. Luin vastikään jostain, että jälkiuunileipä saattaisi sopia FODMAP-ruokavalioon - pitääkin kokeilla.



Teen myös paljon vuokaruokia. Uunissa pitkään kypsytettynä myös kaalit, sipulit yms vihannekset sopivat vatsalleni paremmin kuin tuoreina. Uuniruuissa käytän yleensä perunaa tai bataattia. Tällaisia ruokia ovat esim kinkku/kanakiusaukset, kermaperunat, porkkanalaatikko jne.

Peruna maistuu parhaalta uusina pottuina grilliruuan kyljessä.




Olen testannut kerran myös gluteenitonta pastaa. Maultaan pasta oli samanlaista, kuin tavallinen pasta, mutta koostumus oli täysin erilainen. Maissipasta ei pysynyt spiraalimaisena vaan hajosi keitettäessä. Lopputulos oli aikamoista mössöä. Gluteenitontakin pastaa on useaa erilaista, joten voisi kai kokeilla muitakin vaihtoehtoja.





Ratkaisu vatsaongelmiini siis pähkinänkuoressa on gluteeniton ja laktoositon/vähälaktoosinen ruokavalio, makeutusaineiden, kaalien, papujen yms ja useiden hedelmien rajallinen käyttö sekä ruokailun oikea rytmittäminen. Useiden FODMAP-ruokien, kuten mangon, vaikutus vatsalleni tulee esiin vasta lenkillä. Saatan helposti syödä kokonaisen mangon ja viettää illan telkkarin ääressä ilman minkäänlaisia vatsavaivoja, mutta vatsakivut alkavat vasta juostessa. Mangon lisäksi lenkillä vatsaa ärsyttävät ainakin maitotuotteet ja pähkinät/kuivatut hedelmät. Makeutusaineet ja gluteeni taas aiheuttavat vatsavaivoja muutenkin kuin lenkillä.

Mango on lempparihedelmäni, mutta sen kanssa pitää olla varovainen

Oikeastaan olen huomannut, että voin syödä kaikkea pienissä määrin. Pala täytekakkua ei vielä saa vatsaa oireilemaan, ainakaan huomattavasti. Isot määrät mitä tahansa saavat vatsan sekaisin: etenkin hedelmät, kypsentämättömät marjat ja juurekset sekä karkki ovat suurissa määrin pahoja. Kohtuus kaikessa ja kultainen keskitie ovat tässäkin asiassa parhaita ohjenuoria :)

Uusien ruokien testaamisessa on aina IBS-potilaalla omat riskinsä. Ei kannata testata mitään uutta ennen lenkkiä. Viime viikolla mahani kipeytyi lenkillä todennäköisesti maapähkinävoista, jota en ollut syönyt sitten Australian. Etenkin ennen kisoja on oltava tosi tarkka siitä, mitä syö. Koko kisa voi mennä helposti penkin alle, jos syö väärin. Itse sorrun usein pieneen naposteluun ja saatan syödä vähän mitä sattuu ja milloin sattuu: silloin maha tulee tosi helposti kipeäksi. Parasta olisi syödä tuttuja ruokia tasaisin väliajoin ja kaikkea kohtuullisissa määrin. Tämän varmistamiseksi pidän yleensä ruokapäiväkirjaa ennen kisoja - kuten tälläkin kertaa.

Onko sulla ongelmia vatsan kanssa? Miten syöminen vaikuttaa juoksuharrastukseesi?

Salaattibaarissa itse koottu annos on aina takuuvarmasti vatsaystävällinen