lauantai 16. elokuuta 2014

Kenkävarastoa kerryttämässä

Tulin vasta viime keväänä tietoiseksi siitä, kuinka usein juoksukengät tulisi oikeasti vaihtaa. En ollut tajunnut, että puheet niiden kulumisesta oikeasti pitävät paikkansa, ja että kuluneilla kengillä juoksemisella voisi olla todellisia seurauksia - ennen juoksijan polvea. Olin juossut lähemmäs 1500 kilometriä samoilla kengillä, kun juoksijan polvi iski. Tuo 1500 km on jo aivan liikaa, ja olin aikeissa ostaa uudet kengät lähipäivinä, mutta se oli jo liian myöhäistä. Tällä kertaa päätin olla fiksumpi ja pelata varman päälle.




Olen nyt juossut n. 800 km sen jälkeen, kun juoksijan polveni parantui ja hankin uudet lenkkarit. Hankin tuolloin kahdet kengät samoihin aikoihin: Asicsin Gel Nimbukset sekä Niken Free 5.0 -barefootkengät. Olen käyttänyt molempia paljon, joskin Asicseja enemmän lenkeillä ja Niken kenkiä arkikenkinä ja kävelyillä. Tuon 800 kilsan juoksemisen lisäksi olen siis myös kävellyt näillä kengillä, joten alkaa olla aika siirtyä varmuuden vuoksi uusiin. Aion tosin tehdä sen vaiheittain: käyttää yhä vanhoja kenkiäni lenkeillä silloin tällöin ja pikkuhiljaa siirtyä käyttämään pelkästään uusia kenkiäni, jotta jalkani tottuvat niihin.


Näitä Nike Free 5.0 -bf-kenkiä olen käyttänyt aktiivisesti - lähinnä kävelykenkinä ja asfaltilla juostessa

Näillä tutuilla ja turvallisilla Asicseilla kirmaisin elämäni ensimmäisen maratonin

Totuttelua riittää, sillä päädyin ostamaan vaihteeksi ykkösjuoksukengikseni Niket! Olen aina juossut pääasiassa Asicseilla ja ostanut uudet Asicsit yhä uudelleen, sillä niissä ei ole ollut ikinä mitään valittamisen aihetta. Olen kai pelännyt, etteivät muut kengät sopisi jaloilleni. Nyt kuitenkin, kun olen juossut hieman myös noilla Niken bf-kengillä, uskaltauduin ostamaan Niket.


Seuraavaksi sijoitan näihin supermukaviin Adidaksiin!

Päädyin ostamaan nämä ihanat Nike Pegasus 31 -kengät


Testasin muutamia kenkiä myyjän avustuksella - hän valitsi minulle kenkiä, jotka olisivat mahdollisimman samankaltaisia kuin nuo Asicsini (itse kun en tiedä juoksukengistä juuri mitään). Päädyin ostamaan Nike Pegasus 31 -kengät. Toisena erittäin vahvana vaihtoehtona olivat Adidaksen Adistar Boostit, jotka tuntuivat ihan supermukavilta jaloissa! Lopulliseen valintaan vaikutti kuitenkin hinta ja ulkonäkö (typerä motiivi, tiedän :D): Niket olivat halvemmat ja kivemman näköiset. En tykännyt Adidaksen kenkien väristä, mutta myyjä kertoi uusien värien tulevan myyntiin n. 5 kk:n päästä. Adistar Boostit (kivemmalla värillä) saavatkin siis olla seuraavat lenkkarini! Nyt, kun minulla on vielä hieman varaa juosta myös vanhoilla kengilläni, voin kerrankin panostaa kenkien ulkonäköön laadun sijaan - nämä Niket kun ovat tällaiset viiden kuukauden "välikengät", joita voin käyttää tarpeen vaatiessa vain kävelykenkinä. Ja eivät nämäkään kengät toki ihan ilmaiset olleet: $159 (= n. 110€).


Juoksulaukkuun saa jemmattua kaiken tarpeellisen

Urheiluliikkeestä matkaan tarttui myös uusi "juoksuvyölaukku". Olen ollut tosi tyytyväinen vanhaan vyölaukkuuni, jonka ostin H&M:stä vaivaisella kympillä aikoinaan. Se kesti lähestulkoon päivittäistä käyttöä jopa 1,5 vuotta aina viime viikkoon saakka, kun sen vetskari päätti vihdoin sanoa itsensä irti. Periaatteessa kännykän, avaimen ja iPodin saa hätätapauksessa tungettua useimpien juoksuhousujen pikkuruiseen takataskuun, mutta äh, epämukavaa ja hankalaa - en tykkää. Siispä päätin suosiolla ostaa uuden laukun. Tällä kertaa jouduin pulittamaan laukusta n. 17,5 € - ei paha hinta, kun kyseessä on kuitenkin Adidas.

Takaisin kenkiin: en ole vielä testannut uusia kenkiäni, vaikka ostin ne jo viime viikolla. Pitää aloittaa niiden kanssa tosi hidastempoisesta ja rennosta lenkistä, jotteivät ne pilaa treeniä ja jotta vältytään rakkuloilta ja hiertymiltä. Vähän pelottaa, mitä jalkani tykkäävät uusista hankinnoistani, mutta hiljaa hyvä tulee!

7 kommenttia:

  1. Oliko Niket hyvät asvaltilla ja muutenkin?
    -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niistä tykännyt! Juoksin niillä jo yhen maratonin ja nyt toisen. Alkavat tulla pian tiensä päähän mutta hyvin ovat palvelleet :) juurikin asvaltilla oon niitä lähinnä käyttänyt, sopivat kovalle alustalle ainakin hyvin!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kiva juttu. Ilmeisesti toimii kun maratoonei tollai vaan juostaan. :D Meinasin itse ostaa kanssa Niken Pegasukset (kävin tänään Jumbossa kahtoon ja sovittaan) tai sitten Nike Flyknit Lunar 3:t, jotka on super kivat ja kevyet. Tosin hinta on korkeampi ja eivät ilmeisesti niin hyvin sovellu asvaltille.
      -T

      Poista
    4. Haha no ihan pelkkiä kenkiä en voi kiittää ;) mutta oon kyllä tykännyt! Joo eikö noi Flyknitit oo vähän semmoset Freen tapaset eli lähentelee barefoot-kenkiä? Noissa mun kengissä on kova pohja eli sopivat paremmin asvaltille :) Free-kenkiä käytän kyllä purtsilla!

      Poista
    5. Sitä mä pelkään, että flyknitit ei ookkaa sit tarpeeks hyvin pehmustetut. Ne on kalliit mut tosi kivat ja kevyet. Vähän enempi pehmustetta kuin Nike Free 5.0:ssa. Löysin aika kivakata Pegasukset, mut ei löytyny kokoa. Pah! =) Free neloset vois olla kivat vapaalla kun on nii kevyet=)
      -T

      Poista
    6. Niin no toisaalta jos ne on mukavat ja kevyet (ja kivannäköset!) niin sopii vähintäänkin vapaa-ajankengiksi :) vähän niinkun Free nelosetkin! Ja miksei vitosetkin :D Kaikki ne näyttää ja tuntuu hyviltä, mut eri asia tietty viittiikö niistä maksaa niin paljon jos ei sovikaan juoksuun!

      Poista