TJ50 ja heikolta näyttää!!
Tänään tosiaan 50 päivää maratoniin ja treenaaminen tyssäsi alkuunsa jo pari viikkoa sitten. Kahden viikon juoksukiellon pitäisi päättyä tän viikon jälkeen, mutta pahoin pelkään kiellon jatkuvan. Olin keskiviikkona salilla tekemässä taas korvaavaa crosstrainertreeniä ja kun polveen ei koskenut lainkaan, päätin yrittää myös kevyttä juoksumatolla hölköttelyä. Virhe. Tuttu viiltävä kipu iski jo minuutin jälkeen, ja juoksu oli pakko lopettaa säälittävän kahden minuutin kohdalla. Polvi oli kipeä koko loppupäivän.
Vaikka pyöräily ja crosstrainer eivät tunnukaan jalassa pahalta, ne kuitenkin rasittavat jalkaa. Torstain bodypump-treenin jälkeen asetinkin itselleni tavoitteen: loppuviikko pelkkää lepoa. Ei juoksua, ei ylimääräistä kävelyä, ei pyöräilyä, ei crosstraineria, ei mitään. Nyt vain tuntuu, että koko maailmankaikkeus on tätä tavoitetta vastaan: viikonlopusta on luvattu poikkeuksellisen lämmin ja kesäinen, kaikki ovat lähdössä ulkoilemaan ja eiköhän tää kaiken lisäksi ole suurinpiirtein kevään ainut viikonloppu, kun mulla ei ole töitä eikä mitään muitakaan pakollisia menoja. Aivan otollinen hetki tehdä se pitkä, monen tunnin matalasykkeinen pk-treeni, mutta ei niin ei.
En tiedä, onko ollut järkevää vai tyhmää lueskella netistä varoittavia kauhutarinoita juoksijan polveen liittyen. Tarinat päättyvät usein siihen, että paranemiseen on mennyt useampikin vuosi eri lääkäreiden ja fyssareiden luona ravatessa. Hurjimmissa tragedioissa urheiluharrastus tai -ura on jopa päättynyt juoksijan polven takia. Ystäväni Mari myös kärsi aikoinaan hyppääjän polvesta, mikä on ilmeisesti juoksijan polvea läheisesti muistuttava rasitusvamma. Hän muistutti minua myös tauon tärkeydestä, sillä itse oli sortunut tuolloin siihen virheeseen, ettei ollut malttanut levätä, minkä seurauksena oireet olivat pahentuneet ja jatkuneet kokonaisen talven. Nyt on vaan siis tsempattava ja tajuttava, mikä on tässä tilanteessa hyväksi itselleen pitkällä aikavälillä.
Lähdin koko viikonlopuksi Turkuun viettämään laatuaikaa perjantaiksi kavereideni ja lauantaiksi siskojeni kanssa. Pitkin hampain jätin lenkkarit ja muut juoksuvermeet kotiin, vaikka olin optimistisesti ajatellut viikko sitten kirmailevani lauantaina vapaan viikonlopun kunniaksi keväisen Aurajoen rantaa pitkin - tämä osoittautuikin turhan kunnianhimoiseksi tavoitteeksi. Nyt, kun lenkkikamani ovat sadanviidenkymmenen kilometrin päässä Helsingissä, en onneksi vain yksinkertaisesti voi lähteä lenkille vaikka kuinka kovin haluaisin. Henkisesti tää on todella raastava viikonloppu, mutta koitan nauttia tuosta ilmasta vaikka sitten jokilaivasta käsin hyvässä seurassa. Viikonlopun treeni sisältää superpitkät venyttelyt, kivuliaat putkirullailut, kunnon rentoutumisen ja tärkeiden ihmisten parhaan seuran!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti