Opettele olemaan armollinen itsellesi

Kulunut viikko täällä Tasmaniassa ei ole varsinaisesti mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Olen ollut jostain syystä tosi kiireinen ja stressaantunut jatkuvasti: tarkemmin ajatellen ilman varsinaista syytä. Joo, onhan mulla muutama essee tässä työn alla, minkä lisäksi pitäisi päivitellä kahta blogia, kirjoittaa pikku sanomalehtijuttua, ylläpitää sosiaalisia suhteita niin näihin ihmisiin täällä kuin myös koti-Suomeen, nähdä ja kokea asioita Tasmaniassa sekä treenata, totta kai. Kuulostaa sinänsä paljolta, mutta tähän olen tottunut: suoriutumaan kaikesta ohjelmasta, jonka olen väkisin tunkenut kalenteriini. Aikaa lepäämiseen ei vain ole, sillä kaikki aika tulee käyttää tehokkaasti, ja lepääminenhän ei ole tehokasta ajankäyttöä - right?

Tällä asenteella oon painanut läpi jollen koko elämäni niin ainakin muutaman viime vuoden siitä. Olen ikuinen kaikki tai ei mitään -tyyppinen suorittaja, joka näkee jokaisen hetken ja tilanteen mahdollisuutena jollekin hyödylliselle aktiviteetille. Aina välillä tulee kuitenkin niitä hetkiä, kun tehoja ei vain löydy suunniteltua määrää. Opiskelua varten varattu ilta, jonka aikana saa kirjoitettua esseetä vain vaivaiset 50 sanaa. Kovaksi treeniksi suunniteltu lenkki päivänä, jona jalat ovat kipeät ja voimattomat. Hauska, rentouttava päiväretki ystävien kanssa valvotun yön jälkeen väsyneenä ja mahdollisimman epäsosiaalisena. Kaikki edellä mainitut tilanteet ovat todellisia esimerkkejä kuluneesta viikostani. Ne, sekä monet muut vastaavanlaiset tilanteet yhteenlaskettuna saivat aikaan tänään pienoisen hermoromahduksen, kun palasin kotiin patikointiretkeltä Maria Islandilta viiden tunnin yöunien ja kofeiinin avulla 16 valvotun tunnin jälkeen illan ohjelmassa vielä opiskelua ja penkkiurheilua. Siinä uupumuksen ja kiukun kyyneleitä nieleskellessä päätin, että nyt on tehtävä jotain.

En varmasti ole ainut näiden asioiden kanssa silloin tällöin taisteleva. Syytän osaksi ilmiöstä nyky-yhteiskuntaa, jossa tehokas suoriutuminen ja menestyminen tuntuvat merkkaavan arvosi ihmisenä. Mitä enemmän teet, sitä parempi olet. Paljon, nopeasti, voimakkaasti, tehokkaasti - siinä tämän hetken arvostetut trendit. Jotkut ihmiset tosin nauttivat täydestä kalenterista ja siitä, että on jatkuvasti jotain tekemistä laidasta laitaan: itse kuulun tähän kastiin. Mutta missä menee mukavan kiireen ja stressin raja? Mitkä asiat ovat tärkeimpiä aktiivisen elämän keskiössä: mihin voin vaikuttaa pitääkseni stressiahdistuksen aisoissa kiireisen arjen keskellä?

1. Joustoa treeniohjelmaan

Jos olen merkinnyt kalenteriin pitkän lenkin perjantaille, pidän siitä yleensä kiinni väkisin, vaikka kaksin käsin. Vaikka veto olisi poissa tai jalat hapoilla edellisestä treenistä. Tämän sijaan pitäisi antaa itselleen lupa kuunnella omaa kroppaa ja muuttaa treeniohjelmaa mahdollisesti sen mukaan: vastaavasti kevyeksi suunnitellun treenin voi vaihtaa kovemmaksi, jos jalat sitä janoavat. Tällä viikolla treenaaminen on kuitenkin pitänyt minut järjissäni: välillä tuntuu, että pää räjähtää, kun yrittää puurtaa monta tuntia kouluhommia (joiden suhteen tunnun olevan itselleni aivan liian ankara täällä: kurssit läpäisisi vähemmälläkin työmäärällä). Fyysinen aherrus rentouttaa, nollaa aivot ja antaa muuta ajateltavaa - siitä on muodostunut minulle elintärkeä rutiini näiden parin vuoden aikana.

2. Ravinto on tärkeä, muttei kaikki kaikessa

Tämä ravinto aiheuttaa aina päänvaivaa. Sen vaikutus sekä treenaamiseeni että yleiseen olotilaani on valtava. Siksi minun onkin välillä tosi vaikea säädellä sitä "oikeaa" ravinnonsaantia: toisinaan yritän syödä mahdollisimman terveellisesti ja kiellän itseltäni kaikki herkut, sillä olen huomannut niiden huonon vaikutuksen juoksuuni. Tämä useimmiten päättyy jonkin ajan kuluttua armottomaan ylilyöntiin mässäilyn suhteen tai herkkujen korvaamiseen ylisuurella määrällä jotain terveellistä: ei hyvä. Jos taas en katso yhtään, mitä pistän suuhuni, saattaa ruokavalioni välillä estää koko treenaamisen tai aiheuttaa muuten pahaa oloa (herkkä vatsa, buu!). Tällä hetkellä ongelmanani on kofeiini: vasta tänään tajusin, kuinka paljon litkin kahvia ja light-kokiksia pitkin päivää. Ja sitten vielä ihmettelen, miksi kärsin univaikeuksista!! Pitäisi siis kuunnella kroppaa tässäkin asiassa: mikä on hyväksi ja mikä ei. Ja sallia itselleen myös herkuttelu aina silloin tällöin hetkinä, jolloin se ei pilaa treeniä. Olen yrittänyt pitää ruokapäiväkirjaa tässä pari viikkoa selvittääkseni, mikä ruokavaliossani oikein mättää. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tasapaino on kaiken A ja O.

3. Lepo on osa treenaamista

Olen kärsinyt nyt viikon ajan univaikeuksista ja turhaan yrittänyt lievittää niitä melatoniinilla. Ei sitäkään saisi joka ilta napsia. Olen kai yrittänyt käyttää vuorokauteni mahdollisimman tehokkaasti hyväkseni lisäämällä tehokkaita työtunteja yöunien kustannuksella. Vaikutus olotilaani on valtava. Olen äreä, stressaantunut ja flunssainen. En tiedä, johtuvatko univaikeudet stressistä vai stressi univaikeuksista, mutta niiden välillä on kiistaton yhteys. Aivoni käyvät ylikierroksilla jatkuvasti: miettivät, mitä pitäisi tehdä tänään, huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla, kuukauden päästä jne. Tässä hetkessä eläminen on tällä viikolla tuntunut erityisen hankalalta.

Levon ja unen tulisikin olla osa treeniohjelmaani. Kun tarkemmin ajattelee, niin miksipä ei: merkinnät "rentoutuminen, 2 h" ja "päikkärit, 1 h" näyttäisivät aika kivalta kalenterissani. Ihannetilannehan (= normaali tilanne) olisi, ettei lepohetkiä tarvitsisi suunnitella etukäteen, vaan ne kuuluisivat itsestäänselvyyksinä osaksi päivärytmiä. Mennyt viikko vain tuntuu osoittavan, että tällä hetkellä minun täytyy oikeasti järjestää kalenteriini tilaa rentoutumiselle, jotta siitä todella tulee osa arkipäivääni.

On aika kuunnella itseään, ja se alkaa nyt. Olen täällä puolella maailmaa vain puoli vuotta: en halua palaa loppuun sen aikana. Nauttiminen on nyt kaikkein tärkeintä: tavoitteena on nauttia sekä treenaamisesta että lepäämisestä. Ei mennä hampaat irvessä päivinä, joina ei huvita. Silloin on OK vain levätä. Sama koskee kouluhommia: kunhan ne aloittaa ajoissa, ei tarvitse stressata, jos jonain iltana leffa tai herkuttelu kavereiden kanssa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.

Maria Islandilta palattuani vedin syvään henkeä, söin suklaapatukan, join teetä, kuuntelin Coldplayta ja vedin parin tunnin päikkärit, joiden jälkeen nautin pari tuntia penkkiurheilusta, sylkäisin nämä ajatukseni sen enempää miettimättä tänne blogiini ja suuntasin takaisin nukkumaan. Herätyskello jääköön asettamatta huomiselle. Päivän opetus: älä ruoski itseäsi, sinäkin olet vain ihminen.