lauantai 17. toukokuuta 2014

Viimeisen illan paniikkitunnelmat Köpiksestä

Terveiset Köpiksestä!! Täällä ollaan nyt toista iltaa siskojen kanssa, jännittävissä tunnelmissa! Sää on ollut loistava: pilvetön taivas, aurinko ja 20 asteen lämpö, aijai! Huomiseksi on maratonin kannalta ehkä onneksikin luvattu hieman pilvisempää ja viileämpää ilmaa sekä mahdollisesti myös sadekuuroja. Juoksusää vaikuttaa optimaaliselta!


Eilen tuli tän ihanan sään takia käveltyä ympäri kaunista Kööpenhaminaa ehkä turhankin paljon. Tänäänkään ei jalkoja säästelty, kun haussa oli ylioppilasmekko siskolleni Liinulle. Mekko löytyi ja (ikkuna)ostosten lisäksi ei ollakaan juuri muuta tehty. Aamulla en voinut vastustaa kiusausta vaan lähdin kevyelle lenkille hotellin lähellä sijaitsevan vesialueen ympäri. Eipä tarvinnut ainakaan yksin juosta, sillä moni muukin oli, arvatenkin, saanut saman idean ja lenkkipolut olivat täynnä juoksijoita. Muutama suomalainenkin tuli vastaan, kenties heilläkin huominen maraton tähtäimessä!!



Ilta on kuitenkin sujunut leväten ja huomiseen henkisesti valmistautuen. Herätyskello pärähtää soimaan aamulla klo 7.15. Siitä sitten vaan puurot masuun ja kohti lähtöpaikkaa! Nukkuminen vähän huolestuttaa, kova jännittäjä kun olen, mutta ehkäpä melatoniini auttaa asiaan. Näin tärkeässä paikassa senkin käyttö on sallittua ;) Miten voi yksi juoksu jännittää näin paljon? Lenkki se on siinä missä muutkin - joskin hieman pidempi! Ei kai tässä muu auta kun painua pehkuihin ja koittaa saada levättyä kunnolla. Huomenna juostaan!!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti