Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksusää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksusää. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kulunut syksy juoksijan silmin



Vilukissana olin tyytymätön viime kesään. Manailin kylmää säätä useaan otteeseen. Olisin halunnut vain makoilla auringon alla ja lenkkeillä kevyellä vaatetuksella, mutta shortsikelit tulivat vasta juhannuksen jälkeen. Toisaalta vähän viileämpi kesä oli juoksun kannalta parempi kuin  hurjat helteet, mutta kyllä se silti harmitti. Eniten kaipasin aurinkoa ja lämpimiä iltoja sekä öitä. Jälkimmäisiä ei ainakaan ollut juuri nimeksikään, joten rakastamani myöhäisen illan tai yön lenkit jäivät kesällä minimiin.






Perinteisesti kesä on ollut lempivuodenaikani. Pidän myös keväästä, sillä päivät pitenevät ja kesä lähestyy. Talvellakin on kaunista, jos on lunta - se tuo myös valoa. Lisäksi talvella on lempijuhlani joulu, joka auttaa jaksamaan läpi pimeimmän ja kylmimmän vuodenajan. Mutta syksy. Siitä en ole ikinä pitänyt. Päivät sen kun lyhenevät, tulee aina vaan pimeämpää ja kylmempää. Eniten vihaan sadetta ja loskaa. En piittaa kesäsateesta, mutta lenkkeily kylmässä loskasateessa johtaa helposti vilustumiseen - eikä muutenkaan ole kovin nautinnollista. Tarkoituksella hain vaihtoon viime vuonna juurikin syksyksi. Pääsin karkuun Suomen syksyä ja nauttimaan Australian keväästä. En siis ole viettänyt syksyä kahteen vuoteen.







Tämä syksy on kuitenkin ollut tähän mennessä aivan ihana ja kompensoinut kurjaa kesää. Oon ollut niin fiiliksissä koko syksyn ajan. Sää vaikuttaa suuresti juoksemiseeni: erityisesti tuuliseen säähän on ikävää lähteä juoksemaan, myöskään kylmä sää ei houkuttele lähtemään lenkille. Ihana sää on oikeastaan yksi suurimmista motiiveistani koko juoksuharrastukselleni: saan auringosta ja raittiista ilmasta ihan älyttömästi voimaa. Loppukesästä ja alkusyksystä ei ole lenkkimotivaatio ollut ainakaan keleistä kiinni. Ja luonto on juuri nyt kauneimmillaan. Ruska alkaa ottaa valta-asemaa lehtipuissa, ilma on raikasta ja aurinkokin on paistanut yllättävän paljon. Lenkeilläkin tekee mieli pysähtyä jatkuvasti ikuistamaan upeaa ympäröivää luontoa (mikä ei välttämättä treenin kannalta ole kovin hyvä juttu kylläkään ;)) ja polkujuoksu houkuttaa tähän aikaan vuodesta eniten. Syksy tuntuu niin paljon lyhyemmältä, kun loppukesä oli niin lämmin ja lämpö jatkui läpi syyskuun - oikeastaan otan mieluummin tämän intiaanikesän kuin kuuman alkukesän ja nopeasti kylmenevän syksyn!

Auringonlaskut ovat omia lemppareitani syksyssä!




Mutta voi ei, ensi viikolla on luvattu kylmää säätä! Lämpötilat olivat läpi syyskuun semmoista 12-17 astetta, eikä lämpö pudonnut yölläkään tolkuttoman matalaksi. Ensi viikoksi on kuitenkin luvattu Helsinkiinkin yöpakkasia ja 4-7 asteen päivälämpötiloja. Mahtoiko tänään olla viimeiset yli 12 asteen lenkkikelit tänä vuonna?





On se kuitenkin kiva, että meillä on näin selkeät vuodenajat Suomessa! Tasmaniassa sää pysyi kesäkuusta marraskuun alkuun 15-asteisena ja täysin samanlaisena, vasta sitten alkoi lämmetä. Harvassa maassa pääsee nauttimaan lumesta samassa mittakaavassa kuin Suomessa. Eipä se siis sinänsä haittaa, vaikka ne kylmät säät sieltä vähitellen tulevat: onpahan sitten syy lisätä salitreeniä ja juosta kovaa ;) Ja polttaa kynttilöitä, syödä keittoja, keittää teetä.... Ei se syksy loppupeleissä niin ikävä vuodenaika olekaan!

Miten vuodenajat ja sää vaikuttavat treenaamiseesi? Mitä mieltä itse olet syksystä?

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lomaviikkojen treenejä



Vietin pari lomaviikkoani kotiseudullani Salossa. Olen ollut kesän töissä vuokratyöfirmassa, joten olen saanut itse vähän päättää, milloin teen töitä. Hyvä niin, sillä nyt mulla oli varaa pitää pari viikkoa vapaata just silloin, kun osui hyvät säät :)




Näiden parin viikon aikana olen istunut koneen äärellä tosi vähän. Syykin on yksinkertainen: olen ollut lähestulkoon jatkuvasti ulkona tai näkemässä kavereita. En ole halunnut tuhlata aikaani ruutua tuijottaen, sillä tiedän joutuvani sitä pian tekemään ihan tarpeeksi. Nyt olen halunnut vaan nauttia noista keleistä ja ystävien ja perheen seurasta.

Treenaaminenkin on sujunut vähän niin ja näin. Kauhean kovaa en ole treenannut, olen pitänyt paljon täysiä lepopäiviä, tankannut ehkäpä liiankin paljon ja juossut lähinnä omalla mukavuusalueellani. Tähänkin on ollut syynsä. Olen antanut itselleni luvan rentoutua kunnolla ja olla stressaamatta mistään, nyt kun olen lomalla. Herkutella ja ottaa iisisti. Juoksuvauhtini kanssa on muutenkin ollut vähän tekemistä - uskoisin loman auttavan asiaan.




Ekalla lomaviikolla tein yhden kovan treenin, tiistain 2 x 5 x 500 m vedot, joista kirjoittelinkin jo täällä. Muuten viikko meni aika rauhallisesti. Keskiviikkona palauttelin jalkojani kevyellä lenkillä ja kävelyllä. Torstaina juoksin mökillä ihanan lenkin järven ympäri, ja pulahdin kuuman päivän kunniaksi suoraan veteen sen päätteeksi. Perjantaina juoksin torikaffelle ja -jätskille, lenkillä tein 10 minuutin kovemman osuuden ihan vaan testatakseni jalkojeni kuntoa. Sunnuntain pitkiksen juoksin myös kotiseutumaisemissa ja lopetin lenkin futiskentälle, jossa oli käynnissä jokavuotinen SalPa Cup. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta lähestulkoon joka päivä, joten lenkit jäivät aika kevyiksi ja niillä piti pysähtyä lepäämäänkin pari kertaa. Ihania treenejä ne kuitenkin olivat, jokaisesta jäi tosi hyvä fiilis vaikkei vauhti päätä huimannutkaan :)


Lomaviikoilla tuli myös testattua uusia kenkiä ja uutta kelloa!


Toisella viikolla halusin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni: juosta kotoa kesämökillemme. Tätä suunnitelmaa silmällä pitäen jätin viikon treenit aika minimiin ja tankkasin paljon. Maanantaina olin käymässä Porissa siskoni luona - kävimme kävelemässä kevyesti Yyterissä ja Kirjurinluodolla. Tiistaina kävin Annin kanssa purtsikävelyllä. Keskiviikkona kävin viimein juoksemassa, 12 kilometriä kotiseutumaisemissani - poikkesin myös metsässä. Torstaina kävin kävelyllä siskojeni kanssa, mutta vastustin kiusauksen lähteä enää lenkille illalla. Tiesin, että perjantaina saa juosta niin paljon kuin sielu sietää.


Hyödynnettiin myös purtsin kuntolaitteet!



Perjantaina sitten lähdin heti aamupäivästä perinteisen kaurapuuro+banaani-yhdistelmän voimin taittamaan matkaa mökille. Reittivalinnasta riippuen matkaa kertyisi 30-35 km. Päivä oli lämmin, aurinko porotti jälleen pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli vielä aamupäivästä olematon. Lämpöä oli alkuun n. 20 astetta, loppua kohden varmaankin 23 asteen paikkeilla. Otin selkääni juoksurepun, johon pakkasin pullon laimeaa urheilujuomaa, viisi energiageeliä (olen yrittänyt totutella niiden käyttöön), rypälesokeripastilleja sekä yhden hedelmäsosepussin. Geelit imaisin puolen tunnin välein ja lenkin loppupuolella napsin loput energiat - kaikki meni! Urheilujuomaa hörppäsin aina geelin yhteydessä, niinpä jouduin puolen tunnin välein pysähtymään nopeasti, jotta sain kaivettua juomapullon repusta. Yritin pitää stopit mahdollisimman lyhyinä ja vähäisinä. Tavoitteenani oli päästä perille mahdollisimman yhtenäisellä juoksulla, oli se sitten kuinka hidasta tahansa. Juoksuni ensimmäinen osuus oli vaihtelevaa, epätasaista ja mutkikasta, osittain hiekkatietä. Reitin toinen puolikas olikin lähestulkoon kokonaan loivamäkistä suoraa maantietä, jolle ei osunut yhtäkään varjoa koko 18 kilometrin matkan aikana. Ennen 30 kilometriä juomani loppui (olisi pitänyt ottaa kaksi pulloa) ja kuumuus alkoi tuntua liian pahalta - jouduin siis pysähtymään hetkeksi keräämään voimia. Taistellen pääsin kuitenkin mökille saakka ja hyppäsinkin suoraan veteen. Olipahan koitos, mutta samalla niin ihanaa! En usko, että maraton taittuisi tällä hetkellä kovin hyvään aikaan. Sen verran raskaalta tuo 35 km tuntui.


Lenkillä meni kaikki - proteiinipatukat tosin heti sen päätteeksi

Lauantaina pidin lepopäivän (tosin osallistuin mökkitalkoisiin :D). Alunperin olin suunnitellut osallistuvani lauantaina Helsinki Street Runiin, mutta parhaan ystäväni vauvakutsut osuivat samalle päivälle. Onneksi en ehtinyt ilmoittautua kisoihin, sillä ne olisivat kyllä jääneet väliin :) Ihanaa kuitenkin lueskella niin monien fiiliksiä Street Runilta tai lauantain maratonilta! Ehkä ensi vuonna meikäläinenkin ottaa osaa.

Vauvakutsuillakin tuli herkuteltua ihan kiitettävästi :)


Tänään luvassa oli ihan vaan kevyttä juoksua ja kävelyä, auringosta nauttimista ja kropan palauttelua perjantailta. Ihan hyvältä ne jalat oikeastaan tuntuivat! Veikkaan, että kunnon palautumisjuomilla ja -ruuilla heti lenkin jälkeen oli osuutta asiaan. Lisäksi kunnon lepo tekee tehtävänsä. Huomenna voisikin koittaa jo treenata vähän kovempaa.

Maanantai:
Lepo

Tiistai:
Vetotreeni: 2 x 5 x 500 m, palautukset kävellen 100 m, sarjapalautus 500 m, 6,5 km, 38:56 min, KS 161, MS 184

Alku- ja loppulämpö, 20 min, 3,58 km
10 min vatsatreeni

Keskiviikko:
Kevyt juoksu 30 min, 5,29 km, KS 134, MS 150, 10,58 km/h, 5:40 min/km
Keskivartalotreeni 30 min
Kävely 50 min

Torstai:
PK 10 km, 54:14 min, KS 155, MS 176, 11,06 km/h, 5:26 min/km

Perjantai:
PK 60 min, 11,43 km, KS 161, MS 177, 11,43 km/h, 5:15 min/km

Lauantai:
Lepo
Vatsatreeni 10 min

Sunnuntai:
Pitkä PK 120 min, 22,14 km, KS 161, MS 172, 11,07 km/h, 5:25 min/km


Maanantai:
Lepo
Kevyttä kävelyä n. 1 h

Tiistai:
Kävely, 1 h 35 min
Pieni kehonpainotreeni

Keskiviikko:
PK 12 km, 1:06:53, KS 153, MS 174, 10,75 km/h, 5:34 min/km
Keskivartalotreeni 35 min

Torstai:
Lepo
Kävely 1 h 25 min

Perjantai:
Pitkä PK 200 min, 35 km, KS 161, MS 173, 10,5 km/h, 5:43 min/km

Lauantai:
Lepo

Sunnuntai:
Kevyt juoksu 30 min, 5,33 km, KS 154, MS 168, 10,66 km/h, 5:38 min/km
Kävely 30 min
Vatsatreeni 20 min



Ensi viikolla tosiaan koittaa paluu Helsinkiin ja paluu arkeen! Mulla alkaa oman alan työt, joita jatkan vielä jonkin aikaa opintojen kanssa päällekkäin. Kiireinen syksy siis edessä, mutta on ihanaa päästä tekemään työtä, mistä tykkää, ja jatkamaan taas opintoja kohti omaa unelma-ammattia :) Arkirutiineilla on myös iso vaikutus treenaamiseeni, siitä lisää seuraavalla kerralla!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Katsaus helleviikon treeneihin


Kisan jälkeinen palautteleva treeniviikko lähti käyntiin ihan mahtavilla fiiliksillä. Syynä tietysti SÄÄ. Auringolla ja lämmöllä on muhun aivan hullu vaikutus. Olen todellinen hellefriikki ja vilukissa. Pelkkä aurinko saa mut jo hyvälle tuulelle ja antaa ihanasti virtaa ja energiaa, mutta toi lämpö saa mut aivan sekaisin onnesta. Hassua, miten niinkin pieni asia voi vaikuttaa omaan tunnetilaan :)



Ja ihan erityisen paljon lämmin sää vaikuttaa juoksufiilikseen! Auringonpaiste suorastaan kutsuu luokseen. Aamulla on ihana herätä, vetää kevyet juoksukamat niskaan ja lähteä kylpemään auringonvalossa ja lämmössä..... Sitä fiilistä ei kyllä voita mikään! Aurinkoon on ihana lähteä juoksemaan, mutta kovat treenit jätän suosiolla hellekeleillä väliin. Ne kannattaa ajoittaa aamuksi tai illaksi, jos niistä meinaa selvitä hengissä. Ainakaan mitään nopeusenkkoja ei helteillä taota ;) Hellejuoksentelusta olenkin kirjoitellut enemmän viime vuonna, postauksen löydät täältä.


Siispä helleviikko osui juuri oikeaan saumaan. Mulla pitikin olla palautteleva viikko viime viikon puolikkaan jälkeen. Tarkoituksena oli treenata vähän fiilispohjalla ilman sen suurempia tavoitteita tai suunnitelmia. Tältä näytti spontaani palautumisviikkoni:

Maanantai:
Palautteleva PK 60 min, 10,79 km, KS 143, MS 167, 10,79 km/h, 5:34 min/km
Työmatkapyöräily 30 min, n. 8,6 km

Tiistai
Koko päivä kävelyä Tallinnassa

Keskiviikko:
Vetotreeni: 4 km + 3 km + 2 km + 1 km, 1 km hölkät alussa ja lopussa, välipalautuksena 500 m kävelyt, 79 min, 14 km, KS 161, MS 180, 10,63 km/h, 5:39 min/km
Vatsatreeni 15 min
Kevyt hölkkä kotiin, 1 km
Iltakävely 1 h

Torstai:
Kevyt pitkä lenkki 90 min, 16,16 km, KS 152, MS 170, 10,79 km/h, 5:34 min/km
Työmatkapyöräily 1 h, n. 14 km

Perjantai:
Loikkatreeni 30 min: spurtteja, loikkia ja lihaskuntoa
Alku- ja loppulämmöt 25 min, 4,33 km
Pyöräily 45 min, n. 10,5 km
Kävely 1 h

Lauantai:
Lepo

Sunnuntai:
Kevyt polkujuoksu 40 min, 5,96 km, KS 141, MS 161
Vatsatreeni 15 min
Venyttelyt ja rullailut 30 min

Luksusaamupalaa kisapäivän jälkeen :)


Paavo Nurmi juostiin kyllä todellakin oikeana päivänä. Seuraava päivä olikin jo ainakin Salossa helteinen. Jalkani eivät jostain syystä olleet vielä sunnuntaina kipeät, joten käppäilin palautteluna tunnin verran. Maanantaina lämpötilat sen kun nousivat. Suuntasin palauttelevalle lenkille Viikkiin ja jalat olivatkin yllättävän hyvässä kunnossa. Kovempaakin ois voinut mennä, mutta tunnin lenkille tuli mittaa vajaat 11 km. Oli muuten paras lenkki aikoihin! Sää oli ihan taivaallinen, Viikin maaseutu aivan ihana ja jalat veivät mukavasti mukanaan. Ihanan kevyt ja mukava fiilis :) Näitä fiilislenkkejä lisää!




Tiistai oli lepopäivä, jonka vietin Tallinnassa. Käveltyä tuli kylläkin sen verran monta tuntia, että varsinainen lepo jäi väliin.



Keskiviikkona kaipasin vähän kovempaa treeniä, joten juoksin saman vetotreenin kuin viime palautumisviikollani. Vetotreeni sujuikin itse asiassa melkeimpä tismalleen samalla tavalla kuin viime kerralla. Kisa kai painoi vielä jaloissa, kun vauhdissa ei päästy ihan haluamiini lukemiin. Lisäksi kuuma sää nosti sykkeet tosi korkealle. Tän saman treenin voisi toistaa taas vaikka kuukauden päästä ja katsoa, onko kehitystä tapahtunut! Lämpimästä säästä hullaantuneena tein vielä 15 minuutin vatsatreenin "ulkosalilla", josta hölkkäilin kotiin. Illalla kävelin vielä tunnin verran auringosta nautiskellen :)


Torstain sää oli taas sitä luokkaa, etten voinut olla lähtemättä lenkille, vaikka jalat kieltämättä olivatkin keskiviikon treenin jälkeen aika rikki. Siksi torstain palautteleva lenkki venyikin 1,5 tunnin pituiseksi. Jalat olivat kyllä sen verran kipeät, että kevytkin hölkkä tuntui aika tappavalta ja vaati paljon kävelyosuuksia sekä venyttelytuokioita.



Jalat eivät tosiaan torstain lenkin jälkeen olleet palautuneet, vaikka se hidas olikin. Perjantaina oli kuitenkin taas pakko päästä nautiskelemaan viikon lämpimämmästä säästä. Hölkkäiltiin siis Matiaksen kanssa Eltsun kentälle, jossa tein pienen loikkatreenin. Onneksi perjantai oli vapaapäivä, siis vietin koko loppupäivän auringossa rentoutuen - vihdoinkin. Pidin siis perjantain ja lauantain täyttä lepoa ja nautin ihanasta säästä :)

Perjantain treenin jälkeen tuli nautiskeltua +27 asteesta kunnolla!

Helteet jatkuivat vielä sunnuntainakin, mutta jalkani olivat yhä niin jumissa, että mitään pidempää lenkkiä en pystynyt vetämään. Halu olisi tosin ollut kova! Sunnuntain "treeni" oli palautteleva kävely/hölkkä kotikulmieni metsäpoluillaPolkujuoksu on tältä vuodelta jäänyt osaltani ihan liian vähäiseksi. Yritän aina Salossa käydessäni piipahtaa myös metsässä joko kävelyllä tai hölkällä, mutta kehno sää on kai tässäkin tapauksessa saanut mut suosimaan sisätreenejä märkien metsäpolkujen sijaan! Polkujuoksun jälkeen tein vielä 15 minuutin vatsatreenin - tällä kertaa omalla terassilla paahtavan auringon alla!


Sään lämmetessä valitsen usein polkupyörän julkisen liikenteen sijaan päästäkseni paikasta toiseen - niin viime viikollakin. Pyöräilin pari kertaa töihin ja kerran kauppatorille. Pyörän kanssa pääsee kätevästi paikasta toiseen ja saa samalla nauttia kauniista ilmasta :)  Varsinaista treeniä rennot pyörälenkkini eivät ole mutta hyötyliikuntaa parhaimmillaan!



Sunnuntai-iltana tein vielä pikku venyttelyt ja rullailut, jotka olivat jääneet pahasti alkuviikosta väliin. Ehkäpä just sen takia jalat olivat vielä sunnuntai-iltanakin kipeät. Oisin niin kovasti halunnut juosta vielä iltalenkin auringonlaskun aikoihin - eihän sitä tiedä, tuleeko näitä lämpimiä iltoja enää tänä vuonna ollenkaan - mutta jalat olivat toista mieltä. Jos olisin lähtenyt liikkeelle vielä illalla, oli se sitten kuinka hitaalle hölkälle tahansa, en olisi ollut seuraavana päivänä iskussa. Jalkojen pitää antaa palautuakin jossain vaiheessa. Nyt tuntuu, että palauttelut on palauteltu ja jalkojen kunto taas entisellään. Silti aion jatkaa näitä fiilispohjaisia treeniviikkoja ainakin niin pitkään, kun lämmintä säätä riittää (vaikka kovimmat helteet valitettavasti jo loppuivatkin!). Heinäkuun treenaamisen pyhitän hyvän mielen metsästämiseen ja nauttimiseen. Tämä ei tarkoita, etten aikoisi treenata kovaa. En vain suunnittele treeniviikkoani tarkkaan etukäteen vaan päätän treenini päiväkohtaisesti senhetkisen fiilikseni mukaan: jos tekee mieli vetää kova intervallitreeni ja jaloissa riittää voimaa, niin teen. Väkisin en ala mitään treenejä vetää tai tavoitevauhteja havittelemaan. Salille en raahaudu, jos aurinko porottaa. On oikeastaan aika vapauttavaa treenata pitkästä aikaa ilman varsinaista treeniohjelmaa. Heinäkuusta tulee mahtava :)