Matkalla Müncheniin, viikko 4

Viime viikolla kerroinkin jo, kuinka olen kaivannut vähän vaihtelua treeniohjelmaani, joka on näyttänyt samalta jo kolme viikkoa. Päätin viime viikolla muuttaa vähän vauhtikestävyystreenaamistani, joten tein perinteisen tasavauhtisen vk-treenin sijaan vetotreenin. Lauantain kisassa tuli myös treenattua vauhtikestävyyttä. Kisojen takia treeniviikkoni oli vähän rennompi, juoksin vähemmän, jotta jalat kestäisivät lauantaina - olivat kyllä silti jostain syystä melko tukkoiset. Neljännellä treeniviikolla siis juoksin vähän vähemmän, mutta sisällöllisesti viikko ei ollut varsinaisesti oikeastaan edellisiä helpompi. Juoksu oli nimittäin suurilta osin vauhtikestävyyttä, joka vaatii enemmän voimia ja palautumista. Tässä siis katsaus neljänteen treeniviikkooni:

Maanantai:
Lepo

Tiistai:
VK 4 x 2 km 3 min kävelypalautuksilla + alku- ja loppulämmöt yht 20 min, 70 min, 12,5 km. VK-osuudet: 4:44/4:41, 4:46/4:49, 4:44/4:46, 4:48/4:57, KS 168, MS 179

Keskiviikko:
Kehonpainotreeni 30 min
Kävely kouluun 40 min
Pitkä PK 18 km, 1:41:28, KS 150, MS 163, 5:38 min/km, 10,6 km/h

Torstai:
Kävely 1,5 h
Venyttely 45 min

Perjantai:
Kevyt PK 6 km, 34 min, 5:40 min/km, 10,59 km/h
Venyttelyt ja rullailut 30 min
Kevyttä kävelyä Korkeasaaressa yht. n. 3 h

Lauantai:
Kisa: 1/4 maraton (10,55 km), 52:37 min, KS 172, MS 180, 4:59 min/km, 12,03 km/h

Sunnuntai:
PK 60 min, 10,81 km, KS 153, MS 167, 5:33 min/km, 10,81 km/h
Kävely 1 h 40 min

Juoksua yhteensä n. 58 km

 

Maanantaina pidin taas lepopäivän palautuakseni viikonlopun treeneistä. Usein sanotaan, että viikkoa ei ikinä saisi aloittaa lepopäivällä. Omaan treeniohjelmaani se vaan tuntuu sopivan, sillä vedän viikonloppuna yleensä pitkän lenkin ja muuta treeniä, josta täytyy palautua. Tiistaina juoksin vaihteeksi vähän vauhtikestävyysvetoja. Kesällä juoksin suunnilleen kerran viikossa lyhyempiä vetotreenejä VK- tai MK-vauhdilla. Nyt maratoniin valmistavalla jaksolla vetotreenit ovat jääneet ja olen panostanut siihen tasavauhtiseen vk-treenaamiseen, joka tuntuu mielestäni tarkoituksenmukaisemmalta maratonia ajatellen. Tiistaina päätin kuitenkin tehdä vauhtikestävyystreenin vaihtelun vuoksi vetojen muodossa. Juoksin siis 4 x 2 km vedot. 2 km on hyvä matka maratonia ajatellen: ei siis ihan lyhyt veto maksimivauhdilla, mutta sellainen matka, jossa pääsee juoksemaan vähän reippaammin kuin tasavauhtisella vk-lenkillä. Tavallaan siis pilkoin vähän sitä tasavauhtista treeniä pienempiin osiin, jotta pääsisin testaamaan kovempia vauhteja. Treeniä ennen ja sen jälkeen hölkkäilin 10 minuuttia ja vetojen välillä kävelin 3 minuuttia. Treenin oli tarkoitus olla progressiivinen eli jokaisen vedon toistaan kovempi (tai vähintäänkin aina sen vedon toisen kilometrin ensimmäistä nopeampi), mutta toisin kävi. Lähdin taas repimään alussa liian kovia vauhteja ja loppua kohden vauhti oli aikamoisen työn takana. Jaloista ei vaan löytynyt enää voimaa. Vain ekassa vedossa sain lisättyä vauhtiani vedon lopussa, muissa se pääsi vähän laskemaan. Lopussa vauhti putosi aika paljonkin, mutta pääasia oli, etten pysähtynyt. Maltoin jatkaa juoksemista vähän hitaammalla tahdilla vedon loppuun saakka, vaikkei se riittänytkään ihan tavoitevauhtiini. Eihän sitä kisoissakaan voi pysäyttää kelloa ja pistää kävelyksi?



Keskiviikkoiltana juoksin viikon pitkikseni. Yleensä juoksen viikon pitkiksen viikonloppuna, mutta nyt olin suunnitellut kisoja lauantaille. Halusin kuitenkin juosta yhden vähintään 90 minuutin lenkin tälläkin viikolla, ja aikataulusyistä se ei mahtunut millekään muulle päivälle. Lähtökohdat pitkälle lenkille olivat kyllä aika heikot. Tavallisesti pidän lepopäivän ennen pitkää lenkkiä, sillä jaloissa täytyy olla voimaa, jotta ne kantavat vähintään 90 minuuttia. Nyt olin juossut edellisenä päivänä vetoja - ei kovin hyvä yhdistelmä. Päivä oli kaunis, joten juoksin ihanaa reittiä halki Viikin peltojen, Herttoniemen puistoreittien ja upean Kulosaaren. En vain oikein päässyt nauttimaan reitistä, sillä juoksu tuntui todella vaikealta. Eihän siitä tullut yhtään mitään. Tunnin juoksun jälkeen oli pysähdyttävä vähän väliä venyttelemään. Ei auttanut, vaikka vähensin vauhtianikin reippaasti. Jopa kevyt hölkkä tuntui pahalta jaloissa. Välillä kävellen, venytellen ja voimia keräillen sain kuitenkin 18 kilometriä kasaan. Tässä lenkissä ei kyllä ollut mitään järkeä. Tajusin olevani liian orjallinen treeniohjelmaani kohtaan. Ei ehkä kannata lähteä juoksemaan (ainakaan kovaa tai pitkää matkaa), jos jaloissa ei vain yksinkertaisesti ole yhtään voimia. Olisi kannattanut varmaan levätä keskiviikkona, juosta torstaina pitkähkö lenkki omien voimien mukaan, pitää perjantai jälleen lepoa ja juosta lauantaina yksinkertaisesti niin kovaa kuin jalat olisivat silloin jaksaneet. Tästä pitkiksestä ei taas jäänyt muuta käteen kuin ikävä fiilis. Aurinkoinen päivä ja kauniit maisemat sentään vähän lievensivät pettymystä.



Torstaina maltoin levätä. Jalat olivatkin tiistain ja keskiviikon jäljiltä tosi tukkoiset. Silti kävin kevyellä iltakävelyllä kauniissa Viikissä Jennin ja Erikan kanssa.



 

En välttämättä aina käsitä, kuinka paljon 1,5 tunnin kävelykin voi vaikuttaa jalkojen kuntoon. Tai siis lähinnä en osaa pitää totaalisia lepopäiviä. Jalkani olivat nimittäin perjantaiaamuna yhä melko jumissa. Ei ollut torstain "lepo" auttanut lähestulkoon yhtään. Kävin kevyellä kuuden kilometrin aamulenkillä testaamassa jalkojeni kuntoa, ja aika tukkoiselta tuntui. Päätin levätä loppupäivän, mutta illalla menimme Korkeasaareen Kissojen yöhön, johon ensin kävelimme Kulosaaresta, ja koko ilta eläintarhassa tuli myös käveltyä. Perjantainkin lepääminen oli siis vähän niin ja näin. Lauantain kisa pelotti, koska jalat eivät tuntuneet lainkaan hyviltä.



Lauantain varttimaratonista kirjoittelinkin jo aika kattavasti täällä. En halua enää puida asiaa sen enempää. Näin jälkeenpäin ajatellen olen tyytyväinen, että osallistuin kisaan, vaikka olin epävarma jalkojeni kunnosta. Tällainen "taistelujuoksu" tekee ihan hyvää, kehittää ja vahvistaa. Ja hyvä treeni se ainakin oli, jos ei muuta. Tästä voi vain parantaa!

Kisojen jälkeen jalat ovat yleensä aika hapoilla ja juokseminen tuntuu ikävältä. En tiennyt, miten tällainen vähän lyhyempi kisamatka vaikuttaisi jalkoihini. Siispä lähdin sunnuntaina vetämään vähintään 30 minuutin lenkkiä rennolla vauhdilla. Jalat kestivät kuitenkin yllättävän hyvin, joten juoksin tunnin mukavaa vauhtia. Illalla kävin vielä kävelyllä Ruusun kanssa. Nyt on vaan ollut niin ihania auringonlaskuja, että iltaisin on pakko päästä katselemaan niitä :)



Viime viikolla tajusin, että maratoniin on enää vajaa kuukausi! Tuntuu, että kunto on kaukana maraton-tasosta, mutta ehkä tää tästä vielä. Viime viikolla opin aika paljon treenaamisestani. Opin myös ehkä ottamaan vähän iisimmin. Ei tämä juoksu niin vakavaa ole! Pitäisi nauttia enemmän ja unohtaa toiveet ainaisesta kehittymisestä ja parantamisesta. Tulee vaikeampia ja helpompia kausia. Tällä hetkellä juoksu on vähän vaikeaa - pitäisi siis varmaan suosiolla kuunnella kroppaa, ottaa vähän rennommin, juosta hitaammin ja miettiä niitä ennätysvauhteja otollisemmalla ajalla. Yritetäänpä keskittyä tähän ajatukseen seuraavilla viikoilla.