lauantai 25. heinäkuuta 2015

Vetotreeni aikaa vastaan

Keskiviikkona kävin pitkästä aikaa juoksemassa vähän vauhtikestävyyttä vetojen muodossa. Tällä kertaa tein progressiivisen vetotreenin, jossa vedon kesto lyhenee veto vedolta, mutta nopeuden pitäisi vastaavasti kasvaa läpi treenin. Kyseinen treeni tuli mulle tutuksi Vauhtisammakon juoksukoulussa ja oon tehnyt sen kahdesti ennen. Treenissä juostaan matkan sijaan aikaa vastaan: 7 min + 6 min + 4 min + 3 min + 2 min + 1 min + 30 s. Välissä kävellään parin minuutin verran.

Ekan kerran tein treenin radalla, mut tokalla kerralla se oli varattu, joten jouduin juoksemaan teitä pitkin. Tällä kertaa rata oli taas varattuna, joten juoksin samaa reittiä, kuin viimeksi, jotta saataisiin edes jollain tasolla vertailukelpoinen treeni tehtyä. Ongelmana mulla tässä (kuten myös muissa progressiivisissa) treenissä on se, että lähden aina liikkeelle liian kovaa. Tarkastellessani viime kertoja, kun oon tän treenin vetänyt, keskitahtini on jo ekassa, 7 minuutin vedossa ollut 4:30-4:40 paikkeilla. Siitä on vaikeaa lähteä parantamaan seitsemää kertaa! Toi on mulle jo sen verran kova vauhti, että aikaisemmissa treeneissä kaikki voimat ovat menneet tuon tahdin saavuttamiseen jokaisessa vedossa. Nopeampi tahti on ollut vaikeaa saavuttaa myöhemmissä vedoissa, joten tuo on jäänyt keskimääräiseksi tahdikseni lähestulkoon kaikissa vedoissa treenin loppuun saakka. Vasta minuutin ja 30 sekunnin vedoissa olen saanut revittyä alle 4 minuutin tahteja.



Tällä kertaa halusin parantaa nopeuttani jokaisessa vedossa. Se oli treenin päätavoitteeni. Siispä päätin aloittaa treenin juoksemalla eka 7 minuutin veto 5 min/km tahtia, ja sitten parantaa tästä veto vedolta tuntemuksen mukaan. Näin toivoin pääseväni loppua kohden lähemmäs 4 min/km vauhtia ja näin myös tekeväni enemmän nopeita vetoja kuin edellisillä kerroilla, kun tämän treenin oon vetänyt.

7 minuuttia menikin ihan mukavasti n. 4:55 min/km tahtia. Seuraavassa 6 minuutin vedossa tähtäsin 4:50 min/km alitukseen ja keskitahtini olikin n. 4:45 min/km. Viiden minuutin vedossa havittelin alle 4:40 tahtia ja pääsin n. 4:39 min/km vauhtiin. Neljä minuuttia toivoin pystyväni juoksemaan alle 4:30 tahtia ja veto menikin vauhtia 4:24 min/km. Tässä vaiheessa rupesi jo hapottamaan ihan kunnolla. Kolme minuuttia kuitenkin kuulostaa niin lyhyeltä ajalta, että toivoin juoksevani sen alle 4:15 min/km tahtia. Ihan siihen ei päästy, vaan vauhdiksi jäi 4:16 min/km. Kahden minuutin vedossa jalat olivat jo aika finaalissa, mutta tavoittelin alle 4 minuutin kilsavauhtia. Niukasti yli neljän minuutin kuitenkin mentiin, tahtina siis 4:04 min/km. Vikat kaksi vetoa olin suunnitellut meneväni vaan niin täysillä kuin jaloista pääsee, mutta minuutti tuntui vähän turhan pitkältä ajalta ja vauhdiksi jäi 3:49 min/km. Vikaan vetoon latasin kaiken ja pingoin 30 sekunnissa 160 metriä - siispä 3:14 min/km tahtia. Loppuun vielä kävelin 1,5 min, jolloin koko treenin kestoksi tuli 44 minuuttia ja matkaa kertyi 7,7 km.

Jäipä hyvä fiilis tästä treenistä, kun pääsin tavoitteeseeni ja oikeasti sain kasvatettua nopeuttani veto vedolta - vaikkei ihan niin koviin vauhteihin vielä päästykään, mitä olin vähän salaa toivonut. Tällainen treeni on varmasti paljon hyödyllisempi kuin tasapaksu vetotreeni. On myös motivoivaa kasvattaa vauhtia treenin loppua kohti ja yltää aina vaan nopeampiin vauhteihin vaikka jalat tekevätkin jo kuolemaa :) Kiva treeni, suosittelen testaamaan!

2 kommenttia:

  1. Tämä lähtee samantien kokeiluun, kiitos vinkistä! Saa nähdä, hyydynkö heti alkuunsa :D Oon tosi huono tekemään vauhtikestävyystreeniä. Tuntuu, että on vain niin paljon korkeampi kynnys lähteä juoksemaan kovaa ja täysillä kuin juosta rauhallista tasavauhtista pitkää lenkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa malttaa lähteä tarpeeksi hitaasti et pystyy sitten koventamaan vauhtia :) Mulla on ollut vähän sama ongelma vauhtikestävyyden kanssa. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on aina pienen henkisen työn takana. Siks tykkäänkin juosta vauhtikestävyyttä mieluummin vetojen muodossa niin ettei tarvii juosta niin pitkään sitä kovaa vauhtia :) Tasavauhtiset vk-lenkit on vielä inhokkeja, mut niitäkin yritän aina välillä tehdä. Vedoista / lyhyestä vk-osuudesta pk-lenkin lopussa on hyvä aloittaa ;)

      Poista