Kotiseuturakkautta

Muutin Helsinkiin nelisen vuotta sitten opintojen perässä, mutta alunperin olen kotoisin sadan kilometrin matkan takaa Salosta. Salo on n. 54 000 ihmisen asuttama kaupunki Lounais-Suomessa - viime aikoina kaupunki on ollut julkisuudessa lähinnä negatiivisen taloustilanteen ja työttömyyden takia. Ensin lopetettiin Nokia ja nyt Microsoftin työntekijät saivat lähtöpassit. Toivottavasti Salo saataisiin vielä jaloilleen!!

Joka tapauksessa, käyn Salossa melko usein. Olen pikkukaupungin tyttöjä ja kaipaan maaseudun rauhaa aika ajoin. Salossa on myös mielestäni monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Olenkin jo aikaisemmissa kirjoituksissani ylistänyt Salon uimahallia. Myös Salon urheilupuistossa riittää tilaa treenata: löytyy yleisurheilukenttä, suuret nurmialueet futaajille, tenniskenttiä ja -halli, squash-halli, pari koripallokenttää, Salohalli kuntosaleineen, golfkenttä, ratsastusalue, jäähalleja kaksin kappalein sekä tietysti se uimahalli. Kaikki nämä kätevästi samalla alueella. Salossa on myös ihania lenkkimaastoja ja lukuisia reittejä maaseutumaisemineen :)

Nyt vietin Salossa pitkästä aikaa "jopa" viisi päivää ja rakastuin kotiini taas uudelleen. Erityisesti rakastan metsää. Olen varttunut paikassa, joka lasketaan Salonkin tasolla landeksi, vaikka meiltä kymmenessä minuutissa kaupunkiin ajaakin. Lapsuudenkotini sijaitsee metsän ja pellon laidassa. Koko lapsuuteni vietin leikkien kotimetsässäni siskojeni ja serkkujeni kanssa. Järjestimme "Suuri Seikkailu" -kilpailuja, rakensimme majoja ja lumilinnoja, kiipeilimme puissa sekä teimme joka talvi takapihan metsään pitkän ja hurjan extreme-pulkkamäen, joka päättyi aina ojaan. Metsästä olemme aina keränneet sieniä ja mustikoita. Polkujakin riittää, joten niillä olen aina vähintäänkin kävellyt - nykyään yhä enemmän juossut.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän opin rakastamaan metsää ja nauttimaan siitä. Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta metsässä pystyn rentoutumaan ja unohtamaan kaiken stressin ja murheet. Viime aikoina olen ollut stressaantunut ilman kunnon syytä. En ole saanut oikein nukuttua, joka paikkaa on kolottanut, mieli on ollut maassa eikä treenikään ole sujunut. Lepääminenkin on tuntunut vaikealta ja pysähtyminen ollut mahdotonta. Mutta Saloon tultuani suuntasin heti metsään. Kävin metsässä joka päivä tällä viikolla. Maanantaina olin sienestämässä kolme tuntia. Tiistaina kävin reilun parin tunnin metsähölkällä / -kävelyllä äitini kanssa. Keskiviikkona lähdin parin-kolmen tunnin metsäkävelylle ilman mitään sen tarkempaa päämäärää tai tarkoitusta. Tänäänkin poikkesin metsässä aamulenkkini yhteydessä.

Ja metsän - erityisesti kotimetsän - vaikutus olotilaani on valtava. Olen voinut niin paljon paremmin viime päivinä. Nukkunut hyvin, ollut paremmalla tuulella ja virkeämpi. Stressini on kadonnut. Joskus tekee erittäin hyvää poistua hektisen suurkaupungin hälinästä rauhallisempaan paikkaan. On Helsingissäkin puistoja ja pieniä metsiä, mutten voi verrata niitä kotiini, jossa koskemattomaan luontoon pääsee omalta kotiovelta. "Meidän" metsäämme ei edes pääse julkista tietä pitkin - vain meidän tontiltamme - joten marjanpoimijoista tai sienestäjistäkään ei ole tietoakaan.

Omasta mielestäni mikään ei ole niin ihanaa kuin lähteä yksin keskelle luonnon rauhaa nauttimaan hiljaisuudesta sekä ihanan vehreästä ja kauniista metsästä. Huomasin, että metsässä myös mielikuvitukseni alkaa laukata ihan eri tavalla kuin missään muualla. Metsä on ainakin itselleni luovuuden lähde. Metsässä saavutan jonkinlaisen flow-tilan: aika katoaa, ajatukseni karkaavat ties mihin ja mieli on metsäreissun jäljiltä niin tyyni. Kliseinen sanonta "sielu lepää" pitää kyllä tässä yhteydessä paikkaansa.

En varmastikaan osaisi arvostaa metsää samalla tavalla, jos en olisi siellä koko ikääni viettänyt. En olekaan aina osannut sitä arvostaa: kyllä teini-ikäisenä välillä ärsytti asua niin kaukana muista luokkakavereista, jotka asuivat taajamassa lähempänä kaupunkia. "Keskellä metsää" asuessani "jouduin" leikkimään aina siskojeni kanssa, minkä takia meidän välillemme tosin syntyikin vahva side ja olemme hyviä ystäviä yhä edelleen. Teini-ikäisenä myöskään metsä ei ympäristönä kiinnostanut - olisi pitänyt päästä kaupungille tai futiskentälle joka päivä. Vasta sitten, kun kotimetsään pääseminen (ja rakkaiden siskojen näkeminen) päivittäin ei ole enää itsestään selvää, arvostus sitä kohtaan syntyy. Jos siihen ei ole ikinä syntynytkään minkäänlaista kiintymyssuhdetta, tuskin sitä osaa ikinä myöskään kaivata.

Ja miksi kirjoitan näistä asioista juoksublogiini? Koska henkinen hyvinvointi on eräs urheilun - ja yleisen hyvinvoinnin - peruspilareita. Tajusin, että koti muodostaa ison osan henkistä hyvinvointiani. Kotikulmilla käyminen on todella terapeuttista. Salossa mulla ei ole aikatauluja ja metsässä aika pysähtyy. Nyt suuntaan Helsinkiin kuin uudestisyntyneenä. Stressi jäi johonkin metsän perukoille - nyt olen taas levännyt ja hyvinvoiva. Myös Helsinki on kotini, mutta Salo tulee aina olemaan mulle aivan erityinen paikka, lapsuudenkotini. Oma erityinen paikkani :)



Missä itse rentoudut? Onko sulle syntynyt side johonkin paikkaan, josta saat voimaa?