lauantai 11. huhtikuuta 2015

Seuraaviin kisoihin ilmoittauduttu!

Kuva täältä

Barcelonan maratonin jälkeen olin tosiaan miettinyt, että voisinkin seuraavaksi testata siipiäni jollain muulla matkalla. Niinpä ilmoittauduinkin tänään puolikkaalle Helsinki City Runiin!!!! Oon kuullut kyseisestä tapahtumasta paljon kehuja, joten viimeisen ilmoittautumispäivän koittaessa jo huomenna päätin vihdoin ja viimein sijoittaa vähäisistä rahoistani 76 € osanottomaksuun. Kisa sattuu tulemaan aika sopivaan ajankohtaan viiden viikon päästä. Oon suunnilleen viikko sitten aloitellut taas vähän aktiivisempaa treenaamista ja tässähän ehtii ihan hyvin vielä treenata ennen kisoja :) Etenkin, kun puolikasta varten ei tarvitse ihan niin paljon palautella kuin kokonaista maratonia ennen. Peruskuntokin on kunnossa maratontreenin jälkeen, joten keskityn lähinnä vauhtikestävyystreeneihin.

Olen vaan kerran aikaisemmin juossut puolikkaan kisoissa - loppukesästä vuonna 2013. Kyseessä oli Runner's Twilight -tapahtuma, johon osallistuin hyvän sijainnin (lähti Pirkkolan urheilupuistosta läheltä silloista kotiani) sekä myöhäisen lähtöajankohdan takia. Tuolloin juoksin puolikkaan aikaan 1:45:42. Suoritus tuntui tuolloin kovalta, sillä olin juossut aktiivisesti vasta n. 8 kuukautta. Uskoisin nyt saavuttavani onnistuneella juoksulla reilusti paremman ajan - etenkin, kun kokonaisella maratonilla puolimatka taittui kevyesti 1:45 aikaan. En kuitenkaan lähde vielä tästä mitään superisti parempaa aikaa yrittämään. Omia enkkoja on kiva rikkoa, joten jos nyt otetaan ekaksi tavoitteeksi vain 1:45 alittaminen - kovan työn takana tämäkin on!!! Jos siihen päästään, niin seuraavaksi voidaan koittaa taas vähän kovempaa aikaa, vaikka sitten minuutti minuutilta. Ihan superia päästä testaamaan uudenlaista matkaa ja uudenlaista treeniä :) Ja etenkin uutta juoksutapahtumaa! Huippua :)

Ensi viikolla voisi ruveta vähän miettimään jonkinlaista treenisuunnitelmaa, vaikken mitään varsinaista ohjelmaa ajatellutkaan enää tähän hätään kaavailla. Konkreettinen päämäärä kyllä motivoi taas treenaamaan!

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä :) Sulla menee niin hyvin nuo maratonit, joten varmaan puolikkaallakin pääset hyvin ennätykseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaiken järjen mukaan pitäisi kyllä semmoinen tulla!

      Poista
  2. Siellä nähdään! Tsemppiä treeneihin. Sulla kyllä hurja vauhti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tanja, sulle myös isot tsempit!! :) Toivotaan että selvitään molemmat lähtöviivalle!

      Poista
  3. Hei onpa kiva juttu! Tsemppiä kovasti harjoitteluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tulee varmana kiva tapahtuma :) Kiitos ja samoin sulle tsempit vikaan kuukauteen! :)

      Poista
  4. Mua harmittaa, että en pääse HCR:lle. Se oli viime vuonna kiva tapahtuma. Mulla on silloin yksi elämäni hienoimmista päivistä. Ja siihen on tosiaan enää viisi viikkoa. Vaikea edes tajuta asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi sulla on edessä jotain vähän mahtavampaa sit silloin :) Enää kuukausi tosiaan, mahtaa jännittää!

      Poista