Koska kehitystä on tapahtunut tasaiseen tahtiin nyt viiden treeniviikon ajan, siihen on jo tottunut ja näin ollen sen odottaa jatkuvan yhä edelleen myös seuraavina treeniviikkoina. Mutta mitä tehdä, kun juoksuvauhti odottamatta putoaakin? Kun kehityksen sijasta otetaankin yllättäen takapakkia? Kun vielä edellisellä viikolla juoksu tuntui niin helpolta, mutta yhtäkkiä joutuukin taistelemaan saavuttaakseen saman juoksuvauhdin - ja onnistuakseen tässä nostamaan sykkeet aivan liian korkeille lukemille?
Näin minulle kävi tällä viikolla. Olen vetänyt kuudennen treeniviikon alkuun treenin joka päivä. Maanantaina ja tiistaina peruskestävyystreenit, tänään vauhtikestävyystreenin. PK-treeneillä sain vauhtini kyllä ihan mukavalle tasolle, mutta vaivoin ja korkeiden sykkeiden kustannuksella. Esimerkiksi maanantaina juoksin 45 minuuttia 10,95 kilometrin tuntivauhdilla, samanlainen treeni, kuin pari viikkoa sitten. Silloin tosin vauhtini oli hieman kovempi (11,01 km/h) ja sykkeeni huomattavasti matalammalla: keskisyke 142, nyt 155, maksimisyke 160, nyt 172. Tuntemuksen pohjalta olinkin määritellyt tuon parin viikon takaisen treenin itse asiassa kevyeksi PK-treeniksi, mutta pari päivää sitten juoksemani treeni ei todellakaan tuntunut kevyeltä. Tämän päivän VK-treeni oli viimeinen pisara: jouduin tekemään valtavasti töitä, että sain vauhdin pysymään 11,73 km/h, ja sykkeet paukkuivat samoissa lukemissa kuin viime viikolla, vaikka tuolloin vauhti oli huomattavasti kovempi (12,29 km/h). Juoksu tuntui tällä kertaa niin vaivalloiselta. Toki voin syyttää tästä esimerkiksi ikävää tuulta, joka puhalsi 7 m/s, mutta ei sekään kokonaan tätä hidastunutta vauhtia ja korkeita sykkeitä riitä selittämään.
Juoksu on kaikkea muuta kuin yksinkertainen laji. Sitä ensin luulee, että se on helppoa: sen kun juoksee niin paljon ja niin kovaa kuin jaksaa, ja kehitystä ei voi olla huomaamatta. Mutta kun oikeasti alkaa treenaamaan sitä juoksemista, huomaa oman pääkopan valtavan roolin harjoittelussa. Jos tavoitteena on kovempi juoksuvauhti ja omien ennätysten rikkominen, eikä esimerkiksi laihdutus, ei varmana motivoi lähteä lenkille, jos edistystä ei kovasta treenistä huolimatta näy eikä kuulu. Sama pätee tietysti kaikkiin lajeihin, mutta juoksussa edistyksen (toisinaan valitettavasti) näkee heti treenin jälkeen - kiitos armottoman sykemittarin, joka kertoo tuntivauhdin ja sykkeet. Yleensä ne kulkevat käsi kädessä sen fiiliksen kanssa, joka lenkin jälkeen on, ja jota pitäisi tarkastella sykemittarin lukemia enemmän.
Kun tuntuu, että jumittaa vauhdin kanssa paikallaan, ei tulisi vaipua epätoivoon. Edistyminen ei ikinä ole lineaarista, ja juoksuun vaikuttavat monet asiat. Ehkä en ollut vielä palautunut viime viikon treeneistä? Ehkä en ole tankannut tarkoituksenmukaisesti? Ehkä en ole nukkunut riittävästi? Syitä voi olla useita, ja todennäköisesti nämä muutamat heikot treenit ovat vain väliaikainen seuraus jostain edellämainituista tai muista syistä.
Kun aloin kirjoittaa tätä postausta ja miettiä viimeaikaisia tuntemuksiani, tuli mieleeni ylikunnon vaara. Ylikunnollahan tarkoitetaan elimistön ylirasitustilaa, joka on vaarana, kun treenaaminen on rasittanut elimistöä niin paljon, ettei se ole pystynyt palautumaan kunnolla. Tämän seurauksena sen suorituskyky laskee: sykkeet ovat korkealla, treenaaminen tuntuu vaikealta ja edistystä ei tapahdu. Lisäksi oireina voi olla esim. masentuneisuutta, univaikeuksia, kuumeilua, hikoilua, lihaskipuja, muutoksia ruokavaliossa jne - oireita laidasta laitaan siis. Tällä hetkellä olen koulun takia hieman stressaantunut ja kärsin univaikeuksista. Viime yönä heräsin aamuneljältä pistävään selkäkipuun. Sykkeeni ovat korkealla, ruokahaluni kasvanut (???) ja jalkani turrat. Treenaaminen tuntuu vaikealta. Nämä oireet voisivat olla merkki enteilevästä ylikunnosta.
Tai sitten heikentynyt suorituskykyni on seurausta kaikista edellämainituista oireista, jotka johtuvat lähinnä stressistä. Pitää muistaa, että tätä heikompaa fiilistä on jatkunut nyt vasta muutama päivä. Silti ylikunnon mahdollisuus kannattaa pitää mielessä. Joka tapauksessa, avain kaikkeen on tällä hetkellä lepo sekä kevyet treenit ja oman kropan kuunteleminen. Vaikka edistyminen tuntuu hyvältä, juoksuvauhdin nostaminen ei ole treenin perimmäinen tarkoitus. Siksipä koitan päästä eroon pakkomielteisestä edistyksen seuraamisesta ja keskittyä matalampiin sykkeisiin ja hyvään fiilikseen. Nyt olen innostunut vetämään vain kohtalaisen kovia treenejä, vaikka iso osa treeneistä tulisi olla myös sitä kevyttä, palauttelevaa treenaamista. Ylikuntoa en halua - siispä on aika painaa kevyesti jarrua. Joskus on otettava askel taaksepäin ennen kuin voi taas jatkaa eteenpäin.
