torstai 12. maaliskuuta 2015

Tankkauspäivän ruokapäiväkirja

Mulla alkoi eilen hiilaritankkaus sunnuntain maratonia varten. Hiilaritankkausvaiheessahan pitäisi oikeaoppisten ohjeiden mukaan syödä 8-10 grammaa hiilareita jokaista painokiloa kohden kolmen päivän ajan ennen maratonia. Kisaa edeltävänä päivänä kannattaa kuitenkin siirtyä jo takaisin tuttuun ja turvalliseen ruokavalioon. Hiilaritankkauksen ideana on saada lihasten glykogeenivarastot täyteen, jotta niissä riittää voimaa maratonilla. Olen kirjoitellut tarkemmin hiilaritankkauksesta syksyllä.

Tankkausohjeiden mukaan oman ruokavalioni tulisi hiilaritankkauspäivänä sisältää n. 400-520 g hiilareita. Nuo luvut eivät välttämättä sano kaikille vielä mitään, joten päätinkin raottaa tankkauspäiväni ruokavaliota. Tässä siis ruokapäiväkirjaa eiliseltä - varautukaa järkyttymään :D

Okei, ennen ruokapäiväkirjan julkistamista voin kertoa muutaman menuta rajoittavan faktan: ruokavalioni on tällä hetkellä gluteeniton ja maidoton. On saanut siis pähkäillä ruokavalion kanssa muutenkin viime aikoina ihan tosissaan, mutta kyllä tää tästä! Tankkaukseni aikana pyrin välttämään rasvaa ja runsaasti proteiinia sisältäviä ruokia, sillä hiilareista tulee energiaa jo niin reilusti. Vettä tai vissyä koitan juoda pitkin päivää. Hiilarit menevät helpommin alas nestemäisessä tai sosemaisessa muodossa, joten teen paljon smoothieita ja puuroja. Se siitä, sitten asiaan:


Aamupala klo 9:50: kaurapuuroa riisijuomaan, banaani, 2 kauraleipää, hunajaa, porkkana, kahvia = 110 H, 14 P, 8 R

Lounas klo 12:55: paistettua riisiä, vihanneksia ja valkuaista, hapanimeläkastiketta, kauraleipä kevytlevitteellä, smoothie (marjoja, banaania, hunajaa, kookosjuomaa, kauraleseitä) = n. 65 H, 30 P, 15 R

Välipala klo 14:15: omena, Novelle Plus = 35 H

Päivällinen klo 16:30: Unicafe:n salaattipöytä: salaatti, etikkakurkku, pavut, porkkana, riisi, bataatti, broileri, gluteeniton leipä + näkkäri, puolikas banaani, mehua = n. 100 H, 15 P, 6 R

Välipala Speksinäytöksessä klo 18:00: Punnitse ja säästä -kuivattuja hedelmiä ja marjoja = n. 110 H

Iltapala klo 21.30: riisipuuroa riisimaitoon + veteen, hunajaa = n. 80 H, 4 P, 3 R


Ruokien tarkkoja ravintoarvoja on vaikea laskea (hankalaa arvioida esim. salaattipöydästä kasatun salaatin riisin määrää), mutta summittaiset lukemat riittänevät antamaan tarpeeksi tietoa hiilarinsaannista. Laskujeni mukaan (syötin kaiken netin ilmaiseen kalorilaskuriin) n. 500 g hiilareita ja 63 g proteiinia, 32 g rasvaa. Kaloreita en edes halua merkata ylös, tulee vaan paha mieli :D paljon niitä meinaan kertyy kolmen päivän aikana, mutta niiden avulla juostaankin sitten 42 km! Erityisen pahalta niiden tankkaaminen kuitenkin tuntuu, kun pitää levätä eikä pääse kuluttamaankaan. En ole tottunut paljon liikkuessanikaan syömään näin paljoa, mutta lepotilassa tankkaus tuntuu vaikealta. Noin tuhdilla aamupalalla pärjäisi pitkälle päivään, eikä lounasaikaan ole vielä yhtään nälkä.

Olo on kyllä tällä hetkellä niin suunnattoman turvonnut ja tukkoinen että tekee pahaa. Kävin heittämässä tänään kevyen lenkin ja ainakin energiaa riitti. Tankkaus on onnistunut tähän mennessä oikein hyvin :) Huomenna saatan ostaa vähän irtokarkkeja lentokentältä ja hankkia osan hiilareistani niistä ;) Iltapäivällä alankin jo siirtyä takaisin tavalliseen ruokavaliooni, jotta turvotus ehtii laskea ja ruuansulatus toipua.

Lähtö koittaa tosiaan aikaisin huomenaamuna. Laukku pakkaamatta, kämppä siivoamatta, ipod päivittämättä.... Voi olla, etten pääse lainkaan nukkumaan. Noh, koneessa sitten. Kirjoittelen vielä viimeisiä fiiliksiä Barcelonasta kännykän tai tabletin kanssa. Huomenna suuntana Barcelona, jes!!!

11 kommenttia:

  1. Turvallista matkaa ja Tsemppiä sunnuntaille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia sulle ja hyvää viikonloppua!! :)

      Poista
  2. Tsemppiä maratonille ja kivaa reissuviikonloppua!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On ollut kyllä mahtavaa tähän mennessä :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) kyllä niitä pitäisi kaiken järjen mukaan löytyä!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. Taidatkin olla jo Barcelonassa, mutta tsemppiä juoksuun ja ihanaa reissua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täällä ollaan :) kiitos kovasti, tää on upea kaupunki! Kiva päästä juoksemaan sen ympäri :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista