Näytetään tekstit, joissa on tunniste Adidas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Adidas. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. elokuuta 2015

Uusia vauhteja uusilla kengillä!

Tilasin vähän hetken mielijohteesta Wiggleltä kahdet kengät viime viikolla. Löysin sen verran halvat parit (yhteensä 146 € toimituskuluineen!) ja olen niin ihastunut Adidas Boost -sarjaan! Lisäksi multa uupuvat kevyemmät, VK-treeniin sopivat kengät, ja niin monet olivat Adidas Adizero Adios Boost 2 -kenkiä kehuneet, että alle satasen tarjousta niistä ei vaan voinut ohittaa. Niiden lisäksi ostin Adidaksen Response Boostit, jotka maksoivat vaivaiset 50 euroa ja olivat aivan ihanan väriset. Response Boosteilla juoksin molemmat puolikkaani tänä vuonna, joten tutut kengät ovat kyseessä :)




Tässä vaiheessa monet saattavat ihmetellä, kuinka mulla opiskelijana on varaa ostaa taas uudet kengät ja vielä kaksin kappalein - etenkin, kun tilasin vastikään myös ison kasan urheilukamoja SportsDirectistä. No, en juurikaan tuhlaa rahojani muihin vaatteisiin, ja urheiluvaatteetkin ostan aina alennuksesta. Sen verran on kesätyörahoja kertynyt, että päätin nyt sijoittaa näihin - eipähän tarvii taas vähään aikaan kenkiä ostella! Valitettavasti myös sykemittarini ja kännykkäni hajosivat viime viikolla suunnilleen samaan aikaan, joten niihinkin kuluu nyt rahaa... Eipähän ainakaan tuu osteltua vaatteita syksylläkään, hehe! Onneksi syksyksi on tiedossa vähän oman alan töitä tuohon opintojen kylkeen, niin rahatilanne helpottaa :)


Okei, se siitä. Siirrytääs itse asiaan eli juoksemiseen. Kävin tänään testaamassa noita paljon kehuttuja Adios Boost kakkosia vetotreenin merkeissä. Juoksin 2 x 5 x 500 m -treenin Eltsussa. Samaisen treenin juoksin jo pari kuukautta sitten samassa paikassakin. Halusin vähän testata, jos saisin tehtyä vedot hieman reippaampaa tahtia kuin viimeksi. Tänään oli ihanan lämmin sää, semmoiset 20 astetta ja aurinkoista, mikä tosin toi juoksemiseen omat haasteensa. Sykkeet olivat jo alkulämmön jälkeen korkealla, mutta se vaan tiesi tehokkaampaa treeniä.


Viime kerralla tahtini olivat järjestyksessä: 4:30, 4:19, 4:13, 4:07, 4:12 / 4:14, 4:18, 4:18, 4:24, 4:21. Keskitahtini vedoissa oli siis n. 4:18 min/km. Väliin kävelin aina 100 metriä ja sarjapalautuksena 500 m. Tuolloin keskisykkeeni koko treenissä oli 155 ja maksimisykkeeni 177 - ihan maksimeihin ei siis päästy. Jalat eivät todennäköisesti olleet ihan täydessä iskussa. Tällä kertaa pyrin 4:00 min/km tahtiin jokaisessa vedossa - aika kovaan parannukseen siis. Tässä treenissä en tavoitellut progressiivista vauhtia eli vauhdin nostamista läpi treenin vaan mahdollisimman tasaisia vetoja mahdollisimman lähellä 2 minuuttia per veto.

Yllättävän kevyeltä se juoksu tuntuikin alkuun. 500 metriä meni melko helposti suunnilleen kahteen minuuttiin. Tällä kertaa jalat sallivat niin kovan vauhdin, että sykkeetkin pääsivät nousemaan kunnolla. Aika kovin rupesi hapottamaan treenin puolivälissä, ja toisen osuuden vikat kolme vetoa olivatkin jo melko tuskaisia. Niissä vauhti pääsi vähän putoamaan, muttei kuitenkaan ihan merkittävästi. Treenin loputtua olin kyllä aivan puhki, ja loppuhölkkä kotiinkin meni osin kävellen. Vetojeni tahdit olivat tällä kertaa: 3:57, 4:02, 4:00, 4:04, 4:01 / 3:57, 4:01, 4:06, 4:11, 4:06. Keskitahtina tällä kertaa siis n. 4:03 min/km. Olen kyllä tosi iloinen noin isosta parannuksesta viime kertaan. Kovemmalta treeni tuntuikin ja se näkyy myös tilastoissa: keskisyke tällä kertaa 161 ja maksimisyke jopa 184. Merkittävää on myös se, että itse vetoihin meni reilusti vähemmän aikaa, mutta koko treenin kesto oli tällä tokalla kerralla vain 10 sekuntia vähemmän kuin ekalla kerralla. Selitys löytyy kävelypalautuksien pituuksista. Ekalla kerralla kävelin palautukset reippaammin - nyt kävelin ne tosi iisisti, jotta sykkeet pääsivät laskemaan edes vähän. Sekin tietty saattaa vaikuttaa vetojen vauhtiin: kymmenen sekuntia lisäpalauttelua on yllättävän paljon. Ehkä pitäisikin tehdä palauttelut ensi kerralla jotenkin samankestoisina, kuten esim. minuutin tai puolentoista pituisina. Sadan metrin kävelypalautuskin voi olla joko todella rento tai vähän reippaampi kävely.


Vielä vähän niistä kengistä. Adios näytti tosi pieneltä ja kapealta mallilta verrattuna muihin Adidaksiini. Alkuun mietin, että ois pitänyt tilata isompi koko. Jalassakin ne tuntuivat alkuun aika napakoilta. Tiukka malli tuntui kuitenkin hyvältä vetotreenissä - ei yhtään liian pieneltä. Ehkä tuollaiset "virtaviivaisemmat" ja ns. ihonmyötäiset kengät sopivatkin paremmin VK-kengiksi. Kengät tuntuivat tosi kevyiltä ja hyviltä eivätkä hiertäneet kyllä lainkaan. Tykkään erityisesti kenkien ohuesta päällysmateriaalista ja keveydestä. Kaiken hehkutuksen arvoiset ovat ehdottomasti :) Kyllä kannattaa kuunnella lukijoiden ja muiden bloggaajien mielipiteitä!

Vetotreeni: 2 x 5 x 500 m, palautukset kävellen 100 m, sarjapalautus 500 m, 6,5 km, 38:56 min, KS 161, MS 184

torstai 9. heinäkuuta 2015

Uudet Adidas Adistar Boostit

Jo Australiassa testasin Adidas Adistar Boosteja, joihin rakastuin heti. Ne tuntuivat uskomattoman mukavilta jaloissa, mutta valitettavasti olivat vähän turhan kalliit. Päätin, että joskus tulevaisuudessa vielä ostan ne. Tarvitsinkin jo uusia juoksukenkiä, ja onnekseni Intersportin nettikaupassa oli käynnissä hyvä alennusmyynti! Ja kuinka ollakaan, juurikin nuo kyseiset Adidakset olivat nettikaupassa tarjouksessa alle puoleen hintaan! Alennettu hinta oli vaivaiset 90 € ja värivalikoimastakin löytyi mieluinen violetti, joten kerrankin onnisti :)




Tiistaina kävin testaamassa uusia kenkiäni. Testilenkin tavoitteena oli tunnin kevyehkö vauhtileikittely, mutta kengät tuntuivatkin niin mukavilta, että vauhti vei vaihteeksi mennessään. Lenkki venähti 72 minuutin mittaiseksi pk-treeniksi, johon sisällytin viiden minuutin välein kolmen minuutin vk-osuuden - yhteensä siis 8 osuutta. Matkaa kertyi 13,72 km.

Adidakset tuntuivat ainakin alkuun tosi hyviltä ja uskomattoman pehmeiltä jaloissa. Niiden päällyskangas on ihanaa joustavaa materiaalia, joka saa kengän mukautumaan jalkaan tosi hyvin. Missään vaiheessa kengät eivät hiertäneet tai painaneet lainkaan. Noin puolen tunnin juoksun jälkeen päkijöissäni alkoi kuitenkin kihelmöimään vähän ikävästi. Lenkin päätteeksi päkijöitä nipisteli ja ne tuntuivat hiukan puutuneilta, mutta eivätköhän jalkani vielä totu uudenlaiseen päkijätuntumaan :)



Uudet kenkäni tuntuvat ennen kaikkea istuvan täydellisesti jalkoihini. Myös futista pelatessani suosin aina Adidaksen nappiksia, joiden malli oli sopiva leveälle jalalleni. Ehkä siksi myös Adidaksen lenkkarit ovat kuin luodut jaloilleni. Lukemieni arvostelujen mukaan Adidas Adistar Boostit ovat vähän "hitaat" kengät ja sopisivat enemmän pk-harjoitteluun kuin kovaan treeniin. Boost-mallistoon kuuluu myös kevyempiä ja "nopeampia" kenkiä, jotka ovat kyllä ehdottomasti seuraavaksi hankintalistallani - sen verran ihanalta tuo malli jaloissa tuntuu :) Olen nyt juossut ja kävellyt uusilla kengilläni joka päivä tällä viikolla ja hyvältä tuntuu. Lisäksi kengät näyttävät mielestäni tosi kivoilta ja niissä on jopa heijastimet pimeitä syysiltoja varten ;) Ei voi muuta kun tykätä!

Millä kengillä juokset? Onko kengillä vaikutusta juoksuusi? Käytätkö erilaisia kenkiä erilaisissa treeneissä?

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Yhteistreenaamisen ja shoppailun riemua




Tää viikko on käynnistynyt ihan täysin juoksukoulufiiliksissä. Eilen oli Vauhtisammakon ekat yhteistreenit. Tunnin aikana hiottiin vähän juoksutekniikkaa (käsien asentoa ja liikettä), juostiin muutama mäkiveto sekä 20 minuutin harjoitus, jossa juostiin samaa n. kilsan lenkkiä parin kanssa ristiin. Tunnelmat ekojen yhteistreenien jälkeen ovat superhyvät!! Kuntoilijoiden ryhmässä on jopa 80 juoksukoululaista (kaikki eivät tietenkään joka kerta pääse paikalle), joten olin etukäteen vähän huolissani, kuinka juoksuopet voivat vain muutaman ihmisen voimin pitää noinkin suuren jengin hyppysissään ja treenaamisen organisoituna ja tarkoituksenmukaisena. Onnistuivat siinä kyllä loistavasti - monen vuoden kokemus juoksukoulun vetämisestä siis näkyy :) Ainut miinus tosi liukkaista teistä, jotka hidastivat juoksua huomattavasti. Esim. tuossa 20 minuutin juoksussa oli kai tarkoitus mennä melko kovaa, mutta peilijääpintainen alamäki oli pakko mennä jarrut pohjassa alas - treeni jäi siis vähän iisimmäksi. Tutustuin jo ekalla juoksutunnilla uusiin ihmisiin, joiden kanssa oli kiva vaihtaa ajatuksia juoksemisesta. Uudet lenkkikaverit ovat enemmän kuin tervetulleita :)


Ainoan sulan intervallitreeniin soveltuvan muutamansadan metrin jalkatienpätkän löysin läheltä kotiani ja sitä sitten juoksinkin edestakaisin n. 8 km verran

Intervallitreenin sykelukemia

Toisaalta ihan hyvä, että eilisissä treeneissä joutui vähän jarruttelemaan: tämän päivän treeniin riitti hyvin energiaa. Tänään vedin juoksukoulun omatoimisen intervallitreenin, joka oli muuten sama kuin viime viikolla (10 x 2 min intervalli + 2 min palauttelut), mutta tälle viikolle oli vielä lisätty 4 x 1 min kova juoksu minuutin palautuksilla. Viime viikolla tein tämän treenin ehkä vähän turhan kovalla vauhdilla, sillä sykkeet nousivat itselleni aika maksimiin (tavoitteenahan kuitenkin oli keskikova intervalli!), joten tällä kertaa päätin lähteä liikkeelle vähän iisimmin niitä lopun kovia vetojakin ajatellen. Sykkeet eivät siis nousseet ihan niin korkealle kuin viime kerralla eikä vauhtikaan päässyt samalle tasolle, mutta jaksoin treenin loppuun asti ja se tuntui sopivan kuormittavalta. Hyvä treeni siis :) Ja mikä aurinko, ah!!!




Tänään oli Forumin Intersportissa juoksukoulun järjestämä varusteilta, jossa oli hyviä tarjouksia juoksukoululaisille. Suuntasin tietenkin sinne aikeenani päivittää vaatekaappini urheiluvaateosastoa. En olekaan vähään aikaan törsännyt vaatteisiin kunnolla rahaa, joten tänään päätin hemmotella itseäni ja ostaa juoksutamineita, joille on tarvetta:



Lenkkarit. Niket, joilla juoksin viime maratonini, alkavat pian vedellä jo viimeisiään. En uskalla enää sekä treenata niillä viittä vikaa viikkoa että juosta maratonia. Oli siis jo aika ostaa uudet lenkkarit. Sijoitin monien muiden tavoin Adidas Response Boosteihin, jotka sain mahtavaan tarjoushintaan vain 60 eurolla :) Alan treenata näillä, mutta juoksukouluopen neuvojen mukaan juoksen Barcelonassa kuitenkin varmaan vanhoilla kengillä, joihin jalkani ovat tottuneet. Uusien kenkien sisäänajo kuitenkin vie vähän aikaa. En vieläkään raaskinnut ostaa unelmakenkiäni Adidas Adistar Boosteja, mutta niihin sijoitan ehdottomasti seuraavalla kerralla!



Kompressiotrikoot. Näiden osto on ollut pitkään mielessä. Juoksukoulun aloitusluennolla ylistettiin 2XU:n juoksutrikoojen uutta mallia. Nyt, kun ne sai itselleen 20% alennuksella, päätin törsätä niihin. Alennettukin hinta, 111 €, toki tuntuu lompakossa, mutta uusia trikoita ei ainakaan vähään aikaan tarvii ostaa! Ja uudet todellakin tarvitsin muutenkin, sen verran kuluneita vanhat juoksutrikooni alkavat jo olla. Testasin kotona jalkaan uusia pöksyjäni enkä halua ottaa niitä enää ollenkaan pois. Ihan supermukavat jalassa! Alan ymmärtää, miksi näihin kompressiovarusteisiin jää koukkuun :)



Juoksuvyö vesipulloilla. Tämä tulee todellakin tarpeeseen. Yleensä pitkiksillä kannan mukanani kevyttä juoksureppua, johon jemmaan juomapullon. En kuitenkaan tykkää pysähtyä kesken lenkin kaivamaan pulloa selästäni, joten juominen jää yleensä kokonaan väliin. Asicsin juoksuvyöhön saan jemmattua kätevästi kännykän sun muut sekä jopa neljä pientä pulloa vettä ja/tai urheilujuomaa - loistavaa! Näin saan testattua itselleni sopivia urheilujuomiakin ennen seuraavaa kisaa.

Juoksutakki. Takkeja multa toki löytyy, mutta tällainen kunnollinen, vähän paksumpi laatutakki uupuu. Nyt sain Craftin pakkassäällekin soveltuvan juoksutakin hyvällä alennuksella n. puoleen hintaan ovh:sta. Kevättä kohtihan tässä ollaan menossa, mutta onpahan sitten takki valmiina jo ensi talveksi ;)



Urheilutoppeja. No näitä ei voi ikinä olla liikaa. Uutta väriä spinnitunnille!!

Kompressiosukat. Kompressiotuotteet tosiaan ovat nyt lunastaneet paikan sydämestäni. Jo aiemmin ostamani kompressiosäärystimet ostin palauttelukäyttöä ajatellen melko napakassa koossa, mutta Zero Pointin kompressiosukat valitsin juoksukäyttöön eli hieman suurempina.

Semmoista tarttui siis mukaan. Loppuhinta vähän kirpaisi, mutta tuhlatun rahan sijaan on kivempi ajatella niitä säästettyjä euroja ;) Ja uudet juoksuvaatteet tuovat mukanaan myös rutkasti treenimotivaatiota. Huomenna päästään jo testaamaan uusia hankintoja kevyellä aamulenkillä!