tiistai 28. huhtikuuta 2015

Mietteitä Vauhtisammakon juoksukoulusta

Ilmoittauduin kevääksi Vauhtisammakon juoksukouluun. Pakettiin kuului viikottaiset yhteistreenit muistaakseni helmikuun puolivälistä huhtikuun lopulle sekä kaksi omatoimitreeniä viikossa. Tänään ovat vuorossa viimeiset yhteistreenit, joten ajattelin kertoa vähän fiiliksiäni kuluneesta keväästä.




Vauhtisammakon juoksukouluhan on siis turkulainen yritys, jota pyörittävät Mikko ja Anni Liukka. Helsingin treenejä ovat olleet vetämässä heidän lisäkseen toinen Anni sekä Tomi. Juoksukoululaiset jaettiin kahteen eri tasoryhmään: alkajiin ja kuntoilijoihin - kuka tahansa voi siis osallistua kurssille juoksutaustasta huolimatta. Osallistujia oli molemmissa ryhmissä paljon, mutta juoksuopet osasivat kyllä pitää ison ryhmän yllättävän hyvin hyppysissään.

Treenit koostuivat yleensä alku- ja loppulämmöstä, joiden välissä käytiin läpi juoksutekniikkaa, tehtiin erilaisia vetoharjoituksia ja leikittiin juoksuleikkejä. Seuraavaksi muutama esimerkki juoksukoulussa tehdyistä harjoituksista:

"Kakskytkymppi". Käytiin Eltsun kentällä vetämässä tällainen "kevyt" treeni, jossa siis ensin juostaan melko kovaa 20 sekuntia, jonka jälkeen puolestaan kävellään 10 sekuntia. Aika kuulosti aluksi lyhyeltä ja helpolta, mutta olikin kaikkea muuta: sama toistettiin nimittäin ensin 20 kertaa ja muutaman minuutin palauttelun jälkeen vielä koko setti 10 kertaa. Eihän se siihenkään vielä loppunut: viimeisessä setissä 20 sekunnin juoksupätkiä tehtiin viisi - kymmenen sekunnin kävelyillä jälleen. Siis yhteensä 35 20 sekunnin spurttia. Treenin jälkeen oli melkoisen hapoilla.

Treenit pidetään Lintsin seuduilla

"Borsovilaiset". Näitä toteutettiin usein esim. "rangaistuksina" jos jäi leikissä kiinni tai huijasi kisassa ;) Toki borsovilaisia harjoiteltiin muutenkin, sillä ne kehittävät juoksijalle tärkeitä lihaksia. Kyseessä on siis eräänlainen jalkakyykky, jossa polvi hipaisee maata, jalka nousee reippaalla ponnistuksella ja kanta osuu takapuoleen ennen eteenpäin astumista (onpas vaikeaa yrittää selittää liikettä sanallisesti - eiköhän se googlettamalla löydy :D). Juoksukoulussa tehtiin muitakin "tekniikkadrillejä", kuten polvennostojuoksua. Niiden vaikutukset pohkeisiin olivat aikamoiset ja tulivat esiin vasta parin päivän päästä...

"Viestilenkki". (En muista, millä nimellä tää nyt "virallisesti" oli) Meidät jaettiin n. 5-6 hengen joukkueisiin. Yksi joukkueen jäsenistä juoksi kerrallaan melko kovaa n. 300 metrin pituisen lenkin sillä aikaa, kun muu joukkue suoritti erilaisia tehtäviä. Tehtävät olivat tyyliin ylämäkijuoksua, kottikärrykävelyä, borsovilaisia jne. Lenkkiosuutta suorittava juoksija juoksi lenkin niin monta kertaa kuin tehtävän aikana ehti. Koko joukkueen tuli olla vaihtoalueella valmiina, kun juoksija ohittaa sen - muussa tapauksessa tämä joutui juoksemaan taas uuden kierroksen. Huonolla (tai hyvällä ;)) tuurilla joku joukkueen jäsenistä saattoi siis juosta vaikkapa kolminkertaisen määrän toiseen jäseneen verrattuna. Lopussa kierrokset laskettiin yhteen ja saatiin selville voittaja. Treeni oli tosi hauska ja monipuolinen :)

Eltsun kenttä on tullut harvinaisen tutuksi juoksukoulun myötä

"Lyhenevät vedot". Tämä oli vuorossa tokavikalla kerralla. Juostiin taas Eltsun kentällä: tällä kertaa matkaa vastaan. Ensin juostiin 1000 m progressiivisesti kovaa vauhtia, muttei kuitenkaan täysillä (oma tahtini 4:36 min/km). Muutaman minuutin palauttelun jälkeen juostiin sama matka vähän kovempaa (4:11 min/km). Seuraavaksi palautuksien jälkeen oli vuorossa 800 m juoksu - sekin kahdesti ja toisella kerralla reippaammin (4:31 / 3:59 min/km). Seuraava matka oli 600 m: jälleen kahteen kertaan (4:37 / 3:57 min/km). Viimeisenä oli yksi 200 metrin veto (3:10 min/km). Treeni oli kyllä tosi raskas ja lopussa ei olisi jaksanut juosta enää ollenkaan. Superhyvä fiilis siitä silti tuli!


Päätin ottaa osaa juoksukouluun lähinnä parantaakseni juoksutekniikkaani, johon en ole ikinä ennen saanut minkäänlaisia ohjeita. Yhteistreeneissä juoksutekniikkaa käytiinkin jonkin verran, mutta valitettavasti jouduin maratonin takia skippaamaan muutamat treenit, joissa tekniikkaan paneuduttiin vähän tarkemmin. Tekniikkapuolen opettelu jäi siis omalla kohdallani melko suppeaksi - olisin odottanut siltä enemmän.

Vaikka tekniikkaosio jäikin vähän vähäiseksi, sain juoksukoulusta paljon ideoita omaan treenaamiseeni ja kehittymiseeni. Kuten jo viimeksi kirjoittelinkin, olen vihdoin ymmärtänyt vauhtikestävyystreenaamisen tärkeyden. Olen ottanut Vauhtisammakon tarjoamat treenit osaksi treeniohjelmaani ja uskon niiden avulla pystyväni parantamaan juoksuvauhtiani tuntuvasti!

Parasta antia juoksukoulussa on kuitenkin ne ihmiset. Täällä Helsingissä multa ei kaveripiiristäni juuri muita juoksun ystäviä löydy - eipä oikeastaan paljoa Salostakaan. Blogimaailma on oikeastaan väyläni juoksusta keskustelemiseen. Juoksukoulussa pääsinkin tapaamaan livenä seuraamieni blogien kirjoittajia Karoliinaa, Hannaa ja Tanjaa. Lisäksi tapasin Ruusun, jonka kanssa ollaan oltu yhteyksissä lenkkien merkeissä ja muutenkin. On mukava tavata ihmisiä, joilla on samoja mielenkiinnonkohteita! :)


Suosittelen Vauhtisammakkoa ehdottomasti kaikille! Ensi viikolla alkaa taas uusi kurssi - ota ihmeessä osaa jos vähänkään siltä tuntuu :) Ainiin, tänään on tosiaan vuorossa vielä vikat treenit ja cooper, apua!!! Päätin sitten sunnuntaina mennä bodypumpiin parin kuukauden tauon jälkeen eli saapa nähdä, mitä kipeät jalat tykkäävät coopervauhdista :D Kirjoittelen pientä yhteenvetoa cooperista myöhemmin!

Oletko itse osallistunut juoksukouluun? Mitäs tykkäsit - saitko rahoillesi vastinetta?

4 kommenttia:

  1. On ollu kiva nähdä ihan livenä :). Täytyy mennä vaikka yhdessä tekee jotain vetotreenejä tms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täytyy ehdottomasti! Pitää suunnitella kesällä jotain :)

      Poista
  2. Hei, mun on kans pitänyt kirjoittaa omia ajatuksia juoksukoulusta. Mähän jätin tarkoituksella nää viimeiset kerrat väliin, tai cooperia en eilen olis halunnut juosta. :) Mutta kirjoittelen sitten omia kokemuksia, kunhan ehdin... ei oikein sopinut mulle kuitenkaan tämä juttu... :O

    Miten sulla meni cooper ? :)

    Ja joo, on ollut kiva nähä livenä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin lueskelin tässä sun juttuas ja oon kommenttia kirjoittamassa ;) kaikilla meillähän on omat jutut, jotka toimii tai sitten ei! Kannatti varmaan silti kokeilla tätäkin? :)

      Cooper meni mulla tavoitteiden mukaan, kuten kirjoittelinkin just: vähän päälle 2800 metrin :)

      Pitää joskus vielä törmäillä juoksun merkeissä, oli kiva tutustua suhun juoksukoulussa :)

      Poista