keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kisaraportti: Münchenin maraton 2015

Täältä tulee aikasta pitkä raportti Münchenistä - koittakaa kestää ja lukea loppuun saakka ;)



Viimeinen maratonille valmistava viikko meni treenien suhteen aika rauhallisesti. Tiistaina kävin juoksemassa Hannan järjestämän kevyen, n. 1,5 tunnin polkulenkin. Torstai-illalla lähdimme siskojeni kanssa Saksaan ja perjantai- ja lauantaiaamuna juoksin superkevyet aamulenkit, yhteensä n. 8 km verran. Perjantaina ja lauantaina tuli tosin käveltyä niin paljon, että ainakin jalkapohjat olivat lauantai-iltana todella kipeät. Muuten kropassa oli vahva fiilis: hiilaritankkaus oli ollut reilu, yöt oli nukuttu hyvin ja jalat tuntuivat sunnuntaiaamuna reippailta.



Heräsin sunnuntaiaamuna puoli kahdeksan aikoihin. Luotin perinteiseen kisa-aamiaiseeni, joten sekoitin vanhan kunnon pussipuuron kuumaan veteen ja nautin sen lisäksi banaanin. Hotellin aamiaispöydästä haukkasin sen lisäksi miniannoksen munakasta, jotta saisin myös proteiinia. Kisa-aamun sää oli juoksun kannalta melko optimaalinen joskin asuvalinta oli vaikea. Ilma oli pilvinen ja suht tyyni, lämpöä oli 8 astetta. Päädyin juoksemaan 2xu:n kompressiotrikoilla sekä teknisellä pitkähihaisella t-paidalla, jonka olin ostanut kisaexposta edellisenä päivänä. Jalkaan vedin Adidas Adizero Adios Boostit.



Saavuimme kisan lähtöpaikalle eli olympiapuistoon puoli kymmenen aikoihin. Oma lähtöni oli klo 10:10, joten ehdin vielä hyvin käydä vessassa ja valmistautua henkisesti 42 kilometrin juoksuun. Juoksijat oli jaettu tavoiteajan mukaan kolmeen eri ryhmään, jotka lähtivät kukin eri aikaan. Nopein ryhmä lähti klo 10, toinen ryhmä klo 10:10 ja kolmas 10:20, jolloin lähti myös maratonviesti. 10:40 lähti vielä 10 km juoksijat, puolimaraton taas starttasi maratonreitin puolivälistä klo 13:30. Aika paljon eri matkoja siis samoissa kisoissa, mutta järjestelyt sujuivat hienosti!


Tunnelma ennen lähtölaukausta oli huikea. Juontaja osasi ottaa ohjat haltuunsa ja sai juoksijat lämmiteltyä ennen starttia, musiikki pauhasi kovaa ja lähtölaukauksen ampuivat ilmoille juoksijoiden yhteisen lähtölaskennan päätteeksi pari perinteisiin saksalaisiin vaatteisiin pukeutunutta miestä. Fiilis lähteä taittamaan 42 kilometrin matkaa ei olisi voinut olla parempi.

Kuva täältä

Kilometrit 1-6: Mukavaa reipasta menoa


Kuva täältä

Lähtö ei sujunut kuitenkaan kovin sulavasti. Taas kerran niin iso ihmismassa vyöryi yhtaikaa lähtöviivan yli, että alku meni melkeinpä kävellen. Tällä kertaa jopa ihmisten ohittelu oli vaikeaa, sillä juoksijoita oli yksinkertaisesti niin paljon. Eka kilometri siis meni multa vähän hitaampaa vauhtia, mitä olin lähtenyt tavoittelemaan: 5:26 min/km. Suunnitelmanani oli siis juosta 5:20 min/km tahtia niin kauan, kuin se vaan hyvältä tuntuu - välillä myös kovempaa, jos vauhtia ja voimia tuntuu riittävän. Seuraavat kilometrit menivätkin sitten siinä mukavassa kisaflowssa, kun juoksu tuntuu kulkevan kuin itsestään, aika rientävän ja maisemat vaihtuvan tiuhaan tahtiin kisatunnelmaa fiilistellessä, muita juoksijoita ohitellessa ja omaa vauhtia ja paikkaansa etsiskellessä. Kilometrit 2-6 menivätkin siis kevyesti tahdein 5:06 / 5:10 / 5:12 / 5:14 / 5:10. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että jo puoli tuntia oli juostu, ja nappasin ekan geelin.

Kilometrit 7-14: Vauhdin tasaantumista


Kartta löytyy tämän linkin takaa

Kuuden kilometrin jälkeen reitti lähti kulkemaan kaduilta kohti puistoa. Puistoissa on sinänsä kiva juosta, mutta itse saan kisafiiliksestä eniten irti paikoissa, joissa kisareitin varrelle on kertynyt paljon kannustajia ja ihmisiä tai juoksumaisemat muuten ovat vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Kisoissa tykkään siis eniten keskustaosuuksista ja nähtävyyksien ohittamisesta. Osasin aavistaa jo etukäteen, että puisto-osuus tulisi olemaan itselleni vähän puuduttava. Olin toisaalta tyytyväinen, että osuus tuli vastaan jo maratonin alkutaipaleella. Onneksi puistoonkin oli eksynyt jonkin verran ihmisiä kannustamaan juoksijoita, ja musiikkiesityskin siellä muistaakseni oli. Jossain vaiheessa puistoreitillä nappasin puolikkaan banaanin ja vettä, jossain vaiheessa imaisin toisen geelini. Yritin saada energiaa n. 20-30 minuutin välein. Vettä olin hörpännyt tähän mennessä muutaman kerran. Tavoitteenani oli pitää vauhti 5:20 min/km paikkeilla läpi puisto-osuuden. 14 kilometriin saakka meno tuntuikin kevyeltä ja vauhti pysyi melko vaivattomasti tavoitetta korkeampana. Kilometrit 7-14 taittuivat tahtiin 5:17 / 5:14 / 5:17 / 5:12 / 5:17 / 5:17 / 5:17 / 5:22. 14 kilometrin kohdalla oli tarjolla GU:n geeli - siispä otin siitä energiat talteen vesilasin kera ja huomasin, että puisto-osio oli lopuillaan ja edessä kohosi ylämäki.

Kilometrit 15-20: Pieni notkahdus vauhdissa


Reitti oli 14 kilometriin saakka ollut hyvin tasaista, mutta pian sen jälkeen edessä kohosi ylämäki. Mäki ei ollut mikään järin suuri, mutta tuntui kyllä jaloissa ihan erilailla kuin aikaisempi tasainen maasto. Mäen jälkeen 5:20 min/km tahti rupesi tuntumaan aika kovalta. Veikkasin, että pystyisin juoksemaan tuota vauhtia vielä 15 kilometriä, mutta 27 kilometriä kuulosti liian pitkältä matkalta. Vauhti ei sinänsä tuntunut kuntoni kannalta ylivoimaiselta: sykkeeni pysyi siinä 170 hujakoilla. Mutta jalkani olivat ruvenneet särkemään. Erityisesti lonkissani tuntui vähän ikävältä ja tiesin, ettei tunne ainakaan paranisi loppua kohden. Yritin pitää vauhdin vielä mahdollisimman lähellä 5:20 min/km, mutten hermostunut pienestä notkahduksesta: kuuntelin kroppaani ja sallin pienen hidastamisen sen signaalien mukaan. Jossain vaiheessa 3:45 jänikset tulivat rinnalleni, ja roikuin niiden vauhdissa maratonin puoliväliin saakka. Kilometrien 15-20 tahdit olivat 5:24 / 5:25 / 5:26 / 5:16 / 5:17 / 5:17.

Kilometrit 21-29: Päätös hidastamisesta



"Nyt lasketaan vauhtia!"
Kannustusjoukkoni eli siskoni olivat päättäneet tulla seuraamaan matkaani 21 ja 30 kilometrin kohdille. Siskojen kohtaaminen ensimmäisen kerran vasta kisan puolivälissä oli sinänsä helpottavaa, sillä tajusi, että puolet jo mennyt. Yleensä olen nähnyt kannustusjoukkoni ensimmäistä kertaa jo 10 kilometrin paikkeilla ja silloin ajatus siitä, että vasta neljäsosa juostu, tuntuu aika puuduttavalta. Nyt siis tavallaan "yllätyin" siitä, että puolivälissä matkaa jo ollaan. Kelloni näytti 21 kilometrin kohdalla 1:51. Samalla vauhdilla siis pääsisin suunnilleen loppuaikaan 3:43. Oli aika tehdä päätös. Yrittäisinkö sinnitellä 3:45 jänisten matkassa ja saavuttaa alle 3:45 aika, joka kuitenkin olisi lähes kymmenen minuuttia ennätysaikaani huonompi, vai hidastaisinko suosiolla hieman liian kovalta tuntuvaa vauhtia rennommaksi, yrittäisin nauttia kisasta ja tyytyä hieman huonompaan aikaan? Päätös ei tuntunut tuossa vaiheessa kisaa oikeastaan edes vaikealta. Jalkojani oli ruvennut sattumaan yhä enemmän. Tiesin, että pakottamalla ne nopeampaan vauhtiin, mikä niille tuntui sopivan, en välttämättä pääsisi edes maaliin saakka. Seinä nousisi varmasti jossain kohtaa vastaan. Jaloissani ei ole ollut vastaavanlaisia kipuja aikaisemmissa kisoissa: niissä vauhdin ylläpito on ollut kunnosta kiinni. Nyt siis tein päätöksen ja huikkasin siskoilleni hidastavani vauhtia. Päästin jänikset karkuun ja jatkoin matkan taittamista omaa tahtiani. Se tuntui oikeastaan aika helpottavalta, ja huomasin sykkeenikin hieman laskevan, kun en enää yrittänyt pitää yllä tiettyä vauhtia. Kipu tuntui pahenevan vähitellen, mutta yritin kiinnittää huomiota kaikkeen muuhun, kuten juoksuympäristöön, muihin juoksijoihin, kannustajiin ja musiikkiin. Nappasin 20 minuutin välein energiaa, joko oman geelin tai banaanin. Hörppäsin vettä melkein jokaisella stopilla. Kilometrit tuntuivat pitkiltä ja puuduttavilta. Onneksi keskusta lähestyi - tiesin, että viimeiset 12 kilometriä taittuisivat Münchenin sydämessä ja olympiapuiston liepeillä. Vauhtini olivat 5:25 / 5:21 / 5:32 / 5:24 / 5:28 / 5:21 / 5:25 / 5:27 / 5:17.

Kilometrit 30-38: Kipu yltyy, vauhti hiipuu




30 kilometrin kohdalla näin jälleen siskoni. Huikkasin heille tällä kertaa, että joka paikkaan sattuu. Hidastan vauhtia vielä entisestään. He huusivat perääni, että maalissa nähdään. Siinä vaiheessa tajusin olevani jo voiton puolella. Kilometrit 20-30 olivat olleet puuduttavaa puurtamista, mutta edessä oli vielä se vaikein osuus. 12 jäljellä olevaa kilometriä ei siis kuulostanut mitenkään helpolta, vaikka reilusti yli puolivälin jo olinkin. Ja kipu jaloissani oli yltynyt todella pahaksi. Jokainen askel tuntui pahentavan vihlovaa kipua kummassakin lonkassani, myös jalkapohjani olivat todella kipeät - yritin juosta pehmeällä alustalla aina kun mahdollista, muttei sekään tuntunut auttavan. Tässä vaiheessa en enää ajatellut lopullista aikaani mitenkään, halusin vaan päästä maaliin. 32 kilometrin kohdilla aikaa oli taittunut n. 2:51 - laskin, että jos vauhti putoaisi 6:00 min/km, pääsisin silti maaliin alle neljän tunnin aikaan. Yritin silti pitää vauhdin 5:30 kieppeillä, sillä hitaampi vauhti ei tuntunut auttavan lainkaan. Kipu yltyi joka kerta, kun jalkani tärähti maata vasten - oli vauhtini sitten kova tai hidas. 30 kilometrin paikkeilla tein jotain, mitä en ole ikinä ennen maratonilla tehnyt: pysähdyin juomaan lasillisen vettä. Otin muutaman kävelyaskeleen ja huomasin, ettei kävely satu. Niinpä uusi taktiikkani oli pysähtyä jokaiselle tankkauspisteelle venyttämään jalkojani ja ottamaan edes pari kävelyaskelta, joiden voimin jaksaisin taas juosta aina seuraavalle tankkauspisteelle asti. Kilometreillä 30-38 pysähdyin siis kolme kertaa. Jalkani tuntuivat pysähdyksissä tönköiltä, mutta kipu oli niissä päälimmäinen tunne. Juoksun jatkaminen pysähdyksen jälkeen oli henkisesti raskasta, mutta fyysisesti jopa hieman helpottavaa, sillä kipu hellitti edes hetkeksi. Kisatunnelma ja ihmiset reitin varrella antoivat voimaa jatkaa matkaa. Puisto-osuudella olisin todennäköisesti pistänyt kävelyksi. En enää miettinyt tankkausta vaan napsin suuhuni tankkauspisteiltä mitä sattui. Pitkältä tuntuvat kilometrit 30-38 taittuivat vauhtiin 5:24 / 5:26 / 5:42 / 5:24 / 5:45 / 5:28 / 5:37 / 5:30 / 5:41.

Kilometrit 39-42,2: Kohti taisteluvoittoa



Tällä kertaa minun maratonini alkoi 35 kilometrin jälkeen. En olisi uskonut, että aivan maratonin viime hetkillä tie voisi nousta pystyyn. Maratonin viimeinen kuudesosa oli ylivoimaisesti vaikein ikinä, mutta vaikeudet kärjistyivät jossain 39-40 kilometrin paikkeilla, kun vasemman jalkani kipu tuntuikin yhtäkkiä lonkan ja jalkapohjan lisäksi myös takareidessä, pohkeessa ja polven sivussa. Pysähdyin aikeenani venyttää takareittäni, kun koko vasen jalka alkoi yllättäen krampata. Kramppauksen kohtaa on ainakin vaikea paikantaa, sillä kipu ja paine tuntui sekä takareidessä että pohkeessa. Jouduin istumaan hetkeksi alas katukivetykselle. Heti istuttuani kramppi kuitenkin onneksi aukesi. Venytin jalkaani vielä puunvartta vasten ja jatkoin varovasti matkaa. Jalka oli yhä kipeä. Joka ikinen askel pahensi kipua molemmissa lonkissani. Kävelin kymmenen metriä, hölkkäsin sata. Tällä kaavalla jatkoin johonkin 40-41 kilometrin paikkeille saakka. Siinä vaiheessa korkea olympiapuiston torni jo näkyi, musiikki olympiastadionilta voimistui ja kannustusjoukot reitin varrella lisääntyivät. Jalkoihin sattui, mutten voinut enää pysähtyä. Sinnittelin viimeiset 1,5 kilometriä liikkeellä - päätin vähät välittää kivusta ja juosta maaliin. Stadionille saapuminen oli yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Sisäänkäynnin läpi juostessa diskovalot vilkkuivat ja musiikki pauhasi. Stadionilla juostiin vielä 300 metriä. 100 metriä ennen maalia kuulin, kun siskoni huusivat nimeäni. Sain siitä vielä lisää voimaa ja jaksoin puristaa lopun niin kovaa kuin vaan pääsin. Maaliviivalla kipu unohtui ja päälimmäinen tunne oli helpotus. Vikat kilometrit taittuivat aikaan 5:52 / 6:13 / 5:45 / 5:36 - viimeiset parisataa metriä (sykemittarin mukaan 470 m) vähän reippaammin 5:01 min/km tahtia.






 

Maalisuoran kuvat napattu täältä. Sivulta löytyy myös video loppusuoralta, sitä ja näitä kuvia katsellessa muistuu mieleen se uskomaton fiilis maaliviivalla :) Melkein tekisi mieli pistää pari kuvaa tilaukseen ;)


Hoipertelin vähän sivummalle ja tirautin yllätyksekseni muutaman kyyneleenkin. Olin maalissa liikuttuneempi kuin yhdenkään aikaisemman juoksuni jälkeen. Maalin saavuttaminen tuntui ensimmäistä kertaa ikinä erityisen suurelta saavutukselta. Niin monta kertaa mielessä kävi luovuttaminen ja kävelyksi pistäminen. Maaliin pääseminen oli sellaisen tuskan ja taistelun takana, jota en ole ikinä ennen kohdannut. Tunsin todella ylittäneeni itseni. Yhtäkkiä tajusin, etten ollut edes katsonut lopullista aikaani vaan pysäyttänyt sykemittarin siihen vilkaisematta. Se näytti 3:50:23 - lopulliseksi ajaksi selvisi myöhemmin 3:50:19. Aika ei hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Se tuntui aivan toissijaiselta. Lähinnä ehkä ihmettelin, miten se neljä tuntia alittui kaikesta kävelystä ja kivusta huolimatta. Aika ei tuntunut lainkaan pettymykseltä.


Maalissa ihailin upeaa mitaliani, harhailin sinne tänne, haukkasin omena- ja raparperipiirakkaa vehnäjauhoista piittaamatta, hamstrasin ilmaisia smoothieita ja fiilistelin kisatunnelmaa. Mielessä pyöri niin monia ajatuksia, etten oikein saanut niistä kaikista kiinni. Lähinnä olin onnellinen. En analysoinut juoksuani lainkaan. Ihmettelin vaan, miten pääsin maaliin. Olo oli epätodellinen. Aikani maalialueella pyörittyäni lähdin etsimään siskojani ja suihkutiloja.



Tähän väliin voisin käydä läpi lyhyesti kisan statistiikkaa. Aikani oli siis 3:50:19, keskivauhti 10,99 km/h = 5:27 min/km. Keskisykkeeni oli 168 ja maksimisykkeeni 175. Virallisen tulossivun mukaan olin ilmeisesti naisjuoksijoista 244. ja omassa sarjassani 63. Viikko ennen kisaa tapahtumaan oli ilmoittautunut peräti 23 000 juoksijaa - en tosin tiedä, kuinka suuri osa näistä oli kokonaisen maratonin juoksijoita. Luvuilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.



Olen yhä edelleen vähän ymmälläni sunnuntaista. Olen nyt kuitenkin muutaman päivän miettinyt juoksuani tarkemmin. Kuntooni en ole tällä hetkellä tyytyväinen - se on selvää. Tiesin, että maratonista tulisi vaikea, sillä juoksu on tuntunut vaikealta niin pitkään. Olen kuitenkin iloinen, että pystyin tälläkin kunnolla juoksemaan maratonin - ja vielä ihan kelpo aikaan. Tarkempia syitä kehnolle juoksulle ja kivuille olisi varmaan syytä miettiä, mutta toisaalta se tuntuu turhalta. Päälimmäinen syy huonolle kunnolle on aina huono treenaaminen ja riittämätön valmistautuminen. Lonkkani varmaan tulivat kipeiksi, koska lantioni painui alas, mikä taas johtuu riittämättömästä kunnosta. Jalkapohjien kipeytymisen uskon johtuvan ainakin osittain kengistäni. Adidas Adizero Adios Boosteissa on melko ohut pohja. Se ei välttämättä sovi omalle jalalleni näin pitkällä matkalla. Huomasin, että myös koko päivän kävely samoilla kengillä sai jalkapohjani tosi kipeiksi. Ehkä jatkossa käytänkin pitkillä matkoilla paksupohjaisempia / vaimennetumpia kenkiä. Pääsyy vaikealle juoksulle kuitenkin on laskenut kunto - erityisesti peruskunto. Sen kehittämiseen aion keskittyä talvella.


Energiakarkitkin päässeet kuvaan ;)
Olisinko voinut tehdä jotain toisin, paremmin? En usko, että hitaampi vauhti kisan alussa olisi auttanut. Veikkaan, että jalkani olisivat kipeytyneet samalla tavalla ennen pitkää. Tankkaus ennen kisaa ja sen aikana meni nappiin. Valmistautumiset olivat muutenkin kunnossa. Ensi kerralla haluan asettua lähtöviivalle itsevarmempana ja luottavaisena omasta kunnostani - silloin juokseminenkin on varmasti paljon mukavampaa. Kaiken kaikkiaan, olosuhteet huomioon ottaen, olen kuitenkin erittäin tyytyväinen juoksuuni. Vaikeuksien kautta voittoon!


Kisajärjestelyistä vielä muutama sana. Münchenin maraton oli kallis, mutta joka euron arvoinen. Reitti oli kiva ja monipuolinen, huoltopisteillä oli paljon työntekijöitä ja niillä tarjottiin useita eri energianlähteitä (GU:n geelit maininnan arvoisia!), olympiastadionin maalialue oli aivan vertaansa vailla ja maalissa sai hienon mitalin. Kisaexpokin oli kattava ja järjestettiin kätevästi samalla alueella, josta maraton lähti liikkeelle ja johon se päättyi. Myös suihkutilat oli järjestetty kätevästi olympiapuiston uimahalliin. Näissä isoissa kansainvälisissä juoksutapahtumissa vaan on sitä jotakin.


Vikalla kymmenellä kilometrillä mietin, että miksi ihmeessä pitää harrastaa tätä lajia. Kiduttaa itseään kerta toisensa jälkeen. Viedä itsensä oman kestävyytensä äärirajoille, pitkälle mukavuusalueen ulkopuolelle. Kävi mielessä taas muutamaan otteeseen, että todella vihaan tätä lajia. Mutta maalissa se kaikki unohtuu. Siinä on koko juoksun idea. Kipua ei voi välttää, juoksu ei ole aina helppoa, mutta lopussa kaiken tuskan arvoista. Yksi ehdottomasti suurimmista motivaattoreistani ovat nämä ihmiset. Ne tuntemattomat kannattajat kisareitin varrella. Ne puolitutut, jotka kirjoittavat rohkaisevia kommentteja ja jakavat vinkkejään sosiaalisessa mediassa. Ja tietysti ne läheiset, jotka aina vaan jaksavat kuunnella tätä hössötystäni niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin juoksusta. Erityiskiitos jälleen siskoilleni Maijulle ja Liinulle kannustuksesta ja tuesta - arvostan sitä ihan älyttömästi. Ja isot kiitokset teille kaikille, jotka jaksatte olla kiinnostuneita juoksustani ja kommentoida näitä höpötyksiäni. Juoksuyhteisön tuen avulla jaksaa painaa taas eteenpäin :)


28 kommenttia:

  1. Onnea :). Hieno aika kyllä mun silmiin mutta sulle varmasti henkisesti todella tärkeä mara ja maaliinpääsy. Aina ei voi tulla enkkaa mutta voi oppia itsestään jotain arvokkaampaa. Sä oot sisukas ja mieti että juokset noin upean ajan, johon ei edes kaikki ikinä pääse, vaikka jouduit kävelemäänkin ja voitit vaikeudet :). Ole ylpeä :). Ja ylipäätään mara on aina kova juttu, ajasta viis. Nyt sit vaan rauhassa palaudut ja sit sitä pk:ta hinkkaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja :) Hienosti sanottu! Opin itestäni nimenomaan paljon taas ja olen kyllä ylpeä siitä taistelusta, millä maaliin pääsin. Turha verrata kuntoa edelliseen tai kenenkään muun kuntoon. Jokainen kisa on oma yksittäinen tapahtumansa ja jokaiselle yksilöllinen kokemus :)

      Poista
    2. Moni olis jättänyt homman kesken. Toi on aina semmonen matka, että ikinä ei tiedä, mitä käy. Ja paljon on päivästä kiinni, niinku juoksussa aina.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea hienosta juoksusta! Upea aika loppumatkan vaikeuksista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :) Itsekin olen vähän yllättynyt ajasta, vaikkei sillä lähelle ennätyslukemia päästäkään!

      Poista
  4. Tosi sisukkaasti juostu, Katju :) Maraton on maraton, siinä voi tapahtua vaikka ja mitä! Sä tsemppasit upeasti maaliin ja hienoon aikaankin vielä, lopulta! :) Nyt lepoa ja sitten katseet kohti uusia haasteita! Toi Munchenin maraton vaikutti kyllä kivalta tapahtumalta! ja wau, GU-geelejä, super!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanna! :) Suosittelen kyllä lämpimästi tapahtumaa - mun mielestä se maratonviesti kuulosti aika hauskalta ;)

      Poista
  5. Apua, tiedätkö muakin alkoi melkein itkettämään. Melkein vois joskus kuvitella itsekin juoksevansa, ja nimenomaan ulkomailla. No, siihen on vielä pitkä matka.

    Uskomaton sisupussi olet kyllä, en tiedä olisinko itse pystynyt taistelemaan kivusta huolimatta. Pakko sanoa taas, että olet kyllä supernätti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noita lyhyempiäkin matkoja tarjolla myös ulkomailla :) siellä on jotenkin aivan uskomaton tunnelma, joka kerta! Ihan erilaista kuin täällä Suomessa - niin paljon isompia tapahtumia ja paljon nähtävää reitin varrella :)

      Kiitos vielä kehuista Anu! Olen todella otettu. Näiden kommenttien avulla sitä jaksaakin taistella maaliin kerta toisensa jälkeen :')

      Poista
  6. Mahtava raportti! Nauroin ääneen monta kertaa ja melkein itkinkin :) Todella upea juoksu ja taistelu, ja osasit sen kyllä äärettömän hienosti kuvata. Melkein näin sut siellä maaliin päässeenä hoipertelemassa kisatunnelmasta ja itsensä voittamisesta onnellisena. Onneksi olkoon Katju!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset Salla :) Ihana kuulla, että tunteet välittyivät tekstistä. Oli nimittäin sen verran tunteikas taival!

      Poista
  7. Hieno taistelu! Tätä oli mukava lukea, erityisesti nyt kun eka todellinen hyökkäys alle neljän tunnin on itselläni kohta edessä.

    Onko sulla käytössä useampi tossupari vai juoksetko pelkästään noilla Boosteilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mika! :) Mulla on kyllä useammatkin kengät, tää onkin eka kerta kun juoksin noilla yli 25 km. Tällä hetkellä mulla on käytössä parit muut Boostit, joissa on vähän paksumpi pohja. Jotenkin tykkään Boosteista, mutta ehkä pidemmällä matkalla jotkut Asicsit vois olla paremmat, ainakin kovalla alustalla. Edelliset marat oon juossut Nikeilla ja Asicseilla...

      Tsemppiä sulle neljän tunnin alitukseen!

      Poista
  8. Huikee raportti! Ja onnee hei viela juoksusta! Maratoni on aina maratoni ja aina ne ei mee ihan niin nappiin mutta mita vaikeempi matka sen huikeempi se onnistumisen tunne siel maalissa. Ja mieti niita seuraavia maratoneja et kun siella joskus alkaa vasyttaa ni voit muistella tata tuskien taivalta ja saada siita voimia sit seuraavalle. Sitkee oot ja hyvin juossu. Itella ei oo onneks koskaan jalkoja tollain sarkeny eika krampannu, ja en vois ees kuvitella juoksevani tollasissa kivuissa.
    Oon Lontoon maratonilla joutunu ensiaputelttaan puolekstoista tunniks jonkun sortin lampohalvauksen takia ja sillon kans kun lopulta kavelin maaliin 5:30 kellossa niin tuli kyl itku. Mut nimenomaan noista kokemuksista oppii paljon ja osaa sit nauttia niista onnistuneista kisoista vielakin enemman :)

    Ja sul on muuten tosi onnistuneet juoksukuvat maratonilta, kannattaa tilata ku on noin hyvat. Ma en oo viela koskaan onnistunu saamaan normaalia kuvaa kisoista vaan naytan aina silta ku tekisin kuolemaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pille! Tulipa kommentistasi hyvä mieli - näitä kokemuksia tosiaan taitaa oikeasti tarvita matkalla (ainakin henkisesti) vahvemmaksi juoksijaksi :) Lämpöhalvauksesta maaliin saakka selviäminen, oli se sitten kävellen tai juosten, on myöskin aikasta hieno suoritus. Mahtoi tuntua hyvältä :)

      Tuossa maran loppumetreillä oli jo hymy niin herkässä et sen takia varmaan yllättävän onnistuneet kuvat! Muutenkin ehti varmaan hiki ja punotus laskea niillä kävelyosuuksilla ;D

      Poista
  9. Hienosti tsempattu Katju! :) Ja munkin silmiin hyvä aika, mutta tietysti jokaisella on omat tavoitteet sen suhteen, eikä sitä tosiaan aina tartte juosta enkkaa, kivaahan se on tapahtumissa päästä juoksemaan muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Karoliina! :) Joo toki kaikilla on se yksilöllinen "hyvä" tai "huono" aika, mut jotenkin oon nyt viimein oppinut, ettei se oo niin yksiselitteistä. Juoksu voi olla hyvä vaikka aika olisikin edellisiin suorituksiin nähden "huono". Niin kävi nyt ja kivaa oli kaikesta tuskasta huolimatta :)

      Poista
  10. Wau mikä raportti! Mulla meinasi myös tippa tulla silmään. Vaikeuksien kautta voittoon! Ehkä tähänkin juoksemiseen kyllästyisi, jos aina menisi vain omaa ennätystahtia. Nyt on varmaan taas ihan uusi into miettiä seuraavaa revanssimahdollisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Oot kyllä ihan oikeassa! Ja jotenkin nyt tietää, minkä verran pitää tehdä töitä, jos sinne ennätysvauhteihin vielä joskus halajaa :)

      Poista
  11. Kiva raportti ja hyvin 'taisteltu' mara loppuun.

    VastaaPoista
  12. Ikävä, että sattui tuollaisia jalkavaivoja, mutta hienosti taisteltu. Hyvin voin samaistua noihin fiiliksiin, joita kisan aikana nousee mieleen. Vaikka välillä on kamalaa niin onneksi juoksu kuitenkin useimmiten on kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Piia :) Joo, on tää hassu laji. Välillä tuntuu niin hirveältä mut ei tää juoksu kuitenkaan tuntuisi oikein miltään ilman sitä hirveetäkin fiilistä!

      Poista
  13. Hieno raportti, onnea kovasti maaliinpääsystä ja mielestäni erittäin hyvästä ajasta! Kova mimmi olet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista :) Oli tuo aika kyllä taistelun takana, vaikkei ennätyslukemia lähentelekään!

      Poista
  14. Upeeta Katju! Oot varsinainen taistelija, ja tosi hauska raportti! :) :) Sen maaliintulofiiliksen voi vain ymmärtää, kun sen on ainakin kerran elämässään tehnyt. Se on niin palkitsevaa, oli aika mikä tahansa. :) Sulla on hieno vuosi takana ja kovia puolikkaan aikoja. Tsemppiä syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni!! :) Joo ei siinä vaiheessa loppupeleissä mieti sitä aikaa. Maaliviivan ylittäminen itessään on jo niin ihana tunne! Kiitos ja tsemppiä sullekin! Myös tulevalle viikonlopulle, olit vissiin menossa Kaarinaan? :)

      Poista