Maratonin jälkeistä elämää

Maratonistani on nyt siis kaksi viikkoa. Viimeksi maratonin jälkeen kroppani pisti monta viikkoa sitkeästi vastaan, kun yritin treenata. Lonkkani oli kipeä yli kuukauden maratonin jälkeen, ja juokseminen tuntui vaikealta ja hitaalta. Syynä tähän saattoi olla liian pikainen treenaamisen aloittaminen.

Tällä kertaa rentouttava Fidzin loma osui juuri oikeaan saumaan. Lähdimme Fidzille viisi päivää maratonin jälkeen, joten treenaaminen jäi väkisinkin ja kroppa ehti todellakin palautua Fidzillä. Ennen Fidzille lähtöä vedin pari kevyttä hölkkää Launcestonissa hitaalla vauhdilla testaten jalkojeni kuntoa. Tämän lisäksi kävelin kyllä paljon, jotta jalkani saisivat edes vähän tuntumaa liikkumiseen kisan jälkeen. Lasku normaaliin treenirytmiin oli hyvinkin pehmeä, sillä Fidzillä kävin vain yhdellä lenkillä - muuten vietin lomani lähinnä palmun alla loikoillen.

Kyllä näissä maisemissa kelpasikin rentoutua

Lenkkeilyä villihevosten kanssa!!

11 päivän aikana siis vain 3 kevyttä n. puolen tunnin lenkkiä. Rentoutuminen ja laiskottelu teki todellakin hyvää, mutta samalla nälkä juoksemista kohtaan pääsi taas kasvamaan. Kotiuduin Launcestoniin torstai-iltana, ja perjantaina oli jo pakko päästä treenaamaan. Perjantaina vedin vajaan tunnin reippaan PK-lenkin ja eilen n. 1,5 tunnin lenkin samoilla tehoilla. Pitkästä aikaa päätin olla katsomatta sykemittaria tai mittaamatta aikaa. Keskityin sen sijaan juoksusta nauttimiseen ilman tavoitteita tai päämäärää. Juoksin sellaista vauhtia, joka tuntui hyvältä. Pysähdyin nauttimaan maisemista tai auringosta niin usein kuin huvitti. Silti vauhtini molemmilla lenkeillä oli sellaista 10,7 km/h (5:36/km) luokkaa - ihan hyvää vauhtia siis.

Perjantain lenkillä pysähdyin ihmettelemään lastenviikon tapahtumia, joita paikallinen Lions Club järkkäili ympäri kaupunkia

Joskus on hyvä muistuttaa itseään, miksi ylipäätään tätä lajia harrastaa: mikä on se juttu, joka saa nauttimaan juoksemisesta? Itselläni ainakin se on se tunne, kun voi vaan viilettää eteenpäin raittiista ilmasta ja kauniista maisemista nauttien. Tuntee itsensä jotenkin niin vapaaksi. Sekä perjantain että lauantain lenkeillä saavutin jonkinlaisen flow-tilan, jota en enää todellakaan kaikissa treeneissäni saa. Tavoitteellinen treenaaminen sekä sykkeiden ja vauhdin jatkuva kyttääminen pilaavat välillä juoksunautinnon.

Päätin, että ainakin loppuaikani täällä Tasmaniassa treenaan vailla varsinaisia tavoitteita. En suinkaan lopeta treenaamista, mutta en ota sitä turhan vakavasti. En laadi varsinaista treeniohjelmaa, vaan juoksen enemmänkin fiiliksen mukaan. Nautin viime hetket paikallisista juoksumaisemista. Ne menevät helposti ohi, jos katse on jatkuvasti sykemittarin näytössä. Vajaan kolmen viikon päästä nostankin jo kytkintä ja suuntaan Uuden-Seelannin lenkkimaastoihin :)