perjantai 26. kesäkuuta 2015

Huomenna puolikas Paavo Nurmella - vikan illan fiilikset

Nyt ois luvassa viime hetken tunnelmia junamatkalta Helsingistä Saloon. Suuntaan siis yöksi Saloon, josta hurautan aamulla Turkuun Paavo Nurmi Marathoniin juoksemaan puolikkaan. Paavo Nurmi Marathon on itselleni tuttu tapahtuma parin vuoden takaa: osallistuin silloin elämäni ekaa kertaa juoksutapahtumaan, tuolloin matkana tosin kymppi. Kokemukseni tapahtumasta ovat tosi hyvät, joten odotan innolla huomista :)

Fiiliksiä Paavo Nurmelta parin vuoden takaa :)

Sääolosuhteista. Huomenna piti olla semmoinen vajaat 20 astetta lämmintä ja pientä tihkua. Aika täydellinen juoksusää siis. Mutta. Musta tuntuu, et tänä kesänä ne lämpimät säät vaan lykkääntyy ja lykkääntyy. Aina luvataan 20 astetta huomiseksi, mutta seuraavana päivänä ennuste onkin pompannut taas päivän eteenpäin. Sama jatkuu seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana. Eikä lämmintä ilmaa ikinä tulekaan. Niin kävi nytkin. Ei saisi ikinä luottaa sääennusteisiin! Huominen ennuste lupaa Turkuun n. 13 astetta ja vesisadetta, totta kai. Eihän se kylmä ilma sinänsä haittaa - kunhan ei tuulisi. Eniten tässä mietityttää taas jälleen kerran tuo vaatetus. Nappasin tyhmänä Helsingistä mukaani vain juoksutopin - en lainkaan siis teknistä t-paitaa saatikka sitten pitkähihaista mallia. Juoksutrikoot sentään älysin ottaa mukaan. Topissa voi olla liian kylmä juosta. Täytynee siis käyttää virallista kisapaitaa ;)

Tällä viikolla oli ekaa kertaa shortsikelit, mutta huomiselle ne lienevät liian kylmä valinta!

Valmistavasta viikostani. Olen tällä viikolla juossut kolme treeniä. Maanantaina juoksin 55 minuuttia mukavalla pk-alueella. Matkaa taittui 10,37 km. Tämän perään vedin vielä 20 minuutin vatsatreenin. Maanantai-iltana myös venyttelin ja rullailin pitkän kaavan mukaan. Tiistaina juoksin kivan tunnin vauhtileikittelylenkin, jolla hölkkäilin muuten kevyesti, mutta tein 6 x 3 min kisavauhtisia vetoja n. viiden minuutin välein. Matkaa tälle lenkille tuli 11,25. Lisäksi tein taas pikku vatsatreenin ja tunnin kevyen pyörälenkin. Keskiviikon ja torstain olin täysin levossa, kevyttä kävelylenkkiä lukuun ottamatta. Tänään juoksin kevyen 35 minuutin lenkin, jolle tuli mittaa reilut 6 kilometriä. Hiilareita olen taas syönyt reippaasti - keskiviikkona ja torstaina hieman normaalia enemmän. Vettä olen yrittänyt litkiä pitkin päivää ja unta olen koittanut saada runsaasti, siinä tosin onnistumatta. Tuntuu, että nämä valmistautumiset muuttuvat joka kisoissa huonommiksi :D Ei vaan jaksa enää panostaa kaikkiin pieniin yksityiskohtiin niin paljoa.



Tavoitteistani. Tällä hetkellä tavoitteiden asettaminen ahdistaa mua. Just nyt tuntuu, että kuntoni ei ole parhaalla mahdollisella tasolla. Tuntuu, kuin olisin mennyt kehityksessä enemmänkin taakse- kuin eteenpäin. Siksi en halua asettaa itselleni mitään erityisen suuria tavoitteita. Menettäisin vaan yöuneni ja kisaintoni. Pieni varovainen toive olisi kuitenkin oman ennätyksen rikkominen. Reitin pitäisi olla tasaisempi kuin HCR:llä, joten tähän voisi olla saumat. Taktiikkani on yrittää ylläpitää vauhtini 12,3 km/h (4:53 min/km) koko matkan ajan, mutta antaa sen myös nousta ajoittain, jos siltä tuntuu. Näin voin myös tarpeen vaatiessa hidastaa sitä tietyissä kohdissa. Tasainen kisareitti helpottaa vauhdinjakoa huomattavasti!


Huomisen valmistautumisesta. Huomenna suuntaan Turkuun todennäköisesti äitini ja siskoni kanssa, Matias kun ei tällä kertaa paikalle pääse. Jokunen kaveri mulla Turussa asuu, ja hekin tulevat mahdollisesti moikkaamaan kisareitin varrelle. Turussa on jotenkin kiva juosta, kun näkee tuttuja ihmisiä sekä kisaamassa että kannustamassa :) Mutta niin, huomenna herään varmaan ysin aikoihin ja syön sen perinteisen kisa-aamiaisen: kaurapuuroa ja banaanin, ehkä jopa siivun kauraleipää. Turkuun lähdemme varmaan kymmenen paikkeilla. 10.30-11 aikoihin syön vielä jotain pientä ja hyvin sulavaa, ehkäpä banaanin ja Elovena-kaurajuoman tms. Viime aikoina kiukutellut vatsani tässä ehkä huolestuttaakin eniten. Toivon mukaan tämän päivän tarkkaakin tarkempi ruokavalio sekä huomisen tuttu ja turvallinen aamupala takaavat vatsan hyvän toiminnan. Niin ja itse kisaan olen varannut jälleen hedelmäsosepussin, pari hunaja-annospussia sekä energiageelin. Vettä en raahaa mukanani vaan hörpin sitä tarvittaessa tankkauspisteistä.



Näillä fiiliksillä siis lähdetään juoksemaan huomenna! Tuntuu, että viime kisat vasta olivat ja etten ole ehtinyt keskittyä näihin vielä ollenkaan. Mutta mitäs sen kummempia keskittymään, lenkkarit jalkaan vaan, Spotifyn soittolista pauhaamaan (pitääkin muuten muistaa päivittää se vielä!) ja menoksi!!! :)

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä kisaan! Mulla on tapana kymmenen asteen kisoissa juosta shortseilla ja t-paidalla. Tosin jos sadetta tulee niin sillon voisi pitkähihainen paita olla parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee aina niin kylmä, et pelkäsin kovasti noita shortseja ja t-paitaa! Mut riittivät hyvin vaikka tihkutti ja oli kylmä :)

      Poista