Selailin erilaisia Garmin-kelloja netissä ja vertailin niiden hintoja. Halusin mahdollisimman hyvän kellon mahdollisimman halvalla. Vanhassa mallissani minua häiritsi ehkä eniten se, ettei näyttöön saanut samaan aikaan esiin ajanottoa ja sykettä. Kaipasin myös erilaisia intervalliohjelmia ja sykealueiden määrittelyä yms erikoistoimintoja. Vanha mittarini ei tehnyt erittelyä pyöräilyn ja juoksun välille, mikä vääristeli tilastoja Garmin connectissa ja oli myös vähän häiritsevää. Eräs toivomani lisäominaisuus oli vielä palautusajan määrittely. Näihin pikku seikkoihin kaipasin parannusta. En kuitenkaan koennut tarvitsevani tyyristä triathlon-kelloa tai kaikki mahdolliset erikoistoiminnot sisältävää rannetietokonetta. Lisäksi monet Garminin mittarit (ne kalliimmat) ovat malliltaan melko suuria ja laatikkomaisia - halusin mieluummin kätevämmän, perinteisen pyöreän kellotaulun muotoisen kellon, sillä käytän sitä muussakin yhteydessä kuin juostessa, kuten töissä.
Selailin eri kelloja ja päädyin kolmeen erilaiseen Garmin Forerunner -malliin, joista yksi piti kyllä karsia hinnan takia samantien. Vaihtoehtoni olivat 220, 610 ja 620. Ohjehinnaltaan halvin näistä oli 220, jonka löysin halvimmillaan netistä 193 eurolla (Garminin sivuilla hinta 219 €). Tämä malli oli mielestäni kivoimman näköinen - lisäksi värinäyttö houkutteli. 220 oikeastaan sisälsi kaiken tarpeellisen, mutta 610 sisälsi vielä vähän enemmän joitain erikoistoimintoja, kuten Virtual Partnerin, virtuaalisen "jäniksen", jonka avulla voi tavoitella tiettyä tahtia lenkillä. 610 oli lisäksi kosketusnäytöllä varustettu, mikä ei kylläkään houkutellut. Kosketusnäyttö kuulosti vähän hankalalta. 620 taas tuntuu yhdistävän 220:n ja 610:n ominaisuudet: se on väri- ja kosketusnäyttö ja sisältää kaikki mahdolliset ominaisuudet ja toiminnot, sekä myös sen palautusaikatoiminnon, jota uudessa sykemittarissa kaipasin. 620 oli siis näistä kelloista ehdottomasti mieluisin, mutta hinta Garminin sivuilla oli 379 € enkä alle 300 euron kelloa löytänyt mistään. Hinta oli niin paljon yli budjettini, että piti tyytyä halvempaan.

610:n hinta oli Garminin sivuilla 269 €, ja löysin sen halvimmillaan jostain 199 eurolla. 610 ja 220 olivat siis suunnilleen samanhintaiset eivätkä ihan merkittävästi toimintojensakaan suhteen eronneet toisistaan, joten päädyin ensin valitsemaan 220:n - lähinnä ulkonäön, värinäytön ja vanhanaikaisen ei-kosketusnäytön takia. Sattumalta löysin kuitenkin Gigantin sivuilta viikkotarjouksesta 610:n 99 euron hintaan! Säästin siis satasen ja tilasinkin kelloni sieltä.
Eniten mua arvelutti se kosketusnäyttö. Jotenkin luulisi, että kosketusnäytölliset kellot menevät ensinnäkin helposti rikki ja toiseksi ovat hankalia käyttää. Luulisi, että lenkillä kellon näyttöä helposti huitaisee ja vahingossa tyyliin keskeyttää treenin ennen aikojaan tms. Tai että esim. sateella kosketusnäyttö ei tottele kosketusta. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että 610:ssa on kaikki tismalleen samat painikkeet kuin vanhassa 110-kellossani, paitsi vasemman alakulman sivunvaihto-nappi. Se siis toimii käytännössä hyvin samalla tavalla kuin 110: vasemmassa yläkulmassa on taustavalonappi, oikeassa yläkulmassa pysäytysnappi ja oikea alakulma on kierros/nollausnappi. Sivunvaihtonappi on periaatteessa korvattu kosketusnäyttöominaisuudella: sivua (kellonäkymä -> harjoitusnäkymä) saa vaihdettua kosketusnäyttöpuhelimesta tuttuun tapaan vetämällä sormella näytön halki. Lisäksi "virransäästönäkymässä" = kellonäkymässä kellotaulu lukittuu eikä kello siis voi ruveta itsestään aloittelemaan uutta treeniä. Kosketusnäyttö ei ole kovin herkkä, joten kellon kanssa säheltäminen vahingossa on aika mahdotonta. Kosketusnäyttö tottelee myös kynttä eli on vähän erilainen kuin esim. kännykän näyttö.

"Vanhanaikaisten" nappuloiden lisäksi kellossa on kaksi kosketuksella toimivaa painiketta. Toinen toimii paluu-näppäimenä - sillä siis pääsee aina edelliseen ruutuun. Toisesta pääsee päävalikkoon, josta voi valita "Historian", "Asetuksen", "Harjoituksen" tai "Minne?"-kuvakkeen. Historiasta luonnollisesti pääsee tarkkailemaan menneitä treenejään - kello näyttää myös yhteenvedon treeneistä. Treenejä pääsee tarkastelemaan paljon kattavammin kuin vanhassa kellossani: näkyy esim. maksimisyke, treenin tehokkuus ja kierroskohtaiset tiedot, joita pääsi 110:ssa katselemaan vasta tietokoneelta connect-tilin kautta.
Asetus-näppäin vie tietysti asetuksiin, josta pääsee säätämään kaikenlaisia juttuja. Ehdottomasti paras löytämäni asetus on harjoittelusivujen muokkaaminen. Sieltä pääsee siis mukauttamaan treenin aikana näkyviä sivuja. Esim. vanhassa kellossani yhdellä sivulla näkyi syke ja toisella kulunut aika - molempien sivujen ylälaidassa näkyi kuljettu matka ja alalaidassa kierrosvauhti. Tätä ei saanut muutettua mitenkään. Nyt saan yhdelle sivulle näkyviin "sykenäkymän", josta voin tarkkailla sykettäni, keskisykettäni, kulutettuja kaloreita ja sykealueitani. Toiselle sivulle saan "aikanäkymän", josta näen kokonaisajan ja -matkan sekä kierros- ja kokonaisvauhdin. Lisäksi voin halutessani laittaa näkyville vauhtini sekä nopeutena (km/h) että tahtina (min/km). Näitä sivuja saan muokata mieleni mukaan - kuinka monta tietoa (1-4) on milläkin sivulla näkyvissä ja mitä nämä tiedot ovat - mutta sen lisäksi voin luoda omia, mukautettuja sivujani. Teinkin ensitöikseni mukautetun sivun, josta näen kuluneen ajan, kuljetun matkan, keskivauhdin sekä sykkeeni. Juokseminen on niin paljon mukavampaa, kun ei tarvitse koskea lainkaan sykemittariin vaihtaakseen sivunäkymää. Noita tietoja nimittäin oikeastaan lenkillä vain tarkastelen, joten on tosi kätevää, että ne kaikki ovat tarvittaessa näkyvissä jatkuvasti.
![]() |
| Mukautetulta näytöltä näen kaiken tarpeellisen lenkin aikana. |
Harjoitus-kuvakeesta pääsee tarkastelemaan varsinaiseen treeniin liittyviä ominaisuuksia, kuten Auto Lap -toimintoa, jota käytin myös vanhassa sykemittarissani (sykemittari ottaa automaattisesti uuden kierroksen aina, kun kilometri on juostu - niin lenkin eri osuuksia on jälkeenpäin helpompi tarkastella). Harjoitus-kohdasta löytyy myös Virtual Partner ja Virtual Racer -toimintojen asetukset. Lisäksi kelloon saa tallennettua omia harjoituksia ja reittejä. Näihin ominaisuuksiin en ole vielä sen kummemmin tutustunut, ehkä vähän tuonnempana! Minne?-näppäimen avulla kellon pitäisi ilmeisesti ohjata juoksija takaisin juoksun lähtöpisteeseen tai johonkin muuhun tallennettuun paikkaan. Tätä painettuani näyttöön ilmestyi kompassinuoli, en sitten tiedä, että ohjaako kello juoksijan samaa reittiä takaisin vai suorinta tietä kohti asetettua sijaintia.
Testasin kelloa sunnuntain pitkällä lenkilläni, ja olin kyllä tyytyväinen. Garminiin tottuneelle kello oli melko simppeli ja helppokäyttöinen - toimi aika samalla tavalla kuin edellinenkin kelloni. Iso plussa oli tosiaan se, että treeniä pystyy tarkastelemaan vähän laajemmassa mittakaavassa heti treenin loputtua. Myös laajennetut sivunäkymät ovat ehdoton lisä! Miinuksena melko iso kellotaulu, vaikka kellon pitäisi olla unisex-mallia. Ei oikeen tahdo istua meikäläisen pieneen ranteeseen, mutta sekin on vain tottumuskysymys. Saa nähdä, alkaako toi kosketusnäyttö vielä temppuilemaan, mutta tähän mennessä se on kyllä toiminut hyvin.

Iso miinus on tietojen lataaminen Garmin Connectiin. Edellinen sykemittarini synkronoi tiedot helposti nettiin, kun liitin sen kiinni koneeseeni. Tässä uudessa tuli mukana "ANT Stick", jonka kautta synkronoinnin pitäisi onnistua helposti ja langattomasti. Jouduin tappelemaan tämän systeemin kanssa ikuisuuden, sillä koneeni ei tunnistanut ANT Stickiä eikä Garmin Express -ohjelma löytänyt kelloa, vaikka kiinnitin sen koneeseen jopa piuhalla. Lopulta sain sen jotenkin toimimaan, mutta silti connectiin näytti synkronoituneen vain yksi treeni. Ehkä ne loputkin sieltä vielä joskus siirtyvät tuonne bittiavaruuteen... Vähän turhan hienoksi ja vaikeaksi on kuitenkin tämä langaton synkronointi ehkä tehty - tai sitten kyse on huonosta läppäristäni (käyttäjässähän vika ei tietenkään voi olla ;)).
Kaiken kaikkiaan olen kyllä tosi tyytyväinen hankintaani. Kiva päästä tutkimaan, mitä kaikkia hauskoja toimintoja uudesta mittaristani löytyykään! :) Pari kivaa toimintoa mainitsen vielä tähän loppuun: uudessa kellossani on värinähälytys, jonka voi asettaa hälyttämään esimerkiksi aina, kun tietty matka tai kierros tulee täyteen, syke nousee tietylle alueelle, tietty kalorimäärä tulee kulutettua yms. Lisäksi kellossa saa määriteltyä erikseen, onko kyseessä juoksu- vai pyörätreeni - sopii siis myös pyöräilyn ystäville :)
Käytätkö sykemittaria? Mikä sykemittari sulla on? Oletko merkkiuskollinen sykemittarien suhteen?










