"Valitettavasti" juoksukerhon tapaaminen on aina tiistai-aamuisin klo 07.00. Itselläni alkaa koulu tiistaisin vasta 12 aikaan, joten nukkuminen kymmeneen asti kieltämättä houkutteli eilen enemmän kuin herääminen unenpöpperössä klo 06.30. Erityisen epämiellyttävältä tuntui ulos pimeään ja kylmään lähteminen. Kaiken lisäksi meitä juoksijoita oli eksynyt ensimmäiseen juoksukertaan vain 3 ja juoksimme kerran yliopiston ympäri - vajaat 2 kilometriä. Kuulostaa siis kaikin puolin turhalta treeniltä? No, sitä se ei todellakaan ollut!
Kaikista vaikeinta oli (kuten aina aikaisilla aamulenkeillä) se vaihe, kun täytyi nousta ylös sängystä ja vetää lenkkikamat niskaan. Jättää lämmin peti ja suunnata kylmään (+6 astetta) ja pimeään aamuun. Fiilis parani kuitenkin heti ensimmäisten juoksuaskelten jälkeen. Aurinko nousee täällä nyt n. 7.15, joten pimeys kaikkosi nopeasti. Juokseminen auringonnousussa on jotain ihan käsittämättöntä. Vaikka yhteinen lenkkimme loppui jo vajaan vartin juoksemisen jälkeen, jatkoin juoksemista yksin ja sain aikaan hyvän treenin (PK 60 min + 5 x 1 min vedot).
Suuntasin reitille, joka kulkee korkealla Launcestonin yläpuolella, jotta saatoin nähdä koko kaupungin heräävän auringon noustessa - uskomattomat maisemat ja uskomaton fiilis. Ja juokseminen takaisin yliopistolle asuinalueiden läpi, kun kaupungin asukkaat valmistautuvat lähtemään töihin ja kouluun, aloittamaan arkipäivänsä... Se jotenkin luo itselleenkin kivan tunteen arjesta, siitä, että tämä on nyt kotikaupunkini. Tämä on nyt arkeani. Voin itsekin aloittaa päiväni näiden ihmisten tapaan tehokkaasti jo auringonnousun aikaan: koittaa kääntää unirytmini arkisemmaksi ja oikeasti asua tässä kaupungissa muiden asukkaiden tavoin tulevien kuukausien ajan.
Parasta aamulenkeissä on se fiilis, kun palaa takaisin kotiin, aurinko on noussut ja (tässä tapauksessa) suurin osa opiskelija-asuntolan asukkaista vielä nukkuu. Itse on jo tehnyt tehokkaan treenin, joka antaa suunnattoman määrän virtaa ja energiaa loppupäiväksi. Suihkun jälkeen jäi eilen vielä muutama tunti aikaa nauttia kiireettömästä, pitkästä aamiaisesta ja valmistautua tulevaan koulupäivään. Tehokas päivä, hyvä fiilis! :)
Pointti on kuitenkin se, että yksin en saisi itseäni liikkeelle ennen auringonnousua. Siksi pidän tätä "juoksukerhoa" loistavana ideana. Sen hyöty ei piile yhteislenkin tehoissa tai niissä parissa ihmisessä, kenen kanssa juoksen. Yhteislenkki velvoittaa heräämään tiettyyn aikaan ja kiskoo ylös sängystä vaikka väkisin, kun herääminen tuntuu vaikealta. Yhteislenkeille liittyy kuulemma todennäköisesti enemmän porukkaa, kun kesä lähestyy ja säät lämpenevät. Samalla aurinko kuitenkin nousee aina vain aikaisemmin, joten tulevat viikot ovat viimeiset hetket auringonnoususta nauttimiseen. Aamukuuden lenkki tuntuu nimittäin jo hieman turhan aikaiselta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti