Juoksuvuosi 2014 pähkinänkuoressa

Nyt on sitten vuosi 2014 takana ja millainen vuosi se olikaan!!! Itselläni ainakin se oli elämäni ylivoimaisesti hienoin vuosi, joka piti sisällään esimerkiksi vaihto-opiskelua toisella puolella maailmaa ja monia suuria elämäntapahtumia. Ennen kaikkea se oli juoksuvuosi täynnä ylä- ja alamäkiä. Ajattelin monien muiden tapaan kirjoittaa pienen yhteenvedon kuluneesta treenivuodesta.

Alkuvuodesta otin vielä aika iisisti ja juoksin lähinnä kevyitä lenkkejä. Edellinen vuosi oli sisältänyt lyhyempiä matkoja ja puolikkaaseen treenaamista - vuonna 2014 haaveissa oli elämän eka maratoni ja sitä silmällä pitäen oli tarkoituksena ruveta pidentämään lenkkejä ja juoksemaan vähän edellisiä vuosia enemmän. Leuto talvi oli juoksun kannalta hyvä, ja aloinkin pidentää lenkkejä heti tammi-helmikuussa. Maaliskuun alussa päätin ryhtyä todella tuumasta toimeen, lueskella vähän maratontreenaamisesta, ilmoittautua Köpiksen maratonille ja laatia itselleni treeniohjelman. Samalla pistin pystyyn tämän blogin seuratakseni edistymistäni ja saadakseni motivaatiota muilta juoksun ystäviltä. Aloitin treeniohjelmani motivoituneena ja innostuneena, mutta riemua ei riittänytkään kauaa.

Juoksijan polvi pilasi kevään juoksutreenit

Heti ekan treeniviikon lopussa vasemman polveni ulkosivussa tuntui viiltävä kipu, joka ei lähtenytkään pois parin päivän levon aikana. Nopeasti selvisi, että kyseessä oli juoksijan polvi - erittäin inhottava rasitusvamma, joka usein piinaa aloittelevia juoksijoita (voit lukea polvivammastani lisää täältä). Ainakin näin jälkeenpäin ajatellen syykin tuohon rasitusvammaan oli kohdallani selvä: innostuin liikaa treenaamisesta, yliarvioin itseni, nostin juoksumäärääni liian nopeasti ja olin varomaton. En kiinnittänyt lainkaan huomiota kehonhuoltoon: en venytellyt tai käynyt hierojalla. En kiinnittänyt huomiota varusteisiin: vanhat lenkkarini olivat jo aikansa eläneet, vaimennuksensa menettäneet eivätkä enää juoksukelpoiset. En kuunnellut kroppaani. Ajattelin, että juoksu on yksinkertainen laji: sen kun juokset. Noista ajoista olen kyllä oppinut ihan hirveästi ja osaan nykyään kuunnella kehoani ja pitää siitä parempaa huolta.

Aika toki kultaa muistot, sillä nyt voin sanoa olevani jopa kiitollinen noista kuudesta viikosta, joiden aikana en pystynyt juoksemaan juuri lainkaan. Jouduin etsimään juoksun korvaavia lajeja ja antamaan kropalleni lepoa, jota se todellakin tarvitsi. Opin noiden viikkojen aikana suunnattomasti omasta treenaamisestani ja terveydestäni. Opin arvostamaan tervettä kroppaa ja toimivia jalkoja. Mutta keväällä en tietenkään ollut samaa mieltä. Monet aurinkoiset kevätpäivät menivät itku silmässä kiukkuisena lenkkeilijöitä tuijotellessa. Rupesin toden teolla vihaamaan pyörääni. Ketutus oli suuri ja tajusin, kuinka paljon rakastan juoksemista.

Vaikeuksien kautta voittoon!

Pitkäjänteisen ja turhauttavan kuuden viikon korvaavan treenijakson jälkeen polvi sitten lopulta parani - aivan yllättäen ja juuri sopivasti pari viikkoa ennen maratonia. Juokseminen sen jälkeen tuntui sanoinkuvaamattoman hyvältä. Parinkymmenen kilsan lenkit menivät hujauksessa ja hymy huulilla. Ikinä en ole kyllä juoksemisesta nauttinut niin paljon! Juoksutauon aikana pistin asioita tärkeysjärjestykseen ja asetin maratontavoitteekseni selvitä maaliin asti - ajasta viis. Halusin myös nauttia ekasta maratonistani enkä juosta sitä verenmaku suussa. Hienostihan se menikin: ajaksi 3:58:43 ja koko juoksu tuntui mahtavalta :) (Elämäni ekasta maratonista voit lukea lisää täältä)

Maratonin jälkeen juoksussani tapahtui taas pieni notkahdus, kun vauhdit tuntuivat tippuvan ja jalka painoi. Motivaationi oli hukassa - osaksi varmaankin juuri maratonin takia. Ei ollut enää tavoitetta, johon tähdätä, ja kropan kesti palautua maratonista yllättävän pitkään. Herkuttelin liikaa eikä juoksu vain yksinkertaisesti kulkenut. Juoksin kyllä aika paljon, mutta lenkit olivat tehottomia ja pakkopullaa.

Sitten tulikin jo heinäkuu ja aika lähteä Australiaan. Olin päättänyt jatkaa aktiivista juoksua Ausseissa, tavoitteenani juosta siellä myös maratoni. Kesäkuu meni uuteen kotikaupunkiini Launcestoniin ja sen lenkkipolkuihin tutustuessa. Jetlagin ja opiskelijatapahtumien takia kesäkuun juoksut jäivät vähäisiksi, mutta asetuttuani aloilleni ja arjen lähdettyä pyörimään aloitin myös kovan treenaamisen. Laadin elokuun alussa kymmenen viikon treeniohjelman, jolla treenasin Melbournen maratoniin. Treenaaminen sujui pääasiassa hyvin. Tämän treeniohjelman aikana opin henkisen puolen ja levon merkityksen. Jos joka kerta kisoihin treenatessa opin näin paljon asioita, niin kehitykseni tulee ensi vuonna olemaan huikea ;)

Treenasin Melbournen maratonia varten todella kovin. Lenkkisäät Tasmaniassa olivat optimaaliset ja motivaatio kohdallaan. Muutamien vastoin-, mutta pääasiassa myötäkäymisten päätteeksi taitoin lokakuussa 42,2 km ajassa, josta en osannut ikinä haaveillakaan: 3:36:24! Kisa ei todellakaan ollut helppo, vaan juoksu tuntui loppua kohden aina vaan tuskaisemmalta ja maaliin selviäminen oli tahtojen taistelun tulosta. Seuraavia kisoja ajatellen osaan ainakin kiinnittää paremmin huomiota vauhdinjakoon ja tankkaukseen kisan aikana. (Kisaraportti Melbournen maratonista löytyy tämän linkin takaa!)

Huikean elämäni tokan maratonin jälkeen juoksemiseni vähenivät taas reippaasti – sama ilmiö kuin keväällä. Lokakuun lopussa kävin viikon lomalla Fidzillä ja valmistauduin lopputentteihin yliopistossa. Tämän jälkeen aloitin reissaamisen ensin ympäri Tasmaniaa, sitten Uudessa-Seelannissa, Australian mantereella ja Thaimaassa. Kun on jatkuvasti liikkeellä rinkka selässä, ei systemaattiselle treenaamiselle yksinkertaisesti löydy enää aikaa eikä paikkaa. Kävin marras-joulukuussa kyllä kevyillä lenkeillä siellä täällä, mutta kunnon treenaaminen jäi kokonaan väliin. Nyt on tullut herkuteltua ja kerättyä kiloja kilometrien sijaan – on ihanaa aloittaa pian taas kova treeni :)



Siinä siis juoksuvuoteni pähkinänkuoressa. Merkkaan kaikki treenini Heiaheia-palveluun, josta pystyn kätevästi katsomaan yhteenvedon vuoden 2014 treeneistä. Tässä vähän statistiikkaa:

Vuoden treenit. Muita lajeja merkkailen vähän miten sattuu, mutta juoksutreenit tarkasti. Australian reissulta tämän vuoden tilastoihin tuli myös vähän eksoottisempia lajeja!

Kaikkia treenejä tarkasteltaessa huomaa esimerkiksi, että polvivamman aikana tuli treenattua melko paljon, vaikkei juoksemaan päästykään. Korvaavien treenien määrä oli siis huomattava!

Kaikki juoksutreenini (lenkit, polkujuoksut ja mäkijuoksut) yhteenlaskettuna

Tässä juoksumäärät viikoittain

Jos nyt vähän analysoi noita tilastoja, niin vuonna 2014 tuli taitettua yhteensä jopa 2011 km juosten!!!! Huikea määrä, vaikka sen itse sanonkin - etenkin, kun ottaa huomioon juoksijan polven aiheuttaman kuuden viikon juoksutauon. Se toi juoksutilastoihin ison loven, mutta muuten on tullut juostua vähintäänkin yksi lenkki viikkoa kohden. Keskimäärin vajaat 39 km viikossa ja n. 5,5 km päivässä. Näillä juoksumäärillä ei tosin sinänsä ole mitään väliä, mutta onhan se aika hauskaa ajatella: tuli sitten juostua kymmenen kertaa Salo-Helsinki-väli edestakaisin - tai sitten kerran Salosta Lappiin ja takaisin. Hurjaltahan se tuntuu :) Ja tavallaan motivoi vaan juoksemaan lisää!

Tilastoista huomaa myös, että tokan maratonini jälkeen on myös käynyt pikku notkahdus juoksumäärissä. Eipä kuitenkaan hätiä mitiä - pian alkaa taas treeni, kuten sanoinkin. Parin kuukauden kevyempi jakso on tehnyt ehdottomasti hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt tuntuu, että motivaatio on jälleen korkealla ja energiavarastot täynnä.

Kuten jo sanoin, olen oppinut vuodesta 2014 ihan älyttömästi. Tärkeimmät oppini liittyvät ehdottomasti oman kropan kuuntelemiseen ja juoksemisen henkiseen puoleen. Juoksemisesta pitää nauttia ja kroppaa pitää huoltaa!! Terveet jalat ja henkinen hyvinvointi eivät ole itsestäänselvyyksiä. Kropan lisäksi myös mieli tarvitsee lepoa. Aina ei kannata lähteä väkisin hampaat irvessä lenkille, jos ei huvita. Pahimmassa tapauksessa menettää rakkautensa juoksua kohtaan, kun se alkaa tuntua pakkopullalta. (Juoksun henkisestä puolesta olen kirjoitellut enemmän mm. tässä ja tässä postauksessa)

Ensi vuonna toivon juoksevani enemmän kisoja ja stressata niistä vähemmän. Aina ei tarvitse juosta ennätystään. Ihailen asennetta, joka monilla muilla juoksubloggaajilla on: kisaan voi ilmoittautua myös hetken mielijohteesta ilman sen kummempaa valmistautumista ja juosta päivän kunnon mukaan, nautiskellen. Sen lisäksi voi sitten päättää erikseen kisat, joissa lähtee tavoittelemaan esimerkiksi oman ennätyksen rikkomista.

Suuret kiitokset kaikille, joiden kanssa olen saanut vaihtaa ajatuksiani juoksemisesta. On niin kiva lukea muiden kokemuksia ja vinkkejä: ne tuovat lisämotivaatiota ja pistävät miettimään treenaamisen lisäksi hyvinvoinnin perusasioita. Vuosi 2014 opetti, ettei juokseminen todellakaan ole yksinkertainen laji vaan siitä oppii aina uutta. Toivottavasti tästä vuodesta tulee vielä viime vuottakin huikeampi juoksuvuosi! Hyvää alkavaa vuotta 2015 kaikille! :)

Still alive!

Hei vaan kaikille, piiitkästä aikaa! Blogi on ollut vaiti nyt jo pidemmän aikaa, mutta hengissä ollaan yhä!! Lähdin tosiaan tuossa marraskuun puolivälissä kiertelemään Uutta-Seelantia, Australiaa ja Thaimaata n. kuudeksi viikoksi, ja reissussa blogin kirjoittamisesta ei oikein tahtonut tulla mitään. Siispä päätin suosiolla jättää bloggaamisen hetkeksi ja aloittaa jälleen Suomeen palattuani. Juoksemistakin vähensin noina viikkoina - vähän niin kuin pakon sanelemana - mutten toki jättänyt rakasta harrastustani täysin.

Uutta-Seelantia kiertelin road tripin muodossa pari viikkoa, ja juokseminen osoittautui noiden viikkojen aikana hankalaksi esim. suihkun puutteen takia (yövyimme lähinnä autossa ja pääsimme suihkuun vain muutaman kerran). Tuli sielläkin kuitenkin juostua yhteensä kuusi lenkkiä: yksi tunnin lenkki Aucklandissa, pari polkulenkkiä kansallispuistoissa, joissa yövyimme, sekä muutama kevyt puolen tunnin lenkki pikku kaupungeissa ja Uuden-Seelannin maaseudulla. Kaikki lenkit olivat kuitenkin tosi kevyitä ja lähinnä maisemista nautiskelua! Uudessa-Seelannissa tuli myös patikoitua kiitettävästi, mikä osittain korvasi tuota vähäistä juoksutreeniä.

Seuraavaksi suuntasin muutamaksi päiväksi Sydneyyn, jossa vedin hirveässä helteessä pari lenkkiä: toinen 35 minuutin lenkki Oopperatalolle ja toinen tunnin lenkki Brightonin kaupunginosan rantaa pitkin. Sydneyssä kävelin joka päivä 12-20 km - isoa kaupunkia ihmetellessä kilometrejä kertyy kävellen huima määrä ihan huomaamatta :)

Sydneystä matkustin viikoksi trooppisen kuumaan Brisbaneen, jossa juokseminen tuntui jo liian tuskaiselta ajatukselta. Viikon aikana kävin tosin Noosassa, pienessä kansallispuistokaupungissa Sunshine Coastilla, jossa juoksin sateen yllätettyä pari lenkkiä - kauniissa Noosan kansallispuistossa tietenkin.

Viimeiset päiväni Australiassa vietin sen länsirannikon Perthissä, jossa juoksin yhden lenkin rantakaupunginosa Scarboroughin rannalla. Perthissäkin tuli tosin käveltyä paljon.

Australia tourin jälkeen vietin 8 päivää kuumassa Thaimaassa. Koh Lanta -saarella tuli juostua kolme reilun puolen tunnin kevyttä lenkkiä - kaikki lähinnä hiekkarannalla kuumasta ilmasta nautiskellen :)

Siinä siis marras-joulukuuni juoksut pähkinänkuoressa. Viimeiset viikot on tullut kyllä lähinnä nautiskeltua, ja olen jopa onnistunut välttämään itselleni tyypillisen stressaamisen tuon juoksemisen suhteen. Nämäkin lenkit ovat olleet todella kevyitä, enkä edes ajattele niitä varsinaisina treeneinä. Lähinnä ne ovat olleet juoksutuntuman ylläpitoa. Päätin, että kunnon treenaaminen saa alkaa taas tammikuun alussa!

Suomeen palasin 23.12. ja yllätyksekseni olen jo tottunut melko hyvin tähän kylmään säähän - ehkä upeat lumiset talvimaisemat ja ihana aurinko on auttanut tähän! Lumi tuo valoa ja "uusissa" maisemissa on ollut taas kiva juosta!!! Olen jo vetäissyt muutaman lenkin tämän viikon aikana - jopa -15 asteessa! Kun on ollut poissa puoli vuotta, oppii taas arvostamaan Suomea ja tajuaa, kuinka kaunista täällä on :)

Tässä siis pikaisia kuulumisiani. On kiva päästä taas elämään arkea pitkästä aikaa ja aloittamaan treenaaminen ja terveellinen elämä. Asettua aloilleen taas pitkästä aikaa. Kiertolaisen elämä on pidemmän päälle puuduttavaa :D Blogiakin tulee taas kirjoiteltua enemmän tulevaisuudessa. Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille!!

Launcestonin lenkkipolut

Kuten joku vaihtoblogistani saattoikin jo lukea, jätin eilen Tasmanian taakseni ja otin suunnaksi Uuden-Seelannin. Tätä postausta siis viimeistelen tällä hetkellä Aucklandissa backpackers-hotellissa. Nyt, kun Launcestonin lenkkipolut ovat vielä tuoreessa muistissa, haluan vähän fiilistellä niitä: tulihan niitä tallattua tässä 4,5 kuukauden aikana ihan kiitettävästi - n. tuhannen kilsan verran! Tässä postauksessa siis muutamia lempparilenkkimaisemiani Launcestonista.

1. Yliopiston ympäristö

Kampusalueen lenkkipolkuja

Asuin kampuksella, joten lenkkini lähti aina liikkeelle yliopistoalueelta. Koko kampuksen kiertävä tie oli valitettavasti vain 1,5 km pitkä, mutta yliopiston ympäristö muuten oli oikein kivaa lenkkialuetta. Yliopisto sijaitsi joen varrella korkealla, joten maisemat olivat hulppeat. Erityisesti tykkäsin juosta auringonlaskun aikoihin (kunnes kuulin, että pahamaineiset lähiöt kampuksen ympärillä ovat pimeän tullen vaarallisia hah!), jolloin näkymät mäen päältä alas joelle olivat mahtavat. Tulen muutenkin kaipaamaan tasmanialaista taivasta. Sitä hetkeä, kun aurinko on juuri laskemassa ja kaikki muuttuu pinkiksi. Meillä Suomessa se on sininen hetki, täällä punainen.

Maisemia yliopiston lähettyviltä

2. Joki ja satama

Yliopistolta pääsi pariakin eri reittiä pitkin alas Launcestonin satamaan - molemmat reitit kulkivat joenvartta pitkin. Tunnelmallinen pikku satama ravintoloineen ja kahviloineen oli ehdoton lempipaikkani Launcestonissa. Lenkkeilin usein satama-alueella. Veden äärellä on jotenkin niin kiva juosta! Juuri ennen lähtöäni kaupunki sai vihdoin valmiiksi myös uuden jalkakäytävän, joka kulki joenvartta pitkin satamasta kohti toista kampusaluetta. Ehdin tosin juosta sitä pitkin vain kaksi kertaa ennen lähtöäni.

3. Cataract Gorge ja Trevallyn

Cataract Gorgen juoksumahdollisuuksista kerroinkin blogissani jo aikaisemmin. Jyrkät nousut ja rappuset eivät olleet ihan tarkoituksenmukaisia maratontreenini kannalta, mutta sittemmin löysin ihan Gorgen lähistöltä Trevallyn-nimisen alueen, jossa oli paljon polkujuoksemiseen sopivia polkuja. Tykästyin siihen kovasti! Harmi vaan, että löysin senkin vasta niin myöhään. Olisi saanut vähän vaihtelua treenaamiseen!

4. Puistot ja polut

Heritage Forest

Mitään ihan valtavan suuria puistoalueita ei Launcestonin kaltaisessa pikkukaupungissa ole yleensä tarjolla: itse juoksin lähinnä Heritage Forestissa, joka oli monipuolinen puisto aivan yliopiston tuntumassa: ei kuitenkaan mikään kovin iso. Kaupungin puistot olivat myös tosi kauniita, mutta pieniä. Polkualueita (en nyt keksi niille parempaakaan nimeä tähän hätään :D) Launcestonissa kuitenkin riitti - siis yksinkertaisesti Tasmanialaista "metsikköä" (= räteikköä/puskaa), jonka halki kulki polku. Näitä tykkäsin kyllä juosta! Ja näiden polkujen varrella usein törmäsi jos jonkinlaisiin elukoihin: bongasin lenkeillä ainakin wallabin ja nokkasiilin. Ja paljon hulluja lintuja! Kuulin, että jotkut niistä voivat pesimisaikaan jopa hyökätä ihmisten kimppuun.

 

Vaikka näitä lenkkimaisemia on kiva muistella ja Launcestonissa oli paljon kivoja polkuja, olin rehellisesti sanoen kyllästynyt niihin jo ennen maratoniani. Olin kolunnut kaikki mahdolliset reitit aivan loppuun. Kaipasin vaihtelua - ei motivoinut lähteä juoksemaan aina samoihin maisemiin. Tänään kävin lenkillä Aucklandissa ja ai että, matkaa taittui yli 11 kilometriä ihan huomaamatta, kun keskittyi vain ihastelemaan uusia maisemia. Sillä, missä juoksee, siis todellakin on merkitystä - ainakin omalla kohdallani. Juokseminen tuntui niin hyvältä ja mukavalta tänään. Pitkästä aikaa motivaatio oli korkealla ja askel tuntui kevyeltä :) Ihan hyvä siis päästä uusiin maisemiin, ja koti-Suomen lenkkipolut ovat kyllä yllättävän monipuolisia! Niitä on oppinut tällä reissulla arvostamaan :)

Aucklandin lenkkimaisemia - kaikki keskustan tuntumassa!

Huomenna alkaa parin viikon roadtrip ympäri Uutta-Seelantia, joten saa nähdä, tutustunko sen eri osiin juosten vai patikoiden. Blogi tosin vaikenee todennäköisesti taas hetkeksi!

Pari sanaa vaelluksen ihanuudesta ja katsaus loppuvuoteen

Tämä blogi on viime aikoina elänyt hiljaiseloa, ja syykin on selvä. Vikat viikot täällä Tasmaniassa sisältävät niin paljon muuta ohjelmaa, ettei juoksemiseen ole aikaa - saatikka sitten siitä kirjoittamiseen. Vähän harmittaa nämä heikot juoksuviikot ja samalla huolestuttaa, laskeeko kuntoni huomattavasti niiden aikana.

Korvaavaasta "treenistä" ei onneksi ole ainakaan pulaa. Aikaisin tiistaiaamuna lähdimme tanskalaisen kaverini Katrinen kanssa Cradle Mountainin kansallispuistoon vaellusretkelle. Vaelsimme tiistaina yhteensä n. 6-7 tuntia, vietimme yön pienessä mökissä ja vaelsimme keskiviikkona kolme tuntia takaisin lähtöpaikkaamme. Sieltä suuntasimme Walls of Jerusalemin kansallispuistoon, jonka lähistöllä vietimme seuraavan yön. Eilinen päivä hurahtikin Walls of Jerusalemissa patikoidessa.

Cradle Mountainilla nousun puolivälissä

Ennen reissun alkua ajattelin, että eihän vaeltamisesta voi olla millään läheskään juoksun korvaajaksi. Otin varuiksi jopa juoksukamat mukaan retkellemme ajatuksenani vetää pikku lenkki vaellusten välissä. Olin todella väärässä. Tiistain vaellusreittimme johti meidät korkean vuoren huipulle ja sieltä erittäin vaikeakulkuista polkua takaisin vuoren juurelle: matkaa kertyi n. 11 kilometriä. Sykemittaria en ottanut mukaan, mutta arviolta keskisykkeet pysyivät kuuden tunnin ajan 140 paikkeilla. Ja jalat - ai että. Arviolta 13 kilon rinkka teki matkasta vieläkin haastavampaa. Seuraavan päivän "vain" kolmen tunnin vaellus kulki jälleen ensin korkean vuoren kautta pystysuoraa seinämää kettinkien avulla laskeutuen takaisin lähtöpaikkaamme. Voi veljet että oli kipeät jalat tuota vuorenrinnettä ylös kivutessa!!! Muistutti kovasti kunnon rankan bodypump-tunnin tuntemuksia.

Mutta ei siinä kaikki. Keskiviikon "kevyemmän" päivän jälkeen edessä oli torstai ja Walls of Jerusalem. Kartan perusteella emme osanneet aavistaa, että pelkkä varsinaiselle puistoalueelle pääseminen vaatisi yli kahden tunnin kapuamisen jälleen erittäin jyrkkää polkua ylös. Kiukun voimalla sitä sitten tarvottiin, ja perillä oltiin aivan loppu. Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli jatkaa matkaa vielä varsinaiselle vuorelle, joka kohosi vielä korkeana edessämme (ei sen korkeutta voinut edes ymmärtää, sillä tuntui, että olimme nousseet autolla ja jalan jo pilvien korkeudelle....). Tämä ei tullut kuuloonkaan. Tärisevät jalat pakottivat lähtemään laskeutumaan takaisin autollemme. Jyrkkä alamäki kipeillä pohkeilla ei tosin sekään ole kovin nautinnollista. Päiviteltiin siinä Katrinen kanssa, että jos tämä reitti on maratoonarille ja cheerleadingin Tanskan mestarille näin paha, millainen kunto oikein vaaditaan, että siitä selviäisi kunnialla :D

Näkymät Walls of Jerusalemilla 2,5 tunnin kipuamisen jälkeen. Jalat eivät kestäneet huipulle asti!

Suunnitelmanani oli käydä lenkillä vähintäänkin tänään, sillä huomenna lähdemme uudelle kuuden päivän reissulle etelä- ja itä-Tasmaniaan. Jalkani olivat vaelluksesta kuitenkin niin kuolleet, että välipäivä olisi tehnyt varmaan hyvää huomista vaellusta ajatellen: silloin tähtäimessä Mt Wellingtonin valloitus. Päätin kuitenkin käydä heittämässä pienen seitsemän kilsan lenkin kauniin sään kunniaksi. Taisi jopa avata vähän jalkoja!

Vaikkei vaellus tietenkään aja samaa asiaa kuin juoksu, niin sitä kauan kaivattua lihaskuntotreeniä se ainakin sisälsi. Täällä kun treeniohjelmani ei ole juoksun lisäksi juurikaan muuta sisältänyt. Oli siis ihan hyvä pistää lihaksia vähän töihin :)

En tiedä, paljonko tulen tätä blogia tulevan parin kuukauden aikana kirjoittamaan. Huomenna lähden viiden päivän retkelle ympäri Tasmaniaa, ja ensi viikon lauantaina otan pariksi viikoksi suunnaksi Uuden-Seelannin, jossa aion viettää myös kiertolaiselämää reppureissaten - juokseminen saattaa siis olla hankalaa. Tämän jälkeen tiedossa ovatkin Australian suuret kaupungit ja Thaimaa, kotiin palaan 27.12. Niin paljon nähtävää ja tehtävää niin lyhyessä ajassa, huhhuh! Voi siis olla, että olen aktiivisempi tuolla toisen blogin puolella - jos sinnekään ehdin mitään kirjoittaa. Yksi asia on varmaa: juokseminen (ja bloggaaminen) jatkuu viimeistään näiden seikkailuviikkojen jälkeen :)