Kotiseuturakkautta

Muutin Helsinkiin nelisen vuotta sitten opintojen perässä, mutta alunperin olen kotoisin sadan kilometrin matkan takaa Salosta. Salo on n. 54 000 ihmisen asuttama kaupunki Lounais-Suomessa - viime aikoina kaupunki on ollut julkisuudessa lähinnä negatiivisen taloustilanteen ja työttömyyden takia. Ensin lopetettiin Nokia ja nyt Microsoftin työntekijät saivat lähtöpassit. Toivottavasti Salo saataisiin vielä jaloilleen!!

Joka tapauksessa, käyn Salossa melko usein. Olen pikkukaupungin tyttöjä ja kaipaan maaseudun rauhaa aika ajoin. Salossa on myös mielestäni monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Olenkin jo aikaisemmissa kirjoituksissani ylistänyt Salon uimahallia. Myös Salon urheilupuistossa riittää tilaa treenata: löytyy yleisurheilukenttä, suuret nurmialueet futaajille, tenniskenttiä ja -halli, squash-halli, pari koripallokenttää, Salohalli kuntosaleineen, golfkenttä, ratsastusalue, jäähalleja kaksin kappalein sekä tietysti se uimahalli. Kaikki nämä kätevästi samalla alueella. Salossa on myös ihania lenkkimaastoja ja lukuisia reittejä maaseutumaisemineen :)

Nyt vietin Salossa pitkästä aikaa "jopa" viisi päivää ja rakastuin kotiini taas uudelleen. Erityisesti rakastan metsää. Olen varttunut paikassa, joka lasketaan Salonkin tasolla landeksi, vaikka meiltä kymmenessä minuutissa kaupunkiin ajaakin. Lapsuudenkotini sijaitsee metsän ja pellon laidassa. Koko lapsuuteni vietin leikkien kotimetsässäni siskojeni ja serkkujeni kanssa. Järjestimme "Suuri Seikkailu" -kilpailuja, rakensimme majoja ja lumilinnoja, kiipeilimme puissa sekä teimme joka talvi takapihan metsään pitkän ja hurjan extreme-pulkkamäen, joka päättyi aina ojaan. Metsästä olemme aina keränneet sieniä ja mustikoita. Polkujakin riittää, joten niillä olen aina vähintäänkin kävellyt - nykyään yhä enemmän juossut.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän opin rakastamaan metsää ja nauttimaan siitä. Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta metsässä pystyn rentoutumaan ja unohtamaan kaiken stressin ja murheet. Viime aikoina olen ollut stressaantunut ilman kunnon syytä. En ole saanut oikein nukuttua, joka paikkaa on kolottanut, mieli on ollut maassa eikä treenikään ole sujunut. Lepääminenkin on tuntunut vaikealta ja pysähtyminen ollut mahdotonta. Mutta Saloon tultuani suuntasin heti metsään. Kävin metsässä joka päivä tällä viikolla. Maanantaina olin sienestämässä kolme tuntia. Tiistaina kävin reilun parin tunnin metsähölkällä / -kävelyllä äitini kanssa. Keskiviikkona lähdin parin-kolmen tunnin metsäkävelylle ilman mitään sen tarkempaa päämäärää tai tarkoitusta. Tänäänkin poikkesin metsässä aamulenkkini yhteydessä.

Ja metsän - erityisesti kotimetsän - vaikutus olotilaani on valtava. Olen voinut niin paljon paremmin viime päivinä. Nukkunut hyvin, ollut paremmalla tuulella ja virkeämpi. Stressini on kadonnut. Joskus tekee erittäin hyvää poistua hektisen suurkaupungin hälinästä rauhallisempaan paikkaan. On Helsingissäkin puistoja ja pieniä metsiä, mutten voi verrata niitä kotiini, jossa koskemattomaan luontoon pääsee omalta kotiovelta. "Meidän" metsäämme ei edes pääse julkista tietä pitkin - vain meidän tontiltamme - joten marjanpoimijoista tai sienestäjistäkään ei ole tietoakaan.

Omasta mielestäni mikään ei ole niin ihanaa kuin lähteä yksin keskelle luonnon rauhaa nauttimaan hiljaisuudesta sekä ihanan vehreästä ja kauniista metsästä. Huomasin, että metsässä myös mielikuvitukseni alkaa laukata ihan eri tavalla kuin missään muualla. Metsä on ainakin itselleni luovuuden lähde. Metsässä saavutan jonkinlaisen flow-tilan: aika katoaa, ajatukseni karkaavat ties mihin ja mieli on metsäreissun jäljiltä niin tyyni. Kliseinen sanonta "sielu lepää" pitää kyllä tässä yhteydessä paikkaansa.

En varmastikaan osaisi arvostaa metsää samalla tavalla, jos en olisi siellä koko ikääni viettänyt. En olekaan aina osannut sitä arvostaa: kyllä teini-ikäisenä välillä ärsytti asua niin kaukana muista luokkakavereista, jotka asuivat taajamassa lähempänä kaupunkia. "Keskellä metsää" asuessani "jouduin" leikkimään aina siskojeni kanssa, minkä takia meidän välillemme tosin syntyikin vahva side ja olemme hyviä ystäviä yhä edelleen. Teini-ikäisenä myöskään metsä ei ympäristönä kiinnostanut - olisi pitänyt päästä kaupungille tai futiskentälle joka päivä. Vasta sitten, kun kotimetsään pääseminen (ja rakkaiden siskojen näkeminen) päivittäin ei ole enää itsestään selvää, arvostus sitä kohtaan syntyy. Jos siihen ei ole ikinä syntynytkään minkäänlaista kiintymyssuhdetta, tuskin sitä osaa ikinä myöskään kaivata.

Ja miksi kirjoitan näistä asioista juoksublogiini? Koska henkinen hyvinvointi on eräs urheilun - ja yleisen hyvinvoinnin - peruspilareita. Tajusin, että koti muodostaa ison osan henkistä hyvinvointiani. Kotikulmilla käyminen on todella terapeuttista. Salossa mulla ei ole aikatauluja ja metsässä aika pysähtyy. Nyt suuntaan Helsinkiin kuin uudestisyntyneenä. Stressi jäi johonkin metsän perukoille - nyt olen taas levännyt ja hyvinvoiva. Myös Helsinki on kotini, mutta Salo tulee aina olemaan mulle aivan erityinen paikka, lapsuudenkotini. Oma erityinen paikkani :)



Missä itse rentoudut? Onko sulle syntynyt side johonkin paikkaan, josta saat voimaa?

Uusia lenkkimaisemia Helsingissä

Heipsan, täällä kirjoittelee muuttamisen takia kiireinen ja koulujutuista stressaantunut Katju. Olen nyt siis suunnilleen kotoutunut uuteen asuntooni. Muutin pari viikkoa sitten Helsingin sisällä vähän lähemmäs keskustaa ja kulunut kuukausi on vierähtänyt lähinnä muuttoon liittyvien käytännön asioiden parissa - eikä loppua näy. Vielä pitäisi jostain hankkia esimerkiksi sohva, ja sänkykin saadaan vasta toukokuun puolella. Tämä kuukausi menee muuttolaatikoiden keskellä vuodesohvalla nukkuen ja keittiön pöydän ääressä kandia kirjoitellen, raivostuttavaa! Kyllä tää tästä vielä kodiksi muuttuu...

Muuttamisessa on kuitenkin yksi erittäin mahtava juttu: pääsee tutustumaan uusiin lenkkimaastoihin!!! Juokseminen onkin lempparitapani tutustua uuteen elinympäristöön tai kaupunkiin: pääsee hyvin kartalle ja näkee enemmän kuin kävellen. Nykyinen kotini sijaitsee ihanteellisella paikalla sen suhteen, että tässä on lähellä paljon lenkkipolkuja ja tästä toisaalta pääsee lähtemään tosi kätevästi moneen suuntaan ympäri Helsinkiä. Olen nyt juoksennellut täällä reilun viikon ja käynyt läpi vasta pienen murto-osan kaikista niistä mahdollisista reiteistä, joita pääsen täältä käsin kiertämään. Tässä kuitenkin muutamia lemppareitani:






1. Käpylän, Kumpulan ja Vallilan puistoalueet

Laajoja nurmialueita, lukuisia pieniä polkuja, kauniita vanhoja puutaloja sekä vähitellen kevääseen herääviä siirtolapuutarhoja. Luontoa keskellä Helsinkiä. Ihan huippua ja kesän saapuessa menee varmasti vaan parempaan suuntaan!




2. Olympiastadionin ympäristö

Olympiastadionin ympäri kulkee kivoja polkuja ja pururatoja, mutta parasta on kuitenkin Eläintarhan kenttä, jossa saa helposti tehtyä vetotreenejä. Kämpältäni kestää juosta kentälle n. 10 minuuttia, mikä toimii hyvin treenin alku- ja loppulämpönä - ihanteellinen sijainti siis.






3. Vanhakaupunki ja Hermannin ranta

Kauniiseen Vanhaankaupunkiinkin on matkaa juosten vain muutama kilometri ja sieltä matka takaisin vehreää Hermannin ja Toukolan rantareittejä pitkin muodostaa kivan kymmenisen kilometrin lenkin, jolla maisemat vaihtelevat maaseudun, merenrannan ja vilkkaan kaupungin välillä.

4. Rantareitti Kruununhaasta Meilahteen

Säästin parhaan vikaksi ;) Juostiin viime lauantaina, kevään lämpimimpänä päivänä so far, Ruusun kanssa parin tunnin lenkki Helsingin rantoja pitkin aina Kruununhaasta Katajanokan, Kaivopuiston ja Hietalahden kautta Meilahteen saakka. Reitillä oli ihan uskomattoman kauniita maisemia ja vaihtelevia maastoja mukulakivipäällysteisestä kauppatorista Hietsun merenrantapolkuihin. Ja huhhuh sitä ihmisten määrää, joka oli aurinkoisena lauantaina lähtenyt ulos reippailemaan ja nautiskelemaan! Hymyssä suin sai taivaltaa koko parinkymmenen kilometrin matkan. Tähän reittiin tuskin kyllästyy ihan heti :)

Semmoisia uusia reittejä oon täältä bongaillut. Helsinki tarjoaa kyllä paljon vaihtoehtoja lenkkeilylle ja ulkoilulle yleensäkin, vaikkei niitä Salon kunnollisia metsäpolkuja löydykään. Täältä eivät reitit kuitenkaan ihan heti lopu kesken. Mitkä ovat omat lempireittisi pk-seudulla, jos tällä suunnalla asustelet? :)

P.S. Enää tasan kuukausi Helsinki City Runiin - vastahan tässä on Barcelonasta toivuttu! Aika rientää!!

Launcestonin lenkkipolut

Kuten joku vaihtoblogistani saattoikin jo lukea, jätin eilen Tasmanian taakseni ja otin suunnaksi Uuden-Seelannin. Tätä postausta siis viimeistelen tällä hetkellä Aucklandissa backpackers-hotellissa. Nyt, kun Launcestonin lenkkipolut ovat vielä tuoreessa muistissa, haluan vähän fiilistellä niitä: tulihan niitä tallattua tässä 4,5 kuukauden aikana ihan kiitettävästi - n. tuhannen kilsan verran! Tässä postauksessa siis muutamia lempparilenkkimaisemiani Launcestonista.

1. Yliopiston ympäristö

Kampusalueen lenkkipolkuja

Asuin kampuksella, joten lenkkini lähti aina liikkeelle yliopistoalueelta. Koko kampuksen kiertävä tie oli valitettavasti vain 1,5 km pitkä, mutta yliopiston ympäristö muuten oli oikein kivaa lenkkialuetta. Yliopisto sijaitsi joen varrella korkealla, joten maisemat olivat hulppeat. Erityisesti tykkäsin juosta auringonlaskun aikoihin (kunnes kuulin, että pahamaineiset lähiöt kampuksen ympärillä ovat pimeän tullen vaarallisia hah!), jolloin näkymät mäen päältä alas joelle olivat mahtavat. Tulen muutenkin kaipaamaan tasmanialaista taivasta. Sitä hetkeä, kun aurinko on juuri laskemassa ja kaikki muuttuu pinkiksi. Meillä Suomessa se on sininen hetki, täällä punainen.

Maisemia yliopiston lähettyviltä

2. Joki ja satama

Yliopistolta pääsi pariakin eri reittiä pitkin alas Launcestonin satamaan - molemmat reitit kulkivat joenvartta pitkin. Tunnelmallinen pikku satama ravintoloineen ja kahviloineen oli ehdoton lempipaikkani Launcestonissa. Lenkkeilin usein satama-alueella. Veden äärellä on jotenkin niin kiva juosta! Juuri ennen lähtöäni kaupunki sai vihdoin valmiiksi myös uuden jalkakäytävän, joka kulki joenvartta pitkin satamasta kohti toista kampusaluetta. Ehdin tosin juosta sitä pitkin vain kaksi kertaa ennen lähtöäni.

3. Cataract Gorge ja Trevallyn

Cataract Gorgen juoksumahdollisuuksista kerroinkin blogissani jo aikaisemmin. Jyrkät nousut ja rappuset eivät olleet ihan tarkoituksenmukaisia maratontreenini kannalta, mutta sittemmin löysin ihan Gorgen lähistöltä Trevallyn-nimisen alueen, jossa oli paljon polkujuoksemiseen sopivia polkuja. Tykästyin siihen kovasti! Harmi vaan, että löysin senkin vasta niin myöhään. Olisi saanut vähän vaihtelua treenaamiseen!

4. Puistot ja polut

Heritage Forest

Mitään ihan valtavan suuria puistoalueita ei Launcestonin kaltaisessa pikkukaupungissa ole yleensä tarjolla: itse juoksin lähinnä Heritage Forestissa, joka oli monipuolinen puisto aivan yliopiston tuntumassa: ei kuitenkaan mikään kovin iso. Kaupungin puistot olivat myös tosi kauniita, mutta pieniä. Polkualueita (en nyt keksi niille parempaakaan nimeä tähän hätään :D) Launcestonissa kuitenkin riitti - siis yksinkertaisesti Tasmanialaista "metsikköä" (= räteikköä/puskaa), jonka halki kulki polku. Näitä tykkäsin kyllä juosta! Ja näiden polkujen varrella usein törmäsi jos jonkinlaisiin elukoihin: bongasin lenkeillä ainakin wallabin ja nokkasiilin. Ja paljon hulluja lintuja! Kuulin, että jotkut niistä voivat pesimisaikaan jopa hyökätä ihmisten kimppuun.

 

Vaikka näitä lenkkimaisemia on kiva muistella ja Launcestonissa oli paljon kivoja polkuja, olin rehellisesti sanoen kyllästynyt niihin jo ennen maratoniani. Olin kolunnut kaikki mahdolliset reitit aivan loppuun. Kaipasin vaihtelua - ei motivoinut lähteä juoksemaan aina samoihin maisemiin. Tänään kävin lenkillä Aucklandissa ja ai että, matkaa taittui yli 11 kilometriä ihan huomaamatta, kun keskittyi vain ihastelemaan uusia maisemia. Sillä, missä juoksee, siis todellakin on merkitystä - ainakin omalla kohdallani. Juokseminen tuntui niin hyvältä ja mukavalta tänään. Pitkästä aikaa motivaatio oli korkealla ja askel tuntui kevyeltä :) Ihan hyvä siis päästä uusiin maisemiin, ja koti-Suomen lenkkipolut ovat kyllä yllättävän monipuolisia! Niitä on oppinut tällä reissulla arvostamaan :)

Aucklandin lenkkimaisemia - kaikki keskustan tuntumassa!

Huomenna alkaa parin viikon roadtrip ympäri Uutta-Seelantia, joten saa nähdä, tutustunko sen eri osiin juosten vai patikoiden. Blogi tosin vaikenee todennäköisesti taas hetkeksi!

"Polku"juoksua Cataract Gorgella

Heipä hei!

Tänään oli vaihtoaikani tähän mennessä lämpimin päivä: n. 17 astetta. Täällä Australiassa se tosin tuntuu vielä lämpimämmältä, koska aurinko on niin polttava. Ja sehän sopii meikäläiselle!! Rakastan kuumaa ilmaa ja aurinkoa. Se antaa mulle ihan älyttömästi energiaa.

Vaikkei tätä säätä nyt ihan kuumaksi voi vielä kutsua, niin ei parane valittaa. Sää on oikeastaan aika täydellinen juoksemiselle. Siksipä päätin kauniin lauantain kunniaksi polkaista viiden kilometrin päähän Cataract Gorgelle - tällä kertaa toteuttaakseni viikon palauttelevan funrunin!



Cataract Gorge on Launcestonin suurin (/ainut) nähtävyys ja turistikohde. Se on rotkomainen jokilaakso, joka alkaa kaupungin keskustan lähettyviltä, sataman vierestä. Rotkon molemmin puolin kulkee polku aina kolmen kilometrin päähän rotkon suulta. Rotkon pääsee ylittämään kolmesta eri kohdasta. Olen patikoinut rotkon kerran vaihtarikavereideni kanssa (lue lisää retkestämme ja Cataract Gorgesta täältä) ja ollut kerran kenttäretkellä yliopistokurssini yhteydessä tutustumassa sen tarjoamiin opetusmahdollisuuksiin. Paikka siis sinänsä oli ennestään tuttu, mutta reitin juokseminen uutta. Päätin juosta saman reitin, jonka olimme kavereideni kanssa patikoineet - koko matkan rotkon ympäri.

Reitti rotkon ympäri alkaa hurjalla nousulla pitkin Zig Zag Trackia: nimensä mukaan jyrkästi edestakaisin mutkittelevaa polkua, joka kohoaa korkealle rotkon huipulle asti. Reitin alku olikin siis pelkkiä jyrkkiä rappusia. On kai sanomattakin selvää, etten selvinnyt niistä juosten sitten alkuunkaan. Puoli kilsaa pelkkiä jyrkkiä rappusia - no way! Juoksin osan noususta ja kävelin loput: silti sykkeet nousivat korkeuksiin ja jalat olivat hapoilla. Treeni osoittautuikin varsinaiseksi intervallitreeniksi :D Olisi siitä tosin saanut paljon kovemmankin, mutta säästelin jalkojani tarkoituksella. Olihan tavoitteena kevyt, palautteleva funrun.

Cataract Gorgella portaita riittää

Kovan kapuamisen jälkeen tulikin lähes yhtä jyrkkä lasku alas laaksoon. Sama kaava toistui ensimmäisen mahdollisen rotkon ylityspaikan jälkeen. Jyrkästi ylös, jyrkästi alas. Jalat eivät meinanneet pysyä nopeudenvaihtelussa lainkaan mukana!

Rotkon maisemia

Kun vihdoinkin pääsin ylittämään rotkon polun loppupäässä, olivat edessä pisimmät ja jyrkimmät rappuset. Juoksin about 20 askelmaa, luovutin, ja kävelin loput reippaasti - syke silti korkealla. Päättymättömältä näyttävää nousua katsellessa tuli mieleen parikin henkilöä, jotka ottaisivat haasteen vastaan ja yrittäisivät juosta edes puolet niistä. Itse nautin nopeaa intervallijuoksua enemmän tasaisesta, pitkästä juoksusta :)



Pitkän nousun jälkeen polku alkoi vihdoin ja viimein näyttää polulta: voitiin puhua polkujuoksusta porrasjuoksun sijaan - at last! Matka rotkon toista puolta takaisin sen suulle olikin tasaisempi ja sujui paljon nopeammin ja mukavammin. Maisema muuttui karuista jyrkänteistä kauniiksi metsäksi, jossa linnut lauloivat ja wallabit pomppivat: tunnelma oli kerrassaan satumainen. Rotkon tällä puolella oli myös polkuja, jotka lähtivät kiemurtelemaan metsään kauemmas rotkosta. Seuraavalla kerralla, kun kaipaan polkujuoksua, pitääkin tulla juoksemaan vain näitä polkuja noiden rappusten sijaan.

Nää polut, ah!

Kokonaisuudessaan tämä lauantain funrun oli erittäin onnistunut ja loistava muistutus siitä, miksi rakastan juoksemista. Aurinko, luonto, korkea syke ja maitohapot reisissä. Kyllä tuntee, että on tehnyt jotain - ja samalla nauttinut siitä. Aivan mahtavaa: lisää polkujuoksua, kiitos!

Päivän polkujuoksun vauhti ei päätä huimannut: syy löytyy, kun tarkastelee reitin korkeustilastoja