Pari sanaa vaelluksen ihanuudesta ja katsaus loppuvuoteen

Tämä blogi on viime aikoina elänyt hiljaiseloa, ja syykin on selvä. Vikat viikot täällä Tasmaniassa sisältävät niin paljon muuta ohjelmaa, ettei juoksemiseen ole aikaa - saatikka sitten siitä kirjoittamiseen. Vähän harmittaa nämä heikot juoksuviikot ja samalla huolestuttaa, laskeeko kuntoni huomattavasti niiden aikana.

Korvaavaasta "treenistä" ei onneksi ole ainakaan pulaa. Aikaisin tiistaiaamuna lähdimme tanskalaisen kaverini Katrinen kanssa Cradle Mountainin kansallispuistoon vaellusretkelle. Vaelsimme tiistaina yhteensä n. 6-7 tuntia, vietimme yön pienessä mökissä ja vaelsimme keskiviikkona kolme tuntia takaisin lähtöpaikkaamme. Sieltä suuntasimme Walls of Jerusalemin kansallispuistoon, jonka lähistöllä vietimme seuraavan yön. Eilinen päivä hurahtikin Walls of Jerusalemissa patikoidessa.

Cradle Mountainilla nousun puolivälissä

Ennen reissun alkua ajattelin, että eihän vaeltamisesta voi olla millään läheskään juoksun korvaajaksi. Otin varuiksi jopa juoksukamat mukaan retkellemme ajatuksenani vetää pikku lenkki vaellusten välissä. Olin todella väärässä. Tiistain vaellusreittimme johti meidät korkean vuoren huipulle ja sieltä erittäin vaikeakulkuista polkua takaisin vuoren juurelle: matkaa kertyi n. 11 kilometriä. Sykemittaria en ottanut mukaan, mutta arviolta keskisykkeet pysyivät kuuden tunnin ajan 140 paikkeilla. Ja jalat - ai että. Arviolta 13 kilon rinkka teki matkasta vieläkin haastavampaa. Seuraavan päivän "vain" kolmen tunnin vaellus kulki jälleen ensin korkean vuoren kautta pystysuoraa seinämää kettinkien avulla laskeutuen takaisin lähtöpaikkaamme. Voi veljet että oli kipeät jalat tuota vuorenrinnettä ylös kivutessa!!! Muistutti kovasti kunnon rankan bodypump-tunnin tuntemuksia.

Mutta ei siinä kaikki. Keskiviikon "kevyemmän" päivän jälkeen edessä oli torstai ja Walls of Jerusalem. Kartan perusteella emme osanneet aavistaa, että pelkkä varsinaiselle puistoalueelle pääseminen vaatisi yli kahden tunnin kapuamisen jälleen erittäin jyrkkää polkua ylös. Kiukun voimalla sitä sitten tarvottiin, ja perillä oltiin aivan loppu. Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli jatkaa matkaa vielä varsinaiselle vuorelle, joka kohosi vielä korkeana edessämme (ei sen korkeutta voinut edes ymmärtää, sillä tuntui, että olimme nousseet autolla ja jalan jo pilvien korkeudelle....). Tämä ei tullut kuuloonkaan. Tärisevät jalat pakottivat lähtemään laskeutumaan takaisin autollemme. Jyrkkä alamäki kipeillä pohkeilla ei tosin sekään ole kovin nautinnollista. Päiviteltiin siinä Katrinen kanssa, että jos tämä reitti on maratoonarille ja cheerleadingin Tanskan mestarille näin paha, millainen kunto oikein vaaditaan, että siitä selviäisi kunnialla :D

Näkymät Walls of Jerusalemilla 2,5 tunnin kipuamisen jälkeen. Jalat eivät kestäneet huipulle asti!

Suunnitelmanani oli käydä lenkillä vähintäänkin tänään, sillä huomenna lähdemme uudelle kuuden päivän reissulle etelä- ja itä-Tasmaniaan. Jalkani olivat vaelluksesta kuitenkin niin kuolleet, että välipäivä olisi tehnyt varmaan hyvää huomista vaellusta ajatellen: silloin tähtäimessä Mt Wellingtonin valloitus. Päätin kuitenkin käydä heittämässä pienen seitsemän kilsan lenkin kauniin sään kunniaksi. Taisi jopa avata vähän jalkoja!

Vaikkei vaellus tietenkään aja samaa asiaa kuin juoksu, niin sitä kauan kaivattua lihaskuntotreeniä se ainakin sisälsi. Täällä kun treeniohjelmani ei ole juoksun lisäksi juurikaan muuta sisältänyt. Oli siis ihan hyvä pistää lihaksia vähän töihin :)

En tiedä, paljonko tulen tätä blogia tulevan parin kuukauden aikana kirjoittamaan. Huomenna lähden viiden päivän retkelle ympäri Tasmaniaa, ja ensi viikon lauantaina otan pariksi viikoksi suunnaksi Uuden-Seelannin, jossa aion viettää myös kiertolaiselämää reppureissaten - juokseminen saattaa siis olla hankalaa. Tämän jälkeen tiedossa ovatkin Australian suuret kaupungit ja Thaimaa, kotiin palaan 27.12. Niin paljon nähtävää ja tehtävää niin lyhyessä ajassa, huhhuh! Voi siis olla, että olen aktiivisempi tuolla toisen blogin puolella - jos sinnekään ehdin mitään kirjoittaa. Yksi asia on varmaa: juokseminen (ja bloggaaminen) jatkuu viimeistään näiden seikkailuviikkojen jälkeen :)