Näytetään tekstit, joissa on tunniste helle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helle. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lomaviikkojen treenejä



Vietin pari lomaviikkoani kotiseudullani Salossa. Olen ollut kesän töissä vuokratyöfirmassa, joten olen saanut itse vähän päättää, milloin teen töitä. Hyvä niin, sillä nyt mulla oli varaa pitää pari viikkoa vapaata just silloin, kun osui hyvät säät :)




Näiden parin viikon aikana olen istunut koneen äärellä tosi vähän. Syykin on yksinkertainen: olen ollut lähestulkoon jatkuvasti ulkona tai näkemässä kavereita. En ole halunnut tuhlata aikaani ruutua tuijottaen, sillä tiedän joutuvani sitä pian tekemään ihan tarpeeksi. Nyt olen halunnut vaan nauttia noista keleistä ja ystävien ja perheen seurasta.

Treenaaminenkin on sujunut vähän niin ja näin. Kauhean kovaa en ole treenannut, olen pitänyt paljon täysiä lepopäiviä, tankannut ehkäpä liiankin paljon ja juossut lähinnä omalla mukavuusalueellani. Tähänkin on ollut syynsä. Olen antanut itselleni luvan rentoutua kunnolla ja olla stressaamatta mistään, nyt kun olen lomalla. Herkutella ja ottaa iisisti. Juoksuvauhtini kanssa on muutenkin ollut vähän tekemistä - uskoisin loman auttavan asiaan.




Ekalla lomaviikolla tein yhden kovan treenin, tiistain 2 x 5 x 500 m vedot, joista kirjoittelinkin jo täällä. Muuten viikko meni aika rauhallisesti. Keskiviikkona palauttelin jalkojani kevyellä lenkillä ja kävelyllä. Torstaina juoksin mökillä ihanan lenkin järven ympäri, ja pulahdin kuuman päivän kunniaksi suoraan veteen sen päätteeksi. Perjantaina juoksin torikaffelle ja -jätskille, lenkillä tein 10 minuutin kovemman osuuden ihan vaan testatakseni jalkojeni kuntoa. Sunnuntain pitkiksen juoksin myös kotiseutumaisemissa ja lopetin lenkin futiskentälle, jossa oli käynnissä jokavuotinen SalPa Cup. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta lähestulkoon joka päivä, joten lenkit jäivät aika kevyiksi ja niillä piti pysähtyä lepäämäänkin pari kertaa. Ihania treenejä ne kuitenkin olivat, jokaisesta jäi tosi hyvä fiilis vaikkei vauhti päätä huimannutkaan :)


Lomaviikoilla tuli myös testattua uusia kenkiä ja uutta kelloa!


Toisella viikolla halusin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni: juosta kotoa kesämökillemme. Tätä suunnitelmaa silmällä pitäen jätin viikon treenit aika minimiin ja tankkasin paljon. Maanantaina olin käymässä Porissa siskoni luona - kävimme kävelemässä kevyesti Yyterissä ja Kirjurinluodolla. Tiistaina kävin Annin kanssa purtsikävelyllä. Keskiviikkona kävin viimein juoksemassa, 12 kilometriä kotiseutumaisemissani - poikkesin myös metsässä. Torstaina kävin kävelyllä siskojeni kanssa, mutta vastustin kiusauksen lähteä enää lenkille illalla. Tiesin, että perjantaina saa juosta niin paljon kuin sielu sietää.


Hyödynnettiin myös purtsin kuntolaitteet!



Perjantaina sitten lähdin heti aamupäivästä perinteisen kaurapuuro+banaani-yhdistelmän voimin taittamaan matkaa mökille. Reittivalinnasta riippuen matkaa kertyisi 30-35 km. Päivä oli lämmin, aurinko porotti jälleen pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli vielä aamupäivästä olematon. Lämpöä oli alkuun n. 20 astetta, loppua kohden varmaankin 23 asteen paikkeilla. Otin selkääni juoksurepun, johon pakkasin pullon laimeaa urheilujuomaa, viisi energiageeliä (olen yrittänyt totutella niiden käyttöön), rypälesokeripastilleja sekä yhden hedelmäsosepussin. Geelit imaisin puolen tunnin välein ja lenkin loppupuolella napsin loput energiat - kaikki meni! Urheilujuomaa hörppäsin aina geelin yhteydessä, niinpä jouduin puolen tunnin välein pysähtymään nopeasti, jotta sain kaivettua juomapullon repusta. Yritin pitää stopit mahdollisimman lyhyinä ja vähäisinä. Tavoitteenani oli päästä perille mahdollisimman yhtenäisellä juoksulla, oli se sitten kuinka hidasta tahansa. Juoksuni ensimmäinen osuus oli vaihtelevaa, epätasaista ja mutkikasta, osittain hiekkatietä. Reitin toinen puolikas olikin lähestulkoon kokonaan loivamäkistä suoraa maantietä, jolle ei osunut yhtäkään varjoa koko 18 kilometrin matkan aikana. Ennen 30 kilometriä juomani loppui (olisi pitänyt ottaa kaksi pulloa) ja kuumuus alkoi tuntua liian pahalta - jouduin siis pysähtymään hetkeksi keräämään voimia. Taistellen pääsin kuitenkin mökille saakka ja hyppäsinkin suoraan veteen. Olipahan koitos, mutta samalla niin ihanaa! En usko, että maraton taittuisi tällä hetkellä kovin hyvään aikaan. Sen verran raskaalta tuo 35 km tuntui.


Lenkillä meni kaikki - proteiinipatukat tosin heti sen päätteeksi

Lauantaina pidin lepopäivän (tosin osallistuin mökkitalkoisiin :D). Alunperin olin suunnitellut osallistuvani lauantaina Helsinki Street Runiin, mutta parhaan ystäväni vauvakutsut osuivat samalle päivälle. Onneksi en ehtinyt ilmoittautua kisoihin, sillä ne olisivat kyllä jääneet väliin :) Ihanaa kuitenkin lueskella niin monien fiiliksiä Street Runilta tai lauantain maratonilta! Ehkä ensi vuonna meikäläinenkin ottaa osaa.

Vauvakutsuillakin tuli herkuteltua ihan kiitettävästi :)


Tänään luvassa oli ihan vaan kevyttä juoksua ja kävelyä, auringosta nauttimista ja kropan palauttelua perjantailta. Ihan hyvältä ne jalat oikeastaan tuntuivat! Veikkaan, että kunnon palautumisjuomilla ja -ruuilla heti lenkin jälkeen oli osuutta asiaan. Lisäksi kunnon lepo tekee tehtävänsä. Huomenna voisikin koittaa jo treenata vähän kovempaa.

Maanantai:
Lepo

Tiistai:
Vetotreeni: 2 x 5 x 500 m, palautukset kävellen 100 m, sarjapalautus 500 m, 6,5 km, 38:56 min, KS 161, MS 184

Alku- ja loppulämpö, 20 min, 3,58 km
10 min vatsatreeni

Keskiviikko:
Kevyt juoksu 30 min, 5,29 km, KS 134, MS 150, 10,58 km/h, 5:40 min/km
Keskivartalotreeni 30 min
Kävely 50 min

Torstai:
PK 10 km, 54:14 min, KS 155, MS 176, 11,06 km/h, 5:26 min/km

Perjantai:
PK 60 min, 11,43 km, KS 161, MS 177, 11,43 km/h, 5:15 min/km

Lauantai:
Lepo
Vatsatreeni 10 min

Sunnuntai:
Pitkä PK 120 min, 22,14 km, KS 161, MS 172, 11,07 km/h, 5:25 min/km


Maanantai:
Lepo
Kevyttä kävelyä n. 1 h

Tiistai:
Kävely, 1 h 35 min
Pieni kehonpainotreeni

Keskiviikko:
PK 12 km, 1:06:53, KS 153, MS 174, 10,75 km/h, 5:34 min/km
Keskivartalotreeni 35 min

Torstai:
Lepo
Kävely 1 h 25 min

Perjantai:
Pitkä PK 200 min, 35 km, KS 161, MS 173, 10,5 km/h, 5:43 min/km

Lauantai:
Lepo

Sunnuntai:
Kevyt juoksu 30 min, 5,33 km, KS 154, MS 168, 10,66 km/h, 5:38 min/km
Kävely 30 min
Vatsatreeni 20 min



Ensi viikolla tosiaan koittaa paluu Helsinkiin ja paluu arkeen! Mulla alkaa oman alan työt, joita jatkan vielä jonkin aikaa opintojen kanssa päällekkäin. Kiireinen syksy siis edessä, mutta on ihanaa päästä tekemään työtä, mistä tykkää, ja jatkamaan taas opintoja kohti omaa unelma-ammattia :) Arkirutiineilla on myös iso vaikutus treenaamiseeni, siitä lisää seuraavalla kerralla!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Katsaus helleviikon treeneihin


Kisan jälkeinen palautteleva treeniviikko lähti käyntiin ihan mahtavilla fiiliksillä. Syynä tietysti SÄÄ. Auringolla ja lämmöllä on muhun aivan hullu vaikutus. Olen todellinen hellefriikki ja vilukissa. Pelkkä aurinko saa mut jo hyvälle tuulelle ja antaa ihanasti virtaa ja energiaa, mutta toi lämpö saa mut aivan sekaisin onnesta. Hassua, miten niinkin pieni asia voi vaikuttaa omaan tunnetilaan :)



Ja ihan erityisen paljon lämmin sää vaikuttaa juoksufiilikseen! Auringonpaiste suorastaan kutsuu luokseen. Aamulla on ihana herätä, vetää kevyet juoksukamat niskaan ja lähteä kylpemään auringonvalossa ja lämmössä..... Sitä fiilistä ei kyllä voita mikään! Aurinkoon on ihana lähteä juoksemaan, mutta kovat treenit jätän suosiolla hellekeleillä väliin. Ne kannattaa ajoittaa aamuksi tai illaksi, jos niistä meinaa selvitä hengissä. Ainakaan mitään nopeusenkkoja ei helteillä taota ;) Hellejuoksentelusta olenkin kirjoitellut enemmän viime vuonna, postauksen löydät täältä.


Siispä helleviikko osui juuri oikeaan saumaan. Mulla pitikin olla palautteleva viikko viime viikon puolikkaan jälkeen. Tarkoituksena oli treenata vähän fiilispohjalla ilman sen suurempia tavoitteita tai suunnitelmia. Tältä näytti spontaani palautumisviikkoni:

Maanantai:
Palautteleva PK 60 min, 10,79 km, KS 143, MS 167, 10,79 km/h, 5:34 min/km
Työmatkapyöräily 30 min, n. 8,6 km

Tiistai
Koko päivä kävelyä Tallinnassa

Keskiviikko:
Vetotreeni: 4 km + 3 km + 2 km + 1 km, 1 km hölkät alussa ja lopussa, välipalautuksena 500 m kävelyt, 79 min, 14 km, KS 161, MS 180, 10,63 km/h, 5:39 min/km
Vatsatreeni 15 min
Kevyt hölkkä kotiin, 1 km
Iltakävely 1 h

Torstai:
Kevyt pitkä lenkki 90 min, 16,16 km, KS 152, MS 170, 10,79 km/h, 5:34 min/km
Työmatkapyöräily 1 h, n. 14 km

Perjantai:
Loikkatreeni 30 min: spurtteja, loikkia ja lihaskuntoa
Alku- ja loppulämmöt 25 min, 4,33 km
Pyöräily 45 min, n. 10,5 km
Kävely 1 h

Lauantai:
Lepo

Sunnuntai:
Kevyt polkujuoksu 40 min, 5,96 km, KS 141, MS 161
Vatsatreeni 15 min
Venyttelyt ja rullailut 30 min

Luksusaamupalaa kisapäivän jälkeen :)


Paavo Nurmi juostiin kyllä todellakin oikeana päivänä. Seuraava päivä olikin jo ainakin Salossa helteinen. Jalkani eivät jostain syystä olleet vielä sunnuntaina kipeät, joten käppäilin palautteluna tunnin verran. Maanantaina lämpötilat sen kun nousivat. Suuntasin palauttelevalle lenkille Viikkiin ja jalat olivatkin yllättävän hyvässä kunnossa. Kovempaakin ois voinut mennä, mutta tunnin lenkille tuli mittaa vajaat 11 km. Oli muuten paras lenkki aikoihin! Sää oli ihan taivaallinen, Viikin maaseutu aivan ihana ja jalat veivät mukavasti mukanaan. Ihanan kevyt ja mukava fiilis :) Näitä fiilislenkkejä lisää!




Tiistai oli lepopäivä, jonka vietin Tallinnassa. Käveltyä tuli kylläkin sen verran monta tuntia, että varsinainen lepo jäi väliin.



Keskiviikkona kaipasin vähän kovempaa treeniä, joten juoksin saman vetotreenin kuin viime palautumisviikollani. Vetotreeni sujuikin itse asiassa melkeimpä tismalleen samalla tavalla kuin viime kerralla. Kisa kai painoi vielä jaloissa, kun vauhdissa ei päästy ihan haluamiini lukemiin. Lisäksi kuuma sää nosti sykkeet tosi korkealle. Tän saman treenin voisi toistaa taas vaikka kuukauden päästä ja katsoa, onko kehitystä tapahtunut! Lämpimästä säästä hullaantuneena tein vielä 15 minuutin vatsatreenin "ulkosalilla", josta hölkkäilin kotiin. Illalla kävelin vielä tunnin verran auringosta nautiskellen :)


Torstain sää oli taas sitä luokkaa, etten voinut olla lähtemättä lenkille, vaikka jalat kieltämättä olivatkin keskiviikon treenin jälkeen aika rikki. Siksi torstain palautteleva lenkki venyikin 1,5 tunnin pituiseksi. Jalat olivat kyllä sen verran kipeät, että kevytkin hölkkä tuntui aika tappavalta ja vaati paljon kävelyosuuksia sekä venyttelytuokioita.



Jalat eivät tosiaan torstain lenkin jälkeen olleet palautuneet, vaikka se hidas olikin. Perjantaina oli kuitenkin taas pakko päästä nautiskelemaan viikon lämpimämmästä säästä. Hölkkäiltiin siis Matiaksen kanssa Eltsun kentälle, jossa tein pienen loikkatreenin. Onneksi perjantai oli vapaapäivä, siis vietin koko loppupäivän auringossa rentoutuen - vihdoinkin. Pidin siis perjantain ja lauantain täyttä lepoa ja nautin ihanasta säästä :)

Perjantain treenin jälkeen tuli nautiskeltua +27 asteesta kunnolla!

Helteet jatkuivat vielä sunnuntainakin, mutta jalkani olivat yhä niin jumissa, että mitään pidempää lenkkiä en pystynyt vetämään. Halu olisi tosin ollut kova! Sunnuntain "treeni" oli palautteleva kävely/hölkkä kotikulmieni metsäpoluillaPolkujuoksu on tältä vuodelta jäänyt osaltani ihan liian vähäiseksi. Yritän aina Salossa käydessäni piipahtaa myös metsässä joko kävelyllä tai hölkällä, mutta kehno sää on kai tässäkin tapauksessa saanut mut suosimaan sisätreenejä märkien metsäpolkujen sijaan! Polkujuoksun jälkeen tein vielä 15 minuutin vatsatreenin - tällä kertaa omalla terassilla paahtavan auringon alla!


Sään lämmetessä valitsen usein polkupyörän julkisen liikenteen sijaan päästäkseni paikasta toiseen - niin viime viikollakin. Pyöräilin pari kertaa töihin ja kerran kauppatorille. Pyörän kanssa pääsee kätevästi paikasta toiseen ja saa samalla nauttia kauniista ilmasta :)  Varsinaista treeniä rennot pyörälenkkini eivät ole mutta hyötyliikuntaa parhaimmillaan!



Sunnuntai-iltana tein vielä pikku venyttelyt ja rullailut, jotka olivat jääneet pahasti alkuviikosta väliin. Ehkäpä just sen takia jalat olivat vielä sunnuntai-iltanakin kipeät. Oisin niin kovasti halunnut juosta vielä iltalenkin auringonlaskun aikoihin - eihän sitä tiedä, tuleeko näitä lämpimiä iltoja enää tänä vuonna ollenkaan - mutta jalat olivat toista mieltä. Jos olisin lähtenyt liikkeelle vielä illalla, oli se sitten kuinka hitaalle hölkälle tahansa, en olisi ollut seuraavana päivänä iskussa. Jalkojen pitää antaa palautuakin jossain vaiheessa. Nyt tuntuu, että palauttelut on palauteltu ja jalkojen kunto taas entisellään. Silti aion jatkaa näitä fiilispohjaisia treeniviikkoja ainakin niin pitkään, kun lämmintä säätä riittää (vaikka kovimmat helteet valitettavasti jo loppuivatkin!). Heinäkuun treenaamisen pyhitän hyvän mielen metsästämiseen ja nauttimiseen. Tämä ei tarkoita, etten aikoisi treenata kovaa. En vain suunnittele treeniviikkoani tarkkaan etukäteen vaan päätän treenini päiväkohtaisesti senhetkisen fiilikseni mukaan: jos tekee mieli vetää kova intervallitreeni ja jaloissa riittää voimaa, niin teen. Väkisin en ala mitään treenejä vetää tai tavoitevauhteja havittelemaan. Salille en raahaudu, jos aurinko porottaa. On oikeastaan aika vapauttavaa treenata pitkästä aikaa ilman varsinaista treeniohjelmaa. Heinäkuusta tulee mahtava :)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kadonnutta juoksuvauhtia etsimässä

Kun mieli sanoo kyllä, mutta kroppa sanoo ei - liian tuttua. Tällä kertaa kyse ei ole kuitenkaan juoksijan polvesta vaan jostain ihan muusta.

Maratonin jälkeen normaali lenkkivauhtini ei ole palannut entiselleen. Tuntuu, että "juoksutaitoni" jäi Kööpenhaminaan. Joudun yhä pinnistelemään, jotta tuntivauhtini pysyisi tavanomaisilla lenkeilläni edes yli 10 km/h. Ennen tuo vauhti oli minulle hölköttelyä: palauttelu- tai lämmittelyvauhtia. Nyt, kun yritän nostaa vauhtiani, koko kroppa pistää vastaan. Aika miettiä syitä tähän:

1. Jalat jumissa, auts!


Jalkani ovat nyt jo lähes viikon ajan olleet todella jumissa. Reisien tuntemus on kuin elämän ensimmäisen bodypump-tunnin jäljiltä. Juokseminen ei siis tunnu kevyeltä eikä nautinnolliselta. Kipeät lihakset hidastavat vauhtia pahasti. Reisien lisäksi pohje- ja pakaralihakseni ovat jäykät ja kipeät ja jostain syystä myös lonkat (???) ovat kipeytyneet aina viimeistään tunnin juoksemisen jälkeen.

Ongelmaan on yksi selkeä ratkaisu: lihashuolto. Pakko myöntää, että venyttely ja putkirullailu ovat jääneet vähemmälle polven paranemisen jälkeen. Niin sen ei kuitenkaan pitäisi mennä. Lihashuolto on tärkeää myös ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä - ei pelkästään hoitona. Tällä hetkellä ajatus putkirullailusta tuntuu sen verran kivuliaalta, että haluaisin välttää sitä viimeiseen saakka... Hieronta auttaisi taatusti ja olisikin hyväksi taas pikku tauon jälkeen, ja paremmassa rahatilanteessa suuntaisinkin oitis hierojalle, mutta säästöjenkin valuttua Australian suuntaan no can do.

Seuraava ehkä itsestään selvältäkin tuntuva apu on lepo. En kuitenkaan usko sen auttavan. Lepäsin juuri kokonaisen viikon flunssani takia - ei auttanut. Toisaalta juoksutaukokin saattaa olla syynä lihasten kipeytymiseen: ne kun eivät ole nyt tottuneet rasitukseen. Tässä yhteydessä kuitenkin noudatan menetelmää "sillä se lähtee millä se on tullutkin" - oli se sitten järkevää tai ei. Toisin sanoen: jalkani eivät ikinä totu rasitukseen, jos ne saavat levätä joka kerta rasituksen jälkeen. Aion siis totuttaa ne juoksemiseen hitaita lenkkejä vähitellen nopeuttaen ja pidentäen.

2. Hyvä paha oheisharjoittelu


Polven kipeytymisessä oli se hyvä puoli, että opin treenaamaan monipuolisesti ja jouduin väkisinkin tekemään myös varsinaista juoksemista tukevia treenejä, kuten lihaskuntoharjoitteita. Nyt olen treenannut vain juoksemista, mikä ei välttämättä ole kovin tarkoituksenmukaista jalkojen kuntoa ajatellen. Pitäisi käydä enemmän salilla, uimassa, vesijuoksemassa, potkimassa jne. Pyörän selässä olenkin ruvennut taas viihtymään ilmojen lämmettyä.

Toisaalta olen miettinyt esimerkiksi futiksen vaikutusta juoksuharrastukseeni. Tiistain pelin jälkeen jalkani olivat entistäkin kipeämmät: täysin muusina ja tuntuivat jäykiltä puupökkelöiltä. Jalkapallolle tyypillinen intervallijuoksu nopeine suunnan- ja vauhdinmuutoksineen ei ensinnäkään tue tasaista, pitkää kestävyysjuoksua. En ole myöskään varma, onko se hyväksi jaloille lenkkeilyä ajatellen. Ainakin jalat ovat kipeät aina futiksen jälkeen. Toisaalta se taas kuormittaa kroppaani ja jalkojani monipuolisemmin kuin pelkkä lenkkeily ja tuo treeneihin mukavaa vaihtelua, hmm...

3. Huh hellettä


Jep, totuttelu nopeasti saapuneeseen kuumaan säähän kestää jonkin aikaa. Syke on tavallista korkeammalla hidastakin vauhtia juostessa, kroppa väsyy herkemmin ja juokseminen tuntuu rankemmalta. Juonko tarpeeksi? Saanko liikaa aurinkoa? Kannattaisiko suosia aamu- ja iltalenkkejä ja välttää porottavaa keskipäivän aurinkoa? Hyviä kysymyksiä. Kannattaa ainakin pistää harkintaan.


4. Ravinto päin prinkkalaa


Taas tämä iänikuinen ongelma. Kun maha ei voi hyvin, ei kulje lenkkikään. Ravinto ei vaikuta kuitenkaan pelkästään ruuansulatuselimistöön vaan koko kroppaan. Jalat menevät hapoille, jos hiilarivarastot ovat tyhjänä. Lihakset tarvitsevat proteiinia. Tuttu juttu, nämä ohjeet tietävät kaikki. Tällä hetkellä jalkojeni ongelmat eivät johdu ainakaan hiilareiden puutteesta - päinvastoin. Hiilareita saan liikaakin. Niiden muoto on tosin ongelma, joka vaikuttaa koko kehooni ja sitä kautta myös juoksemiseeni: enemmän oikeaa ruokaa, vähemmän herkkuja. Ei ole hyvä saada koko päivän hiilareita karkin muodossa. Kekseillä ei voi korvata aamiaista eikä suklaalla lounasta. Ei näin. Nyt on oikeasti löydettävä joku roti tähän touhuun.

Herkkuja on tullut syötyä viime aikoina siihen tahtiin, että olen saanut pari lisäkiloakin. Lisäkilot eivät sinänsä minua pelota, mutta niiden vaikutus juoksemiseen tietysti ärsyttää. Kaipa kaikki ylimääräinen kannettava lisää jalkojen rasitusta? No, eivätköhän ne kilot karise itsestään pois kunhan vain pääsen taas vauhtiin treenaamisessani ja saan ruokavalion kuntoon. Sitä päivää odotellessa.

Myös nesteytys on asia, johon täytyy kiinnittää tarkemmin huomiota. Juon kyllä paljon, mutta liian iso osa tankkauksestani tapahtuu light-limppareiden muodossa. Enemmän vettä, vähemmän hiilihappoja ja makeutusaineita, niin elimistö kiittää. Ensi viikon tavoitteena voisikin olla katseen kiinnittäminen ravintoon - for real!!



Tämän blogikirjoituksen tarkoitus? Selvittää, mikä juoksuvauhdissani mättää = ladella itsestäänselvyyksiä yrittäen kuulostaa tosi fiksulta.

Mitä opin? Valittaminen ei auta mitään. Syyt ovat selviä, kaikki riippuu itsestä. Ravintopaasausosuus taisi olla yhtä tyhjän kanssa - ainakin iltapalaani tarkasteltaessa:



Tulipa negatiivinen postaus. Pakko vielä sanoa tähän loppuun jotain hyvääkin. Oon saanut viime aikoina kuulla, kuinka mun treenaamiseni on inspiroinut muutamia tuttuja ja vähän tuntemattomiakin myös juoksemaan. Vaikka kirjoitan tätä blogia itseäni varten, on kiva kuulla, että joku lukee näitä valituksia ja sepityksiä. Vielä kivempi on kuulla, jos oon oikeesti saanut innostettua jonkun lenkkipolulle. Se motivoi kyllä itseäkin taas treenaamaan ja jatkamaan tätä kivaa harrastusta vaikeistakin päivistä huolimatta :)

torstai 22. toukokuuta 2014

Oodi auringolle

Maratonista on jotenkuten palauduttu ja juuri sopivasti muutaman päivän helleaalloksi! Olen käynyt tällä viikolla pariin otteeseen todella kevyellä palauttelulenkillä, joiden tarkoitus on ollut lähinnä hölköttelystä ja upeasta säästä nauttiminen kunnon treenaamisen sijaan. Tänään olin kahden tunnin "lenkillä", josta puolet hölköttelin ja toisen puoliskon kävelin rennosti auringosta nautiskellen. Vannoutuneena auringonpalvojana innostuin kirjoittamaan hellelenkkeilyn ihanuudesta. Seuraavassa neljä syytä, miksi vetää lenkkarit jalkaan kuumana päivänä.

Jos Helsingissä mielii juosta peltomaisemissa, suosittelen Viikkiä!

1. Kestävyys


Kuumassa säässä lenkkeily on rankkaa. Se vaatii ja kehittää kestävyyttä ihan eri tavalla, kuin viileässä ilmassa juokseminen. Kuuma ilma hinaa sykettä automaattisesti normaalia korkeammalle ja nostaa myös hien pintaan. Koko kroppa joutuu koville, vaikkei juoksuvauhtikaan olisi päätähuimaava.


Syke pysyy lämpimällä ilmalla ylhäällä, vaikka seisoisi paikallaan

2. Kalorit


Niille, jotka lenkkeilevät laihdutusmielessä, lämmin lenkkisää on ihanteellinen. Kuten jo mainitsin, syke nousee kuumalla ilmalla normaalia korkeammalle, vaikka juoksuteho olisikin matala. Pienemmällä temmolla voi siis saada samoja sykelukemia kuin kovemmalla lenkillä normaalissa säässä! Kuuma ilma pistää hikoilemaan ja polttaa reippaasti kaloreita.

3. Rusketus


Itselleni tämä kohta on aivan ehdoton ja toimii: tunnin lenkki keskipäivällä jättää huomattavasti vahvemmat rusketusrajat kuin sama aika rannalla makoillessa - aika kuluu myös nopeampaa! Syynä lienee liike - koko keho saa tasaisesti aurinkoa - ja hiki, joka saa rusketuksen tarttumaan kivasti. Rusketuksen kannalta otollisin aika suunnata lenkkipolulle on tietenkin klo 10-15 välillä, jolloin aurinko ottaa parhaiten kiinni. Syrjäisemmillä teillä kehtaa juosta jopa urheiluliiveillä ja näin ruskettaa myös mahaa ja selkää. Urheiluliiveistä tulleita rajoja saattaa tosin joutua tasoittelemaan perinteisellä auringonpalvonnalla.

Hupsista, tällaiset rusketusrajat lenkiltä tällä kertaa! Mutta ei brunaa ilman punaa, vai miten se meni?

4. Lämpö ja valo


Polttavan auringon alla hölkkäily on ainakin itselleni äärettömän rentouttavaa. Vilukissana rakastan auringon valossa ja lämmössä kylpemistä pitkän, kylmän talven jälkeen. Siitä saa ihan uskomattomasti energiaakin. Välillä on pakko oikein pysähtyä, sulkea silmät, suunnata kasvot kohti aurinkoa ja vain nauttia.




Hellehölköttely on kenties parasta kuntoilua, mitä tiedän. Sen yhteydessä täytyy kuitenkin muistaa muutama asia.

1. Suojaudu


Tässä vaiheessa joku on jo aivan varmasti valmis luennoimaan minulle auringon uv-säteilystä, palamisesta, ihosyöpäriskistä sun muusta. On toki tärkeää muistaa käyttää aurinkorasvaa etenkin, jos juoksee keskipäivällä (rasvaa pitäisi tosin pystyä lisäämään kesken lenkin, jottei se lähde kokonaan hien mukana). Myös auringonpistoksen riski on olemassa, mutta eiköhän se liity helteeseen yleensäkin?

2. Tankkaa


Vesi nousee aivan uuteen rooliin kuumalla ilmalla muutenkin - etenkin lenkkeilyssä. Ainakin ennen pidempiä lenkkejä tulisi muistaa juoda tarpeeksi jo edellisenä iltana, ettei nestehukka iske.

3. Vältä rääkkitreeniä


Helle ei ole oikea sää rääkkitreenille - se kannattaa säästää viilenevään iltaan tai aikaiseen aamuun. Helteessä lenkkeilyä ei pitäisikään ajatella treeninä, vaan nautiskeluna, hitaana hölköttelynä. Ihanasta Suomen kesästä - sen luonnosta ja säästä - nauttimisena. Pitäisi sallia itselleen hidas tempo ja omalla mukavuusalueella pysyminen, vaikka se vaatisi kävelyosuuksia tai pysähtymisiä. Tärkeintä on antaa itselleen lupa edetä sitä vauhtia, kun hyvältä tuntuu. Pääajatukseni tämän postauksen takana on, että hellepäivästä voi nauttia myös reippaillen pelkän löhöilyn sijaan.