Mitä saa aikaan viikko ilman juoksua?

Olen viettänyt maratonin jälkeisen viikon eräänlaista hiljaiseloa juoksun suhteen. Jalkani olivat maratonin jälkeen niin jumissa ja kipeät, että uskoin juoksevani aikaisintaan keskiviikkona. Toisin kävi - juoksuttomuus venyi entisestään. Vanha kunnon maratonin jälkeinen flunssa iski meikäläiseen tiistai-iltana. Tulen poikkeuksetta maratonin jälkeen kipeäksi. Kroppa on kai niin heikko ja vastustuskyky matala niin kovan suorituksen jälkeen. Lisäksi matkustaminen ja lihaskipujen takia heikosti nukutut yöt kisan jälkeen edistävät osaltaan flunssan puhkeamista.

Keskiviikkona jalat tuntuivat jo yllättävän hyviltä, mutta olo oli muuten tukkoinen. Torstaina iskikin kunnon flunssa. Pysyttelin pari päivää peiton alla ja turvauduin kaikkiin mahdollisiin lääkkeisiin ja poppakonsteihin. Perjantai-iltana uskaltauduin pienelle kävelylle. Lauantaina olo oli jo huomattavasti parempi, joten kävin jo vähän pidemmällä kävelyllä - pariinkin otteeseen. En vain pysty pysyttelemään sisätiloissa kun ulkona paistaa aurinko. Sunnuntaiaamuna olo oli jo melko hyvä, mutta maltoin mieleni ja lepäsin tämänkin päivän. Nälkä urheilua kohtaan on paisunut valtavaksi: mieli ja kroppa tahtoo jo treenaamaan ja kunnolla. Huomenna kuitenkin aloitan juoksun todennäköisesti melko rauhassa, kuntoa tunnustellen. Ei olisi kiva virua monta viikkoa jälkitaudin kourissa.

Disney-leffat ovat aina olleet tärkeä osa sairaspäiviäni ;)

Olen niin harvoin kipeä (tai sitten parannun aina niin nopeasti), etten edes muista, milloin viimeksi olisin ollut kokonaisen viikon juoksematta. Epäilen, että viime kerrasta on peräti yli 1,5 vuotta. Keväällä 2014 mulla oli juoksijan polvi, jonka takia jouduin olemaan juoksematta useamman viikon. Sen jälkeen olen juossut vähintäänkin yhden kevyen lenkin viikossa, jollen ole muuhun pystynyt.

Tuntuu aika oudolta olla juoksematta näinkin "pitkään", kun juokseminen on niin iso osa omaa elämää ja arkea. Jotenkin suhtaudun tähän juoksemattomuuteen kuitenkin huomattavasti rennommin kuin joskus. En ole huolissani siitä, että kuntoni laskisi merkittävästi, tai paniikissa siitä, että kilot kertyvät kaikkien niiden herkkujen takia, joita tämän viikon aikana olen ahminut (ja niitä muuten riittää!). Kunto todennäköisesti tulee väliaikaisesti notkahtamaan hieman ja kiloja on tässä muutenkin keväästä kertynyt jo enemmänkin kuin pari, mutta so what? Kunto kyllä kohoaa, jos niin haluaa, ja kiloistakin pääsee eroon, jos niin päättää. Uskon, että pienen herkuttelu- ja lepoviikon jälkeen motivaatio juoksua ja muuta urheilua kohtaan on suurempi kuin ennen maratonia. Olen myös saanut paljon muuta ajateltavaa: keskittynyt kouluhommiin, toiminut kummitätinä ihanan pikku prinsessan ristiäisissä, nähnyt opiskelukavereita hauskan opiskelijatapahtuman merkeissä, suunnitellut matkaa Lontooseen uudeksi vuodeksi ja solminut mielenkiintoisen yhteistyösopimuksen, josta kerron lisää ensi viikolla. Älkää käsittäkö väärin: haluan yhä kehittyä juoksussa, rikkoa ennätyksiäni ja jatkaa sen aktiivista harrastamista. Halu juosta on pyörinyt mielessä jatkuvasti, ikään kuin kaiken tämän taustalla, mutta olen malttanut siirtää juoksusuunnitelmat seuraavalle viikolle. Juoksu ei enää hallitse elämääni, vaikka kuuluukin siihen oleellisesti.

Ensi viikolla aloitan taas treenaamisen ja nyt ajatus juoksemisesta tuntuu ainakin kaikelta muulta kuin pakkopullalta. Haluan päästä jo treenaamaan. Tulevalle talvelle (ja syksylle) mulla on vähän erilaiset suunnitelmat: juoksussa keskityn varmaankin lähinnä peruskuntoni kasvattamiseen, mutta sen ohella aion ottaa lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelun osaksi treeniohjelmaani. Vähän vaihtelua siis!

Ensi viikoksi suunnittelin jopa osallistuvani mahdollisesti Kaarinan syysmaratonille kympin matkaan. Vaikka olenkin ollut kipeä ja ottanut pyöreät 0 juoksuaskelta maratonin jälkeen? Saatikka sitten treenannut lyhyttä matkaa? Viimeisimmästä vauhtikestävyystreenistäni on muistaakseni yli kuukausi. Ajattelin mennä vain nauttimaan kisatunnelmasta ja kannustamaan tuttujani pidemmillä matkoilla. Mikä muhun on mennyt? Jotain hassua siellä Münchenissä tapahtui, kun ennätykset ja pakkopullamainen veren maku suussa juokseminen ovat kadonneet mielestä ja kisakynnys näin merkittävästi madaltunut. Jokin on nyt loksahtanut pääkopassa oikealle kohdalleen.

Onpa levollinen olo.

Kadonnutta juoksuvauhtia etsimässä

Kun mieli sanoo kyllä, mutta kroppa sanoo ei - liian tuttua. Tällä kertaa kyse ei ole kuitenkaan juoksijan polvesta vaan jostain ihan muusta.

Maratonin jälkeen normaali lenkkivauhtini ei ole palannut entiselleen. Tuntuu, että "juoksutaitoni" jäi Kööpenhaminaan. Joudun yhä pinnistelemään, jotta tuntivauhtini pysyisi tavanomaisilla lenkeilläni edes yli 10 km/h. Ennen tuo vauhti oli minulle hölköttelyä: palauttelu- tai lämmittelyvauhtia. Nyt, kun yritän nostaa vauhtiani, koko kroppa pistää vastaan. Aika miettiä syitä tähän:

1. Jalat jumissa, auts!

Jalkani ovat nyt jo lähes viikon ajan olleet todella jumissa. Reisien tuntemus on kuin elämän ensimmäisen bodypump-tunnin jäljiltä. Juokseminen ei siis tunnu kevyeltä eikä nautinnolliselta. Kipeät lihakset hidastavat vauhtia pahasti. Reisien lisäksi pohje- ja pakaralihakseni ovat jäykät ja kipeät ja jostain syystä myös lonkat (???) ovat kipeytyneet aina viimeistään tunnin juoksemisen jälkeen.

Ongelmaan on yksi selkeä ratkaisu: lihashuolto. Pakko myöntää, että venyttely ja putkirullailu ovat jääneet vähemmälle polven paranemisen jälkeen. Niin sen ei kuitenkaan pitäisi mennä. Lihashuolto on tärkeää myös ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä - ei pelkästään hoitona. Tällä hetkellä ajatus putkirullailusta tuntuu sen verran kivuliaalta, että haluaisin välttää sitä viimeiseen saakka... Hieronta auttaisi taatusti ja olisikin hyväksi taas pikku tauon jälkeen, ja paremmassa rahatilanteessa suuntaisinkin oitis hierojalle, mutta säästöjenkin valuttua Australian suuntaan no can do.

Seuraava ehkä itsestään selvältäkin tuntuva apu on lepo. En kuitenkaan usko sen auttavan. Lepäsin juuri kokonaisen viikon flunssani takia - ei auttanut. Toisaalta juoksutaukokin saattaa olla syynä lihasten kipeytymiseen: ne kun eivät ole nyt tottuneet rasitukseen. Tässä yhteydessä kuitenkin noudatan menetelmää "sillä se lähtee millä se on tullutkin" - oli se sitten järkevää tai ei. Toisin sanoen: jalkani eivät ikinä totu rasitukseen, jos ne saavat levätä joka kerta rasituksen jälkeen. Aion siis totuttaa ne juoksemiseen hitaita lenkkejä vähitellen nopeuttaen ja pidentäen.

2. Hyvä paha oheisharjoittelu

Polven kipeytymisessä oli se hyvä puoli, että opin treenaamaan monipuolisesti ja jouduin väkisinkin tekemään myös varsinaista juoksemista tukevia treenejä, kuten lihaskuntoharjoitteita. Nyt olen treenannut vain juoksemista, mikä ei välttämättä ole kovin tarkoituksenmukaista jalkojen kuntoa ajatellen. Pitäisi käydä enemmän salilla, uimassa, vesijuoksemassa, potkimassa jne. Pyörän selässä olenkin ruvennut taas viihtymään ilmojen lämmettyä.

Toisaalta olen miettinyt esimerkiksi futiksen vaikutusta juoksuharrastukseeni. Tiistain pelin jälkeen jalkani olivat entistäkin kipeämmät: täysin muusina ja tuntuivat jäykiltä puupökkelöiltä. Jalkapallolle tyypillinen intervallijuoksu nopeine suunnan- ja vauhdinmuutoksineen ei ensinnäkään tue tasaista, pitkää kestävyysjuoksua. En ole myöskään varma, onko se hyväksi jaloille lenkkeilyä ajatellen. Ainakin jalat ovat kipeät aina futiksen jälkeen. Toisaalta se taas kuormittaa kroppaani ja jalkojani monipuolisemmin kuin pelkkä lenkkeily ja tuo treeneihin mukavaa vaihtelua, hmm...

3. Huh hellettä

Jep, totuttelu nopeasti saapuneeseen kuumaan säähän kestää jonkin aikaa. Syke on tavallista korkeammalla hidastakin vauhtia juostessa, kroppa väsyy herkemmin ja juokseminen tuntuu rankemmalta. Juonko tarpeeksi? Saanko liikaa aurinkoa? Kannattaisiko suosia aamu- ja iltalenkkejä ja välttää porottavaa keskipäivän aurinkoa? Hyviä kysymyksiä. Kannattaa ainakin pistää harkintaan.

4. Ravinto päin prinkkalaa

Taas tämä iänikuinen ongelma. Kun maha ei voi hyvin, ei kulje lenkkikään. Ravinto ei vaikuta kuitenkaan pelkästään ruuansulatuselimistöön vaan koko kroppaan. Jalat menevät hapoille, jos hiilarivarastot ovat tyhjänä. Lihakset tarvitsevat proteiinia. Tuttu juttu, nämä ohjeet tietävät kaikki. Tällä hetkellä jalkojeni ongelmat eivät johdu ainakaan hiilareiden puutteesta - päinvastoin. Hiilareita saan liikaakin. Niiden muoto on tosin ongelma, joka vaikuttaa koko kehooni ja sitä kautta myös juoksemiseeni: enemmän oikeaa ruokaa, vähemmän herkkuja. Ei ole hyvä saada koko päivän hiilareita karkin muodossa. Kekseillä ei voi korvata aamiaista eikä suklaalla lounasta. Ei näin. Nyt on oikeasti löydettävä joku roti tähän touhuun.

Herkkuja on tullut syötyä viime aikoina siihen tahtiin, että olen saanut pari lisäkiloakin. Lisäkilot eivät sinänsä minua pelota, mutta niiden vaikutus juoksemiseen tietysti ärsyttää. Kaipa kaikki ylimääräinen kannettava lisää jalkojen rasitusta? No, eivätköhän ne kilot karise itsestään pois kunhan vain pääsen taas vauhtiin treenaamisessani ja saan ruokavalion kuntoon. Sitä päivää odotellessa.

Myös nesteytys on asia, johon täytyy kiinnittää tarkemmin huomiota. Juon kyllä paljon, mutta liian iso osa tankkauksestani tapahtuu light-limppareiden muodossa. Enemmän vettä, vähemmän hiilihappoja ja makeutusaineita, niin elimistö kiittää. Ensi viikon tavoitteena voisikin olla katseen kiinnittäminen ravintoon - for real!!



Tämän blogikirjoituksen tarkoitus? Selvittää, mikä juoksuvauhdissani mättää = ladella itsestäänselvyyksiä yrittäen kuulostaa tosi fiksulta.

Mitä opin? Valittaminen ei auta mitään. Syyt ovat selviä, kaikki riippuu itsestä. Ravintopaasausosuus taisi olla yhtä tyhjän kanssa - ainakin iltapalaani tarkasteltaessa:

Tulipa negatiivinen postaus. Pakko vielä sanoa tähän loppuun jotain hyvääkin. Oon saanut viime aikoina kuulla, kuinka mun treenaamiseni on inspiroinut muutamia tuttuja ja vähän tuntemattomiakin myös juoksemaan. Vaikka kirjoitan tätä blogia itseäni varten, on kiva kuulla, että joku lukee näitä valituksia ja sepityksiä. Vielä kivempi on kuulla, jos oon oikeesti saanut innostettua jonkun lenkkipolulle. Se motivoi kyllä itseäkin taas treenaamaan ja jatkamaan tätä kivaa harrastusta vaikeistakin päivistä huolimatta :)

Kymmenen kilometrin ylitys kuuden viikon tauon jälkeen!

Voisko viikko enää paremmin alkaa?

Viime kerralla puhuin tämän viikon tärkeistä tavoitteista. Vaikka silloin lupailinkin malttavani odottaa maanantaihin asti seuraavaa juoksukertaa, ihana ilma houkutteli lähtemään Pirkkolan urheilupuiston purtsille jo perjantaina. Silloin kilometrejä ennen polven kipeytymistä kertyi 5,7 km todella hitaalla vauhdilla. Olin tyytyväinen jo tuohon määrään, sillä se oli enemmän kuin ikinä ennen näiden kuuden viikon aikana, kun juoksijan polvi on minua vaivannut. Silti otin maanantain juoksutavoitteeksi 8 km ja päätin, että maratoni jääköön väliin jos tuo tavoite ei täyttyisi.

Viikonloppuna maltoin olla juoksematta - joskin urheilua riitti. Kuntosalia, vesijuoksua, pyöräilyä, kävelyä ja futista, mutta juoksuaskeleet säästin maanantaille. Tänään sitten suuntasin jälleen Pirkkolan purtsille hämmästyttävän kesäiseen ilmaan. Tällä kertaa vetäisin jalkaani Nike 5.0 -barefootlenkkarini, joiden kanssa olen kävellyt jo sen verran paljon, että uskoin jalkani jo tottuneen niihin. Pururadalla tai muulla pehmeällä alustalla juokseminen onkin helpointa kevyiden, matalapohjaisten kenkien kanssa.

Päätin juosta jälleen niin kauan kuin polvi vain sallisi. Olin vauhdin ja askelten suhteen todella varovainen. Vauhtini (keskivauhti 8,87 km/h) oli niin hidasta, ettei sykekään päässyt nousemaan korkealle (keskisyke 135, maksimisyke 154). Tällaista kevyttä ja leppoisaa vauhtia jaksaisin juosta vaikka 60 kilometriä - nyt on kaikki kiinni vain polvesta. Tänään uskalsin toivoa 8 kilsan taittumista ja 10 km oli myös epärealistiselta tuntuva tavoite jossain aivojeni perukoilla, mutten ikinä olisi uskonut saavani kasaan lähestulkoon 12 kilometrin matkaa!!! Pieni ikävä tuntuma tosin iski polveen jo 6-7 kilometrin kohdalla, mutta vastoin odotuksiani se ei pahentunutkaan sietämättömäksi kivuksi kuten ennen. Kymmenen kilometrin matkan jälkeen en malttanut lopettaa vain jatkoin, kunnes ikävä tunne polvessa kävi hieman pahemmaksi. Juostuja kilometrejä 11,6 - ilman venyttelytaukoja!!! Aikaa siinä tosin meni reippaasti toista tuntia ja alamäet joutui jälleen jarrutella kävelyvauhtia alas. Jos maraton olisi pelkkää ylämäkeä, olisin tämän polveni kanssa vahvoilla :D

Vaikka sain kasaan vain reilun neljäsosan maratonissa vaadittavista kilsoista, olo on kuin maratonin juosseella. Tuntuu hassulta, kun kuusi viikkoa sitten kymmenen kilometrin lenkki oli arkipäivääni ja vauhti niillä lenkeillä yleensä n. 11 km/h. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, ettei kaikkea toivoa ole vielä menetetty: ehkä saan kuin saankin jollain keinolla selätettyä sen 42 kilometriä. Aika onkin sitten asia erikseen... Tällä viikolla yritän juosta vielä pariin otteeseen ja ensi viikolla toivottavasti jo vähän pidempään ja kovemmin - ehkä osittain jopa asfalttialustalla. Vauhtikestävyystreenit hoidan spinni-tunnilla! Kyllä tämä tästä, edetään kilometri kerrallaan.

Parasta tässä päivässä oli kuitenkin se fiilis, mikä juoksemisesta tuli. Mahtava tunne, nautin ihan täysillä! Tätä lisää, kiitos :)

Ihanaa aurinkoista vappua kaikille!