Kisaraportti: Vuosaarijuoksu 2015

Viime aikoina vk-treenit ovat olleet melkoista myrkkyä ja tuntuneet vaikeilta. Erityisesti ne tasavauhtiset. Loppupeleissä uskon, että kyse on omasta pääkopastani: on henkisesti haastavaa lähteä tuosta vain juoksemaan esim. 40 minuuttia kovaa vauhtia, omilla äärirajoillaan ilman kirittäjää, maalia tai sen kummempaa motivaattoria, kuin tietysti oma kehittyminen. En nauti kovan vauhdin ylläpitämisestä pitkään. Tuskaahan se on, vaikka lenkin jälkeen toki onkin hyvä fiilis.

Olen vähän "huijannut" itseäni vk-lenkeillä ja pysähtynyt niillä aina välillä muutamia kertoja, kun jalat eivät vain ole enää jaksaneet. Olen luovuttanut liian aikaisin tai pysäyttänyt kellon siinä pelossa, että vauhti putoaa liikaa, jos en niin tee. Tämä "liikaa" tulee ehkä siitä, että vertaan vauhtejani viime vuoden vauhteihin. Mietin, miten saisin tuon viikon vk-treenin helpommaksi ja myöskin vähän pidemmäksi - nyt kun se on ollut korkeintaan 40 minuutin mittainen. Salla vinkkasikin mulle, että kannattaa juosta silloin tällöin 5-10 km kisoissa, joissa vauhtia on helpompi ylläpitää ja samalla tulee nautittua kisatunnelmasta sekä kerättyä sitä arvokasta kisakokemusta.

Olen juossut kympin vain kerran, Paavo Nurmi Marathonissa 2013. Silloin olin vasta juoksutaipaleeni alussa, mutta kehittynyt lyhyessä ajassa todella paljon. Tuolloin juoksinkin lähinnä pelkästään alle 12 kilometrin lenkkejä, joten nopeuteni oli huipussaan. Kymppi taipui aikaan, johon en usko enää pääseväni millään: 46:01. Noihin kisoihin olinkin kyllä treenannut ja valmistautunut - silti vauhti tuntuu itselleni aika hurjalta.

Kymppiin tai ylipäätään puolikasta lyhyempään matkaan osallistuminen on ollut mulle korkean kynnyksen takana. Olen ehkä ajatellut, että kaiken järjen mukaan kuntoni pitäisi olla nyt paaaaaljon parempi kuin silloin pari vuotta sitten, vasta juoksuharrastukseni alkutaipaleella. Olen ottanut liikaa paineita omasta ennätyksestäni ja sen rikkomisesta. Kynnys on estänyt osallistumisen "lyhyille" matkoille. Itseensä pettymisen tunne on pelottanut.

Nyt kuitenkin päätin, että on aika vihdoinkin ylittää tuo kynnys. Siispä ilmoittauduin perjantai-iltana lauantaille Vuosaarijuoksuun 1/4 maratonille. Tällä viikolla juoksu ei taas ole kulkenut kovin kehuttavasti, ja vielä perjantainakin jalkani tuntuivat aika tukkoisilta, vaikka pidinkin torstaina lepopäivän. Päätin ottaa osaa kisaan siitä huolimatta. Ilman sen kummempia valmistautumisia tai tavoitteita. Yritin ajatella kisaa enemmänkin treeninä kuin kisana, jossa olisi pakko tehdä oma ennätys ja juosta täysillä.

Herätessäni lauantaina fiilis ei ollut kyllä yhtään samanlainen kuin kisa-aamuna yleensä. En ollut tankannut sen kummemmin tai pitänyt lepoa. Perjantai-iltana kävimme Kissojen yössä Korkeasaaressa, jossa tuli käveltyä koko ilta. Kävin myös lenkillä, vaikka jalat olivat jo valmiiksi vähän jumissa. Yleensä ennen kisoja jalat tuntuvat tosi freeseiltä ja hinkuvat juoksemaan. Nyt jalat tuntuivat vähän tukkoisilta ja pohkeet kipeiltä. Rullailin niitä hetken, nautin perinteisen kisa-aamiaisen ja suuntasin Vuosaareen kisan lähtöpaikalle.



Vaikka olinkin yrittänyt omaksua rennon "meni miten meni" -asenteen, olin silti stressannut kisaa jonkin verran ja nukkunut huonosti. Näin jopa unta, jossa saavuin kisapaikalle viime tipassa ja lähdin juoksemaan lähtöviivalta reittiä väärään suuntaan, ja tajusin tämän vasta parin kilsan jälkeen, kun kannattajat rupesivat nauramaan mulle reitin varrella. Tämän kauhuskenaarion halusin välttää, joten saavuin paikalle hyvissä ajoin ;) Oli lämmin (vuodenaikaan nähden jopa kuuma) päivä, mikä oli houkuttanut Vuosaaren urheilukentälle rutkasti porukkaa. Melkein jo sain kisafiiliksestä kiinni ennen starttia, mutta alkulämmön aikana jalat tuntuivat niin painavilta, että fiilis meni samantien. Tiesin, ettei juoksu tulisi olemaan helppo.

Ennen starttia mietin vielä tavoitteitani. Ilman sen kummempaa valmistautumista puolimaratonin vauhti tuntui realistiselta tavoitteelta. Jos olen jaksanut juosta 21,1 kilometriä n. 12,2 km/h, jaksaisin varmasti juosta puolet lyhyemmän matkan samaa vauhtia ilman valmistautumista. Valmistautumalla pystyisin ehkä juoksemaan sen kovempaa, mutta tähän päivään puolimaratonin vauhti tuntui ihan hyvältä tavoitteelta. Toisaalta 12 km/h ylläpitäminen on tuntunut vk-lenkeillä viime aikoina tosi haastavalta, joten tiesin sen olevan kovan työn takana - kyseessä oli kuitenkin periaatteessa ihan tavanomainen treenipäivä. En tiennyt, kuinka paljon kisatilanne voisi vaikuttaa asiaan.

Ennen kisaa vielä hymyilytti...

No, kisa starttasi ja ensimmäiset pari kilometriä olivatkin lähinnä loivaa alamäkeä. Eiköhän vauhtini sitten kiihtynytkin heti kisan alussa liian kovaksi. Ekat pari kilsaa menivät tahtiin 4:50 / 4:51 min/km. Pari ekaa kilsaa kuljettiin kohti Vuosaaren rantaa, kauniin puiston läpi ja metroaseman ohi. Rantaa pitkin juostiin ensin myötätuuleen länttä kohti. Myötätuuli siivitti vauhtiani vieläkin kovemmaksi. Kolmannen kilometrin tahti olikin jo 4:47. 3 km kohdalla tuli käännös, ja reitti lähti kulkemaan rantaa pitkin takaisin. Kaunista rantaa pitkin juostiin 4,5 kilometrin paikkeille. Neljäskin kilometri meni vielä vauhtia 4:51 min/km, mutta oli vastatuulen takia jo huomattavasti haastavampaa. Tässä vaiheessa olisin tarvinnut tasaista reittiä tai jopa pientä alamäkeä, jotta olisin saanut tasattua hengitykseni ja pidettyä vauhdin alle 5 min/km, mutta ei.

Kuva otettu Vuosaarijuoksun facebook-sivuilta

4,5 kilometrin kohdalla alkoi kisan alamäki - tai siis ylämäki. Reitti johti rannasta metsään. En ollut mitenkään tutustunut reittiin etukäteen, joten mitään tietoa tulevasta ei ollut. Metsäpolulla edessä kohosi yllättäen keskijyrkkä ylämäki. Ja jalkani olivat jo valmiiksi aika puhki. Juoksin mäen huipulle hammasta purren - vauhtini laski mäessä rutkasti ja viidennen kilometrin tahti putosikin edellisistä reippaasti: 5:06. Ylämäkeä seurasi toki alamäki - hetken hengähdys jaloilleni, mutta se ei riittänyt. Ylämäki söi jaloistani kaikki voimat. Ne olivat aivan täysin tukossa ja loppu. Yksi ainut mäki veti ne niin hapoille, ettei paluuta alle 5 min/km tahtiin enää ollut. Metsäosuus muutenkin oli haastava. Sinänsä tykkään juosta pehmeällä ja vaihtelevalla metsäpolulla ja Vuosaaren luontopolku oli myös tosi kaunis juoksuympäristö, muttei kovin ihanteellinen vauhtikestävyyteen tai kisoihin. Onneksi metsäosuus ei kestänyt kovin kauaa, 6 kilometrin paikkeilla palattiin takaisin tielle.

Seuraavaksi oli vuorossa Vuotien ylitys siltaa pitkin. Sillan jälkeen oli juomapiste. En ajatellut pysähtyväni juomaan näin lyhyellä matkalla, mutta jalat olivat siinä kunnossa, että arvelin pienenkin pysähdyksen antavan niille voimaa. Siispä pysähdyin hörppäämään vettä. En ole kertaakaan pysähtynyt kisoissa - hörppään vedet ja urheilujuomat aina vauhdissa, mutta nyt tuo pienikin stoppi auttoi. Pysähtyessä huomasi kyllä, kuinka velttoina jalat olivat. Ja matkaa oli jäljellä vielä vajaat neljä kilometriä! Maratonilla 4 km tuntuu lyhyeltä matkalta, mutta nyt se tuntui tosi pitkältä. Miten voikaan olla noin rikki 7 kilometrin juoksun jälkeen? Ihan käsittämätöntä.

Kartta napattu täältä

Olin jo hylännyt kaikki vauhtitavoitteet. 5 min/km tuntui tukkoisilla jaloilla aivan ylivoimaiselta tavoitteelta. Niinpä siis sen ylämäen jälkeen kilometritahdit sen kun laskivat. Kuudennen ja seitsemännen kilometrin tahdit olivat 5:06 ja 5:10 min/km. 7,5 kilometrin kohdalla reitti johti puistoon, jossa heitettiin n. 1,5 kilometrin lenkki. Ja siellä se kohosi jälleen: ylämäki. Jalkani olivat niin älyttömän poikki, että pysähdyin n. 5-10 sekunniksi tekemään pohkeilleni pikavenytykset koivun runkoa vasten ennen mäkeen suuntaamista. Tässä vaiheessa viiden hengen porukka, jonka kyydissä olin lähestulkoon alusta asti roikkunut, karkasi. Pieni stoppi oli kuitenkin oikea ratkaisu, sillä sen avulla jaksoin spurtata mäen ylös. Alamäessä taas rentoutin jalkani ja annoin niiden rullata vapaasti voimia keräillen. Kilometrien 8-9 tahdit putosivat entisestään 5:13 ja 5:14 min/km.

9 kilometrin jälkeen oli jäljellä enää 1,55 km. Sekin tuntui tosin pitkältä matkalta. Tosi hirveä tunne, kun vauhti vaan hiljenee hiljenemistään ja kaikki voima katoaa jaloista. Maratoneilla ja puolikkailla olen aina onnistunut pitämään suunnilleen saman vauhdin kasassa alusta loppuun saakka, mutta 1/4 maratonilla vauhti laskee näin hurjasti? Ei kuulosta loogiselta. Ennen kymppiä kuulin jo kentän kuulutukset ja heti kympin kyltin jälkeen reitti jo kaarsikin urheilukentälle. Viimeiset 400 metriä juostiin rataa pitkin. Siinä sain vielä revittyä jaloistani viimeiset voimat ja hieman nostettua vauhtiani. 10. kilometrin tahti jäi hitaimmaksi, 5:16, mutta vikat 550 metriä sain puristettua 4:45 min/km tahtia. Maalissa rojahdin maahan kuin maratonin jälkeen. Oikein hävettää, kuinka koville voi 10,55 kilometriä ottaa.

Ekaa kertaa ikinä kisan jälkeen oli vähän pettynyt fiilis

Lopullinen aikani oli 52:37 ja sijoitukseni naisissa 8/91(?). Vauhtini oli 4:59 min/km = 12,03 km/h. Menihän se 5 min/km kuitenkin sentään rikki, vaikka juoksu niin katastrofaalinen olikin. Paremmalla vauhdinjaolla olisin päässyt maaliin todennäköisesti samaan aikaan mutta paljon mukavammalla fiiliksellä. Kova alku kostautui ja vauhti putosi aivan kokonaan lopussa. Ylämäen jälkeen ei ollut enää toivoakaan saavuttaa alle 5 min/km tahtia. Puolimaratonin vauhdista jäätiin auttamatta ja paljon. Aikaan en ollut maaliin tullessa lainkaan tyytyväinen. En tiedä, onko syynä huonoon vauhtiin olematon valmistautuminen, tukkoiset jalat, huono vauhdinjako, haastava reitti vai yksinkertaisesti kehno kunto. Miten juoksu voi tuntua näin vaikealta, vaikka treenaan melko paljon?

Näin yön yli nukuttuani ja kisaa (vielä vähän) lisää analysoituani olen ihan tyytyväinen suoritukseeni. Ensinnäkin, ylitin sen iänikuisen kisakynnykseni. Nyt kynnys osallistua tämänkaltaisiin kisoihin ilman sen suurempia valmistautumisia on paljon pienempi. Tästä voi vaan parantaa! Toiseksi, opin, ettei aina voi tehdä ennätystään ja juoksu ei aina tunnu hyvältä. "Huono" juoksu auttaa tunnistamaan hyvän ja onnistuneen juoksun. Kolmanneksi, juoksu ei missään nimessä ollut turha. Sain siitä kisakokemusta ja hyvän vauhtikestävyystreenin. Lisäksi sain taisteltua niin henkisesti kuin fyysisestikin läpi vaikean juoksun. Haluaisin juosta jatkossa enemmänkin tämänkaltaisia juoksuja, joihin voisi osallistua vailla sen kummempia tavoitteita tai valmistautumisia. Tällainen juoksu kerran tai pari kuussa, niin kunto kohoaisi ihan varmasti. Sitä paitsi, juoksukilpailut ovat kivoja! Tunnelma on mahtava ja se numerolappu rinnassa auttaa jatkamaan läpi vaikeuksien ihan eri tavalla kuin tavallisella lenkillä. Nyt itse asiassa olenkin jo selaillut kisatarjontaa, jos sitä vaikka juoksisi vielä jonkun alle kympin matkan treeninä ennen maratonia :)

Vielä muutama sana varsinaisesta Vuosaarijuoksusta. Reitti oli todella kaunis ja monipuolinen. Oli asfalttia, hiekkaa ja polkua. Kuljettiin asuinalueella, rannassa, metsässä ja puistossa - reitti ohitti jopa metroaseman. Kaikki maaliviivan ylittäneet kuulutettiin. Maalissa sai mitalin, palautusjuomaa, banaanin ja proteiinipatukan. Lisäksi kaikki osallistujat saivat Vuosaarijuoksu-kortin, jolla saa rutkasti erilaisia etuja Vuosaarijuoksun sponsoreilta, kuten ilmaisen uintikerran jossain Helsingin uimahalleista, lounastarjouksia eri ravintoloissa jne. Hinta, 35 euroa (jälki-ilmo 40 €) oli tosin mielestäni aika kallis. Täytyykin siis hyödyntää kaikki Vuosaarijuoksu-etukortin edut, jotta saadaan rahoille vastinetta ;)

Huh tulipahan kirjoitettua aikamoisen pitkä analyysi näinkin pienestä kisasta. Oli näköjään enemmän pohdittavaa kuin tajusinkaan. Kisakynnys on taas madaltunut, ei muuta kuin uusia kisoja odottamaan!

Kehno treeniviikko

Viime viikko oli juoksun suhteen tosi vaikea. Ehkä se johtui edellisen viikon suuresta kilometrisaaliista ja sunnuntain pitkästä lenkistä. Vaikka sen melko hidasta vauhtia ja pysähdellen juoksinkin läpi, kolmen tunnin lenkki on pisin lenkkini pitkiin aikoihin, joten se kai vaati veronsa.

Maanantaina pidin taukoa juoksusta ja suuntasin pitkästä aikaa futistreeneihin! Satuin olemaan Salossa, joten päätin piipahtaa vanhan joukkueeni SalPan treeneissä. Lopetin futiksen oikeastaan jo kauden 2013 jälkeen, mutta lopullisesti reilu vuosi sitten ennen Australiaan lähtöäni. Olen pelannut koko ikäni jalkapalloa, joten välillä kaipailen yhä pelikentälle - joskin "taitoni" ovat sitten juoksuharrastuksen aloittamisen romahtaneet. Oli kuitenkin kiva käydä vähän moikkaamassa vanhoja pelikavereita ja kokeilemassa olematonta pallotatsia :) Treenien jälkeen kävin vielä 1,5 h maaseutukävelyllä Salo-kavereiden kanssa.

Futistreenit tuntuivat jaloissa tiistaina, vaikkeivät ne kovat olleetkaan. Pallon potkiminen kai rasittaa ihan eri lihaksia kuin juoksu? Joka tapauksessa, oikean (= pallojalkani) sääreni etusyrjä oli tosi kipeä. Onneksi sitä kohtaa saa rullattua helposti auki, tosin se teki perhanan kipeää! Tiistaiksi olin suunnitellut tunnin palauttelulenkkiä, jonka vedin hitaalla vauhdilla. Melkeinpä tuo 10 km/h tuntui jopa liian kovalta vauhdilta. Jaloissa ei ollut yhtään voimaa!

Palauttelu sujui ainakin kivoissa maisemissa :)

Olisi varmaan pitänyt jättää tiistain palautteluhölkkä välistä ja pitää kunnon rehellinen lepopäivä. Keskiviikkona olisin nimittäin halunnut juosta reippaan pk-lenkin (= yli 11 km/h), mutta jalat olivat yhä edelleen kuin puupökkelöt. Vähän palautteluksi meni tämäkin lenkki, vauhdiksi tuli 10,80 km/h ja tuntemus aika kurja - väkisin sai vääntää.

Torstaina ois viimeinkin pitänyt levätä, mutta koska olin treenannut joka päivä palauttelevilla tehoilla niin ajattelin, että nyt kropassa ois vihdoinkin sitä virtaa. Juostiin Matiaksen kanssa ensin puolen tunnin lenkki tavanomaista pk-vauhtia, mittaa tuli 5,5 km. Tän jälkeen tehtiin ylämäkivetoja (pitkästä aikaa!) n. 100 metrin jyrkässä mäessä. Juoksin mäen 10 kertaa ylös ja käppäilin palautellen alas. Sykkeet tuntuivat nousevan niin korkeelle ettei sykemittarikaan pysynyt oikein mukana ja väitti maksimisykkeeksi vain 167, vaikka treenin loputtua sain keräillä itseäni nurmikolta köhimästä :D Nää maksimikestävyystreenit on välillä tosi hyviä, mut nyt tuntui taas olevan jalat liian hapoilla niihin enkä saanut treenistä ehkä tarpeeksi irti. Illalla pyöräilin vielä töihin ja takaisin, mutta sekin tuntui tosi raskaalta jaloissa.

Perjantaina tajusin vihdoinkin pitää lepopäivän. Lauantainakin juoksin vain 20 minuutin kevyen lenkin, jonka päätteeksi tein 20 minuutin vatsatreenin lähipuiston nurtsilla aurinkoa fiilistellen :) Ajattelin, että luulisi parin lähestulkoon juoksuttoman päivän jo olevan avuksi tälle voimattomalle kropalle.

Sunnuntaiksi olin suunnitellut taas perinteistä sunnuntaipitkistä. Oon nyt yrittänyt vähitellen totuttaa jalkojani vähän pidempiin matkoihin, joten esim. edellisen sunnuntaipitkikseni juoksin rauhallisesti nautiskellen ja usein pysähdellen, omaa kroppaa kuunnellen. Tavoitteena olisi saada pitkät lenkit tuntumaan taas niin hyvältä, että niitä pystyisi juosta vähän reippaamminkin - tällä hetkellä se kun tuntuu olevan vaikeaa. Ajatuksissa siintää maratoni joskus syksymmällä, ja siksi toivoisin tottuvani taas vähän pidempiin matkoihin. Siksi tavoittelin tällekin sunnuntaille 2,5 tunnin juoksua, mikä on siis mulle viime aikojen treenejä silmäillessä aika paljon. Toivoin myös pystyväni tän 2,5 tuntia juoksemaan mukavalla vauhdilla ilman venyttelytaukoja jne.

No toisin kävi. En muista milloin viimeksi ois oikeesti ärsyttänyt lenkillä niin suunnattomasti kuin viime sunnuntaina. Hillitön tuuli, yhtäkkiset vesikuurot ja voimattomat jalat, once again! Säätilan piikkiin en siis tosiaan aio tätä huonoa lenkkiä pistää, mutta se oli ehkä se piste iin päälle. Ei kulkenut ei. Jo reilun tunnin lenkki tuntui vaivalloiselta ja jouduin pariin kertaan pysähtymään venyttelytauolle. Tunnin jälkeen mietin, että onko tää nyt merkki siitä et pitäisi vaan suunnata takaisin kotiin ja jättää lenkki 15 kilometrin mittaiseksi. Kuitenkin raivoissani hammasta purren päätin näyttää luontoäidille, ettei mua niin vaan kukisteta, ja juoksin kuin juoksinkin 25 km. Jokaisen kilometrin jälkeen mietin, että nyt saa loppua, mutten luovuttanut. Vaikka menin hidasta vauhtia, niin fiilis oli kuin maratonin vikoilla kilometreillä. Erona maratonille tosin se, että jouduin pysähtymään muutaman kerran, kun jalat eivät vaan enää kantaneet. Tästä treenistä ei jäänyt mitään hyvää käteen (tuskin se myöskään kovin kehittävä oli), paitsi ehkä halu saavuttaa taas se fiilis, kun juoksu on helppoa ja kevyttä.

Todennäköinen selitys huonolle treeniviikolleni on todellisen levon puuttuminen. Kevyetkin lenkit rasittavat kroppaa etenkin silloin, kun se ei ole vielä palautunut. Jotenkin ehkä myös yliarvioin kuntoni. Tuntuu, ettei se ole entisellään. Vuosi sitten juoksin helposti 60-80 kilometriä viikossa enkä tarvinnut paljon lepoa. Silloin kunto tuntui olevan huipussaan. Toisaalta silloin en juossut juurikaan VK- tai MK-treenejä, jotka vaativat ihan omat palautumisensa. Harmittaa huomata, että lenkkieni juoksuvauhti ei ole juurikaan noussut vuoden takaisesta, vaikka treenaan mielestäni aika paljon ja monipuolisesti. Motivaatio kehittyä on suuri, mutta laskee varmasti, jos kehitystä ei kaikesta treenistä huolimatta vaan tule. Toivottavasti tämä huono treeniviikko jää yksittäiseksi ja seuraava on jo parempi.

Onko sulla joskus huonoja treeniviikkoja? Kuinka motivoit itsesi jatkamaan kun ei vaan kulje?

Maanantai:
Jalkapallotreenit, 1 h
Kävely, 1,5 h

Tiistai:
Palautteleva lenkki 60 min, 10,08 km, KS 147, MS 162, 10,08 km/h, 5:57 min/km
Vatsatreeni 10 min

Keskiviikko:
Palautteleva PK 60 min, 10,80 km, KS 150, MS 173, 10,80 km/h, 5:33 min/km

Torstai:
Alkulämpö 30 min, 5,50 km
Mäkitreeni: 10 x 100 jyrkkä mäki, 16 min, KS 147, MS 167
Pyöräily n. 45 min, n. 11 km

Perjantai:
Lepo

Lauantai:
Alkulämpö 20 min, 3,42 km
Vatsatreeni 20 min

Sunnuntai:
Pitkä PK 25 km, 138 min, KS 154, MS 172, 10,84 km/h, 5:32 min/km
Vatsatreeni 25 min

Motivaatio, missä olet?

Varoitus: luvassa huonotuulinen ja negatiivinen valituspostaus!!!!

Aina ei kulje.

Kulunut viikko ei todellakaan ole ollut paras mahdollinen. Motivaatio treenaamista kohtaan on kohdallani täysin kateissa. Ja ensi viikon sunnuntainako pitäisi juosta maraton?? Ajatus suoraan sanottuna kammottaa tällä hetkellä.

Mikä tähän vaisuun viikkoon sitten on syynä? No, viime aikoina mulla on ollut tosi paljon työ- ja koulukiireitä, joiden lisäksi on pitänyt tehdä suuria päätöksiä töiden ja asumisen suhteen. Long story short: tällä viikolla olen saanut sekä työ- että asuntotarjouksen. On pitänyt miettiä omaa tulevaisuuttaan ihan kunnolla. Lisäksi olen vihdoinkin yrittänyt aloitella kandiani, jonka pitäisi olla kahden kuukauden päästä täysin valmis. Niin paljon muuta ajateltavaa, että treenaaminen ja sen miettiminen on jäänyt toissijaiseksi. En ole myöskään käynyt lukemassa lukulistani blogeja tai lukenut juuri mitään muutakaan urheiluun liittyvää. Ei vaan ole ollut aikaa eikä energiaa.

Ja toi perhanan synkkä sää ei ainakaan auta asiaan!!!! Ei huvita lähteä lenkille, kun ulkona on jatkuvasti harmaata, sateista ja tuulista. Olen hirveä vilukissa. Villasukista huolimatta varpaani ovat aina työ- tai koulupäivän jälkeen umpijäässä. Kodin lämpöön palattua ajatus vesisadelenkkeilystä ei enää ihan hirveästi houkuttele.

Kävin kuitenkin tiistaina juoksukoulutreeneissä. Tiistai-illan sää oli kyllä lähestulkoon viimeinen pisara. Aivan järkyttävä tuuli ja sade, tosi kolea sää. Olin ihan jäässä koko treenien ajan - edes mäkijuoksut eivät saaneet kroppaani sulamaan. Tee siinä nyt sitten vielä jotain tekniikkadrillejä, joissa sykkeet eivät liikahda juuri mihinkään.

Tekniikkadrillit taisivat kuitenkin toimia, sillä pohje- ja pakaralihakseni ovat vielä tänäänkin uskomattoman kipeät, vaikken keskiviikon kisavauhtisen lenkin jälkeen ole urheillut lainkaan. Parempi ehkä jättää varmuudeksi ensi viikolla juoksukoulu väliin, jotta jalat ehtivät varmasti palautumaan ennen maratonia.

Luojan kiitos kulunut viikko on palautteleva treeniviikko, sillä muuten se olisi todellakin mennyt pahasti penkin alle. Alla siis muutamat kevyet lihaskunnot, juoksukoulutreenit sekä tunnin kisavauhtinen lenkki - siinä kaikki. Huomenna luvassa olisi vika "pitkis": 90 minuuttinen mukava PK-lenkki. Sunnuntaina suunnitelmissa olisi kevyt palautteluhölkkä sekä uinti/vesijuoksu.

Vaikka olenkin nyt raapustanut tänne pitkän valitusvirren, tiedän saavani hyvän fiiliksen lenkiltä. Oloni on ollut tällä viikolla hermostunut ja väsynyt. Uskon vähäisen urheilun olevan osasyynä tähän. Lenkille lähteminen ei aina motivoi, mutta sen jälkeinen fiilis on uskomaton. Ikinä en ole vielä katunut lenkille lähtemistä! Lisämotivaatiota treenaamiseen tuo toivottavasti postiluukusta pari päivää sitten pudonnut lehtisetti. Ehkäpä näillä saadaan ajatukset takaisin juoksemiseen ja ensi viikon koitokseen ;)