Näytetään tekstit, joissa on tunniste kireät jalat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kireät jalat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Treenioivalluksia hierontapöydällä



Kävin keskiviikkona hierojalla pohkeideni takia. Ne olivat olleet jumissa jo muutaman päivän, mutta kipu oli vaan pahentunut tiistaina, kun yritin rullailla niitä auki. Ikinä eivät ole muuten pohkeet olleet tuossa kunnossa. Ne olivat jossain syvälukossa, erityisesti oikea pohje, jonka auki runnomiseen meni lähestulkoon puoli tuntia. 45 minuutin hierontakerrasta jäikin sitten enää vajaat parikymmentä minuuttia vasemmalle pohkeelle ja muut lihakset saivat jäädä ensi kertaan. Ikinä ei ole hieronta tehnyt niin kipeää kuin keskiviikkona. Siinä sai kyllä kyyneleitä niellä ja puristaa hierontapöydän käsinojia rystyset valkeina.

Hierojakäynnin jäljiltä mulle aukesi kuitenkin muutakin kuin pohjelihakset - puhuimme nimittäin hierojan kanssa paljon juoksuun liittyvistä ongelmista, joista olen viime aikoina kärsinyt. Lähinnä siis painavista jaloistani. "Keskustelumme" oli osittain lähinnä itsereflektointia: ongelmien ääneen pohtiminen avarsi paljon ja sen seurauksena päässäni tuntui loksahtavan monta palasta kohdalleen. Tässä muutamia asioita, jotka aion jatkossa huomioida treenatessani:




1. Mitä tehdä treenin jälkeen?


Jalkani tuntuvat olevan aina vähänkin kovemman treenin jälkeen todella väsyneet ja raskaat. Seuraavana päivänä kevytkin juoksu tuntuu haastavalta. Hieroja muistutti maitohapoista, jotka jäävät kovan treenin jäljiltä helposti lihaksiin. Maitohapot olisi hyvä saada liikkeelle heti treenin jälkeen - pois lihaksista. Hyvä keino tähän voisi olla esimerkiksi 15 minuutin reipas kävely treenin jälkeen. Juoksua ei missään nimessä kannata lopettaa seinään, ja kevyt hölkkä loppuverkaksi saattaa sekin vielä lisätä maitohappoja: reipas kävely on siis hyvä vaihtoehto. Treenin jälkeen tulisi tietysti myös venytellä ja rullailla, jotteivät jalat menisi jumiin. Lisäksi proteiinia olisi hyvä saada 30 minuutin kuluessa treenistä, jotta palautuminen tehostuisi ja lihakset vahvistuisivat. Osa näistä jutuista nyt onkin itselleni jo vanhaa tuttua, mutta tuo maitohappojen sysääminen liikkeelle unohtuu turhan usein. Jos ne jäävät lihaksiin, jalat tuntuvat tukkoisilta seuraavana päivänä.


2. Lisää liikkuvuutta


Venyttelyn ja rullailun tärkeyden tiedostan, mutta ne vaan tuppaavat usein unohtumaan. Sanon sen suoraan: en tykkää venyttelystä. Se on mielestäni tylsää. Rullailu taas on tylsän lisäksi yleensä kivuliasta. Hieroja ehdotti, että aloittaisin joogan tai pilateksen oheislajinani. Joogatunnilla tulisi tehtyä venyvyystreeniä ehkä vähän mielekkäämmällä tavalla kuin venytellessä ja se toimisi hyvänä vastapainona juoksulle, joka kuitenkin on erittäin kuormittava harrastus. Olen käynyt kaksi kertaa joogatunnilla ja se ei tunnu olevan lajini. En ole ikinä ollut notkea, joten jooga sijoittuu mukavuusalueeni ulkopuolelle. Haluaisin oppia käymään joogassa. Ehkä sitten oppisin nauttimaan myös venyttelystä ja huomioimaan kehonhuollon paremmin. Kimmoisilla ja notkeilla jaloilla juoksukin sujuisi paremmin eikä tuntuisi niin kankealta. Ehkä annan joogalle vielä yhden mahdollisuuden... Hieroja vinkkasi myös Unisportin uudesta foam roller -tunnista, jonne olisi hyvä mennä ottamaan vähän vinkkejä omaan putkirullailuun.


3. Selkeämmät erot treenitehojen välille


Viikko sitten, sen hieman epämieluisan varttimaratonini jälkeen, oivalsin jotain aika massiivista tämänhetkisestä treenaamisestani. Pähkäilin, miten pystyin vuosi sitten juoksemaan niin paljon enemmän ja miksi kuntoni tuntui olevan niin paljon parempi kuin nyt. Selailin vanhoja treeniarkistojani. Vuosi sitten juoksin n. 70-85 kilometriä viikossa - nyt jo 65 km/vko tuntuu aika kuormittavalta. Huomasin pari oleellista eroa treenaamisessani. Vuosi sitten juoksin vähintään yhden oikeasti kevyen lenkin viikossa (keskisyke n. 140). Nykyisin ei treeniohjelmassani noita kevyitä lenkkejä juuri ole. Juoksen "kevyetkin" lenkit lähestulkoon 11 km/h ja sykkeeni ovat niillä aina (useimmiten reilusti) yli 150. Toinen huomio viime vuodessa oli se, että pk-vauhtini oli tavallisesti alle 11 km/h ja sykkeeni pysyi suhteellisen matalana, alle 160. Vauhtikestävyyttä taas vedin huomattavasti kovemmalla tahdilla, tyypillisesti yli 12 km/h. Nykyään peruskestävyyslenkkini ovat huomattavasti reippaampia. Juoksen lähestulkoon aina yli 11 km/h ja sykkeeni ovat sen mukaiset: aina yli 160. Vastaavasti vauhtikestävyys tuntuu nykyisin sujuvan heikommin, jopa vähän hitaammalla tahdilla. Perus- ja vauhtikestävyystreenieni ero on siis kaventunut huomattavasti. Johtopäätökseni on, että juoksen peruskestävyyslenkkini liian kovaa, minkä takia jalat ovat usein tukkeessa ja juoksu tuntuu pahalta. Juoksukoulussakin korostettiin juoksutehojen vaihtelevuuden merkitystä: usein muistutettiin, kuinka kerran viikossa pitäisi juosta kevyt lenkki, jossa keskisyke pysyisi 140 pinnassa. Pitää oppia juoksemaan hiljaa, jotta voi juosta kovempaa. Vauhtikestävyys rakennetaan peruskestävyyden varaan. Nyt olen rakentanut vauhtikestävyyttä ikään kuin tyhjän päälle. Kehitystä ei ole tullut, sillä treenaaminen on ollut tasapaksua eikä tehojen välille ole syntynyt tarpeeksi eroa. Tärkeää olisi saada ensin nostettua sitä kevyen lenkin tahtia - muuten vauhti ei voi nousta. Ainakin tällaisia minä siinä hierontapöydällä pohdiskelin, ja hieroja komppasi.


4. Treenikausien rytmittäminen


Hieroja huomautti, että myös treenikausien välillä tulisi olla vaihtelua. Välillä pitäisi treenata kovempaa ja välillä iisimmin. Välillä enemmän juoksua ja välillä oheislajeja. Yleensä vuodenajat rytmittävät treenaamistani aika hyvin: talvella tulee juostua vähemmän. Itse kuitenkin skippasin viime vuonna koko syksyn ja puolet talvesta, sillä olin puoli vuotta Australiassa. Ausseissa tuli kyllä juostua paljon. Suomeen palattuani aloinkin jo treenaamaan Barcelonan maratoniin. Käytännössä olen siis viettänyt "juoksukautta" nyt suunnilleen 1,5 vuotta ilman sen pidempiä taukoja tai kevyempiä kausia, muutamia yksittäisiä valmistavia tai palauttavia viikkoja lukuun ottamatta. Treenaaminen rupeaa rehellisesti sanoen tuntumaan vähän tasapaksulta ja välillä kaipaan jo erilaista treeniä: kuntosalia, futista ja ryhmäliikuntatunteja juoksun ohelle. Tuntuu, ettei oheislajeille ole löytynyt aikaa ja paikkaa, kun aina on ollut edessä kisat, joita varten pitäisi treenata nimenomaan sitä juoksua. "Onneksi" talvi tulee pian - maratonini jälkeen aion todennäköisesti pitää vähän juoksuvapaamman treenikauden.

Olen leikitellyt ajatuksella futiskentälle paluusta syksymmällä. Saa nähdä, miten käy :)

5. Lepo ja uni


Tämä nyt on selvääkin selvempi juttu. Väsymys vaikuttaa koko kropan toimintaan ja heijastuu suoraan jalkoihin. Olen pitänytkin nyt vähintään kaksi juoksusta täysin vapaata päivää viikossa. Huomaa kyllä, että välillä runsas kävelykin voi rasittaa jalkoja. Univaikeuksistani olen onneksi päässyt nyt eroon: osittain varmaankin kofeiinivierotuksen ansiosta :)



Nyt kun mietin tämänhetkistä treenaamistani, huomaan tehneeni niin monta asiaa totaalisen väärin. Olen yliyrittänyt. Treenannut liian kovaa ja väkisin silloinkin, kun ei ole tuntunut hyvältä. En ole ajatellut muita treenaamiseen vaikuttavia asioita kuin itse treeniä. Olen tuijottanut liikaa sykkeitäni, vauhtejani ja matkojani, ja verrannut niitä viime vuoteen. En ole kuunnellut kroppaani. En vetänyt nautinnollisia kevyitä lenkkejä. Vähän huolestuttaa, että mitä tästä nyt tulee - kunto kun tuntuu olevan pohjalukemissa ja peruskunto olematon. Voiko asiaa korjata enää viimeisen kolmen viikon aikana ennen maratonia? Treenaamisella voin ainakin pilata maratonini. Pelastamisesta en tiedä, mutten aio ottaa riskejä. Vikat viikot menevät siis varmaan vähän kevyemmällä tahdilla, kroppaa kuunnellen.

Miltäs nämä kuulostavat - voisiko näistä löytyä syytä painaviin jalkoihin vai piileekö syy jossain muualla?

torstai 6. elokuuta 2015

Kevyempi treeniviikko

Hellurei! Kuten viime viikolla kirjoittelinkin, jalkojeni kunto on yhä vähän heikko eikä juoksu vieläkään suju ihan tavalliseen tapaan. Vauhdin ylläpito lenkeillä on ollut vaikeaa ja jalkojen palautumisaika epänormaalin pitkä. Siksi pidinkin vaihteeksi vähän kevyemmän treeniviikon.


Edellisviikon lauantain kahden tunnin lenkki yhdistettynä puolen tunnin loikkatreeniin oli todellista myrkkyä jaloilleni. Parista lepopäivästä ei tuntunut olevan juurikaan apua. Sunnuntain ja maanantain jalat olivat ihan tosi kipeät ja jumissa. Kuten kerroinkin, lähdin viideksi päiväksi Saloon, jossa vietin pari ekaa päivää ihan iisisti ilman varsinaista urheilua. Sunnuntain lepäsin täysin laakereillani, mutta maanantaina vietin sienimetsässä kolmisen tuntia (hiljainen kävely ja jatkuva pysähtely ei kyllä mielestäni ihan kauhean kovaa rasitusta ollut :)) ja illalla kävin vielä tunnin kävelylenkillä parhaan kaverini Petran kanssa. Illalla venyttelin ajan kanssa.



En sitten tiedä, oliko kevyt kävely kuitenkin liikaa, sillä tiistaina jalkani olivat yhä kipeät. Ne tuntuivat olevan jossain kunnon syväjumissa monen päivän ajan. Kävin silti tiistaina vähän reippailemassa, ensin käveltiin äitin kanssa metsässä reilut 1,5 tuntia ja sitten kävin vielä kevyellä 40 minuutin polkujuoksulla. Meno oli tosi kevyttä, joten oletin jalkojen kestävän sen ja palautuvan entiselleen pian. Illalla venyttelin jälleen kunnolla.


Keskiviikkona oli vuorossa lenkki ystäväni Marin kanssa. En ole nähnyt Maria ikuisuuksiin! Hänelle on sitten viime lenkkimme mm. syntynyt pieni poikavauva :) Oli jo siis aikakin nähdä kunnon juorulenkin merkeissä! Tarkoituksena oli hölkkäillä kevyesti mutta yli tunnin ajan. Lähdimmekin juoksemaan metsäreiteille Salon Rappulan ja Halikon tietämillä. N. 80 minuutin lenkkimme olikin siis suurimmaksi osaksi polkujuoksua. Mari näyttää olevan kovassa kunnossa, vaikka vasta keväällä synnyttikin kolmannen lapsensa. Marin tarmo on kyllä tosi ihailtavaa, siinä vasta teräsnainen!! Omissa jaloissani epätasainen maasto painoi jonkin verran, mutta onneksi menimme aika hiljaista vauhtia. Sykemittarini päätti lopettaa aamulla toimintansa, joten tyydyin Sports Trackerin käyttöön. Ihan hyvin silläkin saa vähän seurattua lenkin pituutta ja vauhtia, mutta oli tosi ärsyttävää, kun ei nähnyt esim. kulunutta aikaa ja matkaa (pidin kännykkää juoksuvyölaukussa). Vasta lenkin lopuksi katsoin vähän yhteenvetoa: aikaa meni 1 h 18 minuuttia ja matkaa kertyi 11,85 km. Tosi kivaa vauhtia mentiin ja aika kului ihan huomaamatta kuulumisia vaihdellessa :)



Torstaina kaipasin jo ns. normaalia lenkkiä, siis sellaista, jossa sykkeet nousevat kunnolla sinne pk-alueelle ja vauhti on jo vähän reippaampaa. Juoksin taas Sports Trackerin turvin, tavoitteena n. 45-60 minuutin lenkki pk-alueella. Juoksin ilman sykemittaria enkä siis nähnyt vauhtianikaan reaalina, joten omaa kroppaa kuunnellen mentiin. Jalat eivät vieläkään tuntuneet olevan ihan kunnossa, joten en lähtenyt väkisin repimään kunnon vauhteja: oman kropan ehdoilla. Kotipihalla kello pysähtyi 52 minuuttiin ja matkaa oli kulunut 9,45 km. Välillä on ihan hyvä juosta pelkkää omaa tuntemusta tarkastellen - ei ainakaan tuu mentyä liian kovaa :) Aamulenkin jälkeen suuntasin vielä Annin kanssa salille (teetti mulle semmoisen ojentajatreenin että käsissä tuntui koko loppuviikon) ja palauttelevalle vesijuoksulle. Illaksi suuntasin takaisin Helsinkiin.



Perjantaina kävin juoksemassa PK-lenkin työpäivän jälkeen. Ajatuksena oli semmoinen 45 minuutin lenkki mukavalla vauhdilla. Jaloissa tuntui kuitenkin puolen tunnin juoksun jälkeen sen verran hyvältä, että päätin juosta vikat 15 minuuttia VK-alueella. Lainasin Matiaksen sykemittaria, joten pysyin vähän kärryillä vauhdistani ja sykkeestäni. Ekat puoli tuntia menivät keskivauhtia 11,08 km/h (5:25 min/km), ja vartin VK kulki vauhtia 12,32 km/h (4:52 min/km). Ekan osuuden keskisyke oli mukava 141, mutta VK-osuuteen sain nostettua sen 166. Lopuksi vielä kävelin / hölkkäsin hiljaa 5 minuuttia. Näin sitä vauhtikestävyyttä kai kannattaisikin treenata: silloin, kun se tuntuu hyvältä jaloissa. Edes pieni osuus PK-lenkin päätteeksi nostaa treenin ihan uudelle tasolle :)


Lauantain pidin taas lepoa, vaikkakin aika raskas päivä siitä noin muuten tuli. Herätys töihin klo 5:30, työpäivän jälkeen suoraan Sonera Stadionille seuraamaan Veikkausliigaa (HIFK-Ilves) ja siitä nopean ruokailun kautta Olympiastadionille katsomaan HJK-Liverpool-matsia. Aikamoinen futispäivä siis, ja kotiin pääsin vasta kymmenen jälkeen.



Olin sunnuntainakin aamuvuorossa. Työpäivän ja lyhyiden yöunien jälkeen halusin kuitenkin vielä käydä heittämässä viikon pitkän lenkin. Vähän väsyneenä lähdin sitä juoksemaan, mutta fiilis parani ja olo virkeni matkan myötä. Tavoittelin 11 km/h vauhtia, ja siihen pääsinkin loppujen lopuksi, vaikka vähän rupesi lopussa painamaan jaloissa. Kaksi tuntia siis 11,05 km/h vauhtia, ihan kiva päätös viikolle!


Kevyelläkin viikolla tuli treenattua aika paljon, mutta aika iisisti. En tehnyt hirveästi suunnitelmia treenieni suhteen tai stressannut vauhdeista tai matkasta. "Treenaaminen" oli lähinnä rentoa nautiskelua. Ainut kerta, kun sykkeeni edes nousivat VK-alueelle, oli perjantain vartin VK-osiossa. Rentoa menoa siis.

Maanantai:
Kevyt metsäkävely n. 3 h
Kävely 1 h
Venyttelyt

Tiistai:
Metsäkävely 1 h 35 min
Polkujuoksu 40 min, 5,8 km, 8,7 km/h, 6:54 min/km
Vatsatreeni 15 min
Venyttelyt

Keskiviikko:
(Polku)juoksu (n. 50 min poluilla) 78 min, 11,85 km, 9,12 km/h, 6:35 min/km
Venyttelyt

Torstai:
PK 52 min, 9,45 km, 10,9 km/h, 5:30 min/km
Kuntosali 45 min
Vesijuoksu 50 min

Perjantai:
PK 30 min (5:25 min/km) + VK 15 min (4:52 min/km) + Palauttelu 5 min (7:37 min/km), 50 min, 9,28 km, KS 149, MS 173, 11,14 km/h, 5:24 min/km

Lauantai:
Lepo

Sunnuntai:
Pitkä PK 120 min, 22,11 km, KS 153, MS 170, 11,05 km/h, 5:26 min/km

perjantai 20. helmikuuta 2015

Jalat jumissa, AUTS!!!!

Nyt rupee tuntumaan keskiviikon cooper, lihaskuntotestit ja kohtalaisen kova lenkki. Etureiteni ovat viimeksi olleet näin kipeät varmaan maratonin jälkeen!!!! AU AU AU.

Eilen jo jalat olivat suht kipeät, mutta kävin silti heittämässä kevyen tunnin palauttelevan lenkin. Suunnitelmissa oli päästä treenaamaan kunnolla vielä perjantaiaamuna ennen Talvipäiville lähtöä. Eipä ollut kevyestä lenkistä apua, olisi suosiolla pitänyt pitää kunnon lepopäivä eilen. Illalla venyttelin ja rullailin jalkojani auki ja voi luoja kuinka pahalta se rullaus voi etureisissä tuntua, kun ne ovat tarpeeksi jumissa! Inisin ja manailin vedet silmissä yksinäni tuossa lattialla rullailujen ajan - pisin vartti pitkään pitkään aikaan.

Ihana kamala foam roller!

Tänä aamuna jalat tuntuivat edelleen kipeiltä ja olivat kuin puupökkelöt. Tästä huolimatta menin vähän jopa väkisin vetämään juoksukoulun viikon intervallitreenin: 8 x 3 min vedot 2 min palautuksilla + 4 x 1 min kova juoksu minuutin palautuksilla. Alkulämmön jälkeen uskalsin koittaa reippaampaa juoksua ja vähän tavallista matalammilla tehoilla sain kuin sainkin vedettyä treenin läpi. Mikään huipputreeni se ei tosin ollut - ei fyysisesti eikä henkisesti - mutta nyt voin ainakin hyvillä mielin vetää haalarit jalkaan ja lähteä viettämään rentoa viikonloppua ilman minkäänlaista treenaamista.

Nyt ois luvassa siis muutama päivä kunnon irrottelua kivassa seurassa. Koitan saada ajatukset täysin irti maratontreenaamisesta ja keskittyä nautiskeluun - oon sen mielestäni ansainnut. Hyvää viikonloppua teille muillekin! :)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Treeniviikko 3: Kireyttä jaloissa, hermoissa ja aikatauluissa

Nyt olisi sitten kolmaskin treeniviikko paketissa. Lauantain avautumisesta voittekin päätellä, ettei siitä ole ollut hirveästi aikaa kirjoitella. Nyt kuitenkin, kun olen saanut lähes kaikki kouluhommat tältä viikolta hoidettua, voin keskittyä tarkastelemaan viime viikon treenejä kunnolla.

Kolmas treeniviikko jatkui siitä mihin toinen jäi: hyvästä fiiliksestä, korkeasta motivaatiosta ja edistymisestä. Vaikka tiukat aikataulut ja kouluhommien deadlinet kiristivät ajoittain hermojani olan takaa (lue lisää täältä), juoksu kulki kuin unelma. Tunsin saaneeni treenaamisestani viime viikolla enemmänkin voimaa kuin kokeneeni sitä rasitteena. Jos viime viikonkin olosuhteissa motivaationi juoksemista kohtaan on näinkin korkea, ei huolta sen puutteesta pitäisi ainakaan olla. Kaikki tuntuu olevan nyt jopa liian hyvin treenaamisen saralla: pelkään, että on vain ajan kysymys, kunnes jotain dramaattista tapahtuu. Mutta eipäs maalata piruja seinille...

Pidemmittä puheitta, tässä siis jälleen treenisaldo:

Maanantai:
Kevyt palauttelulenkki 45 min, 7,45 km, keskisyke 138, maks.syke 165, 9,94 km/h

Tiistai:
Funrun = kevyt aamulenkki kaverin kanssa, 45 min, 7,13 km, keskisyke 135, maks.syke 152, 9,50 km/h
PK 60 min, 10,82 km, keskisyke 147, maks.syke 166, 10,82 km/h

Keskiviikko:
VK 60 min, 11,83 km, keskisyke 167, maks.syke 177, 11,83 km/h
VK-treenin alku- ja loppuverkat 26 min, 4,34 km, keskisyke 143, maks.syke 163, 10 km/h

Torstai:
lepo

Perjantai:
Pitkä PK 130 min, 22,90 km, keskisyke 149, maks.syke 166, 10,57 km/h

Lauantai:
lepo

Sunnuntai:
PK 90 min + 3 min vedot (6 kpl), 16,58 km, keskisyke 151, maks.syke 168, 11,05 km/h

Lisäksi 3 h venyttelyä ja 4-5 h patikointia

Juostuja kilometrejä tältä viikolta yhteensä jälleen n. 81 km!

Näitä uusia kenkiä oon nyt kuluttanut kiitettävästi, ja jalat tykkäävät!!

Tiistain aamulenkillä oli maa vielä kuuran peitossa 




Näissä maisemissa patikoitiin tällä kertaa


Kolmas treeniviikko toi mukanaan kireitä ja kipeitä lihaksia, jotka eivät kuitenkaan tuntuneet hidastavan vauhtia. Pari koko päivän kestävää patikointireissua vähän hankaloitti juoksemistani, sillä en tykkää juosta pimeässä (ja paikalliset eivät myöskään suosittele sitä tässä yliopiston lähettyvillä: vaarallista asuinaluetta kuulemma) ja aurinkohan laskee täällä jo ennen kuutta. Pari lepopäivää viikossa tuntuu kuitenkin yllättäen tekevän ihmeitä jaloilleni: niissä riitti voimaa ja puhtia paljon enemmän kuin edeltävillä treeniviikoilla. Siksipä korvasinkin lenkkien määrää niiden pituuksilla. 130 minuutin pitkä lenkki tuntui juuri sopivalta. Keskiviikon perinteistä VK-treeniäkin sain pidennettyä - kuten myös sunnuntain veto-peruskestävyystreeniä.

Treenien tehoissa on havaittavissa myös kehitystä edellisiin viikkoihin nähden. Toisella treeniviikolla olin turhan ahne VK-treenissäni ja vedin sen aivan liian korkeilla sykkeillä (keskisyke 170), mutta kolmannella viikolla maltoin vähän hidastaa tahtia ja sykkeet pysyivät hieman matalampina (keskisyke 167) - ehkä siksi jaksoinkin helposti juosta tunnin pituisen VK-treenin 50 minuutin lenkin sijaan. Oli tosi kiva huomata edistys pitkällä lenkillä: olen saanut nostettua vauhtia ekan ja tokan viikon 10,3-10,4 km/h jo lähemmäs 10,6 km/h vauhtia pitäen sykkeet kuitenkin suunnilleen samoina. Erityisen ilahtunut olen sunnuntain PK-lenkistä. Vedin taas sen tokalla treeniviikolla hyväksi havaitsemani 10 min PK-sykkeillä + 3 min VK-sykkeillä -yhdistelmän - ja tällä kertaa 75 minuutin sijaan 90 minuutin pituisena. Askel tuntui kevyeltä, kiihdytysosuudet helpoilta ja sykkeen laskeminen takaisin PK-alueelle kuitenkaan vauhtia hidastamatta vaivattomalta. Edistystä on siis huomattavissa: niin tuntemuksessa kuin myös vauhdissa. Mahtavaa!

Motivaatio juoksua kohtaan sen kun kasvaa kasvamistaan tällä hetkellä. Siihen vaikuttaa tietysti se, kun huomaa treenin tuottaneen tulosta! Lisäksi lenkille on aina kiva lähteä, kun juoksu tuntuu vaivattomalta. Seuraavana haasteena onkin sitten koittaa nostaa sitä mukavalta tuntuvaa vauhtia sykkeen sallimissa rajoissa.



Treeniviikko neljä tuo mukanaan haasteita. Oikeastaan tämän postauksen kirjoittamishetkellä olenkin jo puolivälissä neljättä treeniviikkoa, ja tähän asti kaikki on sujunut hyvin. Viikonloppu on tosin ongelmallinen. Lähdemme vaihtarikavereideni kanssa Hobartiin (Tasmanian suurimpaan kaupunkiin) viikonlopuksi, ja suunnitelmiin kuuluu mm. patikointi vuorelle, shoppailua ja tietysti paikallisen yöelämän katsastaminen. Haluaisin kovasti juosta edes yhden lenkin Hobartissa - en pelkästään treeniohjelmani vaan myös huvin vuoksi. Tykkään tutustua uusiin ympäristöihin juoksemalla niissä! Suurin ongelma tässä tosin on aikataulu: jos joka päivä on tungettu täyteen ohjelmaa, missä välissä ehdin juosta? Myös kavereideni suhtautuminen tähän hieman huolestuttaa, sillä kaikki eivät välttämättä ymmärrä, kuinka tärkeä harrastus tää mulle on: kuinka paljon oikeasti myös nautin siitä.

Jos nyt käy niin, ettei viikonlopun aikana tule hirveästi juoksenneltua ja treenisaldo jää tältä viikolta köyhäksi, siirrän sunnuntain kovan PK-treenin maanantaiksi. Kyllä tämä tästä jotenkin vielä selviää. Ei saisi stressata liikaa noista treenisaldoista (kuten viime postauksessani kirjoitin...), mutta tällä hetkellä tuntuu, että halutakseen kehittyä pitäisi treenata ja kovaa juuri nyt, kun juoksu on alkanut tuntua helpommalta. En halua ottaa enää yhtäkään askelta taaksepäin kehityksen suhteen!!!