sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Instagramin iloja

Blogiani Instagramissa seuraavat ovat varmastikin jo huomanneet innostukseni sen käyttöä kohtaan :D Minulla on ollut henkilökohtainen IG-tili jo pari vuotta, mutta tein blogilleni oman tilin vasta kesällä. Nyt tulinkin tänne hehkuttamaan, kuinka huikea keksintö koko Instagram on!

En ollut sen aktiivikäyttäjä ennen blogi-tilin avaamista. Julkaisin n. kerran viikossa jotain elämästäni ja seurasin sen kautta lähinnä tuttujeni kuulumisia. Olen maininnut blogini IG-tilistä vain muutamalle kaverilleni - sellaisille, joiden tiedän olevan kiinnostuneita urheilusta ja asioista, joista postaan kuvia Instagramissani. En halua, että sellaisten ystävieni, joita ei juoksemiseni tai urheilu ylipäätään pätkääkään kiinnosta, uutisvirtaan pompahtaa päivittäin kuvia treeneistäni. Haluan, että blogini tiliä seuraavat vain ne, joita juoksuharrastukseni kiinnostaa.

Instagramin varsinainen idea selvisi minulle vastikään: hashtageja käyttämällä löytää samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. En ole enää pitkään aikaan kärsinyt motivaatio-ongelmista. Kun ei tee mieli lähteä lenkille, haen Instagramista kuvia hashtagilla "juoksu", "runningmotivation", "kpk247", "runningquotes" tms - näitä riittää! Ja tuloksena saan valtavan liudan motivoivia kuvia, jotka saavat juoksujalan vipattamaan ja mielen kaipaamaan lenkkipolulle. On inspiroivaa katsoa kuvia siitä, kuinka muut käyttäjät ovat onnistuneet kisoissa tai ylittäneet itsensä muuten. Juoksumaisemien katselu houkuttelee ulos. Motivoivia mottojakin löytyy runsaasti. Instagramista löytyy vinkkejä niin juoksuun kuin myös terveelliseen ruokavalioon ja elämään muutenkin.



Itse tykkään julkaista Instagramissa kuvia kaikkeen juoksuun liittyvästä laidasta laitaan. Niistä pienistä arkeni yksityiskohdista, joista en tule välttämättä kirjoittaneeksi blogiin lainkaan. Instagramin hienous on juurikin siinä, että kuulumiset saa kerrottua koko maailmalle (tai vain omille seuraajille) helposti ja vaivattomasti "instantly" - välittömästi. Fiilikset tulee jaettua heti, ei tarvitse odottaa hetkeä, jolloin varsinaiseen blogitekstin kirjoittamiseen olisi aikaa.

Instagram on kuin blogimaailma minikoossa. Sen etuna on, että ihmisten juoksukokemuksiin pääsee tutustumaan vilkaisemalla. Se toimii, kun ei ole aikaa eikä halua lukea pitkiä kirjoituksia. Toki tykkään näitäkin lukea, mutta Instagramissa näen blogitekstit ikään kuin tiivistettynä muutamassa sekunnissa. Joidenkin kuvien taustalta pääsee lukemaan varsinaisen blogitekstin, jos niiden julkaisija kirjoittaa blogia. Instagramissa mahtavaa on myös se, että pääsee seuraamaan ihmisten juoksuharrastusta ympäri maailman! Erityisen hienoa on nähdä niitä upeita maisemia, joissa ihmiset maailman eri kolkissa juoksentelevat.

Olen saanut Instagramista paljon iloa. Välillä ihan unohdun selailemaan erilaisia hashtageja jopa turhankin pitkäksi aikaa - kerran jopa unohdin hypätä pois bussista omalla pysäkilläni, kun olin niin juoksumaailman lumoissa. Parasta kuitenkin on se, että olen löytänyt Instagramin kautta monia uusia mielenkiintoisia blogeja, jotka olen lisännyt blogiluettelooni. Juoksuverkosto sen kuin laajenee. Juoksuyhteisön tuki sosiaalisessa mediassa on kyllä ihan huikea. Ei haittaa, vaikkei olisi niitä omia juoksevia kavereita. Juoksun ilon pystyy jakamaan tätäkin kautta :)

6 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa...itse teen juurikin samoin
    instagramista saa niin paljon motivaatiota ja sitä inspiraatiota
    omaan tekemiseen
    Todellista liikunnan iloa....ja ehkä sitä pystyy myös itsekin toisille jakamaan
    Ja Kiitos todella kivasta ja mielenkiintoisesta blogista....ja siitä instasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on ihanaa kun saa jakaa sitä iloa mitä tästä saa - ja nähdä, miten muut liikkuvat. Kiitos kovasti kommentista, mukavaa että tykkäät! :)

      Poista
  2. Sun insta toimii ainakin omana motivaation lähteenä, unohdetaan nyt se, etten juoksemaan vielä pääsekään. Pääsen kuitenkin kestävyysliikkumaan muuten, ja sekin on jo ihana asia.

    Tykkään sun tyylistä muutenkin, sekä kuvista että tekstistä. Semmonen jalat maassa oleva, mutta kuitenkin itseään haastava ja tavoitteellinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista, olen tosi otettu! :) On kivaa kuulla, että saa innostettua muita. Itsekin saa niin paljon ispiraatiota ja motivaatiota muiden instasta ja blogeista - sut mukaan lukien :) Tsemppiä syksyn treeneihin!

      Poista
  3. joo, mulla toimii instagram samalla tavalla.mä innostun aina etsimään kaikkea kiinnostavaa sieltä. lisään itsekin tosi paljon sinne. mukava ja helppo ,jopa minä tumpelo osaan käyttää sitä.
    hauskaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä yllättävän helppokäyttöinen ja simppeli keksintö :) Kiitos sitä samaa sinulle!!!

      Poista