"Polku"juoksua Cataract Gorgella

Heipä hei!

Tänään oli vaihtoaikani tähän mennessä lämpimin päivä: n. 17 astetta. Täällä Australiassa se tosin tuntuu vielä lämpimämmältä, koska aurinko on niin polttava. Ja sehän sopii meikäläiselle!! Rakastan kuumaa ilmaa ja aurinkoa. Se antaa mulle ihan älyttömästi energiaa.

Vaikkei tätä säätä nyt ihan kuumaksi voi vielä kutsua, niin ei parane valittaa. Sää on oikeastaan aika täydellinen juoksemiselle. Siksipä päätin kauniin lauantain kunniaksi polkaista viiden kilometrin päähän Cataract Gorgelle - tällä kertaa toteuttaakseni viikon palauttelevan funrunin!



Cataract Gorge on Launcestonin suurin (/ainut) nähtävyys ja turistikohde. Se on rotkomainen jokilaakso, joka alkaa kaupungin keskustan lähettyviltä, sataman vierestä. Rotkon molemmin puolin kulkee polku aina kolmen kilometrin päähän rotkon suulta. Rotkon pääsee ylittämään kolmesta eri kohdasta. Olen patikoinut rotkon kerran vaihtarikavereideni kanssa (lue lisää retkestämme ja Cataract Gorgesta täältä) ja ollut kerran kenttäretkellä yliopistokurssini yhteydessä tutustumassa sen tarjoamiin opetusmahdollisuuksiin. Paikka siis sinänsä oli ennestään tuttu, mutta reitin juokseminen uutta. Päätin juosta saman reitin, jonka olimme kavereideni kanssa patikoineet - koko matkan rotkon ympäri.

Reitti rotkon ympäri alkaa hurjalla nousulla pitkin Zig Zag Trackia: nimensä mukaan jyrkästi edestakaisin mutkittelevaa polkua, joka kohoaa korkealle rotkon huipulle asti. Reitin alku olikin siis pelkkiä jyrkkiä rappusia. On kai sanomattakin selvää, etten selvinnyt niistä juosten sitten alkuunkaan. Puoli kilsaa pelkkiä jyrkkiä rappusia - no way! Juoksin osan noususta ja kävelin loput: silti sykkeet nousivat korkeuksiin ja jalat olivat hapoilla. Treeni osoittautuikin varsinaiseksi intervallitreeniksi :D Olisi siitä tosin saanut paljon kovemmankin, mutta säästelin jalkojani tarkoituksella. Olihan tavoitteena kevyt, palautteleva funrun.

Cataract Gorgella portaita riittää

Kovan kapuamisen jälkeen tulikin lähes yhtä jyrkkä lasku alas laaksoon. Sama kaava toistui ensimmäisen mahdollisen rotkon ylityspaikan jälkeen. Jyrkästi ylös, jyrkästi alas. Jalat eivät meinanneet pysyä nopeudenvaihtelussa lainkaan mukana!

Rotkon maisemia

Kun vihdoinkin pääsin ylittämään rotkon polun loppupäässä, olivat edessä pisimmät ja jyrkimmät rappuset. Juoksin about 20 askelmaa, luovutin, ja kävelin loput reippaasti - syke silti korkealla. Päättymättömältä näyttävää nousua katsellessa tuli mieleen parikin henkilöä, jotka ottaisivat haasteen vastaan ja yrittäisivät juosta edes puolet niistä. Itse nautin nopeaa intervallijuoksua enemmän tasaisesta, pitkästä juoksusta :)



Pitkän nousun jälkeen polku alkoi vihdoin ja viimein näyttää polulta: voitiin puhua polkujuoksusta porrasjuoksun sijaan - at last! Matka rotkon toista puolta takaisin sen suulle olikin tasaisempi ja sujui paljon nopeammin ja mukavammin. Maisema muuttui karuista jyrkänteistä kauniiksi metsäksi, jossa linnut lauloivat ja wallabit pomppivat: tunnelma oli kerrassaan satumainen. Rotkon tällä puolella oli myös polkuja, jotka lähtivät kiemurtelemaan metsään kauemmas rotkosta. Seuraavalla kerralla, kun kaipaan polkujuoksua, pitääkin tulla juoksemaan vain näitä polkuja noiden rappusten sijaan.

Nää polut, ah!

Kokonaisuudessaan tämä lauantain funrun oli erittäin onnistunut ja loistava muistutus siitä, miksi rakastan juoksemista. Aurinko, luonto, korkea syke ja maitohapot reisissä. Kyllä tuntee, että on tehnyt jotain - ja samalla nauttinut siitä. Aivan mahtavaa: lisää polkujuoksua, kiitos!

Päivän polkujuoksun vauhti ei päätä huimannut: syy löytyy, kun tarkastelee reitin korkeustilastoja