Näytetään tekstit, joissa on tunniste pururata. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pururata. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. toukokuuta 2014

I'M BACK ON TRACK!!

Polvi kunnossa - eikä hetkeäkään liian aikaisin!


Pitkät pyörälenkit ihanassa ilmassa. Rankat bodypump-treenit ja niistä kipeytyneet lihakset. Kävelyt hyvässä seurassa. Hauskat pesiksen pelailut. Näistä koostui viime viikkoni ensimmäiset päivät. Maanantain loistavan juoksustartin jälkeen polven hyvä tuntemus sai kuitenkin koko kropan janoamaan lisää juoksemista - nämä korvaavat treenit eivät yksinkertaisesti riittäneet tyydyttämään sitä mitenkään. Siksipä löysin itseni keskiviikkona jälleen Pirkkolan urheilupuiston pururadalta. Tarkoituksena oli tällä kertaa juosta lyhyempi lenkki hieman kovemmalla tahdilla ja alamäissä jarruttelematta. Matkaa kertyi 5,3 km ja aikaa tähän kului 31 min 47 s (keskivauhti 9,92 km/h, yli 1 km/h kovempi vauhti kuin maanantain lenkillä) keskisykkeellä 136. Juoksu oli edelleen hyvin varovaista, mutta tuntui jo huomattavasti paremmalta kuin maanantaina.





Lauantaina uskaltauduin aamulenkille hiekkatielle pururadan sijaan. Tuntemus polvessa tuntui parantuneen taas entisestään, joten innostuin juoksemaan vielä iltalenkin Salossa Tupurin pururadalla. Alustan vaikutukset näkyvät lähinnä juoksuvauhdissa:

Aamulenkki: 10,04 km, 58 min 40 s, 10,26 km/h, keskisyke 152, maksimisyke 170
Iltalenkki: 11,35 km, 1 h 11 min 30 s, 9,53 km/h, keskisyke 140, maksimisyke 156



Tuntemus polvessa lauantai-iltana: mieletön!!!! (=ei kipua!)
Seuraavan päivän futispelissäkin päänvaivaa aiheutti flunssainen olo ja vatsakivut, jotka saivat taas muistamaan ravinnon merkityksen, etenkin näin lähellä maratonia. Ravintoon ja tankkaukseen pitääkin kiinnittää nyt tarkkaan huomiota!

Eilen päätin lähteä lenkille kaikki tai ei mitään -periaatteella: hiekka-/asfalttialusta, kohtalainen vauhti ja tavoitteena 20 km matka. Tuloksena:

20,1 km, 1 h 57 min 30 s, 10,26 km/h, keskisyke 143, maksimisyke 158



Lenkki ylitti kaikki odotukseni. Huomaa, että juoksukunto on (luonnollisesti) hieman laskenut seitsemän viikon aikana korvaavista treeneistä huolimatta, mutta se on kuitenkin yllättävän hyvä. Yli kymmenen kilometrin tuntivauhti 20 kilometrin lenkillä on kuitenkin ihan ok, vaikkei sillä maratonia juostakaan alkuperäiseen tavoiteaikaani. Täytyy muistaa pitää mielessä uusi tavoitteeni: selvitä maaliin saakka! Ja toki se, että polvi saattaa ruveta kiukuttelemaan ennen maaliviivaa. Onhan 42 km kuitenkin eri asia kuin 20 km. Ei siis taaskaan nuolaista ennen kuin tipahtaa!



Polvessa on tällä hetkellä pieni tuntemus, mutta ei kuitenkaan varsinaista kipua. Uskallan siis väittää sen parantuneen virallisesti!! Juoksuoppaiden mukaan pari viimeistä viikkoa ennen maratonia pitäisi ottaa rauhallisesti eikä juosta pitkiä matkoja. Tunnen silti tarvitsevani vielä kilometrejä jalkojen alle. Tärkeämmältä tällä hetkellä tuntuu lenkin pituus vauhdin sijaan. Siksi suunnittelin tälle viikolle seuraavanlaisen treeniohjelman (saattaa muuttua polven tuntemuksen mukaan):

ti: 90-120 min pk
ke: 45-75 min pk
to: 45 min vk/pk + kävely
pe: väh. 120 min pk (viimeinen pitkä lenkki ennen maratonia)
la: lepo (peli)
su: kevyt 45-75 min pk

Nämä treenit siis sillä ehdolla, että polvi ei kipeydy missään vaiheessa. Joka päivä myös kunnon venyttelyt ja rullailut. Ensi viikolla vain muutama kevyt, korkeintaan 60 minuutin peruskestävyyslenkki. Tänään tarkoituksenani oli juosta Kannelmäestä kaverilleni Karolle Vantaalle - saa nähdä, onnistuuko paluumatka rennosti hölkkäilen vai täytyykö ottaa bussi. Yksi asia on kuitenkin selvää: ensi viikon sunnuntaina juostaan Köpiksessä!!! Matka - 42 km tai vähemmän - selviää aikanaan, mutta lähtöviivalla nähdään joka tapauksessa ;)

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kymmenen kilometrin ylitys kuuden viikon tauon jälkeen!

Voisko viikko enää paremmin alkaa?

Viime kerralla puhuin tämän viikon tärkeistä tavoitteista. Vaikka silloin lupailinkin malttavani odottaa maanantaihin asti seuraavaa juoksukertaa, ihana ilma houkutteli lähtemään Pirkkolan urheilupuiston purtsille jo perjantaina. Silloin kilometrejä ennen polven kipeytymistä kertyi 5,7 km todella hitaalla vauhdilla. Olin tyytyväinen jo tuohon määrään, sillä se oli enemmän kuin ikinä ennen näiden kuuden viikon aikana, kun juoksijan polvi on minua vaivannut. Silti otin maanantain juoksutavoitteeksi 8 km ja päätin, että maratoni jääköön väliin jos tuo tavoite ei täyttyisi.

Viikonloppuna maltoin olla juoksematta - joskin urheilua riitti. Kuntosalia, vesijuoksua, pyöräilyä, kävelyä ja futista, mutta juoksuaskeleet säästin maanantaille. Tänään sitten suuntasin jälleen Pirkkolan purtsille hämmästyttävän kesäiseen ilmaan. Tällä kertaa vetäisin jalkaani Nike 5.0 -barefootlenkkarini, joiden kanssa olen kävellyt jo sen verran paljon, että uskoin jalkani jo tottuneen niihin. Pururadalla tai muulla pehmeällä alustalla juokseminen onkin helpointa kevyiden, matalapohjaisten kenkien kanssa.

Päätin juosta jälleen niin kauan kuin polvi vain sallisi. Olin vauhdin ja askelten suhteen todella varovainen. Vauhtini (keskivauhti 8,87 km/h) oli niin hidasta, ettei sykekään päässyt nousemaan korkealle (keskisyke 135, maksimisyke 154). Tällaista kevyttä ja leppoisaa vauhtia jaksaisin juosta vaikka 60 kilometriä - nyt on kaikki kiinni vain polvesta. Tänään uskalsin toivoa 8 kilsan taittumista ja 10 km oli myös epärealistiselta tuntuva tavoite jossain aivojeni perukoilla, mutten ikinä olisi uskonut saavani kasaan lähestulkoon 12 kilometrin matkaa!!! Pieni ikävä tuntuma tosin iski polveen jo 6-7 kilometrin kohdalla, mutta vastoin odotuksiani se ei pahentunutkaan sietämättömäksi kivuksi kuten ennen. Kymmenen kilometrin matkan jälkeen en malttanut lopettaa vain jatkoin, kunnes ikävä tunne polvessa kävi hieman pahemmaksi. Juostuja kilometrejä 11,6 - ilman venyttelytaukoja!!! Aikaa siinä tosin meni reippaasti toista tuntia ja alamäet joutui jälleen jarrutella kävelyvauhtia alas. Jos maraton olisi pelkkää ylämäkeä, olisin tämän polveni kanssa vahvoilla :D

Vaikka sain kasaan vain reilun neljäsosan maratonissa vaadittavista kilsoista, olo on kuin maratonin juosseella. Tuntuu hassulta, kun kuusi viikkoa sitten kymmenen kilometrin lenkki oli arkipäivääni ja vauhti niillä lenkeillä yleensä n. 11 km/h. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, ettei kaikkea toivoa ole vielä menetetty: ehkä saan kuin saankin jollain keinolla selätettyä sen 42 kilometriä. Aika onkin sitten asia erikseen... Tällä viikolla yritän juosta vielä pariin otteeseen ja ensi viikolla toivottavasti jo vähän pidempään ja kovemmin - ehkä osittain jopa asfalttialustalla. Vauhtikestävyystreenit hoidan spinni-tunnilla! Kyllä tämä tästä, edetään kilometri kerrallaan.

Parasta tässä päivässä oli kuitenkin se fiilis, mikä juoksemisesta tuli. Mahtava tunne, nautin ihan täysillä! Tätä lisää, kiitos :)

Ihanaa aurinkoista vappua kaikille!



torstai 24. huhtikuuta 2014

Valonpilkahdus tunnelin päässä?

Takana rentouttava pääsiäinen Suomusjärven mökillä

Nyt eletään kriittisiä hetkiä! Sunnuntaina maratoniin on kolme viikkoa aikaa. Kolme viikkoa on minimimäärä, jonka haluan saada treenattua ennen maratonia. Jos polveni ei siis ole maanantaina edes jonkinlaisessa juoksukunnossa (tavoitteena väh. 8 km lenkki), täytyy harkita maratonin peruuttamista. Jännittävät päivät siis edessä...

Pyörätreeniä maaseutumaisemissa
Ennätyksellisen lämpimän pääsiäisen treenaaminen piti sisällään lähinnä pitkiä lenkkejä pyöräillen ja kävellen Suomusjärven mökkimaisemissa. Olen myös käynyt kuluneen viikon aikana kuntosalilla ja vesijuoksemassa - jälleen. Nämä samat vanhat korvaavat treenit alkavat toden teolla jo kyllästyttää ja kärsivällisyyteni on aivan lopussa. Onneksi maltoin viime viikolla välttämään juoksuaskelia toisen pääsiäispäivän (tämän viikon maanantain) kauden avauspeliin saakka.

Kauden eka ottelu pelattiin Salon urheilupuiston tekonurmella aivan upeassa ja jopa kuumassa kevätsäässä. Lämmin ja kuiva sää toi kipeän polven rinnalle toisen urheilua haittaavan ongelman: siitepölyn. Olen allerginen koivun siitepölylle, joka aiheuttaa minulle aina keväisin urheilemista hankaloittavaa tukkoisuutta. Siitepölyn määrä vaihtelee joka kevät, ja tästä keväästä on taas luvattu erityisen pahaa siitepölyallergikoille. Tekeekin pahaa katsella siitepölynorkkojen painosta notkuvia koivunoksia ja odottaa koivun varsinaista kukinta-aikaa... Tänä vuonna on varmaan syytä hankkia taas astmapiippu tavallisen allergialääkkeen kaveriksi.



Ennen maanantain ottelua oloni oli niin tukkoinen ja nuhainen, etten tiennyt, aiheuttaisiko se vai polvi pelissäni enemmän ongelmia. Odotukseni eivät olleet korkealla. Ajattelin istuvani penkillä koko pelin. Yllätyksekseni juoksin kentän oikeaa laitaa jopa 70-75 minuuttia pelistä vaivatta! Tukkoisuus ei haitannut pelaamistani sen enempää ja polvi ei kipeytynyt lainkaan! Lisäksi 2-0-voitto kauden ekasta pelistä loi toiveikkaita fiiliksiä alkavaa treeniviikkoa ajatellen :)




Maanantaista innostuneena suuntasinkin tiistaina purtsin kautta kuntosalille ja uimahallille. Purtsilla oli tarkoitus testata juoksemista jälleen kevyesti ja lopettaa heti, kun polvi osoittaisi kivun merkkejä. Aikaisemmilla testikerroilla kipu oli ilmaantunut jo ennen kahden kilometrin matkaa, mutta olin jatkanut sitkeästi, kunnes kipu kävi sietämättömäksi. Nyt onnekseni huomasin, että polvessa tuntui pientä kipua vasta ennen neljää kilsaa! Juoksin neljä kilometriä ja lopetin, vaikka väkisin olisinkin saattanut saada kasaan jopa viisi! Vielä kymmenkertaisesti tuo ja ollaan jo hyvällä mallilla :D

Tämä pienenpieni edistysaskel tuntui valtavalta harppaukselta kuuden viikon juoksutauon jälkeen. Nyt yritän kuntouttaa polveani venyttelyillä, rullailuilla ja korvaavilla treeneillä sunnuntain otteluun asti. Maanantaina onkin sitten jo tosi kyseessä, kun yritän pitkästä aikaa juosta sen vähintään 8 km pitkän lenkin!! Suurena toiveena on tällä hetkellä, että ensi viikolla voisin jo käydä muutaman kerran lenkillä, ja kahtena viimeisenä viikkona ennen maratonia voisin vetää jo kunnon treenejä. Ehkä niiden avulla maratoni taittuisi - ei alkuperäiseen tavoiteaikaan mutta läpi joka tapauksessa. Kaikki on nyt kiinni seuraavasta juoksutestistä. Wish me luck!!!


Juoksulenkille näihin kotimaisemiin kiitos, as soon as possible!