BLOGI SIIRTYY MYNEXTRUNIIN!

Siirry tästä uuteen blogiin!

Viime viikolla mua pyydettiin bloggaajaksi MyNextRun-sivustolle. Palvelu oli itselleni jo entuudestaan tuttu - sitä kautta olen ilmoittautunut lähes kaikkiin juoksutapahtumiini. Sivustolta löytyy myös arvosteluja tapahtumista ja niiden järjestäjien haastatteluja sekä verkkokauppa. Olen aina pitänyt MyNextRunia hyvänä ja kätevänä paikkana juoksutapahtumien selailuun ja niihin ilmoittautumiseen.

Nyt MyNextRuniin rakennetaan myös blogiportaalia ja avataan muutama uusi blogi. Olin tosi innostunut ja kiinnostunut tarjouksesta. Bloggaaminen on viime aikoina tuntunut entistä kivemmalta harrastukselta ja sen kautta olen oppinut itsestäni ja treenaamisestani hurjasti. Lisäksi keskustelu lukijoiden ja muiden bloggaajien kanssa on erittäin antoisaa ja motivoivaa. Bloggaaminen tällaisessa tiimissä, osana MyNextRunin toimintaa, kieltämättä houkutteli heti. Mietin, että tämän kanavan kautta saisin välitettyä kokemuksiani erityisesti ulkomaiden juoksutapahtumista niille, jotka etsivät käytännön tietoa niistä nimenomaan suomeksi ja suomalaisen näkökulmasta.

Käytännössä siis mikään muu ei muutu, kuin blogin paikka. Bloggaan MyNextRunin alla, mutta tekstieni sisällöt pysyvät samanlaisina kuin tähänkin asti. Vanhat tekstini jäävät vanhaan blogiini: tämä sivusto ei siis katoa mihinkään, mutta uudet tekstini ilmestyvät uuteen osoitteeseen. Asia, jota pohdin ennen ehdotukseen tarttumista, oli lähinnä uuteen blogiympäristöön ja -pohjaan (Wordpress) tottuminen. Toivon kuitenkin tottuvani nopeasti uuteen sivustoon - eiköhän sekin ole helppokäyttöinen ja selkeä. Toivon myös, että nykyiset lukijani eivät hylkää blogiani, vaikka sen paikka muuttuukin. Voin kuvitella, että joku teistä saattaa ihmetellä päätöstäni, mutta näen tämän itselleni fiksuna ratkaisuna. Tervetuloa siis uuteen blogiini, toivottavasti pidätte siitä yhtä paljon kuin tästä nykyisestäkin! Uuteen blogiin olen myös kirjoitellut osittain näitä samoja mietteitä, mutta myös muita ajatuksia yhteistyöstä MyNextRunin kanssa: pääset lukemaan niitä tämän linkin kautta!

Otan oikein mielelläni (ja jännittyneenä) vastaan mielipiteitänne tästä muutoksesta. Kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Mitä saa aikaan viikko ilman juoksua?

Olen viettänyt maratonin jälkeisen viikon eräänlaista hiljaiseloa juoksun suhteen. Jalkani olivat maratonin jälkeen niin jumissa ja kipeät, että uskoin juoksevani aikaisintaan keskiviikkona. Toisin kävi - juoksuttomuus venyi entisestään. Vanha kunnon maratonin jälkeinen flunssa iski meikäläiseen tiistai-iltana. Tulen poikkeuksetta maratonin jälkeen kipeäksi. Kroppa on kai niin heikko ja vastustuskyky matala niin kovan suorituksen jälkeen. Lisäksi matkustaminen ja lihaskipujen takia heikosti nukutut yöt kisan jälkeen edistävät osaltaan flunssan puhkeamista.

Keskiviikkona jalat tuntuivat jo yllättävän hyviltä, mutta olo oli muuten tukkoinen. Torstaina iskikin kunnon flunssa. Pysyttelin pari päivää peiton alla ja turvauduin kaikkiin mahdollisiin lääkkeisiin ja poppakonsteihin. Perjantai-iltana uskaltauduin pienelle kävelylle. Lauantaina olo oli jo huomattavasti parempi, joten kävin jo vähän pidemmällä kävelyllä - pariinkin otteeseen. En vain pysty pysyttelemään sisätiloissa kun ulkona paistaa aurinko. Sunnuntaiaamuna olo oli jo melko hyvä, mutta maltoin mieleni ja lepäsin tämänkin päivän. Nälkä urheilua kohtaan on paisunut valtavaksi: mieli ja kroppa tahtoo jo treenaamaan ja kunnolla. Huomenna kuitenkin aloitan juoksun todennäköisesti melko rauhassa, kuntoa tunnustellen. Ei olisi kiva virua monta viikkoa jälkitaudin kourissa.

Disney-leffat ovat aina olleet tärkeä osa sairaspäiviäni ;)

Olen niin harvoin kipeä (tai sitten parannun aina niin nopeasti), etten edes muista, milloin viimeksi olisin ollut kokonaisen viikon juoksematta. Epäilen, että viime kerrasta on peräti yli 1,5 vuotta. Keväällä 2014 mulla oli juoksijan polvi, jonka takia jouduin olemaan juoksematta useamman viikon. Sen jälkeen olen juossut vähintäänkin yhden kevyen lenkin viikossa, jollen ole muuhun pystynyt.

Tuntuu aika oudolta olla juoksematta näinkin "pitkään", kun juokseminen on niin iso osa omaa elämää ja arkea. Jotenkin suhtaudun tähän juoksemattomuuteen kuitenkin huomattavasti rennommin kuin joskus. En ole huolissani siitä, että kuntoni laskisi merkittävästi, tai paniikissa siitä, että kilot kertyvät kaikkien niiden herkkujen takia, joita tämän viikon aikana olen ahminut (ja niitä muuten riittää!). Kunto todennäköisesti tulee väliaikaisesti notkahtamaan hieman ja kiloja on tässä muutenkin keväästä kertynyt jo enemmänkin kuin pari, mutta so what? Kunto kyllä kohoaa, jos niin haluaa, ja kiloistakin pääsee eroon, jos niin päättää. Uskon, että pienen herkuttelu- ja lepoviikon jälkeen motivaatio juoksua ja muuta urheilua kohtaan on suurempi kuin ennen maratonia. Olen myös saanut paljon muuta ajateltavaa: keskittynyt kouluhommiin, toiminut kummitätinä ihanan pikku prinsessan ristiäisissä, nähnyt opiskelukavereita hauskan opiskelijatapahtuman merkeissä, suunnitellut matkaa Lontooseen uudeksi vuodeksi ja solminut mielenkiintoisen yhteistyösopimuksen, josta kerron lisää ensi viikolla. Älkää käsittäkö väärin: haluan yhä kehittyä juoksussa, rikkoa ennätyksiäni ja jatkaa sen aktiivista harrastamista. Halu juosta on pyörinyt mielessä jatkuvasti, ikään kuin kaiken tämän taustalla, mutta olen malttanut siirtää juoksusuunnitelmat seuraavalle viikolle. Juoksu ei enää hallitse elämääni, vaikka kuuluukin siihen oleellisesti.

Ensi viikolla aloitan taas treenaamisen ja nyt ajatus juoksemisesta tuntuu ainakin kaikelta muulta kuin pakkopullalta. Haluan päästä jo treenaamaan. Tulevalle talvelle (ja syksylle) mulla on vähän erilaiset suunnitelmat: juoksussa keskityn varmaankin lähinnä peruskuntoni kasvattamiseen, mutta sen ohella aion ottaa lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelun osaksi treeniohjelmaani. Vähän vaihtelua siis!

Ensi viikoksi suunnittelin jopa osallistuvani mahdollisesti Kaarinan syysmaratonille kympin matkaan. Vaikka olenkin ollut kipeä ja ottanut pyöreät 0 juoksuaskelta maratonin jälkeen? Saatikka sitten treenannut lyhyttä matkaa? Viimeisimmästä vauhtikestävyystreenistäni on muistaakseni yli kuukausi. Ajattelin mennä vain nauttimaan kisatunnelmasta ja kannustamaan tuttujani pidemmillä matkoilla. Mikä muhun on mennyt? Jotain hassua siellä Münchenissä tapahtui, kun ennätykset ja pakkopullamainen veren maku suussa juokseminen ovat kadonneet mielestä ja kisakynnys näin merkittävästi madaltunut. Jokin on nyt loksahtanut pääkopassa oikealle kohdalleen.

Onpa levollinen olo.

Kisaraportti: Münchenin maraton 2015

Täältä tulee aikasta pitkä raportti Münchenistä - koittakaa kestää ja lukea loppuun saakka ;)

Viimeinen maratonille valmistava viikko meni treenien suhteen aika rauhallisesti. Tiistaina kävin juoksemassa Hannan järjestämän kevyen, n. 1,5 tunnin polkulenkin. Torstai-illalla lähdimme siskojeni kanssa Saksaan ja perjantai- ja lauantaiaamuna juoksin superkevyet aamulenkit, yhteensä n. 8 km verran. Perjantaina ja lauantaina tuli tosin käveltyä niin paljon, että ainakin jalkapohjat olivat lauantai-iltana todella kipeät. Muuten kropassa oli vahva fiilis: hiilaritankkaus oli ollut reilu, yöt oli nukuttu hyvin ja jalat tuntuivat sunnuntaiaamuna reippailta.

Heräsin sunnuntaiaamuna puoli kahdeksan aikoihin. Luotin perinteiseen kisa-aamiaiseeni, joten sekoitin vanhan kunnon pussipuuron kuumaan veteen ja nautin sen lisäksi banaanin. Hotellin aamiaispöydästä haukkasin sen lisäksi miniannoksen munakasta, jotta saisin myös proteiinia. Kisa-aamun sää oli juoksun kannalta melko optimaalinen joskin asuvalinta oli vaikea. Ilma oli pilvinen ja suht tyyni, lämpöä oli 8 astetta. Päädyin juoksemaan 2xu:n kompressiotrikoilla sekä teknisellä pitkähihaisella t-paidalla, jonka olin ostanut kisaexposta edellisenä päivänä. Jalkaan vedin Adidas Adizero Adios Boostit.



Saavuimme kisan lähtöpaikalle eli olympiapuistoon puoli kymmenen aikoihin. Oma lähtöni oli klo 10:10, joten ehdin vielä hyvin käydä vessassa ja valmistautua henkisesti 42 kilometrin juoksuun. Juoksijat oli jaettu tavoiteajan mukaan kolmeen eri ryhmään, jotka lähtivät kukin eri aikaan. Nopein ryhmä lähti klo 10, toinen ryhmä klo 10:10 ja kolmas 10:20, jolloin lähti myös maratonviesti. 10:40 lähti vielä 10 km juoksijat, puolimaraton taas starttasi maratonreitin puolivälistä klo 13:30. Aika paljon eri matkoja siis samoissa kisoissa, mutta järjestelyt sujuivat hienosti!

Tunnelma ennen lähtölaukausta oli huikea. Juontaja osasi ottaa ohjat haltuunsa ja sai juoksijat lämmiteltyä ennen starttia, musiikki pauhasi kovaa ja lähtölaukauksen ampuivat ilmoille juoksijoiden yhteisen lähtölaskennan päätteeksi pari perinteisiin saksalaisiin vaatteisiin pukeutunutta miestä. Fiilis lähteä taittamaan 42 kilometrin matkaa ei olisi voinut olla parempi.

Kuva täältä

Kilometrit 1-6: Mukavaa reipasta menoa

Kuva täältä

Lähtö ei sujunut kuitenkaan kovin sulavasti. Taas kerran niin iso ihmismassa vyöryi yhtaikaa lähtöviivan yli, että alku meni melkeinpä kävellen. Tällä kertaa jopa ihmisten ohittelu oli vaikeaa, sillä juoksijoita oli yksinkertaisesti niin paljon. Eka kilometri siis meni multa vähän hitaampaa vauhtia, mitä olin lähtenyt tavoittelemaan: 5:26 min/km. Suunnitelmanani oli siis juosta 5:20 min/km tahtia niin kauan, kuin se vaan hyvältä tuntuu - välillä myös kovempaa, jos vauhtia ja voimia tuntuu riittävän. Seuraavat kilometrit menivätkin sitten siinä mukavassa kisaflowssa, kun juoksu tuntuu kulkevan kuin itsestään, aika rientävän ja maisemat vaihtuvan tiuhaan tahtiin kisatunnelmaa fiilistellessä, muita juoksijoita ohitellessa ja omaa vauhtia ja paikkaansa etsiskellessä. Kilometrit 2-6 menivätkin siis kevyesti tahdein 5:06 / 5:10 / 5:12 / 5:14 / 5:10. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että jo puoli tuntia oli juostu, ja nappasin ekan geelin.

Kilometrit 7-14: Vauhdin tasaantumista

Kartta löytyy tämän linkin takaa

Kuuden kilometrin jälkeen reitti lähti kulkemaan kaduilta kohti puistoa. Puistoissa on sinänsä kiva juosta, mutta itse saan kisafiiliksestä eniten irti paikoissa, joissa kisareitin varrelle on kertynyt paljon kannustajia ja ihmisiä tai juoksumaisemat muuten ovat vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Kisoissa tykkään siis eniten keskustaosuuksista ja nähtävyyksien ohittamisesta. Osasin aavistaa jo etukäteen, että puisto-osuus tulisi olemaan itselleni vähän puuduttava. Olin toisaalta tyytyväinen, että osuus tuli vastaan jo maratonin alkutaipaleella. Onneksi puistoonkin oli eksynyt jonkin verran ihmisiä kannustamaan juoksijoita, ja musiikkiesityskin siellä muistaakseni oli. Jossain vaiheessa puistoreitillä nappasin puolikkaan banaanin ja vettä, jossain vaiheessa imaisin toisen geelini. Yritin saada energiaa n. 20-30 minuutin välein. Vettä olin hörpännyt tähän mennessä muutaman kerran. Tavoitteenani oli pitää vauhti 5:20 min/km paikkeilla läpi puisto-osuuden. 14 kilometriin saakka meno tuntuikin kevyeltä ja vauhti pysyi melko vaivattomasti tavoitetta korkeampana. Kilometrit 7-14 taittuivat tahtiin 5:17 / 5:14 / 5:17 / 5:12 / 5:17 / 5:17 / 5:17 / 5:22. 14 kilometrin kohdalla oli tarjolla GU:n geeli - siispä otin siitä energiat talteen vesilasin kera ja huomasin, että puisto-osio oli lopuillaan ja edessä kohosi ylämäki.

Kilometrit 15-20: Pieni notkahdus vauhdissa

Reitti oli 14 kilometriin saakka ollut hyvin tasaista, mutta pian sen jälkeen edessä kohosi ylämäki. Mäki ei ollut mikään järin suuri, mutta tuntui kyllä jaloissa ihan erilailla kuin aikaisempi tasainen maasto. Mäen jälkeen 5:20 min/km tahti rupesi tuntumaan aika kovalta. Veikkasin, että pystyisin juoksemaan tuota vauhtia vielä 15 kilometriä, mutta 27 kilometriä kuulosti liian pitkältä matkalta. Vauhti ei sinänsä tuntunut kuntoni kannalta ylivoimaiselta: sykkeeni pysyi siinä 170 hujakoilla. Mutta jalkani olivat ruvenneet särkemään. Erityisesti lonkissani tuntui vähän ikävältä ja tiesin, ettei tunne ainakaan paranisi loppua kohden. Yritin pitää vauhdin vielä mahdollisimman lähellä 5:20 min/km, mutten hermostunut pienestä notkahduksesta: kuuntelin kroppaani ja sallin pienen hidastamisen sen signaalien mukaan. Jossain vaiheessa 3:45 jänikset tulivat rinnalleni, ja roikuin niiden vauhdissa maratonin puoliväliin saakka. Kilometrien 15-20 tahdit olivat 5:24 / 5:25 / 5:26 / 5:16 / 5:17 / 5:17.

Kilometrit 21-29: Päätös hidastamisesta

"Nyt lasketaan vauhtia!"

Kannustusjoukkoni eli siskoni olivat päättäneet tulla seuraamaan matkaani 21 ja 30 kilometrin kohdille. Siskojen kohtaaminen ensimmäisen kerran vasta kisan puolivälissä oli sinänsä helpottavaa, sillä tajusi, että puolet jo mennyt. Yleensä olen nähnyt kannustusjoukkoni ensimmäistä kertaa jo 10 kilometrin paikkeilla ja silloin ajatus siitä, että vasta neljäsosa juostu, tuntuu aika puuduttavalta. Nyt siis tavallaan "yllätyin" siitä, että puolivälissä matkaa jo ollaan. Kelloni näytti 21 kilometrin kohdalla 1:51. Samalla vauhdilla siis pääsisin suunnilleen loppuaikaan 3:43. Oli aika tehdä päätös. Yrittäisinkö sinnitellä 3:45 jänisten matkassa ja saavuttaa alle 3:45 aika, joka kuitenkin olisi lähes kymmenen minuuttia ennätysaikaani huonompi, vai hidastaisinko suosiolla hieman liian kovalta tuntuvaa vauhtia rennommaksi, yrittäisin nauttia kisasta ja tyytyä hieman huonompaan aikaan? Päätös ei tuntunut tuossa vaiheessa kisaa oikeastaan edes vaikealta. Jalkojani oli ruvennut sattumaan yhä enemmän. Tiesin, että pakottamalla ne nopeampaan vauhtiin, mikä niille tuntui sopivan, en välttämättä pääsisi edes maaliin saakka. Seinä nousisi varmasti jossain kohtaa vastaan. Jaloissani ei ole ollut vastaavanlaisia kipuja aikaisemmissa kisoissa: niissä vauhdin ylläpito on ollut kunnosta kiinni. Nyt siis tein päätöksen ja huikkasin siskoilleni hidastavani vauhtia. Päästin jänikset karkuun ja jatkoin matkan taittamista omaa tahtiani. Se tuntui oikeastaan aika helpottavalta, ja huomasin sykkeenikin hieman laskevan, kun en enää yrittänyt pitää yllä tiettyä vauhtia. Kipu tuntui pahenevan vähitellen, mutta yritin kiinnittää huomiota kaikkeen muuhun, kuten juoksuympäristöön, muihin juoksijoihin, kannustajiin ja musiikkiin. Nappasin 20 minuutin välein energiaa, joko oman geelin tai banaanin. Hörppäsin vettä melkein jokaisella stopilla. Kilometrit tuntuivat pitkiltä ja puuduttavilta. Onneksi keskusta lähestyi - tiesin, että viimeiset 12 kilometriä taittuisivat Münchenin sydämessä ja olympiapuiston liepeillä. Vauhtini olivat 5:25 / 5:21 / 5:32 / 5:24 / 5:28 / 5:21 / 5:25 / 5:27 / 5:17.

Kilometrit 30-38: Kipu yltyy, vauhti hiipuu

30 kilometrin kohdalla näin jälleen siskoni. Huikkasin heille tällä kertaa, että joka paikkaan sattuu. Hidastan vauhtia vielä entisestään. He huusivat perääni, että maalissa nähdään. Siinä vaiheessa tajusin olevani jo voiton puolella. Kilometrit 20-30 olivat olleet puuduttavaa puurtamista, mutta edessä oli vielä se vaikein osuus. 12 jäljellä olevaa kilometriä ei siis kuulostanut mitenkään helpolta, vaikka reilusti yli puolivälin jo olinkin. Ja kipu jaloissani oli yltynyt todella pahaksi. Jokainen askel tuntui pahentavan vihlovaa kipua kummassakin lonkassani, myös jalkapohjani olivat todella kipeät - yritin juosta pehmeällä alustalla aina kun mahdollista, muttei sekään tuntunut auttavan. Tässä vaiheessa en enää ajatellut lopullista aikaani mitenkään, halusin vaan päästä maaliin. 32 kilometrin kohdilla aikaa oli taittunut n. 2:51 - laskin, että jos vauhti putoaisi 6:00 min/km, pääsisin silti maaliin alle neljän tunnin aikaan. Yritin silti pitää vauhdin 5:30 kieppeillä, sillä hitaampi vauhti ei tuntunut auttavan lainkaan. Kipu yltyi joka kerta, kun jalkani tärähti maata vasten - oli vauhtini sitten kova tai hidas. 30 kilometrin paikkeilla tein jotain, mitä en ole ikinä ennen maratonilla tehnyt: pysähdyin juomaan lasillisen vettä. Otin muutaman kävelyaskeleen ja huomasin, ettei kävely satu. Niinpä uusi taktiikkani oli pysähtyä jokaiselle tankkauspisteelle venyttämään jalkojani ja ottamaan edes pari kävelyaskelta, joiden voimin jaksaisin taas juosta aina seuraavalle tankkauspisteelle asti. Kilometreillä 30-38 pysähdyin siis kolme kertaa. Jalkani tuntuivat pysähdyksissä tönköiltä, mutta kipu oli niissä päälimmäinen tunne. Juoksun jatkaminen pysähdyksen jälkeen oli henkisesti raskasta, mutta fyysisesti jopa hieman helpottavaa, sillä kipu hellitti edes hetkeksi. Kisatunnelma ja ihmiset reitin varrella antoivat voimaa jatkaa matkaa. Puisto-osuudella olisin todennäköisesti pistänyt kävelyksi. En enää miettinyt tankkausta vaan napsin suuhuni tankkauspisteiltä mitä sattui. Pitkältä tuntuvat kilometrit 30-38 taittuivat vauhtiin 5:24 / 5:26 / 5:42 / 5:24 / 5:45 / 5:28 / 5:37 / 5:30 / 5:41.

Kilometrit 39-42,2: Kohti taisteluvoittoa

Tällä kertaa minun maratonini alkoi 35 kilometrin jälkeen. En olisi uskonut, että aivan maratonin viime hetkillä tie voisi nousta pystyyn. Maratonin viimeinen kuudesosa oli ylivoimaisesti vaikein ikinä, mutta vaikeudet kärjistyivät jossain 39-40 kilometrin paikkeilla, kun vasemman jalkani kipu tuntuikin yhtäkkiä lonkan ja jalkapohjan lisäksi myös takareidessä, pohkeessa ja polven sivussa. Pysähdyin aikeenani venyttää takareittäni, kun koko vasen jalka alkoi yllättäen krampata. Kramppauksen kohtaa on ainakin vaikea paikantaa, sillä kipu ja paine tuntui sekä takareidessä että pohkeessa. Jouduin istumaan hetkeksi alas katukivetykselle. Heti istuttuani kramppi kuitenkin onneksi aukesi. Venytin jalkaani vielä puunvartta vasten ja jatkoin varovasti matkaa. Jalka oli yhä kipeä. Joka ikinen askel pahensi kipua molemmissa lonkissani. Kävelin kymmenen metriä, hölkkäsin sata. Tällä kaavalla jatkoin johonkin 40-41 kilometrin paikkeille saakka. Siinä vaiheessa korkea olympiapuiston torni jo näkyi, musiikki olympiastadionilta voimistui ja kannustusjoukot reitin varrella lisääntyivät. Jalkoihin sattui, mutten voinut enää pysähtyä. Sinnittelin viimeiset 1,5 kilometriä liikkeellä - päätin vähät välittää kivusta ja juosta maaliin. Stadionille saapuminen oli yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Sisäänkäynnin läpi juostessa diskovalot vilkkuivat ja musiikki pauhasi. Stadionilla juostiin vielä 300 metriä. 100 metriä ennen maalia kuulin, kun siskoni huusivat nimeäni. Sain siitä vielä lisää voimaa ja jaksoin puristaa lopun niin kovaa kuin vaan pääsin. Maaliviivalla kipu unohtui ja päälimmäinen tunne oli helpotus. Vikat kilometrit taittuivat aikaan 5:52 / 6:13 / 5:45 / 5:36 - viimeiset parisataa metriä (sykemittarin mukaan 470 m) vähän reippaammin 5:01 min/km tahtia.

 

Maalisuoran kuvat napattu täältä. Sivulta löytyy myös video loppusuoralta, sitä ja näitä kuvia katsellessa muistuu mieleen se uskomaton fiilis maaliviivalla :) Melkein tekisi mieli pistää pari kuvaa tilaukseen ;)

Hoipertelin vähän sivummalle ja tirautin yllätyksekseni muutaman kyyneleenkin. Olin maalissa liikuttuneempi kuin yhdenkään aikaisemman juoksuni jälkeen. Maalin saavuttaminen tuntui ensimmäistä kertaa ikinä erityisen suurelta saavutukselta. Niin monta kertaa mielessä kävi luovuttaminen ja kävelyksi pistäminen. Maaliin pääseminen oli sellaisen tuskan ja taistelun takana, jota en ole ikinä ennen kohdannut. Tunsin todella ylittäneeni itseni. Yhtäkkiä tajusin, etten ollut edes katsonut lopullista aikaani vaan pysäyttänyt sykemittarin siihen vilkaisematta. Se näytti 3:50:23 - lopulliseksi ajaksi selvisi myöhemmin 3:50:19. Aika ei hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Se tuntui aivan toissijaiselta. Lähinnä ehkä ihmettelin, miten se neljä tuntia alittui kaikesta kävelystä ja kivusta huolimatta. Aika ei tuntunut lainkaan pettymykseltä.

Maalissa ihailin upeaa mitaliani, harhailin sinne tänne, haukkasin omena- ja raparperipiirakkaa vehnäjauhoista piittaamatta, hamstrasin ilmaisia smoothieita ja fiilistelin kisatunnelmaa. Mielessä pyöri niin monia ajatuksia, etten oikein saanut niistä kaikista kiinni. Lähinnä olin onnellinen. En analysoinut juoksuani lainkaan. Ihmettelin vaan, miten pääsin maaliin. Olo oli epätodellinen. Aikani maalialueella pyörittyäni lähdin etsimään siskojani ja suihkutiloja.



Tähän väliin voisin käydä läpi lyhyesti kisan statistiikkaa. Aikani oli siis 3:50:19, keskivauhti 10,99 km/h = 5:27 min/km. Keskisykkeeni oli 168 ja maksimisykkeeni 175. Virallisen tulossivun mukaan olin ilmeisesti naisjuoksijoista 244. ja omassa sarjassani 63. Viikko ennen kisaa tapahtumaan oli ilmoittautunut peräti 23 000 juoksijaa - en tosin tiedä, kuinka suuri osa näistä oli kokonaisen maratonin juoksijoita. Luvuilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.

Olen yhä edelleen vähän ymmälläni sunnuntaista. Olen nyt kuitenkin muutaman päivän miettinyt juoksuani tarkemmin. Kuntooni en ole tällä hetkellä tyytyväinen - se on selvää. Tiesin, että maratonista tulisi vaikea, sillä juoksu on tuntunut vaikealta niin pitkään. Olen kuitenkin iloinen, että pystyin tälläkin kunnolla juoksemaan maratonin - ja vielä ihan kelpo aikaan. Tarkempia syitä kehnolle juoksulle ja kivuille olisi varmaan syytä miettiä, mutta toisaalta se tuntuu turhalta. Päälimmäinen syy huonolle kunnolle on aina huono treenaaminen ja riittämätön valmistautuminen. Lonkkani varmaan tulivat kipeiksi, koska lantioni painui alas, mikä taas johtuu riittämättömästä kunnosta. Jalkapohjien kipeytymisen uskon johtuvan ainakin osittain kengistäni. Adidas Adizero Adios Boosteissa on melko ohut pohja. Se ei välttämättä sovi omalle jalalleni näin pitkällä matkalla. Huomasin, että myös koko päivän kävely samoilla kengillä sai jalkapohjani tosi kipeiksi. Ehkä jatkossa käytänkin pitkillä matkoilla paksupohjaisempia / vaimennetumpia kenkiä. Pääsyy vaikealle juoksulle kuitenkin on laskenut kunto - erityisesti peruskunto. Sen kehittämiseen aion keskittyä talvella.

Energiakarkitkin päässeet kuvaan ;)

Olisinko voinut tehdä jotain toisin, paremmin? En usko, että hitaampi vauhti kisan alussa olisi auttanut. Veikkaan, että jalkani olisivat kipeytyneet samalla tavalla ennen pitkää. Tankkaus ennen kisaa ja sen aikana meni nappiin. Valmistautumiset olivat muutenkin kunnossa. Ensi kerralla haluan asettua lähtöviivalle itsevarmempana ja luottavaisena omasta kunnostani - silloin juokseminenkin on varmasti paljon mukavampaa. Kaiken kaikkiaan, olosuhteet huomioon ottaen, olen kuitenkin erittäin tyytyväinen juoksuuni. Vaikeuksien kautta voittoon!

Kisajärjestelyistä vielä muutama sana. Münchenin maraton oli kallis, mutta joka euron arvoinen. Reitti oli kiva ja monipuolinen, huoltopisteillä oli paljon työntekijöitä ja niillä tarjottiin useita eri energianlähteitä (GU:n geelit maininnan arvoisia!), olympiastadionin maalialue oli aivan vertaansa vailla ja maalissa sai hienon mitalin. Kisaexpokin oli kattava ja järjestettiin kätevästi samalla alueella, josta maraton lähti liikkeelle ja johon se päättyi. Myös suihkutilat oli järjestetty kätevästi olympiapuiston uimahalliin. Näissä isoissa kansainvälisissä juoksutapahtumissa vaan on sitä jotakin.

Vikalla kymmenellä kilometrillä mietin, että miksi ihmeessä pitää harrastaa tätä lajia. Kiduttaa itseään kerta toisensa jälkeen. Viedä itsensä oman kestävyytensä äärirajoille, pitkälle mukavuusalueen ulkopuolelle. Kävi mielessä taas muutamaan otteeseen, että todella vihaan tätä lajia. Mutta maalissa se kaikki unohtuu. Siinä on koko juoksun idea. Kipua ei voi välttää, juoksu ei ole aina helppoa, mutta lopussa kaiken tuskan arvoista. Yksi ehdottomasti suurimmista motivaattoreistani ovat nämä ihmiset. Ne tuntemattomat kannattajat kisareitin varrella. Ne puolitutut, jotka kirjoittavat rohkaisevia kommentteja ja jakavat vinkkejään sosiaalisessa mediassa. Ja tietysti ne läheiset, jotka aina vaan jaksavat kuunnella tätä hössötystäni niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin juoksusta. Erityiskiitos jälleen siskoilleni Maijulle ja Liinulle kannustuksesta ja tuesta - arvostan sitä ihan älyttömästi. Ja isot kiitokset teille kaikille, jotka jaksatte olla kiinnostuneita juoksustani ja kommentoida näitä höpötyksiäni. Juoksuyhteisön tuen avulla jaksaa painaa taas eteenpäin :)

Matkalla Müncheniin, viikko 7

Viimeisiä viedään!!! Viime viikko oli jo toinen palautteleva viikkoni, maraton koittaakin jo tuota pikaa. Toisella palautteluviikolla oli tarkoitus juosta 50-75% normaalin treeniviikon juoksumäärästä (n. 33-48 km). Maratonvauhtia ei kannata ohjeiden mukaan ylittää ja viimeinen pitkä lenkki kannattaa juosta tällä viikolla n. 50-60% pituisena normaalista (n. 13-15 km). Muodostin treeniviikkoni suunnilleen näiden ohjeiden mukaan. Otetaan pieni katsaus viime viikon treeneihin:

Maanantai:
Vatsatreeni 20 min

Tiistai:
Kevyt PK 50 min, 8,77 km, KS 148, MS 161, 5:42 min/km, 10,52 km/h

Keskiviikko:
Kisavauhtinen PK 60 min, 11,40 km, KS 161, MS 173, 5:16 min/km, 11,40 km/h

Torstai:
Lepo

Perjantai:
Kevyt PK 30 min (vika 5 min reippaampaa tahtia), 5,24 km, KS 149, MS 166, 5:43 min/km, 10,48 km/h
Kehonpainotreeni 40 min

Lauantai:
Lepo
(Kevyt kävely 1 h)

Sunnuntai:
Pitkä PK 90 min, 15,76 km, KS 152, MS 167, 5:43 min/km, 10,51 km/h

Kilometrejä kertyi siis n. 41.

Maanantaina pidin juoksuttoman päivän. Tiistaina lähdin juoksemaan kevyttä, n. 40-60 minuutin mittaista lenkkiä fiiliksen mukaan. Tämän lenkin mainitsinkin jo ohimennen aikaisemmassa kirjoituksessani. Lähdin matkaan ilman mitään vauhtitavoitteita, vain upeasta ilmasta ja luonnosta nautiskellen. Kävin kääntymässä Lammassaaressa ja lopetin juoksun 50 minuutin jälkeen, kun juoksu ei enää tuntunut niin mukavalta ja kevyeltä. Tiistain lenkki oli ihanan rento ja nautinnollinen - saavutin kunnon flow-tilan enkä edes huomannut juoksevani. Niin kaunis ilta ja upea Lammassaari. Kyllä nämä nautiskelulenkit välillä tekevät tosi hyvää :)

Keskiviikkona juoksin 60 minuuttia kisavauhtia. Jaloista löytyi hyvin voimaa ja vauhti nousi vähän tavoiteltua (5:20 min/km) nopeammaksi (5:16 min/km). Hyvältä tuntui, muttei tosiaankaan niin kevyeltä, että tuota vauhtia 42 kilometriä porskutettaisiin tuosta vaan. Vähän siis vielä hakusessa se todellinen kisavauhti - selvinnee varmaankin vasta sunnuntaina.

Torstaina lepäilin ja perjantaina kävin kevyellä puolen tunnin lenkillä. Sää oli taas sitä luokkaa, että puolen tunnin juoksu oli pelkkää kiusantekoa. Olisi tehnyt mieli juosta pidempikin lenkki, mutta piti jarrutella, jotta viikon pitkiksellekin jäisi vielä voimia. Lenkki oli kevyttä hölkkää, mutta viimeiset 5 minuuttia vedin vähän kovempaa, 5:05 min/km tahtia.



Lauantai oli kunnon lepo- ja tankkauspäivä. Pidin pienet kandikahvittelut, söin hyvin ja menin illalla vielä elokuviin. Herkuteltuakin tuli aika paljon, mutta olipahan sitten energiaa sunnuntain pitkälle lenkille ;) Sunnuntaina kävin vikan kerran pitkällä lenkillä, tällä kertaa 90 minuuttia kevyttä vauhtia. Meno tuntui tosi hyvältä, kun maltoin pitää vauhdin matalana.

Semmoinen viikko siis takana. Onnistuin pysymään suunnitelmissani aika hyvin eikä viikosta tullut liian raskas. Aika kevyttä vauhtia mentiin läpi viikon, vielä ois hyvä testailla maratonvauhtia pari päivää ennen kisaa. Huomenna ois siis lähtö kohti Münchenia! Vatsassa lepattelee jo perhosia ja on vaikea sanoa, mitä odottaa. Kivaa kuitenkin päästä juoksemaan kunnolla taas pitkästä aikaa :) Yritän saada kirjoitetuksi viime hetken tunnelmia Saksasta kännykän blogger-sovelluksella mutten lupaa mitään. Instagramia päivittelen kuitenkin takuuvarmasti läpi matkan. Enää alle neljä päivää h-hetkeen, hui!

Kulunut syksy juoksijan silmin

Vilukissana olin tyytymätön viime kesään. Manailin kylmää säätä useaan otteeseen. Olisin halunnut vain makoilla auringon alla ja lenkkeillä kevyellä vaatetuksella, mutta shortsikelit tulivat vasta juhannuksen jälkeen. Toisaalta vähän viileämpi kesä oli juoksun kannalta parempi kuin  hurjat helteet, mutta kyllä se silti harmitti. Eniten kaipasin aurinkoa ja lämpimiä iltoja sekä öitä. Jälkimmäisiä ei ainakaan ollut juuri nimeksikään, joten rakastamani myöhäisen illan tai yön lenkit jäivät kesällä minimiin.

Perinteisesti kesä on ollut lempivuodenaikani. Pidän myös keväästä, sillä päivät pitenevät ja kesä lähestyy. Talvellakin on kaunista, jos on lunta - se tuo myös valoa. Lisäksi talvella on lempijuhlani joulu, joka auttaa jaksamaan läpi pimeimmän ja kylmimmän vuodenajan. Mutta syksy. Siitä en ole ikinä pitänyt. Päivät sen kun lyhenevät, tulee aina vaan pimeämpää ja kylmempää. Eniten vihaan sadetta ja loskaa. En piittaa kesäsateesta, mutta lenkkeily kylmässä loskasateessa johtaa helposti vilustumiseen - eikä muutenkaan ole kovin nautinnollista. Tarkoituksella hain vaihtoon viime vuonna juurikin syksyksi. Pääsin karkuun Suomen syksyä ja nauttimaan Australian keväästä. En siis ole viettänyt syksyä kahteen vuoteen.

Tämä syksy on kuitenkin ollut tähän mennessä aivan ihana ja kompensoinut kurjaa kesää. Oon ollut niin fiiliksissä koko syksyn ajan. Sää vaikuttaa suuresti juoksemiseeni: erityisesti tuuliseen säähän on ikävää lähteä juoksemaan, myöskään kylmä sää ei houkuttele lähtemään lenkille. Ihana sää on oikeastaan yksi suurimmista motiiveistani koko juoksuharrastukselleni: saan auringosta ja raittiista ilmasta ihan älyttömästi voimaa. Loppukesästä ja alkusyksystä ei ole lenkkimotivaatio ollut ainakaan keleistä kiinni. Ja luonto on juuri nyt kauneimmillaan. Ruska alkaa ottaa valta-asemaa lehtipuissa, ilma on raikasta ja aurinkokin on paistanut yllättävän paljon. Lenkeilläkin tekee mieli pysähtyä jatkuvasti ikuistamaan upeaa ympäröivää luontoa (mikä ei välttämättä treenin kannalta ole kovin hyvä juttu kylläkään ;)) ja polkujuoksu houkuttaa tähän aikaan vuodesta eniten. Syksy tuntuu niin paljon lyhyemmältä, kun loppukesä oli niin lämmin ja lämpö jatkui läpi syyskuun - oikeastaan otan mieluummin tämän intiaanikesän kuin kuuman alkukesän ja nopeasti kylmenevän syksyn!

Auringonlaskut ovat omia lemppareitani syksyssä!

Mutta voi ei, ensi viikolla on luvattu kylmää säätä! Lämpötilat olivat läpi syyskuun semmoista 12-17 astetta, eikä lämpö pudonnut yölläkään tolkuttoman matalaksi. Ensi viikoksi on kuitenkin luvattu Helsinkiinkin yöpakkasia ja 4-7 asteen päivälämpötiloja. Mahtoiko tänään olla viimeiset yli 12 asteen lenkkikelit tänä vuonna?

On se kuitenkin kiva, että meillä on näin selkeät vuodenajat Suomessa! Tasmaniassa sää pysyi kesäkuusta marraskuun alkuun 15-asteisena ja täysin samanlaisena, vasta sitten alkoi lämmetä. Harvassa maassa pääsee nauttimaan lumesta samassa mittakaavassa kuin Suomessa. Eipä se siis sinänsä haittaa, vaikka ne kylmät säät sieltä vähitellen tulevat: onpahan sitten syy lisätä salitreeniä ja juosta kovaa ;) Ja polttaa kynttilöitä, syödä keittoja, keittää teetä.... Ei se syksy loppupeleissä niin ikävä vuodenaika olekaan!

Miten vuodenajat ja sää vaikuttavat treenaamiseesi? Mitä mieltä itse olet syksystä?