Pari sanaa vaelluksen ihanuudesta ja katsaus loppuvuoteen

Tämä blogi on viime aikoina elänyt hiljaiseloa, ja syykin on selvä. Vikat viikot täällä Tasmaniassa sisältävät niin paljon muuta ohjelmaa, ettei juoksemiseen ole aikaa - saatikka sitten siitä kirjoittamiseen. Vähän harmittaa nämä heikot juoksuviikot ja samalla huolestuttaa, laskeeko kuntoni huomattavasti niiden aikana.

Korvaavaasta "treenistä" ei onneksi ole ainakaan pulaa. Aikaisin tiistaiaamuna lähdimme tanskalaisen kaverini Katrinen kanssa Cradle Mountainin kansallispuistoon vaellusretkelle. Vaelsimme tiistaina yhteensä n. 6-7 tuntia, vietimme yön pienessä mökissä ja vaelsimme keskiviikkona kolme tuntia takaisin lähtöpaikkaamme. Sieltä suuntasimme Walls of Jerusalemin kansallispuistoon, jonka lähistöllä vietimme seuraavan yön. Eilinen päivä hurahtikin Walls of Jerusalemissa patikoidessa.

Cradle Mountainilla nousun puolivälissä

Ennen reissun alkua ajattelin, että eihän vaeltamisesta voi olla millään läheskään juoksun korvaajaksi. Otin varuiksi jopa juoksukamat mukaan retkellemme ajatuksenani vetää pikku lenkki vaellusten välissä. Olin todella väärässä. Tiistain vaellusreittimme johti meidät korkean vuoren huipulle ja sieltä erittäin vaikeakulkuista polkua takaisin vuoren juurelle: matkaa kertyi n. 11 kilometriä. Sykemittaria en ottanut mukaan, mutta arviolta keskisykkeet pysyivät kuuden tunnin ajan 140 paikkeilla. Ja jalat - ai että. Arviolta 13 kilon rinkka teki matkasta vieläkin haastavampaa. Seuraavan päivän "vain" kolmen tunnin vaellus kulki jälleen ensin korkean vuoren kautta pystysuoraa seinämää kettinkien avulla laskeutuen takaisin lähtöpaikkaamme. Voi veljet että oli kipeät jalat tuota vuorenrinnettä ylös kivutessa!!! Muistutti kovasti kunnon rankan bodypump-tunnin tuntemuksia.

Mutta ei siinä kaikki. Keskiviikon "kevyemmän" päivän jälkeen edessä oli torstai ja Walls of Jerusalem. Kartan perusteella emme osanneet aavistaa, että pelkkä varsinaiselle puistoalueelle pääseminen vaatisi yli kahden tunnin kapuamisen jälleen erittäin jyrkkää polkua ylös. Kiukun voimalla sitä sitten tarvottiin, ja perillä oltiin aivan loppu. Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli jatkaa matkaa vielä varsinaiselle vuorelle, joka kohosi vielä korkeana edessämme (ei sen korkeutta voinut edes ymmärtää, sillä tuntui, että olimme nousseet autolla ja jalan jo pilvien korkeudelle....). Tämä ei tullut kuuloonkaan. Tärisevät jalat pakottivat lähtemään laskeutumaan takaisin autollemme. Jyrkkä alamäki kipeillä pohkeilla ei tosin sekään ole kovin nautinnollista. Päiviteltiin siinä Katrinen kanssa, että jos tämä reitti on maratoonarille ja cheerleadingin Tanskan mestarille näin paha, millainen kunto oikein vaaditaan, että siitä selviäisi kunnialla :D

Näkymät Walls of Jerusalemilla 2,5 tunnin kipuamisen jälkeen. Jalat eivät kestäneet huipulle asti!

Suunnitelmanani oli käydä lenkillä vähintäänkin tänään, sillä huomenna lähdemme uudelle kuuden päivän reissulle etelä- ja itä-Tasmaniaan. Jalkani olivat vaelluksesta kuitenkin niin kuolleet, että välipäivä olisi tehnyt varmaan hyvää huomista vaellusta ajatellen: silloin tähtäimessä Mt Wellingtonin valloitus. Päätin kuitenkin käydä heittämässä pienen seitsemän kilsan lenkin kauniin sään kunniaksi. Taisi jopa avata vähän jalkoja!

Vaikkei vaellus tietenkään aja samaa asiaa kuin juoksu, niin sitä kauan kaivattua lihaskuntotreeniä se ainakin sisälsi. Täällä kun treeniohjelmani ei ole juoksun lisäksi juurikaan muuta sisältänyt. Oli siis ihan hyvä pistää lihaksia vähän töihin :)

En tiedä, paljonko tulen tätä blogia tulevan parin kuukauden aikana kirjoittamaan. Huomenna lähden viiden päivän retkelle ympäri Tasmaniaa, ja ensi viikon lauantaina otan pariksi viikoksi suunnaksi Uuden-Seelannin, jossa aion viettää myös kiertolaiselämää reppureissaten - juokseminen saattaa siis olla hankalaa. Tämän jälkeen tiedossa ovatkin Australian suuret kaupungit ja Thaimaa, kotiin palaan 27.12. Niin paljon nähtävää ja tehtävää niin lyhyessä ajassa, huhhuh! Voi siis olla, että olen aktiivisempi tuolla toisen blogin puolella - jos sinnekään ehdin mitään kirjoittaa. Yksi asia on varmaa: juokseminen (ja bloggaaminen) jatkuu viimeistään näiden seikkailuviikkojen jälkeen :)

Treeniviikko 7: Vähemmän kilsoja, enemmän oheislajeja

Lenkillä auringonlaskun aikaan

Seitsemäs treeniviikko oli todella kiireinen. Kuten viime kerralla kirjoittelinkin, viikonloppuni oli täynnä urheilua muussa muodossa: korista, futsalia, verkkopalloa ja mutajuoksua - lauantai-illan karkelointia unohtamatta. Alkuviikosta taas pääsin testaamaan krikettiä ja maastopyöräilyä, joten täysin lepoviikoksi tää seitsemäs treeniviikko ei suinkaan jäänyt. Varsinainen juokseminen jäi tosin huomattavasti vähemmälle kuin edellisillä viikoilla, mutta ei anneta sen hidastaa menoa!

Tähän väliin viikon treenisaldo:

Maanantai:
lepo

Tiistai:
Kevyt PK 45 min, 8,02 km, keskisyke 142, maks.syke 159, 10,69 km/h

Keskiviikko:
VK 5 km, 23 min 6 s, keskisyke 166, maks.syke 172, 12,99 km/h
Lämmittelevä PK 40 min + palautteleva PK 40 min, 14,02 km, keskisyke 144, maks.syke 161, 10,52 km/h

Torstai:
lepo

Perjantai:
Pitkä PK 180 min, 32,33 km, keskisyke 150, maks.syke 166, 10,78 km/h

Lauantai:
lepo

Sunnuntai:
Funrun: mutajuoksu, n. 65 min, 5 km

Lisäksi: krikettiä, futsalia, verkkopalloa, koripalloa, 1 h 40 min pyöräilyä, puolisen tuntia maastopyöräilyä sekä n. 2,5 h venyttelyä

Kilometrisaldoksi tältä viikolta jäi n. 64 km.

Maanantain kenttäretki venytti pyöräretkeni tällä kertaa toiselle puolelle Launcestonia

Kenttäretken aiheena oli maastopyöräilyn mahdollisuudet opetuksessa!

Päätin tehdä pienen muutoksen edellisen viikon pitkään, kolmen tunnin lenkkiini. Tuolloin tavoitteenani oli mennä niin hitaasti, että sykkeet pysyisivät alle 145. Noin hidas vauhti oli kuitenkin mielestäni epämukava ja puuduttava. Siksi päätin tällä kertaa mennä fiiliksen mukaan ja kuunnella kroppaani sykkeiden sijaan. Oli oikeastaan aika rentouttavaa juosta kyyläämättä jatkuvasti sykkeitä tai nopeuksia. Välillä vilkaisin sykemittaria ja hyvältä näytti. Ihan kohtalaisen 10,78 km/h vaudinkin sai pidettyä yllä kolmen tunnin ajan - ja sykkeet suht matalina.

Seitsemännellä treeniviikolla päätin testata VK-treeniä vähän erilaisessa muodossa. Juoksin ensin kevyttä vauhtia 40 minuuttia, sitten 5 kilometriä lähestulkoon maksimivauhdilla ja lopuksi toiset 40 minuuttia kevyellä palautteluvauhdilla. Halusin vähän testata rajojani. Huhhuh, en voi uskoa, että oon joskus pystynyt juoksemaan 10 km samaa vauhtia, mitä nyt juoksin 5 km. En usko pystyväni siihen enää. Nykyään harjoitteluni on lähinnä pitkän matkan ja kestävyyden treenaamista, ei niinkään tuollaista vahvaa, lyhytkestoisempaa juoksemista. Kun viime vuonna juoksin elämäni ensimmäisen (ja tähän mennessä ainoan) kympin kisan 46 minuuttiin, en ollut vielä treenannut pitkää matkaa. Lisäksi harrastin suht aktiivisesti muitakin lajeja, jotka varmaan tukevat lyhyen matkan juoksemista. Täällä vaihdossa lähestulkoon kaikki oheislajit ovat jääneet treeniohjelman ulkopuolelle. Harmi sinänsä, sillä niistä olisi varmasti hyötyä!

Ainakin jalkani olivat viime viikon jäljiltä maanantaina siinä kunnossa, että jotain on tullut tehtyä. "Rennompi" treeniviikko ei kyllä tosiaan tuntunut kovin rennolta - kroppani kun ei ole tottunut nopeatempoiseen urheiluun. Jalkojen lisäksi myös käsien ja keskivartalon lihakset olivat aivan jumissa monta päivää viikonlopun jälkeen. Tämän viikon treenit, joista kerron tarkemmin tuonnempana, ovat olleet aikamoista suossa rämpimistä, sillä jaloissa ei tunnu olevan yhtään voimaa. Toivottavasti tämä johtuu vain viikonlopun treeneistä ja menee ohi parin lepopäivän aikana. Note to self: ei futsalia tai mutajuoksua pari päivää ennen maratonia!

Mutajuoksu esteineen sai kaikki lihakset töihin! Kuva täältä

Kahdeksas treeniviikko on jo pyörähtänyt käyntiin, ja nyt alkaa olla aika kääntää katseet siihen varsinaiseen maratoniin ja viimeisten viikkojen valmistautumiseen. Siitä kuitenkin lisää ensi kerralla. Silloin aion kirjoitella kattavan postauksen siitä, mitä seikkoja tulee ottaa huomioon kolme viikkoa ennen 42 kilometrin koitosta!